Hip! Nyt se tuli, pahvilaatikollinen omenapuun laulua nuuhkittavaksi.

Lukion ekalla kirjoitin hörhöily-haahuiluaineen Laulava omenapuu, josta tuli kolmeksi vuodeksi halventava synonyymi mielikuvitusaineelle, asiatekstin vastakohtana. ”Onks tää taas tätä laulava omenapuu -osastoo?” Lukiossa väsäsin myös kaverini kanssa jatkotarinaa, jossa kaksi tyttöä lähtee liftaamaan Ruisrockiin ja päätyy poikakaksikon kyytiin. Sieltä itu, 30 vuoden takaa.

Yliopistossa 1995 kirjoitin harjoitustyönä kolmiosaisen nuorten tv-sarjan Omenapuu laulaa, joka alkaa näin: ”1. VEERAN HUONE. INT. AAMU. Alkukesä. Veera makaa sängyssä. Aurinko paistaa ikkunasta ja silittelee selkää. ÄITI(off): Voisit siivota tänään akvaarion, taitaa olla sun vuoros.” Samasta tilanteesta starttaa romaani. Veera on muuttunut Katriksi ja runopoika Oskari Eliakseksi, mutta juoni kulkee samaa uomaa.  Enkä ole edes uskonut harjoitustyöni tarkastajaa, joka kommentoi: ”Runous autossa? Ei kovin uskottavaa nuorten miesten elämää. Biisien sanoja ehkä?” Pääkkö mikä pääkkö.

Omenapuu laulaa kertoo haaveista ja heittäytymisestä. Onko mitään tärkeämpää kuin unelmat? Kertokaa, jos keksitte.

Täällä kustantajan esittely kirjasta: Omenapuu laulaa

Lumoavan kannen on taiteillut Laura Valojärvi.

Mainokset