Kustantaja ilmoittaa, että uutta kirjaa on myyty odotettua vähemmän.
(Yllätys yllätys!)
Kirjaa kyllä lainataan kirjastoista kiitettävän paljon, ja arvostelut ovat olleet hyviä, mutta euroja ei näy. Nuortenkirja putoaa lajien väliin: kuinka moni nuori tuhlaa kuukausirahansa kirjakaupassa?
Jälleen kerran – niin kuin joka vuosi – on pakollinen itsetutkiskelun paikka: Mitä kaikkea kirjailija voi itse tehdä edistääkseen kirjansa myyntiä? Miten paljon vastuuta myynnistä voi / pitää sysätä kirjailijan kontolle, miten paljon kustantajan? Pitääkö myyntiä miettiä jo kirjoitusvaiheessa? Olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin? Mitä ja miten?
***
Näin minä olen ”yrittänyt edistää kirjojeni myyntiä” vuodesta 2004 (särkee kyllä omaankin korvaan…):
* olen tehnyt satoja kirjailijavierailuja pitkin poikin Suomea ja ulkomaillakin
* minulla on nettisivut, joita pidän aktiivisesti ajan tasalla ja jonka kautta lukijani saavat yhteyden minuun, lisäksi joillakin kirjoillani on omat teemasivunsa
* yritän pitää hyvää huolta lukijoistani ylläpitämällä molemminpuolista kirjeenvaihtoa
* olen osallistunut kirjojen markkinointiin kustantajan tiedottajan kanssa
* olen useimmiten suostunut lehti/radio/tv-haastatteluihin, kun on kysytty
* olen julkaissut joka vuosi
Mitä VIELÄ voisin tehdä? En keksi. Paitsi tietysti sen itsestään selvän: kirjoittaa parempia kirjoja! Älä kitise, vaan kirjoita!
Tai: myöntää tappioni ja vaihtaa lajia, koska kotimainen nuortenkirja on taloudellinen itsemurha, jos ajattelee myyntiä. Viime aikoina kustantamoiden lasten- ja nuortenkirjaosastoilla on puhuttu hyvin hyvin huolestuneeseen sävyyn nuorten lukuharrastuksen näivettymisestä. Tarvitaanko nuortenkirjaa edes? Millaisessa asussa siitä tulisi houkutteleva? Mutta eikö tämä ole kirjailijalle pikemminkin haaste? (= kyllä, olen vanhanaikainen, naiivi humanisti).
***
Vatvon asiaa yhden päivän, huokaan, poden alemmuutta ja ajattelen näin, niin kuin tähänkin saakka:
Menetän mielenterveyteni, jos ryhdyn aktiivisesti ajattelemaan kirjan myyntiä tai myymättömyyttä, kun avaan aamulla koneeni. Aiheita ja lajia valitessani tai kirjoittaessani en myöskään voi uhrata ajatuksiani myyntiluvuille, sillä laskelmoivuus kirjoittaa itsensä rivien väliin – kyllä lukija huomaa. Kirjoitan intohimosta, rakkaudesta, itselleni tärkeistä aiheista ja toivon, että se resonoi.
Kirjailijaliitossa on tällä hetkellä 639 jäsentä. Aika pieni prosentuaalinen osuus meistä onnistuu myymään niin paljon, ettei kustantajan tarvitse huokaista syvään. Kyllähän me toki haluaisimme myydä enemmän, mutta…
***
… mutta: Miten paljon Sinä ajattelet kirjasi myyntiä? Miten yrität edistää sitä? Vai yritätkö? Viittaatko myynnille kintaalla ja keskityt kirjoittamiseen?
Grafomania 
33 kommenttia
Comments feed for this article
9 helmikuun, 2012 klo 8:22 pm
Osta, osta, osta juuri minun kirjani! « Mukillinen mustaa teetä, matkoja ja muistikirjan sivuja: Terhi Rannelan kirjailijaelämää
[…] kaikesta kirjoitan Grafomaniassa. Tykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä . Categories: Kirjailijan […]
9 helmikuun, 2012 klo 8:33 pm
Maija Haavisto
Jos englanti yhtään taipuu, kuten oletan, suosittelen lukemaan John Kremerin 1,001 Ways To Market Your Book. Jenkkikeskeinen ja vanhentunut (ellei siitä ole tullut hiljattain uutta versiota), mutta siinä on silti paljon toteuttamiskelpoisia ideoita. Kirjojen markkinoinnista netissä on toki omat kirjansa.
Suosittelen myös kaikille kirjailijoille Twitteriä. Se on pitkään ollut Suomessa vähän hiljaisempi media, mutta lähiaikoina sinne on tuntunut tulvivan etenkin nuoria. Twitterissä saa nimenomaan sen henkilökohtaisen suhteen lukijoihin (sekä mediakontakteja) – ja saa siitä irti paljon muutakin kuin kenties suuremmat myyntiluvut.
Suomalaiskirjailijan osa on siinä mielessä helpompi, ettemme voi vahtia Amazon-myyntilukuja. ;-> Jotkut huhun mukaan suunnilleen asuvat kirjojensa Amazon-sivuilla ja hakkaavat Reloadia. Itse käyn Amazonissa myynnissä olevan tietokirjani sivulla enintään 2-3 kertaa viikossa, joskus jää pidemmäksikin aikaa väliin.
