Kevätsiivouksen keskeltä päivää!
Kotitoimistoni nurkassa lojuu kaksi paperikassillista täynnä lehtileikkeitä ja lehtiä, joista en ole jaksanut leikata juttuja irti. Mietin, mitä minun pitäisi pusseille tehdä. Käydä vihdoin läpi vai jättää keräämään lisää pölyä?
Ensimmäisten kirjojeni ilmestyttyä pidin ihanan tunnollisesti leikekirjaa. Liimasin haastattelut, kritiikit, kolumnit ja ties mitkä kirjamainokset varta vasten perustettuun leikekirjaan. Vaikka askartelemisen into hiipuikin aika nopeasti, tänä 24/7 online -aikana leikekirjaa on silloin tällöin suloisen nostalgista selailla.
Mietinkin:
Pidätkö Sinä leikekirjaa? Vai onko se yhtä vanhanaikaista kuin kirjoittaa kirjeitä tai pitää paperista päiväkirjaa? (jotka molemmat ovat minulle edelleen tärkeitä kirjoittamisen väyliä). Vai nakkaatko haastattelut / kritiikit paperinkeräykseen ne silmäiltyäsi?
Paperipinot ovat onneksi madaltuneet nettikritiikkien ja PDF-tiedostojen myötä. G-mailini arkistoi pölyttömästi viime vuosina ilmestyneet arvostelut.
Jätän paperikassit toistaiseksi nurkkaan odottamaan. Niissä on muistoja. En ainakaan raaski heittää niitä kokonaan pois…
12 kommenttia
Comments feed for this article
huhtikuu 29, 2012 klo 7:45 pm
kirsti k
Oho Terhi, luit ajatukseni. Mietin kaksi tuntia sitten, että pitäisikö kysellä Grafomaniassa, kuka pitää leikekirjaa.
Täytän parhaillaan neljättä, liimailin juuri tänään. Tykkään valokuva-albumeiden väsäämisestä, joten ei ihme, että olen myös leikekirjaintoilija.
Minua ei nettiaika hyydytä, tulostan blogiarviot ym. leikekirjaan, josta löytyy jopa muutamia Grafomanian postauksia kommenttirimpsuineen.
Selailen leikekirjoja varsinkin silloin, kun olen alakuloinen. Tuntuu vahvistavalta lukea hyviä arvioita ja vanhoja haastatteluja, ne kannattelevat ja antavat potkua omaan tekemiseen. Huonotkin kritiikit näyttäytyvät muutaman vuoden jälkeen eri valossa, aika on vienyt niiltä satuttavuuden. Niistä voi ottaa opikseen.
Ei riitä, että leikkaan ja tulostan talteen omat juttuni, pidän leikekirjaa myös pojalle ja miehelle, joilla molemmilla on mm. vireää musiikkitoimintaa.
(Olen joskus miettinyt, onko leikekirjailu kovinkin narsistista puuhaa…)
Älä ihmeessä heitä leikkeitä pois, Terhi!
huhtikuu 29, 2012 klo 8:11 pm
Kirsi Pee
Aika tavaran kaupihtee, valitettavasti.. siksi meidänkin navettamme on TÄYNNÄ!
Esimerkki: joulusiivouksessa ulkovalosarjan muuntaja tipahti verannalla lattialle ja särkyi. Isäntä totesi, että juuri tuollaisen samanlaisen hän laittoi edellispäivän joulusiivouksessa roskiin, kun ei sitä kymmeneen vuoteen kukaan tarvinnut. Siispä: emäntä verhoutui tummiin, otti mukaan otsalampun ja kipitti illan pimeydessä tonkimaan tiekunnan roskalaatikkoa. Kerran piti sammuttaa valo ja mennä roskakatoksen taakse odottelemaan, että nuorisotalolta notkuva nuorisojoukko notkui ohi.. Ja löytyihän se muuntaja, yhdeksännestä roskapussista! Roskiin oli edellispäivänä viety 10 pussia..
Mitä tästä opimme? En tiedä, en oppinut mitään…….. 😉
huhtikuu 29, 2012 klo 8:30 pm
Arja-täti
Kyllä pidän. Enää en ole niitä liimaillut kirjaan vaan ostin nipun kartonkeja ja niihin laitan ja sitten isoon mappiin. Mutta nyt on jäänyt taas tekemättä ja irtopaperit iskin juuri samaan laatikkoon kaikki. Tai luulin, mutta eivät mahtuneet. Pitäisi kai käydä vielä kerran läpi ja ne jotka voi hyvin liimailla niin liimata. Olisi sitten joku järjestys edes ja mahdollisimman vähän irtopapereita.
huhtikuu 29, 2012 klo 8:53 pm
S
Kyllä pitäisin, ihan ehdottomasti. Tosin en tiiä, liimaisinko varsinaisesti leikekirjaan. Esim. Marilyn-lehtileikkeet miulla on siististi yhdessä Marilyn-laatikossa, hyvin löytyy sieltäkin tarvittaessa. Jollain tavalla mie kuitenkin arkistoisin ja tallettaisin.
huhtikuu 29, 2012 klo 9:18 pm
Seppo Jääskeläinen
Älä hukkaa! Pidin itse leikekirjaa parikymmentä vuotta 1989-2011. Kun se noin 160-sivuinen iso kirja täyttyi, otin yhteyttä Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoon ja tarjosin leikekirjaani ja muuta kirjallista materiaalia dos. Peltoselle. Hän otti mielellään vastaan aineiston, joka täytti ”raakana” noin 2,1 hyllymetriä, ja valikoituna 1,6 hm. Arkisto maksoi kuljetuksen. Sain luovutuskirjan ja koko aineisto, jota nimitän rivikirjailijan kaunokirjalliseksi jäämistöksi, on kohtapuoleen tutkijoiden käytettävissä.
huhtikuu 29, 2012 klo 9:18 pm
annelitre
En luota elektroniseen arkistoon. Mielikuvissani yksi sähkökatko voi tuhota sellaisen.
