Terveiset nuorisokirjailioiden lauantaisesta satuseminaarista.

Tietokirjailija ja opettaja Timo Jantunen kertoi, että lapsen tietämisen tapa on kuvallinen, ei käsitteellinen. Samalla tavoin aikuistenkin kokemustapa on vuosisatoja sitten ollut kuvallinen. Tämä kuvallisuus on saduissa.
Kasvatuksen pitää antaa lapselle juuret ja siivet, Jantunen sanoi ja epäili, että siipien kasvattamisessa nykykoululla on paljon parantamista.
Satupaneelin veti Siri Kolu ja siihen osallistuivat Päivi Alasalmi, Myry Voipio ja Anneli Kanto (minä). Kävi ilmi, että Päivin ja minun satukokoelmat olivat alunperin syntyneet omille lapsille kerrotuista saduista, kun taas Myryn lähestymistapa oli liki tieteellinen.
Paneelissa puhuttiin mm. , mitkä aiheet olisivat tabuja saduissa ja mistä aiheista taas pitäisi kirjoittaa nykyaikaisia satuja. Riippuvuuksista, arvelin minä ja Päivi halusi äitipuolille kunnianpalautusta.
Kirjavinkkari Markku-setä valisti, että jos tiliä haluaisi tehdä, prinsessakirjat ja dinosauruskirjat olisivat varma hitti. Siitä juonnuttiin miettimään prinsessaisuuden syvintä olemusta – ja ovatko prinsessaunelmat itse asiassa ansa. Istu paikallasi lasivuorella, odota ja ole kaunis, antaa prinssin puuhata ja tavoitella elämässään jotain.
Väkeä oli parikymmentä, tunnelma oli lämmin ja innostava, ja mieleen jäi sadunomaista inspiraatiota.
Sirin viimeinen kysymys koski jokaisen lempisatua. Kävimme todella mielenkiintoisen paljastuskierroksen, jossa eniten kannattajia oli Pienellä merenneidolla ja Rumalla ankanpoikasella.
Mikä oli lapsena sinun mielisatusi? Onko sinulla mielisatua nyt?

Mainokset