9 helmikuun, 2012 klo 8:38 pm
Mikko Suityousir Karppi
Elantoni ei ole kirjamyynnistä kiinni, vaikka toivon toisinaan, että olisi. En tiedä kustantajien markkinointimenetelmistä, mutta jos jokin ei automaattisesti myy, niin sitä ei yritetäkään myydä. Eräs kustantajan edustaja sanoi suoraan yleisesti tiedetyn totuuden, eli kukaan ei kustanna huonosti myyviä kirjoja kuin kulttuuritekona.
Eli onneksi olkoon kaikille huonosti myyville kirjailijoille. Jokainen kustannussoppari on kulttuuriteko. Jos taas myyt hyvin, et voi tietää, oletko hyvä kirjoittaja vai pelkästään suosittu jostain muusta syystä.
9 helmikuun, 2012 klo 9:11 pm
Anne
Markkinoinnin lakihan menee jotenkin näin: Markkinointi nostaa kirjan myyntiä esim. 10%. Jos kirja myy vakiona 3000 kpl niin sitä on kannattavampaa markkinoida kuin kirjaa, joka myisi 500 kpl.
Siinä taannoisessa Kirjailijaliiton kyselyssä (jota purin) lähes jokainen vastannut sanoi, että haluaisi kustantajan panostavan enemmän kirjojen markkinointiin. Se on ymmärrettävä, että kustantajalla ei riitä rahat kaikkien yksittäiseen markkinointiin, mutta ei sen kirjan saatavuuden pitäisi olla yksinomaan kirjailijan harteilla. Hesarissa oli ihan äskettäin se Majanderin kommentti ”ongelmakirjoista”, jotka eivät päädy edes kirjakauppojen hyllyihin.
Kirjavinkkarit, bloggaajat ja aktiiviset lukijat ovat meille kullanarvoisia! Kuka muukaan pitäisi teoksia esillä, puhuisi niiden puolesta?
9 helmikuun, 2012 klo 9:33 pm
S
Miusta sen pitäisi riittää, että kirjailija tekee parhaansa varsinaisen työnsä kanssa, eli kirjoittaa hyvin. Jonkin verran voisin laskea kirjailijan työhön kuuluvan myös kirjailijavierailuja, varsinkin kouluvierailuja nuortenkirjailijan kohdalla. Ja on toki kohteliasta vastata lukijoiden kirjeisiin.
Mutta kaikki muu, mitä kirjailija tekee, onkin sitten plussaa. Tai ainakin pitäisi olla. Kustantajalla on oma vastuunsa kirjan markkinoinnissa, samoin kyllä kirjakaupoilla. Milloin viimeksi nuortenkirjat ovat olleet kunnolla esillä kirjakaupoissa (jos nyt Pottereita ei lasketa)? Opettajat tekevät myös arvokasta työtä kirjojen eteen, samoin kirjastotädit ja -sedät.
Isoin vastuu varsinaisesta markkinoinnista on silti mielestäni kustantajalla.
9 helmikuun, 2012 klo 9:42 pm
Helmi-Maaria Pisara
Luulenpa, että kaikki meistä menettäisivät mielenterveytensä, jos ajattelisivat pelkästään myyntiä. Minä en sitä ajattele, koska kustantamoni on pieni. En varmaankaan ajattelisi myöskään silloin, jos kustantamoni olisi suurempi, sillä kuten Mikolla, minunkaan elantoni ei ole kirjamyynnistä kiinni. Sen sijaan olen hyvin iloinen, jos kirjojani löytyy kirjastosta ja jos ne ovat vieläpä lainassa 🙂
Mutta niin, kylläpä minäkin Facebookissa tuon esille tuotantoani. Yleisönä tosin ovat vain tuttuni. Tuo Maijan ehdottama Twitter on varmasti hyvä kanava, samoin kuin on blogi, mutta enpä usko että kirjailija itseään mainostamalla ihan kauheasti myyntilukuja pystyy nostattamaan..
9 helmikuun, 2012 klo 9:57 pm
Anneli
Lasten- ja nuortenkirjoissa on se erityinen piirre, että niiden lukijat tuskin ostavat niitä. Ei lapsilla ole rahaa. Vanhemmat, mummit, kummit ja sukulaistädit ostavat. Se varmaan näkyy valinnoissa. Vanhempi sukupolvi muistaa omat lukuelämyksensä ja valitsee niiden mukaan.
La-nu kirjallisuutta ei liioin tunneta kovin hyvin, joten ostetaan sitä mikä tunnetaan: Kunnasta, Tatua ja Patua, Risto Räppääjää. Mikään ei menesty niin kuin menestys. Mutta miksi Tatusta ja Patusta tuli menestys? Miksi Räppääjästä?
Kirjastosta lapset ja nuoret valitsevat oman makunsa mukaan. Sekä lasten- että nuortenkirjoja lainataan paljon. Se kyllä lohduttaa vähän myyvää kirjailijaa.
Myynnin ajatteleminen kirjoittamisvaiheessa on hyödytöntä. Ikinä ei voi arvata.
Omista kirjoistani kuvakirja Vilma Virtanen ja uimataito myi hyvin. Olen siitä aivan ihmeissäni. En osannut odottaa. Luultavasti aihe, uimataito, oli se naula joka veti. Sen sijaan ensimmäinen kuvakirjani, Jakke ja Simo, ei myynyt, vaikka kuvittelin tässä kirjassa tehneeni jotain uudistavaa. Sarjaksi haaveilemani ”kuvakirjanovellit” tyssäsivät ensimmäiseen osaansa.