Mutta en jaksa liimata ja laitella. Minulla on mappi. Jutut leikkaan lehdestä tai tulostan, naksautan reikäraudalla reiät kylkeen tai livautan muovitaskuun ja mapitan. Samaan mappiin tallennan myös rakkaat lukijoiden kirjeet.
Ikinä en niitä katsele, joten en oikein tiedä, mitä varten niitä säästän. Tulevaisuuden kirjallisuudentutkijat tuskin pleraavat mappiani silmät innosta kiiluen ja peukaloonsa sylkien.
Joskus on ollut hyötyä, kun on pitänyt kehua retostella tekemisiään kustantajan luettelossa tai takakannen tekstissä. On vähemmän noloa kaivaa jokin myönteinen kritiikki ja siteerata sitä.
huhtikuu 30, 2012 klo 10:23 am
Mila
En ole aina kovin järjestelmällinen ihminen, joten lehtisiekaleita löytyy vähän sieltä sun täältä. Olen kai ajatellut jälkipolvia, että jotain tietoa löytyisi tästäkin sukulaisesta sitten. Tosin dokumettia minusta on jäämässä muutenkin enemmän kuin kai kukaan jaksaa lukea, mm. mittavia päiväkirjakasoja.
Nettijuttuja en ole mihinkään huomannut tallentaa. Jotkut sähköpostitkin olisi mukava kyllä säilyttää.
Äitini tahtoo kerätä liikuttavan tarkasti jokaisen minuun liitttyvän lehtijutun. 🙂
Valoisaa kevään juhlaa!
huhtikuu 30, 2012 klo 11:17 am
Terhi
Ihailen tässä ketjussa esiin tullutta järjestelmällisyyttä. Kunpa minäkin!
Sitten kuvittelen itseni printtaamassa netistä satoja tekstejä – verenpaine nousee jo – siinähän menisi kuukausia… Ja ajatus kauniista, hyvin pidetystä leikekirjasta. Veikkaan, ettei sekään menisi kohdallani kuin Strömsössä. Roiskuvaa liimaa, revenneitä lehtileikkeitä…
Mutta ehkä ikuisuusprojektina?
Ihanaa vappua kaikille Grafomanian lukijoille!
huhtikuu 30, 2012 klo 12:01 pm
Nimetön
Minun ikuisuusprojektini on kirjata muistiin esiintymiset. Pitäisi aloittaa siitä, että kirjaisi viimevuotiset 33 tapausta, mutta on niin vaikeaa…
Helpompi olisi aloittaa tämän vuoden alusta ja täydentää (jos jaksaa) menneen talven lumilla.
Merkitseekö kukaan muistiin esiintymisiä?
huhtikuu 30, 2012 klo 12:01 pm
Nimetön
siis tuon kirjoitin minä ihan itse, Anneli. Välillä tää bloggeri merkitsee nimeni, välillä ei. Kuten sanottu, en luota elektroniseen tietojen säilymiseen.
huhtikuu 30, 2012 klo 4:49 pm
Nimetön
Hyvänen aika, Terhi!
Etkö tiedä, miksi ihminen jää eläkkeelle? Siksi, että kaivaa esiin muovikassit/harmaat muovilaatikot, jotka on täynnä ryttyisiä ja repaleisia lehtileikkeitä alkaen siitä, jossa sanotaan ”nuori, lupaava esikoiskirjailija”. Kuvia, jotka jostain syystä vuosi vuodelta ovat muuttuneet huonommiksi. Ennen sentään osattiin kuvata. (Muutama vuosi sitten passikuvaa kauhistellessani kuvaaja lohdutti: Kuule, kymmenen vuoden kuluttua toivot näyttäväsi juuri tältä…)
Eli, vaatehuoneen lattialla pönöttää kaksi harmaata muovilaatikkoa, odottaa eläkepäiviä, niitä, jolloin on aikaa liimailla ja muistella.
Eli, never ever!
Maatukoot. Polttakoon perikunta sitten joskus mökin rannassa peltitynnyreissä niin, että iloinen hiirijalanjälki pöllähtää taivaalle.
Mutta on se niin kiva, kun ne nyt ovat tallessa, eihän sitä koskaan tiedä…
T von L
Touko 1, 2012 klo 9:17 am
anuh
Mulla on pari räjähtämispisteeseen sullottua muovitaskullista odottamassa mapittamista ”sitten kun ehdin”… Pyrin kyllä ottamaan kaikki kirjojani koskevat lehtijutut talteen mitä silmiin osuu 🙂 Kustantaja tietysti kerää myös kritiikkejä, ne tulevat nykyään näpsästi pdf-muodossa, mutta printtaan nekin paperille.
Lukijoiden sähköposteja en kerännyt moniin vuosiin, ja ne menivät sitten aina postilaatikon siivouksessa vähän pakosti hukkaan, se kyllä harmittaa vietävästi 😕 Mutta nyttemmin olen alkanut koota myös lukijapostia talteen sähköiseen kansioon.
Äidinkielen lopputyöt yms. joista jotkut ihanat ovat lähettäneet minullekin kopion valmiiksi saatuaan, ovat toki kaikki tallessa 🙂