You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2011.

Uunituore Etsijät (Tammi) on novellikokoelma varhaisnuorille. Kirjan on toimittanut Tapani Bagge. Kirjoittajia on viisitoista, joista entisiä ja nykyisiä grafomaanikkoja melkoinen joukko: Salla Simukka (novellilla Salainen ihailija), Tapani Bagge (Aavejuna), Sari Peltoniemi (Nynnyt), Markku Karpio (Etsijät) ja Kirsti Kuronen (Viimeinen kesä).  Monipuolisista tarinoista löytyy taatusti lukemista jokaiseen makuun!

Likkojen lipas (Karisto) on sekin uusi ilmestys. Ensimmäinen runokirjani! Runoissa kuljetaan Taikan ja Aamun matkassa nuoruuden tuiverruksissa ja tyvenissä. Kannattaa kurkistaa lippaaseen, jos tykkää runoista. Ja vaikka ei tykkäisikään…

Kaivoimme Terhin kanssa esiin yhteiskirjamme käsikirjoituksen – ihan suunnitelman mukaisesti ja pidimme istunnon sulo-kahvilassa sopiaksemme seuraavan kierroksen työnjaosta.

Olemme käsitelleet käsikirjoitusta viimeksi tammikuussa, ei siis kovin kauan sitten, mutta silti koko käsis tuntui aivan vieraalta ja oudolta. Kuka tämän on kirjoittanut? Mikä tämä juttu oikein on?
Sehän on hyvä merkki. Käsikirjoitus ehti siis riittävästi jäähtyä hattuhyllyllä, jotta sitä voi ryhtyä silmäilemään kylmänjärkevin silmin ja tarttua punakynään tai delete-nappulaan.
Minusta tuntuu aina, että ensimmäinen versio kirjoitetaan kuumana, toinen kylmänä. Tai niin kuin Stephen King sanoo: kirjoita ensimmäinen versio ovi kiinni, toinen versio ovi auki. Hänen ohjeensa muuten on, että kakkosversiossa teksti lyhenee 10 prosenttia.

Ykkösversiossa on tärkeintä (ainakin minulle) saada se hiton tarina loppuun asti, luoda henkilöt, keksiä rakenne, etsiä tyyli. Ykkösversio tuntuu umpihangessa rämpimiseltä tai trooppisempaa metaforaa käyttäen kuin etenisi viidakossa machetella hutkien. Kakkosversion kirjoittaminen on helpompaa, rauhallisempaa, järkevämpää varmempaa. Ja nautinnollisempaa.
Pidän suuresti seuraavien versioiden kirjoittamisesta. Silloin tietää, että jotain jo on ja nyt sitä vain parannetaan. Ymmärrän hyvin kirjoittajia, jotka juuttuvat tähän vaiheeseen ja siirtelevät onnellisina pilkkua seuraavat neljä vuotta.
Meidän editointipalaverimme oli lyhyt ja ytimekäs ja siitäkin suurin osa kului kuulumisten vaihtamiseen. Keskustelimme kolme isompaa kysymystä ja olimme samaa mieltä niiden ratkaisemisesta. Etsimme tekstinivaskasta keskikohdan joka oli sopivasti sivulla 75. Halkaisimme nipun kahtia. Minä sain alkupään, Terhi loppupään. Tätä jakoa hetken arvoimme erinäisiä muuttujia punniten, mutta näin tuntui viisaalta. Kunhan kumpikin on editoinut puoliskonsa, vaihdamme niitä ja editoimme siis vielä ristiin, jos ymmärsitte, mitä tarkoitan.

Aikataulunkin sovimme. Aikomus tehdä editointi maaliskuun aikana, niin että aprillipäivänä on valmista. Se on muuten sopivasti myös Kirjakoripäivä. Toivomme, että meillä on silloin mukavaa raportoitavaa.

Olen julkaissut kahdeksan kirjaa ja työskennellyt matkan varrella viiden kustannustoimittajan kanssa. Neljän naisen ja yhden miehen, joiden ikäjakauma on karkeasti noin 25–50. Olen kirjoittanut WSOY:lle, Otavalle, Minervalle ja BTJ:lle (nykyiselle Avaimelle).