Kouluvierailuja yms. usein perustellaan (siis kun halutaan kirjailija kouluruokalan soppapalkalla esiintymään) sillä, että samalla kirjailija voi ”mainostaa” kirjojaan ja lisätä niiden myyntiä vallan kovasti. Enpä tiedä. Olen skeptinen. Vierailut lisäävät ehkä hiukan kirjailijan tunnettuutta, ehkä jopa lainauslukuja, mutta eivät ne myyntiä lisää.
Luulen ma. Olisi kiva tietää, onko jollakulla toisenlaisia kokemuksia.
9 helmikuun, 2012 klo 9:58 pm
Khuure
Minulla on työn alla juuri Jeff VanderMeerin loistava opus Booklife, jossa käsitellään paljon tapoja, joilla kirjailija voi olla esillä ja promotoida projektejaan. Tiukkaa analyysia en voi vetää, koska kirja on kesken enkä vielä ole edes funtsinut sen tarkemmin jo lukemaani, mutta kirjassa puhutaan blogeista, kotisivuista, YouTube-kirjatrailereista, kiertueista joilla soitetaan biisejä ja luetaan fiktiota ja spektaakkeleista, joissa harrastetaan vaikka tuliakrobatiaa. Jo mainittu Twitter-vinkki on osa laajempaa kysymystä, mitkä kaikki alustat kirjailija voi ottaa haltuun promootiomielessä.
Vähintään se on käynyt selväksi, että keinoja on paljon. Oma juttunsa on, mihin oma aika ja raha riittää, etenkin pienellä kielialueella. Itse olen lukenut kirjaa sillä silmällä, että mihin kaikkeen oma jaksaminen mahtaisi riittää, jos ikinä saisin kirjan a) kirjoitettua ja b) julkaistua.
Nuoret tosiaan tuskin ostavat kirjoja ihan Akateemisen hintaan, joten ostajiksi pitää mieltää vanhemmat. Heille pitäisi saada läpi ajatus siitä, että kirja olisi huippulahja. En tiedä vaikuttaisiko se myyntiin piiruakaan, jos tuottaisi yhden aikuisten kirjan ja kustantaja suostuisi laittamaan siihen sivun kokoisen maininnan, että samalta kirjailijalta on myös nuortenkirjoja. Jos vanhempi/mummi/kummi piti kirjasta, nimi jää mieleen ja voi vaikuttaa lahjaostopäätöksiin.
9 helmikuun, 2012 klo 10:40 pm
tyttö
Yksi suurimmista syistä varmaanki on aiemminkin esitetty toteamus, että lapset ja nuoret eivät aina itse osta kirjojaan.
Lisäksi oma syyni näin nuorena lukiolaisena on yksinkertaisesti se, että kirjat ovat kalliita ja koulukirjoihinkin menee jo yksistään suunnattomasti varaa. Vaikka kuinka tekisi mieli ostaa kirjoja niin ei vaan voi kuin harvoin ostaa yhden uuden opuksen kirjahyllyynsä ja sekin valitaan tarkoin ja melkeinpä se on jo kerran luettu ja varmistettu hyväksi (esim. lainattu kirjastosta tai kaverilta). Plus ne kirjat, jotka sitten lähtevät mukaan saisivat mieluiten olla alle viidentoista euron, että niiden ostamisen jälkeenkin jää rahaa mahdollisiin menoihin. Mutta uudemmat kirjathan maksavat monesti reippaat kakskymmentä euroa, joten suurin osa kirjoista lähtee mukaan alelaareista ja pokkarihyllyistä, joissa hinnat pysyttelee kympin tienoilla. Niin ja kun kaveripiirissä on samantyylisistä kirjoista pitäviä tyyppejä ja toisen hyllystä sattuu löytymään itseään kiinnostavia kirjoja, niin kyllähän sen sieltä mieluummin lainaa kuin ostaa tai lainaa kirjastosta (kaverille ei tarvitse maksaa myöhästymis sakkoja eikä tarvitse niin kiirellä lukea kuin kirjaston kirjoja).
Eli nuoren näkökulmasta, kirjat ovat liian kalliita ja ei vanhemmiltakaan aina kehtaa rahaa pyytää ja tiettyjen kirjojen pyytäminen lahjaksi saattaa olla riskaa peliä, kun ei tiedä saako sitä kirjaa minkä haluaa.
9 helmikuun, 2012 klo 10:47 pm
Kirsi Pee
Joskus on suorastaan huvittavaa, kuinka ruusuinen käsitys ihmisllä on kirjojen (myös lanu-kirjojen) myynnistä, tuhansien eurojen ennakoista (no hehheh) ja huimista kirjoituspalkkioista. Muuan kuulija tokaisi viime perjantaina Naisvoimaa-päivän naiskirjailijatilaisuudessa, että kuultuaan, miten vähän tuosta maksetaan, hän kunnioittaa kirjailijoita paljon enemmän! Kivahan se, vaikka kunnioitusta ei voi syödä..!
Monilla pienkustantamoilla on ihan käytännön syistä (lue: taloudellisista realiteeteista johtuen) keskitytty tiettyihin genreihin, joiden myynti on edes jotenkin ennustettavissa. Erään kustantajan blogin sanoin: ”kirjoittakaa ihmiset murhatarinoita ja dekkareita, mitä raaempia, sen parempi!” Tämän hän kertoi olevan varmimman ohjeen kirjan myyntiin, minkä voi ylipäätään antaa.
