Kaivoimme Terhin kanssa esiin yhteiskirjamme käsikirjoituksen – ihan suunnitelman mukaisesti ja pidimme istunnon sulo-kahvilassa sopiaksemme seuraavan kierroksen työnjaosta.
Olemme käsitelleet käsikirjoitusta viimeksi tammikuussa, ei siis kovin kauan sitten, mutta silti koko käsis tuntui aivan vieraalta ja oudolta. Kuka tämän on kirjoittanut? Mikä tämä juttu oikein on?
Sehän on hyvä merkki. Käsikirjoitus ehti siis riittävästi jäähtyä hattuhyllyllä, jotta sitä voi ryhtyä silmäilemään kylmänjärkevin silmin ja tarttua punakynään tai delete-nappulaan.
Minusta tuntuu aina, että ensimmäinen versio kirjoitetaan kuumana, toinen kylmänä. Tai niin kuin Stephen King sanoo: kirjoita ensimmäinen versio ovi kiinni, toinen versio ovi auki. Hänen ohjeensa muuten on, että kakkosversiossa teksti lyhenee 10 prosenttia.
Ykkösversiossa on tärkeintä (ainakin minulle) saada se hiton tarina loppuun asti, luoda henkilöt, keksiä rakenne, etsiä tyyli. Ykkösversio tuntuu umpihangessa rämpimiseltä tai trooppisempaa metaforaa käyttäen kuin etenisi viidakossa machetella hutkien. Kakkosversion kirjoittaminen on helpompaa, rauhallisempaa, järkevämpää varmempaa. Ja nautinnollisempaa.
Pidän suuresti seuraavien versioiden kirjoittamisesta. Silloin tietää, että jotain jo on ja nyt sitä vain parannetaan. Ymmärrän hyvin kirjoittajia, jotka juuttuvat tähän vaiheeseen ja siirtelevät onnellisina pilkkua seuraavat neljä vuotta.
Meidän editointipalaverimme oli lyhyt ja ytimekäs ja siitäkin suurin osa kului kuulumisten vaihtamiseen. Keskustelimme kolme isompaa kysymystä ja olimme samaa mieltä niiden ratkaisemisesta. Etsimme tekstinivaskasta keskikohdan joka oli sopivasti sivulla 75. Halkaisimme nipun kahtia. Minä sain alkupään, Terhi loppupään. Tätä jakoa hetken arvoimme erinäisiä muuttujia punniten, mutta näin tuntui viisaalta. Kunhan kumpikin on editoinut puoliskonsa, vaihdamme niitä ja editoimme siis vielä ristiin, jos ymmärsitte, mitä tarkoitan.
Aikataulunkin sovimme. Aikomus tehdä editointi maaliskuun aikana, niin että aprillipäivänä on valmista. Se on muuten sopivasti myös Kirjakoripäivä. Toivomme, että meillä on silloin mukavaa raportoitavaa.
16 kommenttia
Comments feed for this article
26 helmikuun, 2011 klo 5:30 pm
Terhi
Komppaan! Kaksin kirjoittaminen on kyllä luksusta. Kakkoskierros tuntuu paljon kevyemmältä, kun ei rämmi suossa yksinään. Viimeistelen ensi viikon omaa kirjaani, mutta sitten tartun meidän tekstiin. Odotan innolla, olen vähän kaivannut henkilöitämme (ja kahvilatreffejä Annelin kanssa; niistä ehti jo tulla tapa). Minun pitää jonkin verran vielä kasvattaa loppua, muutama luku on jäänyt turhan ohueksi.
Ostin juuri 20 tulppaania. Kukkien, valon ja tulevan kevään voimalla!
27 helmikuun, 2011 klo 11:09 am
Kanto & Rannela – sehän edistyy! | Kirjailija Terhi Rannelan työpäiväkirja
[…] Anneli kirjoittaa siitä Grafomaniassa. […]
27 helmikuun, 2011 klo 5:57 pm
kirsti k
Tehokaksoset Anneli ja Terhi, nostan myssyä (sitä virkattua vihreää) työskentelyllenne!
27 helmikuun, 2011 klo 6:38 pm
annelitre
Mehä ollaa iha identtisii samiksii!
27 helmikuun, 2011 klo 7:04 pm
Terhi
Siamilaiset kaksoset!
