Marraskuu
Aikakauslehdet ovat nyt pullollaan ”Näin selätät kaamosmasennuksen” –juttuja ja itsekin ostin kirkasvalolampun. Marraskuu on kuukausista julmin. Onneksi se on jo lusittu jo yli puolenvälin.
Tämä on jonkinmoinen aasinsilta varsinaiseen asiaan eli siihen mielentilaan, kun missään ei tunnu olevan alkeellisintakaan mielekkyyttä. Kun alkaa epäillä kirjoittamistaan ja pohtia vakavissaan, mikä järki on lykätä lisää kirjoja maailmaan, kun nimikkeitä tursuilee joka nurkasta. Ja kun niin monet kirjat ovat niin hyviä, paljon parempia kuin omani. Miksi yrittäisin?
Kuka minun kirjojani muka tarvitsee? Lukeeko niitä kukaan? Onko kirjan valmiiksi saaminen edes kaiken sen vaivan väärti?
Epäilen, että aika monelle tällainen epäilys aika ajoin iskee. Sillä hetkellä, kylmästi järjellä punniten, kirjoittamisessa ei todellakaan ole pointtia.
Minun eksistentiaalisia epäilyjäni helpottaa ajatus, että kirjoittaminen on palvelutoimintaa eikä pelkästään itsekästä. Joku pieni tyttö jossain lukee Futistyttö-sarjaa ja häntä huvittaa. Isä lukee lapselle iltasaduksi Virtaset-kuvakirjaa, ja molemmilla on yhteinen, kiva olo. Näytelmien suhteen ajattelen, että se on palvelutoimintaa näyttelijöille: kirjoitan heille niin hyvän tekstin kuin osaan, jotta heidän olisi hedelmällistä näytellä.
Miten pääsette marrasmielentilasta kirjoittamisen tilaan?
Lopuksi lainaan asiaan lievästi liittyvää poesiaa, kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelän ehtoisasta runosuonesta:
Itseinhotunto
Pelkkää paskaa mieli taas lykkää,
on se pirua, etten musta mä tykkää.
Mitäs siitä, et mieli on vino ja linkku:
on tärkeintä tunnustaa sisäinen sinkku.
On joillakin vahva itsetunto,
mun itseltä puuttuu kaikki kunto.
Näin itseinho mua synkästi raastaa
ja tänään syvämasentumaan haastaa.
Jjos huomaat, miten mä mua vihaan
ole kiltti ja tartu heti hihaan.
Sano, et elämä mun on tärkee
et on itseinhossakin jotain järkee.
16 kommenttia
Comments feed for this article
21 marraskuun, 2011 klo 9:29 am
Mila
Olen marraskuun lapsia ja oikeastaan vähän pidänkin syntymäkuustani. Alkaahan tähtitaivaskin painaa kirkkaana juuri tänä vuodenaikana, saa sytyttää kynttilät ja odottaa ihmeellistä ensilunta. Marraskuussa on oma hiljainen kauneutensa. Olen myös alkanut järjestää pieniä syntymäpäiväkemuja vähän valaisemaan tätä kolkkoa vuodenaikaa. Järjestän tietoisesti muutakin menoa, teatteria ja muuta mukavaa tähän marraskuuhun, joten pimeä vähän unohtuukin.
Hämärää pääsee pakoon myös fiktiivisiin maailmoihin – omiin ja toisten luomiin.
Välillä mietin minäkin ammattini mielekkyyttä, mutta mitä vaihtoehtojakaan sitä olisi? Olen pienestä halunnut kirjoittaa kirjoja. Useimmiten tunnen vaan kiitollisuutta siitä, että saan tänäänkin kirjoittaa. Ja että tekstejäni julkaistaan ja luetaankin.
Hauska ja hieno runo Marja-Leena Mäkelältä!
21 marraskuun, 2011 klo 10:09 am
Salla
Ei ole marraskuu minunkaan lempikuukauteni. Monesti tuntuu, ettei tämä pimeys ole ihmistä varten.
Tämä nyt kuulostaa kliseeltä, mutta yritän etsiä marraskuuhun iloa pienistä asioista. Ostan kukkia, kun on vähänkään syytä juhlaan. Puen ylleni punaista, kun muut kulkevat harmaassa ja mustassa.
Juuri nyt yritän muistaa iloita myös siitä, että syystä tai toisesta nuo Annelin kirjoittamat epäilyskysymykset eivät tällä hetkellä vaivaa. Tiedän kokemuksesta, ettei tämä olotila ole pysyvä, joten nautin juuri nyt zeniläisestä tyyneydestäni, jopa pienoisesta innostuksen ja optimismin tilastani. Epäilykseen ehdin upota monet monituiset kerrat taas sitten myöhemmin.
