Posti toi tänään tekijänkappaleet eli viides Tapio ja Moona -kirja Ylivalotus on ilmestynyt. Tässä kirjan esittelyteksti:
Lukiota viimeistä vuotta käyvä Moona istuu sairaalan käytävällä ja toivoo parasta. On tapahtunut paljon, enemmän kuin elämään yleensä samaan aikaan on suotavaa mahtua.
Moonan ystävä Maija on palannut yllättäen Venäjältä takaisin lukioon. Lähtö hyväntekeväisyystyöhön oli odottamaton siirto Maijalta, ja tuossa hän nyt on, kuin ikonista keskelle hälisevää aulaa laskeutuneena. Maija palasi, koska Jumala oli neuvonut niin. Moona oli esittänyt saman toiveen moneen kertaan. Miksei Maija kuunnellut häntä? Myös Leon käytös hämmentää Moonaa. Poika tekee itseään tykö, mutta Moonasta ei ole vain kaveriksi. Onneksi lukionsa aloittaneelle Tapiolle voi uskoutua: miksi kuopatuista tunteista ei pääse eroon? Ylivalotuksen langat kiristyvät kohti jännittävää loppua. Latautunut teksti onnistuu vastaansanomattomasti liikuttelemaan lukijan tunteita.
Tapio ja Moona -sarja kuvaa herkkävireisesti Prometheus-leirillä tavanneiden nuorten ystävyyttä, pohdintoja ja arjen haasteita. Ylivalotus on elämänmyönteisen sarjan mieleenpainuva viides osa, jonka kysymykset ovat tuttuja kaikille elämänkatsomustaan etsiville.
Ja tässä ote kirjasta:
”Moona kuvasi karuselliin unohtuneen lapasen, lammikon reunalle kuolleen kärpäsen, ruskeaksi muuttuneita ruohonkorsia, toisistaan turvaa etsiviä tupakantumppeja. Oliko tässäkään mitään omaperäistä? Vai oliko tämä vain tekotaiteellista sontaa? Ei ollut mikään uusi ajatus etsiä kauneutta rumuudesta. Vaikka eihän hän etsinyt kauneutta, hän etsi tavallisuutta, syksyn olemusta luonnosta ja ihmisten toimista. Hän ei ollut kuitenkaan varma siitä, mitä halusi kuvillaan sanoa. Hänellä ei ollut selvää visiota. Tuuli iski väreitä vesilätäkön pintaan, ja Moonaa puistatti.
Se ei ollut paha puistatus. Se oli hyvä puistatus. Haave uudesta ja uudistumisesta. Joskus täytyi tuulla, että vanhat pölyt lähtisivät pois. Joskus täytyi ikävöidä, että osaisi päästää irti.”
19 kommenttia
Comments feed for this article
31 tammikuun, 2011 klo 10:42 am
kirsti k
Onnea, onnea, onnea Salla!
Kiinnostavalta kuulostaa, odotan jo uppoutumista. Elämänkatsomuksen etsimisestä ei todellakaan ole tarjolla ruuhkaksi asti nuortenkirjoja.
Salla muuten, olet päässyt runokirjaani Likkojen lipas. Sivu 93. Runo on viitisen vuotta vanha. Romaanisi Kun enkelit katsovat muualle (2002) ravisutteli minua, siksi halusin sen nostaa. Kirjasi toimii myös yhtenä vinkkinä Likkojen lippaan erään juonteen avautumiseen (jos niin haluaa).
31 tammikuun, 2011 klo 11:53 am
Marika
Onnea Salla lämpimäisistä!
1 helmikuun, 2011 klo 8:42 am
Salla
Kiitos Kirsti ja Marika!
Ja Kirsti, odotan innolla, että pääsen näkemään, miten Enkelit on mukana Likkojen lippaassa.
1 helmikuun, 2011 klo 10:10 am
Anneli
Olen iloinen, että Tapio ja Moona vitonen sai kuin saikin tiensä julki.
Kirsti: mun syksyllä (toivottavasti) ilmestyvässä kuvakirjassani ovat naapurintytöt Kirsti ja Sari…
1 helmikuun, 2011 klo 11:20 am
Terhi
Hyvää työtä jälleen kerran, Salla! Onnittelut!
1 helmikuun, 2011 klo 1:10 pm
kirsti k
Anneli: minkähän ikäisiä kirjasi naapurintytöt ovat?
Muistaakseni olen joskus tarkistanut, että 2000-luvulla on sellaisia vuosia, ettei yksikään tyttö ole saanut etunimekseen Kirstiä (ihmettelen suuresti, niin verraton ja ryhdikäs nimi sentään). Ei pieniä Sarejakaan varmasti ruuhkaksi asti löydy.
Vai onko kyse naapurinTÄDEISTÄ?
1 helmikuun, 2011 klo 1:40 pm
Anneli
Kyllä ne on naapurintyttöjä. Kirsti ja Sari on hyviä nimiä!
