Uusi vuosi, uudet kujeet

Vai vanhat kujeet?
Uudenvuodenlupauksista en nyt puhu mitään, vaikka niitäkin saa tehdä ja muille kertoa.
Mutta olisi hauska kuulla, mitä suunnitelmia teillä on ensi vuodelle tai oletteko päättäneet tehdä jonkin asian toisin kuin ennen.
Minun suunnitelmani ja päätökseni ovat nämä:
1. Menen residenssiin. Ehkä jopa kahteen! Olen siitä vuosikausia haaveillut, mutta en ole voinut lähteä, kun perheen nuoriso on ollut liian nuori ja vastuu edellisestä sukupolvesta liian suuri. Enää niin ei ole, vaan vapaus on lisääntynyt, mikä on hieno juttu.
2. Olen päättänyt pitää kesäloman. Sellaisen pidin viime vuonnakin, ensi kerran tällä vuosituhannella, ja havaitsin, ettei taivas pudonnut eikä mitään järkyttävää tapahtunut. Työtkään eivät myöhästyneet.
Saduissakin on aina kolme toivomusta, joten:
3. Aloitan tänä vuonna sen romaanin, jota olen miettinyt aivan liian pitkään.

Advertisement

Joulua!

JÄNÖJUHLAT

Sakeassa sumussa
suksit maahan
joka on ja ei ole

joka harhauttaa, puhuu
palturia jänisten kutsuista
kuudennen kuusen takana

Kuokkavierailisit
jos löytäisit polun

tuliaisiksi tuoreita
apilankukkia pakastimesta
jos näkisit tiheän läpi
edes suksiesi kärjet

Kuulet sentään
piirileikin hihityksen
ja käpälien jytinän

hyppää pois, hyppää pois

eikä torkkumisesta tietoakaan

 

Rauhaisaa laskeutumista jouluun kaikille Grafomanian lukijoille, ja tulevalle vuodelle kunnon kujeita!

Onnittelujen aika!

Tänään Grafomanialla on syytä moniin onnentoivotuksiin:

Anneli Kannolle on myönnetty Anni Polva -tunnustuspalkinto kirjasta Huippuvalmentaja (Futistyttö-sarja).

Raadin perustelut:  Neljänteen osaansa ehtinyt päiväkirjamuotoinen futissarja on ansaitusti löytänyt ahmimisikäisen lukijakuntansa. Oonan ja Hennan pyrkimykset jalkapallon saralla eivät aina ihan täysin onnistu, mutta se tekee kirjasta vain uskottavamman ja hauskemman: ei urheilun niin vakavaa tarvitse ollakaan. Anneli Kanto (s. 1950) on kirjallinen moniottelija, joka on sanonut saavansa iloa lapsille ja nuorille kirjoittamisesta – ja se ilo välittyy myös lukijalle.

Mahtavaa, Anneli ja Futistytöt!

Kariston tiedote avautuu tästä.

***

Lisäksi ojennamme ruusuja joukolle kirjailijoita, jotka on tänään nimetty Topelius- ja Arvid Lydecken -ehdokkaiksi:

Suomen Nuorisokirjailijoiden palkintoraati on asettanut Topelius-palkintoehdokkaiksi seuraavat vuonna 2011 ilmestyneet nuortenkirjat:

Maria Autio: Ajatustenlukija. Karisto.

Annika Luther: De hemlösas stad/Kodittomien kaupunki. Söderströms/Teos.

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti. WSOY.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon. Tammi.

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö. Tammi.

Suomen Nuorisokirjailijoiden palkintoraati on asettanut Arvid Lydecken -palkintoehdokkaiksi seuraavat vuonna 2011 ilmestyneet lastenkirjat:

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia. Karisto.

Sanna Isto: Tinka ja Taika. WSOY.

Laila Kohonen: Kumisevan kiven arvoitus. Tammi.

Leena Krohn: Auringon lapsia. Teos.

Päivi Lukkarila: Kolmen ajan maa. Karisto.

Voittajat julkistetaan  13.1.2012. Kunakin vuonna palkitaan edellisenä vuonna ilmestyneiden kirjojen parhaat.

Topelius-palkinto on maamme vanhin lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, joka perustettiin jo vuonna 1946. Nykyisin se jaetaan nuortenkirjalle.

Arvid Lydecken -palkinto on perinteinen lastenkirjapalkinto, jota on jaettu 1960-luvulta lähtien. Se myönnetään vuosittain korkeatasoisesta lastenkirjasta.

