Olen miettinyt viime aikoina paljon loppuja. Erityisesti nuortenkirjojen loppuja. Kun luin Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian viimeisen osan, Matkijanärhen, loppuun, olisin halunnut repiä epilogin irti ja heittää pois. Tosin eihän se olisi auttanut, sillä olin jo lukenut sen. Epilogi niittasi kirjaan imelän ”ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka” -lopun, joka ei enää suostunut katoamaan ajatuksistani. Epilogi harmitti minua, sillä olisin halunnut mieluummin edes hieman avoimemmaksi jäävän lopun. Ettei aivan kaikkea olisi pureskeltu minulle valmiiksi.

Nautin lukijana lopuista, joiden jälkeen ajatukseni ei ole: ”Jaahas, näin se sitten päättyi.” Mieluummin ajattelen: ”Jaahas, mitäköhän tämän jälkeen voisi tapahtua?” Tiedän, että on paljon myös toisenlaisia lukijoita. Heitä avoimet loput ärsyttävät. He kokevat, etteivät ole saaneet kokonaista tarinaa. Jäljellä-kirjani loppu on esimerkiksi herättänyt hyvinkin voimakkaita tunteita, joista osa on ärtymystä. Se on minusta ymmärrettävää, sillä kirjan lukijoilla on tiedossa, että kirjapari on täydentymässä Toisaalla-teoksella. He asennoituvat siten tietenkin jo lukiessaan niin, ettei Jäljellä kerro kaikkea. Osa olisi halunnut kaiken kerralla, samassa kirjassa. Otin tietoisesti tämän riskin, kun halusin tehdä kirjaparin, kaksi toisiinsa lomittuvaa palapelin palaa.

Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että nuortenkirjoilta odotetaan suljetumpaa loppua kuin aikuistenkirjoilta. Nuortenkirjan avoin loppu tuntuisi aiheuttavan hämmennystä. Anu Holopaisen Molemmin jaloin sai monet uumoilemaan, että jatkoa on oltava tulossa. Terhi Rannelan Taivaan tuuliin loppuu tilanteeseen, joka voi olla erittäin suuren tragedian alku. Karo Hämäläisen Barrikadirakkauden lopussa ase laukeaa eikä ole selvää, mitä sitten tapahtuu. Mika Wickströmin Sebastian päättyy karmeaan ratkaisuun, joka myös jättää jatkon avoimeksi. Minusta nämä kaikki loput ovat hienoja. Mistä sitten kumpuaa halu suljetumpiin loppuihin? Ja odotetaanko niitä enemmän nuortenkirjoilta vai onko kyseessä vain oma perspektiiviharhani?

Joskus avoin loppu ärsyttää lukijoita, sillä he kokevat, että kirjailija panttaa tietoa. Monesti kai on silti niin, ettei kirjailija osaa itsekään sanoa, miten tapahtumat jatkuisivat. Tai hänellä voi olla monia erilaisia näkemyksiä, joista hän ei ole halunnut lukita vain yhtä ”ainoaksi oikeaksi”.

Minusta on ollut hienoa kuulla erilaisia tulkintoja ja spekulaatioita Jäljellä-kirjan tapahtumista ja lopusta. Ne vahvistavat ajatustani siitä, että riski kannatti sittenkin ottaa.

Millaisista kirjojen lopuista te nautitte ja millaiset ärsyttävät? Tuleeko mieleen nuortenkirjoja, joissa on avoin loppu?

Advertisements