1 helmikuun, 2011 klo 1:58 pm
kirsti k
Hyvä Anneli! Ehkäpä onnistut nostamaan hienot nimemme uuteen tietoisuuteen. Eräs ystäväni olisi 90-luvun lopussa antanut tyttärelleen nimeksi Kirsti, mutta saikin pojan.
1 helmikuun, 2011 klo 2:01 pm
kirsti k
Salla muuten, Tapio ei ole mikään tyypillinen nuoren miehen nimi. Miten päädyit siihen? Entä Moona, omaperäinen sekin.
1 helmikuun, 2011 klo 2:06 pm
anuh
Onnittelut! 🙂
1 helmikuun, 2011 klo 2:48 pm
Salla
Jos henkilöiden nimet eivät ole minulla jo valmiiksi mielessä (joskus ovat, joskus eivät), selailen yleensä kalenterista nimipäiviä. Oikean nimen tunnistan yleensä heti, kun silmäni osuvat siihen. Moonan ja Tapion nimipäivät muuten sattuvat oman syntymäpäiväni (16.6.) molemmin puolin. Moonan nimpparit ovat 15.6. ja Tapion 18.6.
1 helmikuun, 2011 klo 4:08 pm
kirsti k
Minullekin nimien valitseminen on tärkeää. Olen vuosikymmeniä huvittanut itseäni nimipäiväluettelon selaamisella. Viime vuonna ostin vahingossa kalenterin, josta puuttui luettelo. Katasrofi! Vaan ei hätää, leikkasin vanhasta kalenterista.
”Oikean nimen tunnistan yleensä heti, kun silmäni osuvat siihen.”
Totta, näin on. Mutta nyt täytyy tunnustaa, että kerran olen jättänyt kirjaan nimen, joka ei minusta istunut henkilölle: Piruettiystävyyden Elli-nimi tökki minua koko ajan enkä olisi halunnut päähenkilöstä Elliä (välillä jopa unohdin nimen!), mutta pelkäsin luopua siitä. Tuntui, että sitten olisi pitänyt rakentaa koko henkilö uudelleen. Olisin alkujaan halunnut antaa tytölle reippaan R-nimen. Hmm, olisiko hänestä tullut liian vahva? Ehkä epävarmuus nimen suhteen jollain tavoin tarttui Elliin ja muovasi hänen identiteettiään tarinan vaatimaan suuntaan.
2 helmikuun, 2011 klo 1:04 pm
Siri
Onnea, Salla.
Ja nimien kanssa juuri näin. Omat oikeat romaaninimet joko pulahtavat päähän tai sitten ne löytyvät harmaasta 1989 Post scriptum -kalenterista (talismaani). Aloin joskus etsiä oikeaa Mo- alkuista naisennimeä sieltä, enkä päässyt irrottautumaan rituaalista.
Nimillä on iso merkitys tarinalle. Ne ovat osa taikaa. Ja jollain tavalla hyvin henkilökohtaisia. Joskus olen pohtinut nimen vaihtoa juuri Kirstin tavoin, mutta todennut, että liki helpompaa olisi vaihtaa koko henkilö.
2 helmikuun, 2011 klo 1:05 pm
Siri
Sallalle vielä kysymys: säilytätkö lämpimäiset jossain erikseen, omalla hyllyllään tai muualla, vai sujautatko tekijänkappaleiden joukkoon.
Minusta lämpimäinen on nimensä veroinen. Oikea uutisleipä, jota voi seuraavia kirjoja miettiessään sivellä.
Menee lukulistalle, tämä ! 🙂
4 helmikuun, 2011 klo 9:41 am
Salla
Siri, nämä jotka saapuivat, olivat siis ne varsinaiset tekijänkappaleet. Olen tainnut kerran saada erillisen ”lämpimäisen”, kun olen sattunut olemaan Helsingissä kustannustoimittajaa tapaamassa juuri kirjan ilmestymisen aikoihin.
Eli ihan siihen samaan hyllyyn menevät kuin muutkin tekijänkappaleet (tai oikeammin pysyvät tuossa pahvilaatikossa, kunnes ovat huvenneet sen verran, että mahtuvat hyllyyn).
9 helmikuun, 2011 klo 10:28 am
Katja
Onnittelut, Salla! Varmaan aika huima tunne saada kirja viimein käsiinsä kaiken sen työn jälkeen – vaikka sen olisi kokenut jo monesti aiemminkin niin kuin sinä. Hyvä puistatus. 🙂 Minulla moinen ihanuus on vasta edessä ja luulen, että tulee kyllä epätodellinen olo… Hyvä nimi muuten kirjalla, Ylivalotus meni jo minunkin lukulistalleni.
13 helmikuun, 2011 klo 1:22 pm
Tuula
ONNEA SALLA!
Rouva Huu on ylistänyt kirjaa oikein näyttävästi.
T
14 helmikuun, 2011 klo 10:07 pm
Usvazine
Onnea Sallalle!
18 helmikuun, 2011 klo 11:31 am
Terhi
Kiva ylläri, kun Ylivalotus kopsahti tänään postiluukusta! Tattis! 🙂