Toivottavasti lanun osa ei ole jatkossa olla olemassa vain siksi, että kustantaja voi mainita olevansa täyden tarjonnan kustantamo.
Ups, olipa synkkää. Synkistely sivuun, ollaan vaan reilusti lapsellisia ja kirjoitetaan mitä huvittaa!! 🙂
10 helmikuun, 2012 klo 8:19 am
marja-leena tiainen
Hyvä keskusteluteema, jällen kerran. Paljon kouluvierailuja tekevänä voin sanoa, että ne ovat hyvää makkinointia kirjastoille, ja on aivan mahtavaa saada innostettua lapsia lukemisen pariin sillä tavoin, mutta enpä tiedä yhtään tapausta, että oppilas olisi mennyt siltä istumalta ostamaan kirjani. Kirjat ovat kalliita, kuten nimimerkki ”Tyttö” totesi. Kirsti Pee kertoi olleensa Maa- ja kotitalousnaisten Naistenvoimaa-illassa, minäkin menen vieraaksi sellaiseen tänään. Kahvi- ja pulla-palkalla ”markkinoin” itseäni ja kirjojani, joita tilaisuuden kutsuja toivoi sinne myytäväksi. Kerron myöhemmin, montako sain kaupaksi. Kotimainen perinteinen nuortenromaani on kuolinkouristuksissa, ja itsekin olen alkanut miettiä, onko enää järkeä kirjoittaa realistisia kirjoja tai ylipäätään mitään. Suomi on nii-iin pieni maa, ja lukijat vähenevät koko ajan.Onneksi on tämä blogi, josta saa uskonvahvistusta työhönsä.
10 helmikuun, 2012 klo 10:24 am
Marika
En ajattele markkinointia. Saan siitä eksistentiaalisen ahdistuskohtauksen. Kierrän kouluja siinä toivossa, että saan jonkun nuoren innostumaan lukemisesta ylipäätään. Esiinnyn, kun tilaisuuksia tulee ja haastattelupyyntöihin olen aina vastannut kyllä, mutta omien kirjojeni markkinointia en todellakaan ehdi miettiä – teen muuta työtä elättääkseni perheeni. Ei siinä laadita myyntistrategioita, hyvä kun ehdin kirjoittaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on hyvä asia, että meillä on tarjolla paljon erilaisia lasten ja nuorten kirjoja, teoksia moneen makuun. Toivottavasti kustantajien hyväntahtoisuus jatkuu ja tuottamattomiakin kirjoja julkaistaan edelleen. Vakavasti olen ajatellut sähköisen kirjan kenties pelastavan tilanteen edes niiltä osin, että iPadilta lukeminen voisi teinistä olla jotenkin tredikkäämpää kuin perinteisen pahvitekeleen plaraaminen. Ja minua ei näillä tuloilla edes haittaisi, että kirjojani ladattaisiin laittomasti netistä. Lukijoillehan ne on tarkoitettu. Rahallinen korvaus on joka tapauksessa niin nimellinen, että vannon piratismin nimeen. Tällä kommentillani saan varmaan tekijänoikeuksia puolustavat niskaani, mutta otetaan silti riski. 🙂
10 helmikuun, 2012 klo 10:27 am
Salla
Uskonpuute on viime aikoina iskenyt yhä useammalle nuortenkirjailijakollegalle. Osa on tyystin lopettanut nuortenkirjojen tekemisen, kun se ei oikein millään tasolla kannata: ei myyntiä, ei suosiota, ei huomiota, ei arvostusta. Mistä repiä motivaatiota?
Itse näkisin asian näin: Kotimaisten nuortenkirjojen kustantaminen on aina kulttuuriteko. On kyse periaatepäätöksestä: Onko tärkeää, että meillä Suomessa kustannetaan kotimaista, laadukasta ja monipuolista nuortenkirjallisuutta? Jos vastaus on kyllä, kustantamoiden tulisi tehdä niin tuijottamatta liikaa myyntilukuja. Eurot tehdään joillain muilla kirjoilla. Tämä siis näin karkeasti yleistettynä, sillä poikkeuksia on aina. Toki ymmärrän, että kovin monen kirjailijan teokset eivät voi vuodesta toiseen tehdä miinusta, mutta on kohtuutonta pitää myyntiodotuksia korkealla, jos kirjan markkinointi on yhtä kuin puoli sivua katalogissa ja esittely kustantajan nettisivulla. Kirjailija pystyy tekemään oman osansa (esimerkiksi nuo Terhin listaamat asiat), mutta ei sillä ihmeisiin ylletä.
10 helmikuun, 2012 klo 10:34 am
Magdalena Hai
Itse näkisin, että markkinointi on nykyään kirjailijan ammattiin kuuluva asia. Teen sen minkä voin (ja osa siitä on hillittömän hauskaa, kuten Kryptozoologisten tutkimusten ylläpito. Kouluvierailuista ei ole vielä kokemusta.), mutta verrattuna siihen, mitä kustantaja voi tehdä myynnin eteen, oma panokseni on aika pieni kuitenkin.