Marrasmielentilasta kirjoittamismielentilaan pääsemikseksi suositan tätä: Kirjoita vain. Vaikka väkisin. Pakota itsesi esimerkiksi puoli tuntia kerrallaan keskittymään tekstitiedostoon. Voit antaa itsellesi vaihtoehdot: Joko voit kirjoittaa puoli tuntia tai sitten istua ja tuijottaa valkoista ruutua puoli tuntia. Muutaman minuutin tuijottelun jälkeen kirjoittaminen alkaa kummasti kiinnostaa. Ja kun 28 minuuttia on kulunut, olet jo hyvässä kirjoitusvauhdissa, etkä haluakaan lopettaa 30 minuutin kohdalla.
21 marraskuun, 2011 klo 10:29 am
anuh
Minä tykkään kaamoksesta, kynttilät palaa ja on hiljaista, rauhallista ja joulua odotellaan 🙂 Tulis vaan lunta niin olis vielä kivempaa.
Mutta tuo kirjallinen eksistentiaalinen kriisi on niiiiiin tuttua, oih ja voih. Se kaikennielevä MIKSI MÄ EDES VIITSIN VAIVAUTUA!? -tunne on tosi ahdistava, varsinkin kun tietää että eihän tää hullu pää anna silti lopettaakaan kirjoittamista >_<
Toisaalta sitten taas ne päivät, kun kirjoittaminen on ihanaa, upeaa, leijuvaa, rajatonta sisäavaruuden seikkailua – ne kyllä korvaa monta angstailuhetkeä 😀
Tällä hetkellä on kyllä aika hyvä fiilis (*koputan puuta*) kun uusi kässäri on printattuna odottelemassa, se saa levätä ja muhia tuonne joulukuun alkuun ennen kuin aloitan kolmannen kierroksen. Sitten voikin alkaa kriiseilemään sitä, että mitäs seuraavaksi…
21 marraskuun, 2011 klo 11:32 am
kirsti k
Allekirjoittaisin Annelin kaikki lauseet, jos kyse olisi huhtikuusta. Mutta marraskuu on lempikuukauteni, aina ollut. Nautin hyssystä ja rauhasta, pysähtyneisyydestä. Ei mitään velvoitteita. Ei tarvitse mennä ulos aurinkoon. Saa möllöttää.
Jostain syystä en myöskään pode kirjallisen olemassaolon kriisiä milloinkaan marraskuussa, päinvastoin kirjoitan kuin sähköjänis.
Kirjoittamisen mielekkyyteen liittyvät tuskat iskivät minuun ensimmäistä kertaa kunnolla vasta tänä vuonna. Loppukesä ja alkusyksy olivat yksinkertaisesti hirveitä. Tiedän jo, mistä kuristava tunne johtui, mutta en kehtaa sitä tässä paljastaa, koska on niin noloa tunnustaa tuskailevansa mitättömältä tuntuvan asian ympärillä, saakelin itserakasta myös. No, heti marraskuun tullen olo alkoi helpottaa.
Minut auttoi tolpilleni paitsi marraskuu myös hymyileminen. Siis hymyileminen itsekseen kotona ja metsässä. Keho ei kuulemma osaa erottaa tekohymyä oikeasta ja tulkitsee hymyn aina hyvänä asiana. Halpaa terapiaa, ja toimii.
21 marraskuun, 2011 klo 12:13 pm
annelitre
Huhtikuu on IHANA! Lempikuukauteni!
Tekohymyjujun allekirjoitan. Ihmisen liskoaivot ovat sikäli tyhmät, että ne uskovat, mitä niille uskottelee. Ne uskovat jopa, kun on olevinaan pirteä ja laususkelee mielessään (teeskentelevästi): Olenpa pirteä tänään! Olen iloinen! Olen tarmokas!
Hymyä päälle, niin sisäinen liskoni on tyytyväinen ja alkaa takaisinsyöttää pirteyden tuntemuksia.
Ehkä se uskoo myös kirkasvalolamppua.
21 marraskuun, 2011 klo 1:50 pm
kirsti k
Anneli, älä ihmettele, kun huomenna kuuntelen esitelmääsi Lempäälässä idioottimainen hymy kasvoillani. En naura sinulle.
21 marraskuun, 2011 klo 3:15 pm
tyttö
Marraskuu on yleensä aivan mahtava kuukausi :))
Itse olen syyskuun lapsi, joten syksy yleisestikkin on minulle mieluisa kuukausi. Kesästäkin pidän, mutta yleensä silloinkin haikailen talvipakkasia, koska yleensä on liian kuuma ja sitä rataa.
Lokakuu on hiukan tylsä ja puuduttava kuukausi, mutta marraskuussa alkaa tulla jo pientä joulun tuntua (ainakin yleensä) ja ensilumi sataa (tänä vuonna liian myöhään omasta mielestäni ja se harmittaa). Tulee kaunista ja pakkasta, ja kuten aiemmin sanottiin tähdet näkyvät. Joulukuu lähestyy ja marraskuu sananki on miellyttävän tuntuinen, koska siitä tulee jouluinen olo.
Ei ole vielä ihan joulukuukaan, joten ei tarvitse stressata joululahjoja, mutta saa jo pakkasella käpertyä lenkin jälkeen sisälle lukemaan ja syömään ja katsomaan lempi tv-sarjoja dvd:ltä.
Marraskuu on hieno kuu.
