”Vad ska jag skriva för att du ska bli berörd
hur högt ska jag skrika
varje gång jag vill bli hörd
du vill att jag ska falla
mot något som du har gjort till ditt
men ska jag falla
då ska det finnas tid att falla fritt”

Melissa Horn – Falla fritt

Varmaan lähes jokainen nuortenkirjailija on saanut ainakin kerran vastata kysymykseen ”Miksi kirjoitat juuri nuorille?”. Ja varmaan lähes jokainen on joskus ärtynyt tuosta kysymyksestä. Miksi näin kysytään vain lasten- ja nuortenkirjailijoilta? Kysytäänkö muka koskaan, miksi joku kirjoittaa aikuisille? Kysymykseen tekee mieli vastata jotain nokkelaa ja vähän pisteliästä, näpäyttää kysyjää. Päätin kuitenkin tällä kertaa pohtia kysymystä ihan vakavissani, rehellisesti ja ilman oletuksia kysymykseen mahdollisesti liittyvistä ennakkoasenteista tai arvostuksista.

Tämän postauksen alussa on musiikkivideo ruotsalaisen Melissa Hornin kappaleeseen Falla fritt. Laulussa on kauniit sanat, mutta ennen kaikkea pidän videosta, jossa esiintyvät nuoret ovat koskettavia juuri siksi, että he näyttävät siltä kuin eivät esiintyisi. He katsovat aidosti kohti. Heidän kasvoiltaan voi lukea tuhatmäärin tunteita ja ajatuksia. Noiden tunteiden ja ajatusten takia kirjoitan nuorista, nuorille.

Minusta tuli nuortenkirjailija oikeastaan sattumalta. Osallistuin WSOY:n nuortenkirjakilpailuun, kun olin 18-vuotias, ja kilpailun seurauksena esikoisteokseni Kun enkelit katsovat muualle ilmestyi kolme vuotta sen jälkeen. En tiedä, olisinko ilman kilpailua tullut koskaan kirjoittaneeksi nuortenromaanikäsikirjoitusta. Voi olla, että esikoisteokseni olisikin ollut esimerkiksi aikuisten novellikokoelma 25-vuotiaana. Tai sitten minusta ei olisi vielä tähän päivään mennessä tullut kirjailijaa. 18-vuotiaana oli luontevaa kirjoittaa siitä maailmasta, jonka tunsin, joten kirjoitin lukiolaisista. Esikoiselle alettiin kysellä jatkoa, joten kirjoitin samoista henkilöistä toisen kirjan. Siitäkin tuli nuortenromaani. Kolmannen kirjan aihe (lukioikäisten tyttöjen paineet päästä neitsyydestä eroon ja ystävysten kasvaminen erilleen toisistaan) muotoutui luontevasti nuortenkirjaksi. Sitten aloinkin kirjoittaa Tapio ja Moona -sarjaa, jonka henkilöt ovat niin ikään yläkoulu- ja lukioikäisiä. Niin minusta oli tullut nuortenkirjailija.

En ole koskaan pyrkinyt ohjaamaan ideoitani juuri nuortenkirjojen suuntaan. Kirjoiksi saakka päätyneet ideat vain ovat ainakin tähän mennessä olleet sellaisia, että niistä on luontevasti tullut nuortenkirjallisuutta. Yksi syy on varmasti se, että ikävuodet 13-20 ovat minusta erittäin kiehtovia. Silloin tapahtuu pään sisällä niin paljon, vaikka ulkoisesti elämä voisi näyttää tylsältä. Ne ovat vuosia, jolloin ajatukset ja tunteet ovat usein uusia ja suuria. Silloin viikko on liian pitkä aika ja vuosi liian lyhyt. Valinnat ovat vielä edessä, ja ne ovat yhtä aikaa innostavia ja ahdistavia. Muistan hyvin, miltä tuntui olla 15-vuotias. Minun tarvitsee vain raottaa ohutta verhoa pääni sisällä, ja olen keskellä niitä aikoja. Nuoruudessa on niin paljon iloa, surua, yksinäisyyttä, onnea ja epätoivoa, että en kyllästy kirjoittamaan siitä luultavasti koskaan.

Yksi syy nuorille kirjoittamiseen on myös palaute. Sitä ei tule kovin paljon, mutta olen saanut hätkähdyttävän avoimia viestejä siitä, miten kirjani ovat olleet joillekin lukijoille erittäin tärkeitä. Jotkut ovat kertoneet niiden jopa pelastaneen heidän elämänsä. Toiset ilmoittavat rakastavansa jotain kirjaani ja lukeneensa sen miljoona kertaa. En tiedä, onko missään muussa elämänvaiheessa mahdollisuutta tehdä kirjalla niin suurta vaikutusta kuin nuoruudessa. Muistan itsekin, kuinka pulssini kiihtyi saadessani nuorena viimein käsiini kirjan, jota olin odottanut pitkään. Nuorena kirjan maailmaan heittäytyminen on usein paljon voimakkaampaa kuin aikuisena. Senkin takia kirjoitan nuorille.

Jäljellä ilmestyy kuukauden kuluttua. Miksi siitä tuli nuortenkirja? Tässäkin tapauksessa alkuidea veti minut kirjoittamaan nuorille. Luin lööppejä nuorista, jotka olivat kadonneet, yleensä karanneet kotoaan. Aloin miettiä, mitä jos kotoaan karannut huomaisi palatessaan, että kaikki muut ovatkin hänen karkumatkansa aikana kadonneet. Vähitellen kirjaan alkoi muodostua yhdeksi aiheeksi myös se, ettei tavallisuus tunnu riittävän enää mihinkään. Jokaisen nuoren pitäisi olla erikoislahjas tähti. Päähenkilöksi putkahti 15-vuotias Emmi Aalto, joka elää lähitulevaisuuden Suomessa. Jäljellä-teoksesta tuli siis taas kirja, joka vain yksinkertaisesti oli kirjoitettava nuorille.

Mainokset