Eli pitääkö aiemmista puheenvuoroista päätellä, että syy lanu-kirjojen huonoon myyntiin ovat laiskat vanhemmat? 😉 Toisin sanoen tarvittaisiin lukemiseen kannustava kampanja, joka olisikin suunnattu nuorten sijaan vanhemmille, isovanhemmille ja kummeille? Sellainen kansallinen Juo maitoa -tyyppinen tempaus, jossa kannustettaisiin vanhempia ruokkimaan lastensa mielikuvitusta. ”Ajattele lapsesi tulevaisuutta: osta hänelle kirja!” ”Vietä laatuaikaa lapsesi kanssa, Kirjakaupassa” ”Tuntuuko sinusta, ettet ymmärrä nuorisoa? Lukekaa samoja kirjoja!”
Anneli, itsekin tykkäsin Vilma Virtasesta, samoin pikkukaverit, joille sitä luin. Siinä on hauska, railakas tarina ja raikkaat, värikkäät kuvat, joissa riittää tutkimista (tämä on tärkeää). Seikkailun tuntua. Ja kyllä, toinen pikkukavereista opetteli juuri silloin uimaan ja sai selvästi rohkeutta Vilman oivalluksista.
10 helmikuun, 2012 klo 10:58 am
Magdalena Hai
Sallan kommentista tuli mieleen sellainen, että ei kai pyyhettä voi täysin heittää kehään ja sanoa, että nuortenkirjojen kustantaminen on aina kulttuuriteko? Vaihtoehtona on, että nuortenkirjallisuutta alettaisiin ajatella täysin eri tavalla. Mitä jos kustantamot alkaisivat myydä kirjailijoiden lyhytproosaa podcasteina? Novelleja ja mininovelleja, jotka voisi maksaa puhelimella? Booktrailereiden tekokin on meillä aika lapsenkengissä, vaikka esim. Youtube on täynnä englanninkielisiä YA-romaanien trailereita, jotka todella houkuttavat lukemaan kirjoja.
Spefin arvostuksen nostaminen on toinen juttu. Nuoret lukevat fantasiaa, mangaa, Pottereita, Twilightia. Nämä myös myyvät. Samaan aikaan aikuiset nyrpistelevät niille kevyenä, kirjallisesti epäilyttävänä höttönä. Ylimielistä. Ihan niin kuin nuorten oma kirjamaku olisi jotenkin väärä. 😦
10 helmikuun, 2012 klo 11:15 am
Marika
Aivan, nuoret menee tasan siihen suuntaan, jolle aikuiset kääntävät selkänsä. Eli jos aikuinen ostaa nuortenkirjan lahjaksi, niin eikö se ole jo automaattisesti tylsä. 🙂 Parhaat vinkit tulee vertaisryhmästä, tämän tietää jenkkimainostajatkin, jotka rekrytoivat koulujen ykkösnuoria. Riittää, että koulun suosituin tyttö tai hotein poika pitää tiettyjä farkkuja, ja muutkin haluavat ne. Säästetään pitkä penni ja iso riskinotto markkinoinnissa. Nykyteini kun on niin kyllästetty mainoksilla, että se saattaa mokoma nyrpistää nenänsä tuotteelle.
Ja nuoren kirjamakuhan ei ole ikinä väärä, toivottavasti kukaan vanhempi tai opettaja ei nykyään enää ajattele niin. Toisaalta, se voisi olla se kaikista ovelin markkinointikikka. Tämä on kulkaa väärää kirjallisuutta, ei saa lukee, se pilaa aivot ja on epäterveellistä.
10 helmikuun, 2012 klo 11:20 am
Salla
Magdalena, ei pyyhettä tietenkään pidä heittää kehään vaan pyrkiä löytämään mahdollisimman paljon uusia ja innostavia tapoja saada nuoret tai heidän vanhempansa ostamaan nuortenkirjoja. Nuortenkirjat saavuttavat suurimman osan lukijoistaan kuitenkin juuri ”tytönkin” mainitsemalla tavalla: kirjastoista ja kavereilta lainattuina. On vaikea uskoa, että tähän tulisi ainakaan ihan lähivuosina suurta muutosta. Toivon siis lähinnä, että jatkossakin kirjastoissa olisi monipuolisesti uutta, kotimaista lainattavaa nuortenosastolla, vaikka jokainen nimike ei myyntihitti olisikaan.
10 helmikuun, 2012 klo 11:50 am
kirsti k
En tajua markkinoinnista tuon taivaallista. Teen koulukeikkoja, koska tykkään jutustella nuorison kanssa. Mainostan kirjojani kotisivuillani, koska on kätevää ohjata esimerkiksi esitelmien tekijät etsimään tietoa sieltä. Minusta on ihana lukea ääneen runojani tai kertoa kirjoittamisesta yleisölle, joka on kiinnostunut. Jos tuo kaikki lasketaan markkinoinniksi, niin olen kai syntynyt markkinoimaan omia tuotoksiani.
Kirjojeni myyntilukuja en tiedä/muista. Tahdon keskittyä kirjoittamiseen. Terhi sanoo olennaisen: ”Kirjoitan intohimosta, rakkaudesta, itselleni tärkeistä aiheista ja toivon, että se resonoi.”
Olen idealisti ja haluan uskoa, että kustantamot edelleen julkaisevat hyviä tarinoita kaiken ikäisille lukijoille, vaikka ostajista ei aina olisi takuuta.
Pilvien päällä on kevyt kulkea. Lähden sivakoimaan jäälle.
