Suurkiitos kaikille onnitteluista, olette ykkösiä! Liitelen, enkä tiedä laskeudunko ikinä.

Tässä puhe, jonka pidin palkintojuhlassa tänään 14.1.2011. Oscar-meininkiä!

 

”Kipinöi vatsassa ja maistuu epätodellisen mehukkaalta. Jo ehdokkuus maistui, tuntui unelta.

 

Haluan ensimmäisenä kiittää miltei mahdottoman tehtävän edessä ollutta raatia.

 

Kiitän myös kustannustoimittaja Sirja Kuneliusta, joka uskoi käsikirjoitukseen ja paneutui siihen hellän valppaasti — ja koko Kariston väkeä, erityisesti Pirta Syrjästä, jota ilman en olisi kirjailija.

 

Kotiväelle kiitos kuuntelevista korvista, ilosta, lohdusta ja tarjoamastanne materiaalista.

 

Ja kollegat, ilman teidän tukeanne kirjoittaminen olisi paljon nihkeämpää, kiitos innoituksesta.

 

Sokerina pohjalla tahdon kiittää kahta vahvaa naista: kiitos suurenmoisesta kannustuksesta lukion äidinkielen opettajalleni Liisa Heikkiselle ja isoäidilleni Anna-Liisa Willandtille, joka on jo lentänyt kirahvin selässä kauas.

 

Piruettiystävyys oli pakko kirjoittaa.

 

Kuusi vuotta sitten päässäni alkoi jyskyttää lause MUSTA TULEE ISONA BALETTITANSSIJA. Lenkillä, nukkumaan mennessä, imuroidessa MUSTA TULEE ISONA BALETTITANSSIJA. Ehkä realistinen ajatus nuorelle tytölle, mutta nelikymppiselle… joka on aikoinaan harrastanut balettia, joutunut lopettamaan selän reistaillessa ja kuvitellut luopumisen tuskan hälvenneen ajat sitten. Mutta kun on kerran päässyt baletin taikapiiriin, sen lumo on sitkeä.

 

Kaikuna nuoruusvuosilta päässäni takovasta pakkoajatuksesta MUSTA TULEE ISONA BALETTITANSSIJA oli päästävä eroon. Kirjoittamalla.

 

Tarvitsin epävarman Ellin ja hänelle peilikuvaksi täydellisen Doriksen, jota ei ole olemassa. Doris on jäänne lapsuuden mielikuvitusystävästä, jota vastaan Ellin on pakko kääntyä tullakseen Elliksi.

 

Kirjoitin tarinan, ja kuinka ollakaan:  ärsyttävä pakkolause katosi.

 

Topelius-palkinnosta haluan iloita täydellä teholla tänään ja aina, palkinto tuo varmuutta kirjoittamiseeni.

 

Toisaalta pidän taiteen palkitsemista ongelmallisena. Juoksukilpailun voittaa ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt. Kirjoja ei voi samalla tavalla asettaa paremmuusjärjestykseen, aina on kysymys osittain mielipiteestä, ja joka vuosi jää kimmeltäviä helmiä ilman ehdokkuuksia tai palkintoja.

 

Haastan kaikki rummuttamaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja medioissa, AINA kun siihen tarjoutuu pienikin mahdollisuus.

 

Kiitos kaikille, jotka kirjoittavat lapsille ja nuorille. Tämä työ on paitsi hauskaa myös merkityksellistä.”

 

Ja sitten vielä Maijaliisalle lämmin rutistus, taitaa olla jo viideskymmenes tänään. Upea nainen, upea kirja!

 

 

 

Mainokset