On ollut virkistävää nähdä erilaisia toimitustapoja; jokaiselta toimittajalta olen oppinut jotakin. Jokainen toimittaja on omalla tavallaan kehittänyt minua kirjoittajana.

Yksi vaanii pilkkuja ja sanajärjestyksiä, toinen kysyy: ”Mitä kirjasi kertoo yhteiskunnastamme juuri nyt?”, kolmas antaa reilun hövelisti kirjalahjoja, neljäs lukee käsikirjoitustani, vaikka olisi 39 asteen kuumeessa (=sitä en sentään toivo!), viidennen kanssa välit tulehtuvat täysin.

Millainen on mielestäni hyvä kustannustoimittaja?

* Ammattimainen ja paljon lukenut, tuntee kirjallisuustraditiota ja löytää kirjalleni siinä paikan (tällainen toimittaja on ylellisyys, mutta juuri nyt minulla on tällainen).

* Asiallinen työkaveri, jonka kanssa on motivoivaa tehdä töitä. Kustannustoimittaja on nimenomaan ihminen, jonka kanssa työskennellään, ei paras ystävä, jolle avaudutaan kaikista henkilökohtaisista asioista. Tärkeimpään kustannustoimittajaan muodostuu tietysti hyvät ja tuttavalliset välit: on kiva tavata kahvikupposen äärellä ja puhua muustakin kuin kirjallisuuden trendeistä tai päähenkilön syventämisestä.

* Kriittinen, tarkka ja täsmällinen, mutta tietää myös, milloin aina niin herkkä kirjailija kaipaa muutamaa kannustuksen sanaa.

* Hyvä organisoimaan työnsä. Kaikillahan meillä on kiire, mutta hyvä kustannustoimittaja kunnioittaa kirjailijaa niin paljon, että lukee käsikirjoituksen säällisessä ajassa (parissa kuukaudessa, ei esimerkiksi puolessa vuodessa niin kuin joskus takavuosina on käynyt) ja vastaa tärkeisiin sähköposteihin tai puhelinsoittoihin. Kyllä kirjailija tietää, ettei hän suinkaan ole ainoa ihminen, jonka kirjoja kyseinen toimittaja lukee.

* Tekee käsikirjoitukseen ehdotuksia, ei tuputa omia mielipiteitään ainoina totuuksina ”Näin sen pitää olla” (tällaiseen ihmiseen en onneksi ole edes törmännyt…).

* Ei lannista kirjailijaa muistuttamalla, miten huonosti tämän kirjat myyvät (Jumalan kiitos, toistaiseksi tällaista kommenttia ei ole sanottu minulle ainakaan ääneen, mutta muutamalta kollegalta olen kuullut päinvastaista…) – tai jos, asian pystyy ehkä kertomaan jotenkin rakentavasti?

Jatka listaa ja kerro omia kokemuksiasi!

Lauantaina 5. helmikuuta Suomen Nuorisokirjailijat ry järjesti jäsenilleen seminaarin, jossa pohdittiin sekä kotimaisen lanu-kirjallisuuden kääntämistä että tekijänoikeuksia.

Kirjan tiestä maailmalle alusti kustannusoikeuksien myyntipäällikkö Hanna Kjellberg Otavalta. Kiinnostavasta aiheesta muutama ranskalainen raapaisu:

– Jotta kirja saadaan myytyä, on sitä aktiivisesti tarjottava, mm. tehtävä käännösnäytteitä, esiteltävä messuilla maailmalla, verkostoiduttava ulkomaisten kustantajien kanssa jne.

– Kysyntä ja tarjonta pyritään saamaan kohtaamaan: oikealle kirjalle haetaan oikea paikka.

– Yhteydet suomalaisen kirjallisuuden kääntäjiin tärkeitä. Kääntäjät vievät tietoa kirjoista eteenpäin ja voivat tarjota kirjoista lausuntoja oman maansa kustantamoille.

– Kuvakirjaa on helpompi myydä kuin nuortenkirjaa, koska kuvat puhuvat puolestaan. Nuortenkirjasta täytyy aina teettää käännösnäyte, mielellään useampi luku. Amerikassa saatetaan ihmetellä, kun tekstiä ei ole kokonaan englanniksi.

