Loma lähestyy ja sen myötä lomalukeminen. Herkuttelen monesti jo etukäteen ajatuksella, mitä lukisin loman aikana. Yleensä vähintään puolet suunnittelluista kirjoista jää lukematta tai luenkin jotain muuta, mutta nyt on ainakin kaksi hyvin varmaa.

David Nichollsin Sinä päivänä on lukulistalla ensimmäisenä. Rakkautta ja rimakauhua -televisionsarjan käsikirjoittajanakin tunnettu kirjailija on rakentanut teoksen kahden henkilön kohtaamisista päivän aikana vuodesta toiseen. Ensimmäinen kohtaaminen on vuonna 1988 ja viimeinen vuonna 2007. Odotan kirjalta ainakin viihdyttävyyttä ja nasevaa dialogia. Varustaudun myös sentimentaalisuuteen, mutta toivon, että kirjailija olisi onnistunut välttämään pahimmat imelyydet. Juhani Karila kirjoitti Helsingin Sanomiin varsin positiivisen arvion:

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Playboy+kohtaa+lukutoukan+aina+hein%C3%A4kuussa/HS20110622SI1KU01eab

Koska teos on myynyt mainiosti jo useissa maissa, siitä on tulossa elokuvakin:

Toinen varsin varma kesäkirjani on Jens Lapiduksen Stockholm noir -trilogian aloittava Rahalla saa. Tunnelmat ja tilanteet ovat varmasti aivan toiset kuin Nichollsin teoksessa. Lapiduksen kanssa pitää varautua koviin rikoksiin, koviin ihmiskohtaloihin ja raakaan väkivaltaan. Rahalla saa on myös saanut elokuvaversion:

Lapiduksen kirjassa minua kiinnostaa eniten hänen tapansa kertoa ja käyttää kieltä. Olen lukenut trilogian toisen osan ruotsiksi. Kolmas osa ilmestyy suomeksi syksyllä.

http://www.like.fi/kirjat/rahalla-saa

http://www.like.fi/kirjat/siisti-kosto

http://www.like.fi/kirjat/luksuselamaa

Jos ehdin, aion lukea nuortenkirjojen puolelta Kat Fallsin teoksen Veden alla. Vedenalainen villin lännen maailma kuulostaa mielikuvituksellisen kiehtovalta, ja olen kuullut kirjasta kehuja.

http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513155063/

Advertisements