10 helmikuun, 2012 klo 1:10 pm
anuh
Terhi, minäkin sain viestiä Karistolta, että Syysmaan seuraavan osan (joka siis kyllä julkaistaan, huh!) painoksesta tulee aiempia pienempi, koska Varjoja on tähän mennessä myynyt vasta x määrän eli ilmeisesti vähemmän kuin aiemmat osat.
Vaikka minäkään en kirjoittaessani kykene ajattelemaan myyntiä ja markkinointiasioita, eikä elantoni tule kirjamyynnistä (onneksi, koska muuten en olisi enää elossa 😉 ), niin kyllä tuosta tulee vähän ”syyllinen” olo. Vähän niinkuin olisi pettänyt kustantajansa, joka on uskonut ja luottanut kykyihini, eivätkä ne sitten riitäkään parempiin myyntilukuihin 😕
Tässä ketjussa on jo monta hyvää pointtia tullut esiin, ja sattumoisin puhuttiin eilen Mäntsälän-kouluvierailun tauolla Taina Haahdin kanssa vähän samoista aiheista. Sehän on valitettava tosiasia, että varsinkin isot kustantamot panostavat mainosrahat niihin kirjailijoihin, jotka mainosta vähiten tarvitsevat. Tämä on siinä(kin) mielessä karsea tilanne, että jos kirjailijan ensimmäinen kirja ei herätä huomiota eikä myy kovin hyvin (ja tässä voi syynä olla täysin ulkoinenkin sattuma, esim. samaan aikaan ilmestyy jokin KOHUteos joka nielaisee lähes kaiken mediahuomion) -> seuraavaa ei markkinoida senkään vertaa, jolloin sitä myydään vielä vähemmän -> seuraavaa kirjailijan kirjaa ei edes julkaista, kun ”ei ne myy”…
Mutta kuten S sanoi, kirjan markkinointi kuuluu aina ensisijaisesti kustantajalle. Kirjailija voi ja saa osallistua siihen, mutta jos on vaikkapa perusluonteeltaan sellainen että esilläolo on ihan hirveää piinaa, johon ei edes totu, tällaisen ”markkinoinnin” vaikutus ei välttämättä ole kovin hyödyllistä.
Mäntsälän vierailulla yksi yleisön kysymyksistä oli ”kuinka paljon teillä on lukijoita?”, ja sehän on aivan eri asia kuin myyntiluku. En osannut oikein vastata muuta kuin ympäripyöreää mutinaa, joten kotiin tultuani tutkailin asiaa vähän internetistä: Esimerkiksi Welman tyttöjä on tähän mennessä lainattu pelkästään Piki-kirjastoista yli 2000 kertaa. Jos ajatellaan että joku on sen myös omakseen ostanut, ja omia kirjoja usein lainaillaan kavereille, numerot muuttuvat pelkkiin myyntilukuihin verrattuna hyvinkin ilahduttaviksi.
Se ei kuitenkaan lohduta kustantajaa, vaikka onkin kirjailijalle kerrassaan päivän pelastus – kustannustoiminta on pohjimmiltaan liiketoimintaa, joka ylipäätään pystyssä pysyäkseen tarvitsisi jotain muuta väriä kuin punaista sinne viivan alle.
Mitä sitten teen itse? Kuten moni tässä keskustelussa, käyn mielelläni kouluissa puhumassa kirjoittamisesta ja lukemisesta, esiinnyn kirjamessuilla yms.
Pidän blogia jonne jotkut lukijatkin joskus eksyvät 🙂 Mutta Twitteriä en jaksa seurata, saati että jaksaisin sinne raportoida… FB:kaan ei houkuta, mutta Taina juuri eilen kertoi että hän on siellä pelkästään kirjailijan roolissa, ja sellaista voisin ehkä ajatella.
10 helmikuun, 2012 klo 2:30 pm
Terhi
Kiitos tähänastisista! Minulla ei ole taipumusta alakuloon ja märehdin tätä eilisen, mutta tunnistin Anun kommentista SYYLLISYYDEN tunteen. Kyllä, syyllinen olo.
En pysty repeämään enää enempään sos.median puolelle. Kokeilin Twitteriä syksyllä, mutta se(kin) imee liikaa tärkeää työaikaa. Blogia päivitän muutaman kerran viikossa, Facebookin piirit haluan pitää hyvinhyvin pieninä ja hyvinhyvin yksityisinä. Suomalaisten kirjailijoiden virallisilla FB-sivuilla taitaa olla keskimäärin 50 ihmistä, joista suurin osa on kirjailijan tuttuja. En näe tätä(kään) räjäyttävänä markkinointikikkana. Mutta keskustelua kaikista konkreettisista keinoista on hyvä pitää yllä!
Kirjoittamisen jälkeen toiseksi hauskinta tässä työssä ovat kirjailijakeikat, ihmisten tapaaminen, silmästä silmään näkeminen, keskusteleminen, KOHTAAMINEN. Vierailujen voimaan uskon eniten. En myynnillisesti, mutta pitkäjänteisen kirjailijanuran kannalta. Keikoilla ”kasvatetaan” tulevaisuuden lukijoita. Ehkä juuri se onkin meidän tärkein tehtävämme, kirjallisuuden pariin kutsuminen?