1 maaliskuun, 2011 klo 4:40 pm
Siri
Toinen kierros! Onnea matkaan ja hiiohoi. Oi olisinpa ollut kärpäsenä katossa kuulemassa, millä periaatteella käsiksen puolitus kävi :).
Tulppaaniterapialla mennään. Meillä on perjantaina tulppaanipäivä, jolloin kimppu vaihtuu keittiönpöydällä. Kirjoitan niitä lämpöön aukeavia kukkia katsellen koko sen illan.
1 maaliskuun, 2011 klo 5:30 pm
Anneli
Periaate oli periaatteessa ihan yksinkertainen. Alkupäähän tarvitaan minun ”oman” päähenkilöni kehittelyä ja loppupäässä kaipaa Terhin kirjoittama tarina vahvistamista ja lisää liuskoja. Mietimme hetken, olisiko viisasta, että Terhi editoisi minun päähenkilöäni ja minä kirjoittaisin lisää tavaraa Terhin tarinaan, mutta päätimme sitten näin. Ja mehän vielä vaihdamme kerran puolikkaamme, niin että kumpikin tulee editoineeksi koko nivaskan.
2 maaliskuun, 2011 klo 8:52 am
Terhi
Vieläkin taivastelen sitä, miten ylellistä on jakaa työ toisen ihmisen kanssa ja vieläpä näin luotettavan, aikaansaavan kollegan! Anneli rokkaa! Editoin juuri oman kirjani kakkosversiota ja toisesta silmäparista olisi kovasti, kovasti apua…
Miten minulle ei tule yllätyksenä, että jaan Sirin kanssa tulppaanirakkauden? On ihana herätä uuteen aamuun, kun keittiön pöydällä aurinkoon kurkottelee 20 kaunotarta, keltaisia ja violetteja.
2 maaliskuun, 2011 klo 9:36 am
Anneli
Tulppaanit rulaa! Minäkin rakastan tulppaaneja. Ne ovat niin veistoksellisia, toiveikkaita ja säteileviä. Ja merkki keväästä. Yhden tulppaanikimpun olen ehtinyt ostaa, mutta sen söi kissa. Ihan totta. Ja kun sain konnan kiinni itse teosta, Timo-Orvokki vain viekkaasti vilkaisi minua keltaisilla silmillään ja jatkoi tulppaanin terälehtien rouskutusta. On niin jännittävää, kun emäntä alkaa huutaa ja huitoa ja saa juosta pakoon.
2 maaliskuun, 2011 klo 10:40 am
kirsti k
Ilmoittaudun tulppaanikerhoon! En ehkä uskaltaisi nauttia niitä sisäisesti kuten eräät timo-orvokit, mutta silmilläni sitäkin enemmän. Tummanpunainen leikkotulppaani on myös ainoa oikea joulukukka perheessämme.
2 maaliskuun, 2011 klo 10:46 am
anuh
Minäkin rakastan tulppaaneja 😀 Ja varsinkin kirkkaan keltaisia ja syvän violetteja.
Aaah, täytyykin lähteä ostamaan kimppu tai pari.
2 maaliskuun, 2011 klo 10:47 am
anuh
Niin ja tietysti zemppiä parivaljakolle! Pääsispä sitä jo pian lukemaan 🙂
2 maaliskuun, 2011 klo 1:01 pm
Terhi
Perustakaamme ikioma tulppaanikerho!
Anneli: ehdotan, että vaihdat kissan nimeksi Timo-Tulppaani! 🙂
2 maaliskuun, 2011 klo 1:46 pm
Tulppaanikerho | Kirjailija Terhi Rannelan työpäiväkirja
[…] keskusteluketjun perusteella uskoisin, että sen rinnalle on aika perustaa myös virallinen […]
2 maaliskuun, 2011 klo 2:13 pm
Salla
Minäkin ostin kevään kunniaksi tulppaaneja tänään.
5 maaliskuun, 2011 klo 1:09 pm
Jerppuli
Aina mielenkiintoista lukea kirjoitusprosessista, kun itsekin olen pikku hiljaa alkanut haaveilla romaanin kirjoittamisesta. Sitten joskus, kunhan olen vähän vielä kasvattanut itseluottamusta novelleilla…