Kirjoittamisen mielekkyyden löydän itse siten, että kun etenen saan toteuttaa niitä juonen osia, joita olen haaveillut. Lisäksi itselleni tulee hyvä mieli kun kirjoitan ja sitten vasta voittaja fiilis onkin, kun jotain saa ihan valmiiksikin. Se on mielestäni tarpeeksi hyvä syy kirjoittaa. Myös se kuinka paljon kaverit tykkäävät lukea tekstejäni on aina hyvä porkkana.
21 marraskuun, 2011 klo 3:26 pm
J.S. Meresmaa
Minulla taitaa olla marraskuuhun suhtautuminen hieman samanlaista kuin Kirsti K:lla — ei ole minkäänlaista sosiaalista painetta ”nauttia auringosta nyt kun sitä kerrankin on”, niin kuin kesällä sanotaan niille, jotka kehtaavat sisällä möllöttää. 🙂
Eipä jatkuva hämäryys ja pimeys mieltä kyllä piristäkään, mutta jotenkin siirtyminen kirjoittamisen maailmaan on helpompaa pimeän aikaan. Vähän niin kuin se sama verho, jonka uskotaan ohenevan tähän aikaan vuodesta kuolleiden maailman ja meidän maailmamme välillä, heiluisi myös luomisen ja toteuttamisen välissä.
21 marraskuun, 2011 klo 8:51 pm
Nimetön
Juuri tänään meillä töissä yksi tyttö kysyi Futistyttö-sarjan neljättä osaa, ja ilme valahti kun kerroin sen ehtivän toisesta kirjastosta vasta torstaiksi. Pitkää on odottavan aika.
22 marraskuun, 2011 klo 1:02 pm
hollolankirjasto
Masentujille tiedoksi. Myös marraskuussa meillä kirjastoissa käy nuoria lainaamassa suosikkisarjojen uusinta osaa silmät innosta kiiluen. Parhaimmillaan _SEN_ kirjan käteen saaminen on aiheuttanut nuorelle asiakkaalle hyperventilaatiokohtauksia ja kyyneleitä silmiin. Jos se kirjoittaminen tuntuu tikkuiselta, ajatelkaa niitä, jotka kääriytyvät illalla lempinojatuoliinsa kirjanne kanssa, varaavat viereensä karkkipussin ja matkaavat tarinan siivin pois marraskuusta jonnekin missä aurinko paistaa ja maailma on yhtä suurta seikkailua.
markku-setä
22 marraskuun, 2011 klo 1:25 pm
annelitre
voi kiitos, kauniisti sanottu. Lähes uskomatonta, että edelleen kirjat ovat noin tärkeitä. Noinhan se meni silloin joskus viime vuosituhannellakin. Viikonlopuksi kirjastosta jokin Nuorten Toivekirjaston kirja, nojatuolin käännös selkä olohuoneeseen päin ja lämpöpatteriin kiinni, varpaat patterin väliin ja ah, humpsista vaan muihin maailmoihin.
22 marraskuun, 2011 klo 2:08 pm
Salla
Sitä paitsi, Marketta Könönen Nekalan kirjastosta kertoo tänään Aamulehdessä Plättä-palkintoa käsittelevässä jutussa, että ”Anneli Kanto on nouseva tähti”. Jotta niin.
22 marraskuun, 2011 klo 2:25 pm
kirsti k
Arvaas, nouseva tähti, mitä unta tämä sammunut tähti näki viime yönä: vetelin koko yön erilaisia vessanpönttöjä, mutta missään niistä huuhtelu ei toiminut, kakka ja paperit vain pyörivät ympäri pönttöä.
Että se siitä valoisasta ja inspiroivasta marraskuusta. Kai sitä täytyy uskoa alitajunnan lähettämiä viestejä.
22 marraskuun, 2011 klo 3:50 pm
anuh
Ihana muistutus siitä kirjojen tärkeimmästä merkityksestä, Markku-setä 🙂
Kirsti, wanhan tiedon mukaan kakka unessa tietää rahaa!
22 marraskuun, 2011 klo 5:12 pm
kirsti k
Juu, haluan minäkin kakkaunieni keskeltä lausua kiitoksen markku-sedälle tärkeästä muistutuksesta, joka liian usein unohtuu. Tuli oikein hyvä olo.
Anu, luultawasti woitan lotossa.
23 marraskuun, 2011 klo 4:59 pm
S
Miulle kirjoittaminen on ennemminkin henkireikä marraskuun ankeuden keskellä. Ankeutta korosti tänä vuonna se, että juuri tässä kuussa tuli yksi EI-kirje. Marraskuun kurjuudessa pieneksi piristäväksi tavaksi on tullut käydä kahvilla keskiviikkoisin kahden (2) tunnin työpäiväni jälkeen. Ison cafe mocha -mukillisen kanssa vierähtää tunti hienosti ja tekstiä syntyy. Se pimeydessä on kivaa, että voi ihan luvan kanssa kääriytyä sohvalle, poltella kynttilöitä ja hiljalleen jo haaveilla joulunajasta…