10 helmikuun, 2012 klo 9:47 pm
Arja-täti
Älkää nyt vaan missään tapauksessa lopettako kirjoittamista! Jaksan aina nostaa esille sen, kuinka tärkeä kirja voi olla jollekin nuorelle. Siis se voi olla juuri se juttu. Ja niitä tilanteita saan onneksi melkein viikottain kohdata, kun vinkkaan nuorille ja saan palautetta (tai salakuuntelen) mitä suosittelevat kavereille ja mitä ovat lukeneet. Kirjojen maailma on niin ihana ja se, että löytyy kotimaisia nuortenkirjoja, joiden tarina tuntuu niin lähellä. Se voi olla elämän pelastus. Niin ainakin tälle tädille.
11 helmikuun, 2012 klo 10:10 am
Nimetön
”Toisin sanoen tarvittaisiin lukemiseen kannustava kampanja, joka olisikin suunnattu nuorten sijaan vanhemmille, isovanhemmille ja kummeille? Sellainen kansallinen Juo maitoa -tyyppinen tempaus, jossa kannustettaisiin vanhempia ruokkimaan lastensa mielikuvitusta. “Ajattele lapsesi tulevaisuutta: osta hänelle kirja!” “Vietä laatuaikaa lapsesi kanssa, Kirjakaupassa” “Tuntuuko sinusta, ettet ymmärrä nuorisoa? Lukekaa samoja kirjoja!”
Nyt mä näkisin, että olet asian ytimessä, Magdalena! =)))
Muistatteko takavuosien Kirjaseikkailu-ohjelmasarjan telkkarissa? Sillä oli kauaskantoinen vaikutus. Esim. omaa kirjaani, jonka kansi valittiin vuoden huonoimmaksi Turun kirjamessuilla, myytiin niin, että siitä otettiin uusi painos, vaikka muuten kukaan ei tod.näk. olisi koskenut tikullakaan sen näköiseen kirjaan.
Nyt en muista, kenen alullepanema se sarja oli, mutta sellaista toivoisi lisää. Onko kenelläkään sellaisia suhteita, että voisi ryhtyä lobbaamaan? Puttosen Seppo on hyvä kirjaohjelmien toimittaja, mutta ohjelma-aikaa kai riisutaan jatkuvasti? Vetävä, nuorten ehdoilla tehty, räväkkä sarja nuortenkirjoista olisi huima juttu.
Itse en ole viime aikoina varsinaisia nuortenkirjoja kirjoittanut, joten heitän pallon teille aktiiveille. Omista vanhoista nuortenkirjoistani saan silloin tällöin esim. kouluissa dramatisoituja pätkiä.
Joku koulu/kirjasto taisi hiljattain tehdä nettivinkkausta tällaisessa muodossa taisi olla Rottaklaanista.
Kokonainen nuortenkirjanettivinkkiblogi/sivusto olisi mahtava. Ensin kilpailu kouluille, sitten valitut vinkkauspätkät nettiin. Kyllä ne niitä lukevat siinä You Tuben ohessa!
Ja ehdottomasti piratismia vastaan aina!
T von L
11 helmikuun, 2012 klo 11:20 am
Kirsi Pee
Hmm, samansuuntaisia viestejä on näköjään tullut muillekin, siis että ei ole myynyt odotetusti, seuraavan painos pienempi.. Tämänkin tietäminen jo helpottaa, sekä harmia että sitä omituista syyllisyyden tunnetta. Että taitaville tosiammattilaisillekin on käynyt näin, se lohduttaa vielä alkutaipaleellaan olevaa kirjoittajaa. (Tämä on taas yksi osoitus siitä, kuinka tärkeä tämä keskustelufoorumi on. ”Oikeissa töissä” tällaista kutsuttaisiin varmaan työnohjaukseksi ja maksettaisiin konsultille huippupalkkiot!)
Rehellisyyden nimissä on kai kuitenkin tunnustettava, että ilman suomalaista kirjastojärjestelmää ei lanu-kirjoja (eikä muitakaan) julkaistaisi tai myytäisi tätäkään vertaa. Vaikka määrärahat yhä pienenevät ja kirjojen hinnat nousevat. Kunpa joku rahakas taho ryhtyisi sponsoroimaan koulukirjastot uuteen kukoistukseen, ne ovat päässeet näivettymään pahasti kahden vuosikymmenen säästökuurilla. Onhan niitä 70- ja 80-luvun nuortenkirjoja ihan kiva lukea oppilaiden kanssa, mutta monen kohdalla lähinnä menneisyyttä valottavasta näkövinkkelistä.
Naisvoimaa-päivästä: se oli Maa- ja kotitalousnaisten enstemmäinen valtakunnallinen Naisvoimaa-päivä, teemana Naisvoimaa naiskirjailijoista. Kirjoja pyydettiin tuomaan mukana myyntiin, yllättäen niitä meni kaupaksi kymmenkunta. Ja vuoropuhelu kuuntelijoiden kanssa toi uutta ajateltavaa itsellekin.
Kannatan T vn L:n ideaa, Kirjaseikkailu tai vastaava uudelleen käyntiin! Olisi taatusti käyttöä myös koulussa. Siispä kaikki Ylen sivuille palautetta/ehdotusta antamaan..? Kilpailu kouluille kirjavideoista jne.. Kannatan lämpimästi! Hei mutta: entä jos nuorisokirjailijoiden liitto pistäisi kilpailun pystyyn (yhdessä Ylen kanssa?), palkinnoksi kirjailijoiden kouluvierailuja.? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla? 🙂
11 helmikuun, 2012 klo 12:57 pm
marja-leena tiainen
Lupasin kertoa tällä foorumilla Maa- ja kotitalousillasta, joka oli siis eilen.Kahvi- ja pulla -palkalla kävin (hyi minua, mutta en ilennyt esittää laskua, kun tilaisuus oli lähellä. Kyllä, olen tosi nynny!) ja sain myydyksi 6 kirjaa 15:lle kuulijalle. Kouluvierailuita teen silti mieluummin, enkä pelkästään rahan vuoksi. Esiintymisillä voi todella edistää lukemisharrastusta,ainakin hetkeksi.
