Ylivalotus

Posti toi tänään tekijänkappaleet eli viides Tapio ja Moona -kirja Ylivalotus on ilmestynyt. Tässä kirjan esittelyteksti:

Lukiota viimeistä vuotta käyvä Moona istuu sairaalan käytävällä ja toivoo parasta. On tapahtunut paljon, enemmän kuin elämään yleensä samaan aikaan on suotavaa mahtua.

Moonan ystävä Maija on palannut yllättäen Venäjältä takaisin lukioon. Lähtö hyväntekeväisyystyöhön oli odottamaton siirto Maijalta, ja tuossa hän nyt on, kuin ikonista keskelle hälisevää aulaa laskeutuneena. Maija palasi, koska Jumala oli neuvonut niin. Moona oli esittänyt saman toiveen moneen kertaan. Miksei Maija kuunnellut häntä? Myös Leon käytös hämmentää Moonaa. Poika tekee itseään tykö, mutta Moonasta ei ole vain kaveriksi. Onneksi lukionsa aloittaneelle Tapiolle voi uskoutua: miksi kuopatuista tunteista ei pääse eroon? Ylivalotuksen langat kiristyvät kohti jännittävää loppua. Latautunut teksti onnistuu vastaansanomattomasti liikuttelemaan lukijan tunteita.

Tapio ja Moona -sarja kuvaa herkkävireisesti Prometheus-leirillä tavanneiden nuorten ystävyyttä, pohdintoja ja arjen haasteita. Ylivalotus on elämänmyönteisen sarjan mieleenpainuva viides osa, jonka kysymykset ovat tuttuja kaikille elämänkatsomustaan etsiville.

Ja tässä ote kirjasta:

”Moona kuvasi karuselliin unohtuneen lapasen, lammikon reunalle kuolleen kärpäsen, ruskeaksi muuttuneita ruohonkorsia, toisistaan turvaa etsiviä tupakantumppeja. Oliko tässäkään mitään omaperäistä? Vai oliko tämä vain tekotaiteellista sontaa? Ei ollut mikään uusi ajatus etsiä kauneutta rumuudesta. Vaikka eihän hän etsinyt kauneutta, hän etsi tavallisuutta, syksyn olemusta luonnosta ja ihmisten toimista. Hän ei ollut kuitenkaan varma siitä, mitä halusi kuvillaan sanoa. Hänellä ei ollut selvää visiota. Tuuli iski väreitä vesilätäkön pintaan, ja Moonaa puistatti.

Se ei ollut paha puistatus. Se oli hyvä puistatus. Haave uudesta ja uudistumisesta. Joskus täytyi tuulla, että vanhat pölyt lähtisivät pois. Joskus täytyi ikävöidä, että osaisi päästää irti.”

Mainokset