Molempien palkintojen jakajana on Suomen Nuorisokirjailijat ry ja palkintoja tukee Kopiosto.

Palkintoraadin puheenjohtajana on toiminut kirjastonhoitaja Katariina Ahtiainen ja jäseninä kirjastovirkailija, lasten ja nuortenkirjallisuuden kriitikko Marja Welin, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Marja Rikaniemi ja freelancer-kriitikko Emma Saure.

Minkä ikäisille nuortenkirjoja saa kirjoittaa?

Lasten- ja nuortenkirjojen yleinen niputtaminen yhteen on tuttu pulma alalla työskenteleville. Monesti minulle sanotaan, että ”sähän olet kirjoittanut niitä lastenkirjoja” tai ”sinulta ilmestyy kuulemma keväällä lastenkirja”. En tästä hätkähdä tai loukkaannu, mutta vastauksessani käytän yleensä aina jossain muodossa sanaa ”nuortenkirja”. Yritän silti olla painottamatta ”nuorten”-osaa, koska tiedän ja ymmärrän, että alaa vähän seuraaville eron tekemisellä ei ole merkitystä. Minulle sillä toki on.

Viime aikoina olen pohtinut sitä, kuinka laajan lukijoiden ikäskaalan myös jo pelkkä ”nuortenkirjallisuus” käsittää terminä. 11-12-vuotiaille suunnatut kirjat ovat nuortenkirjallisuutta siinä missä 16-17-vuotiaillekin. 11-vuotiaan ja 17-vuotiaan maailma, kokemuspiiri, käsityskyky ja usein myös kirjallinen maku eroavat kuitenkin toisistaan hurjasti. Toisinaan, kun keskustellaan jonkin nuortenkirjan muodon tai sisällön sopivuudesta lukijoille ja mietitään, onko se sittenkin aikuistenkirjallisuutta, vedotaan siihen, että eihän tämä sovi vaikkapa 12-vuotiaalle. Ehkä ei sovikaan, mutta mitä sitten? Eikö 16-vuotiaalle tarkoitettu kirja ole yhtä lailla nuortenkirjallisuutta? Minusta olisi todella sääli, jos kaikki sanotaan nyt vaikkapa 15-18-vuotiaille suunnatut kirjat pitäisi jo luokitella aikuistenkirjallisuudeksi.

Eikä nyt sitten juututa noihin mainitsemiini ikiin, sillä ne ovat vain esimerkkejä ja tiedän enemmän kuin hyvin, että kaikki lukijat ovat yksilöllisiä. Muistan kuitenkin, kuinka olin kieltämättä lievästi hämmästynyt kuullessani, että esikoiskirjaani Kun enkelit katsovat muualle oli luetettu eräällä kuudesluokkalaisten ryhmällä. Ei siksi, ettäkö kirjassa olisi minusta mitään sopimatonta 12-vuotiaille. Se kertoo kuitenkin lukiolaistytöstä ja kuvaa lukiomaailmaa ja sen ikäisten ajatuksia. Voisin kuvitella, että ainakaan kaikkia 12-vuotiaita ei vielä lukiolaiselämä kiinnosta. Etenkin, kun olisi tarjolla mainioita kirjoja juuri 12-vuotiaiden elämästä.

Kun kirjoitan nuortenkirjoja, haluan voida kirjoittaa niitä lukijoille, joiden ajattelen olevan suunnilleen 15-19-vuotiaita. En tahdo muokata niiden sisältöä, muotoa, kerrontaa, kieltä tai henkilöhahmoja sen mukaan, että voisin hyvillä mielin tyrkätä ne kenen tahansa 12-vuotiaan käteen. Ja ei, en tahdo tehdä kirjoistani aikuistenkirjoja, koska haluan kirjoittaa nuorten elämästä nuorille.

Tässä postauksessa on kuvituksena sellaisten nuortenkirjojen kansia, jotka on minusta (syystä tai toisesta) tarkoitettu vähän vanhemmille nuortenkirjojen lukijoille. Esimerkiksi Maria Gripen Varjo-sarjan viimeistä osaa Varjojen kätköä yritin lukea muistaakseni 11-vuotiaana (kun olin rakastanut sarjan aiempia osia), mutta se osoittautui silloin rakenteeltaan liian vaikeaksi. Luin sen sitten myöhemmin – ja rakastin sitäkin.