13 helmikuun, 2012 klo 3:00 pm
Anneli
Lastenkirjahyllyssä käsitellään lanu-kirjojen myyntiasiaa ja nuortenkirjailijan asemaa. Tästä sisään: http://lastenkirjahylly.blogspot.com/
13 helmikuun, 2012 klo 5:13 pm
Marika
Suurta lukukampanjaa peräänkuulutan minäkin – näin kirjakaupan tätinä!
Lastenkirjahyllyssä rouva Huu kyselee myös lastenkulttuuritahdon perään.
14 helmikuun, 2012 klo 12:48 pm
Arja
Kiitoksia teille, saitte minut toimimaan.
Kun puhuitte, että jotain on tehtävä, niin aamulla olin seurakuntayhtymässä purkittamassa radio-ohjelmaa ja siellä ehdotin, että voisin tehdä kirjavinkkejä nuorten uskonnollisista kirjoista. Eli nyt keväällä tulee Arjan kirjavinkit, joka kuullaan radio Deissä ja paikallisradio Porin radiossa ja esittelen siellä aina jonkun kirjan. Idea lähti, kun luin syömishäiriöaiheisia kirjoja, joissa päähenkilönä helluntailainen ja toisessa lestadiolainen. Kiitos kuuluu siis teille hienosta ideasta.
14 helmikuun, 2012 klo 12:57 pm
Anneli
Kiitos itsellesi. Hienoa toimintaa.
14 helmikuun, 2012 klo 1:10 pm
kirsti k
Hyvä Arja ja menestystä kirjavinkeillesi, kiva idea!
14 helmikuun, 2012 klo 3:48 pm
S
Mie vielä mietin, että voiskohan tääkin ilmiö liittyä siihen kustannusalan suureen mullistukseen, mikä kuulemma on meneillään, ja mistä mie en kyllä pienine tietoineni oo oikea ihminen puhumaan. Mutta eikö laajemminkin oo puhuttu siitä, etteivät kirjat myy ja että kirjailijoiden pitää itsekin olla lähes tuotteita, sopivasti brändättyjä ja valmiina markkinointiin. Myös musiikkialan suunnalta on jossain määrin kuulunut väitteitä siitä, etteivät ihmiset osta musiikkia enää niin kuin ennen (vaikka jonkin Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan tämä ei kyllä pidä paikkaansa). Syyttävä sormi osoittaa netistä luvatta ladattavan musiikin sekä esim. Spotifyn suuntaan. (Meillä tosin Spotify on ennemminkin lisännyt levyjen ostamista.) Osa artisteista toimii nyt niin, että myy levyään netissä. Hinnalla X musiikin voi ladata koneelle täysilaatuisena, ja hinnalla X+Y sen saa lisäksi cd:nä. Hinta X on suhteellisen edullinen – ja joillain se on vain ehdotus, enemmänkin saa maksaa jos tahtoo!
Pointti tässä oli se, että pitäisikö kirja-alallakin kokeilla jotain vastaavaa. Kirjat nimittäin ihan oikeasti ovat aika kalliita, erityisesti niille nuorille, joiden kuva raha-asioista on jokseenkin tervehenkinen. Entäs jos fyysisen kirjan sijasta voisi hieman edullisemmin, hintaan X, ostaa PDF-tiedoston? Ja hintaan X+Y saisi sekä PDF:n että ”oikean” kirjan.
Suostuisitteko?
14 helmikuun, 2012 klo 5:21 pm
Terhi
Suostuisin! Suomalaisessa kirjakaupassa Scarlettin puvussa -kirjaani myydään 27 (!!!) eurolla. En ostaisi kirjaa itsekään sillä hinnalla, saati sitten kirjan kohderyhmään kuuluva… :O
Kirjojen hinnat ovat meillä suhteettoman kalliita. Niin ovat Suomessa sähkökirjatkin – en ostaisi sähkökirjaa 15 eurolla, mutta Amazonista lataan useita e-kirjoja joka viikko alle 10 dollarin hintaan…
14 helmikuun, 2012 klo 6:17 pm
Marika
Suostuisin ehdottomasti! 🙂
15 helmikuun, 2012 klo 11:24 am
Magdalena Hai
Terhi: Auts! :O Kova hinta nuorelle ostajalle…
Minäkin olisin valmis erilaisiin kokeiluihin. Johan meillä myydään pokkareitakin paljon halvemmalla kuin kovakantisia. Niin kuin Terhi sanoi, kirjoja tulee ostettua aivan eri tahtia, kun hinta on kipurajan alapuolella. Ja e-kirjoissa on se ihanuus, että ne tulevat nopeasti perille eivätkä vie tilaa kirjahyllyssä. Ostaminen tapahtuu helpommin hetken mielijohteesta ja kokeiluhengessä.
T von L, kerrankin! 😉 Toivottavasti tästä syntyy kampanja. 🙂