– Jos esittelijällä on kiinnostus ja vahva usko kirjaan, se vaikuttaa ostopäätökseen.

– Silloin tällöin törmätään yllättäviin kulttuurisiin kynnyksiin: arabimaissa ei suvaita hyvis-sikoja, unissakävelijä tulkitaan Japanissa sairauden pilkkaamiseksi, Amerikassa kidnappaus on vaikea purtava, englantilaiset eivät suvaitse veistä lapsen kädessä, seksuaalisuuden kuvaaminen on liian avointa jne.

– Joissakin maissa toivotaan lasten oppivan lukemaan kotimaisten kirjailijoiden teosten parissa, näin ollen helppolukuisia on vaikea tarjota.

– Kjellberg oli sitä mieltä, että monet suomalaiset nuortenkirjat olisivat laatunsa puolesta levinneet helposti maailmalle, jos olisivat tulleet englanninkielisestä maasta.

– Millainen kirja löytää tiensä maailmalle? Ratkaisevaa voi olla esimerkiksi yleismaailmallinen aihe, vahvat hahmot, kielellinen ilmaisu tai uusi lähestymistapa.

– Suomalaista lanu-kirjallisuutta on myyty hyvin mm. Saksaan, Tanskaan, Norjaan, ja nyt on Kiina nousussa. Ruotsissa kiinnostus on ollut nihkeää.

Seminaarin toinen alustaja oli kirjailija ja sopimusoikeusjuristi Anu Ojala, joka puhui tekijänoikeuksista:

– Kirja-alalla taloudellinen tilanne on tiukentunut, mikä ei tuo lisäetuja kirjailijalle, joten kirjailijan on pidettävä puolensa.

– Tekijänoikeudet-kakku jakautuu moraalisiin ja taloudellisiin oikeuksiin, joista jälkimmäiseen kuuluu kustannusoikeus. Kakun voi siivuttaa tai syödä kokonaan eli osan oikeuksistaan voi antaa pois (ei kuitenkaan moraalisia oikeuksia).

– Jotta pääsee tekijänoikeuslain piiriin, on ylitettävä teoskynnys. Teoksena voidaan pitää itsenäisen luomistyön tulosta, tarpeeksi omaperäistä. Myös keskeneräinen työ voi olla teos.

– Ei saa allekirjoittaa mitään paperia, jota ei ymmärrä.

– Täytyy arvostaa omaa työtään niin paljon, että ottaa selvää, mitä sopimuksissa lukee.

– Pitää itse huolehtia siitä, ettei luovuta tekijänoikeuksiaan moneen paikkaan. Tekijänoikeuslaki ei tunne vilpittömän mielen suojaa.

– Pidä kirjaa oikeuksistasi, jotta muistat mitä olet minnekin luovuttanut.

– Kirjailijalle jää oikeus e-kirjaan, ellei siitä ole erikseen mainintaa kustannussopimuksessa. E-kirjan sopimus olisi hyvä tehdä aina erikseen.

– Jos esim. romaanistasi on pitkä lainaus jossakin, siitä on maksettava korvaus.

– Tekijänoikeus ei suojaa aiheita ja ideoita vaan sisältöä. Myös hahmoilla on suoja.

– Kustantaja ei saa luovuttaa oikeuksia eteenpäin eikä tehdä teokseen muutoksia tai muokata sitä.

– Tekijänoikeus on sopimusoikeutta. Sopimusta tulkitaan aina tekijän eduksi epäselvissä tapauksissa.

– Älä ikinä allekirjoita paperia, jossa lukee: ”Luovun tekijänoikeuksista.”

Jos olen ymmärtänyt jotain väärin näistä mielenkiintoisista alustuksista, korjatkaa ihmeessä. Ja kommentoikaa, tehkää lisäyksiä!

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjan kuiskaus kantaa ka…
kirsti k artikkeliin Kirjan kuiskaus kantaa ka…
milateras artikkeliin The Crossover kosketti
Johanna Hoo artikkeliin Laivakello kilahti Johannalle!
kirsti k artikkeliin Lempeä rauha

Arkistot