Olen julkaissut yhden tai kaksi kirjaa joka vuosi vuodesta 2004 saakka. Tänä keväänä huomasin olevani väsynyt, leipiintynyt, kyllästynyt. Aloitin uuden romaanin niin kuin joka vuosi, mutta huokaisin ensimmäisen luvun valmistuttua:
Liian tuttua, niin helppoa, olen kirjoittanut tämän eri sanoin monta kertaa. En enää. Nyt pitää löytää jokin uusi kulma, uusi reitti.
Kirjailijaystävä kysyi kuulumisia. Suustani pääsi:
– Minä olen aika väsynyt. Olen miettinyt, että mitä jos minulta ei tulisikaan kirjaa ensi vuonna?
Kun kysymyksen sanoo ääneen, se muuttuu pelottavan todeksi. Onko minusta siihen? Pitämään taukoa ajassa, jossa on muodikasta ylpeillä mahdollisimman suurella tuottavuudella? (jossa kysytään absurdeja kysymyksiä kuten: ”Kuinka monta kirjaa sulta tulee tänä vuonna?”) Ajassa, jossa nopea tahti on monelle kirjailijalle myös taloudellinen pakko? Onko etuoikeutettua apurahakirjailijuutta haaveilla sellaisesta ylellisyydestä kuin tauko? On toki.
Minusta vastaus kysymykseen ”Saako kirjailija pitää välivuoden?” on tietysti aivan itsestään selvä. S A A. Pitää, jos ei jaksa. Oikeastaan kirjailijan pitäisi ajatella lukijaa: puolivillainen, intohimoton tekele on loukkaus lukijaa kohtaan.
Luovuutta ei voi pakottaa, väkisin ei synny hyvää. Luovuutta täytyy hoitaa, ravita, sille tulee antaa aikaa. Minä kun ajattelin tästä työstä elämän mittaista ammattia.
Nyt näyttää epätodennäköiseltä, että pidän taukoa (vaikka olisinkin halunnut, että tämä postaus päättyy proosallisesti välivuoden valitsemiseen). Kustannustoimittajani sai minut innostumaan eräästä kirjasta viime viikolla, kotona nakuttelin konetta hyväntuulisena.
Mutta pelkkä tauon mahdollisuuden, tahdin hidastamisen pohtiminen on tehnyt hyvää, ollut jopa terapeuttista tässä kiihtyvässä oravanpyörässä.
17 kommenttia
Comments feed for this article
2 kesäkuun, 2012 klo 5:01 pm
Nimetön
Kuten itsekin vastaat: saa pitää kirjoitustauon. Se voi olla tarpeellista ja hedelmällistä.
Seuraava kysymys on heti tuo taloudellinen: entä elanto? Vain useampivuotinen apuraha antaa mahdollisuuden edes hiukan hellittää. Apurahojen myöntäjätahothan seuraavat tarkoin, onko apuraha-aika käytetty niin kuin suunniteltu on. Jos ei ole tuotantoa, ei tipu raha-apua.
Voisiko tehdä jotain muuta kuin kirjoittaa? Vaikkapa lähteä jonnekin kauas tekemään vapaaehtoistyötä. Tai tehdä jotain tolkullista kolmannen sektorin työtä yksi vuosi? Apua, sekin maksaa.
Toinen ammattini on toimittaja. Kirjoittamisesta kirjoittamiseen – mahtaisiko virkistää ollenkaan? Tuskin.
Virkistäytymisen ja tauon paikkahan ei ole vain kirjailijan tarve. Taukoa kaipaavat opettajat, sosiaalityöntekijät, poliisit, asiakaspalvelijat – monenlaiset ihmiset. Vuorotteluvapaa mahdollistaa tauon työsuhteiselle ihmiselle.
Tällä hetkellä en itse kaipaa taukoa, mutta voin kuvitella, että sekin aika tulee. Miten ratkaista? En tiedä. Anneli
2 kesäkuun, 2012 klo 5:32 pm
Terhi
”Virkistäytymisen ja tauon paikkahan ei ole vain kirjailijan tarve. Taukoa kaipaavat opettajat, sosiaalityöntekijät, poliisit, asiakaspalvelijat – monenlaiset ihmiset. Vuorotteluvapaa mahdollistaa tauon työsuhteiselle ihmiselle.”
Tämä on erityisen hyvä pointti ja näille ihmisille soisin kyllä vapaata, antaisin vaikka omastani.
Elämme freelancer-kirjoittajien kannalta tukalia aikoja. Lähipiirissäni on useampiakin ihmisiä, jotka ovat vapaalla – tahtomattaan – nimittäin sairauslomalla burnoutin takia…
2 kesäkuun, 2012 klo 5:37 pm
Terhi
Lisäys: Ja eihän ole itsestään selvää, että kirjailijalta niin vain automaattisesti ”tulee” kirja joka vuosi. On siinä kustantajallakin sanansa sanottavana… Aina eivät hyvätkään aikeet mene läpi, kuten tiedämme.
2 kesäkuun, 2012 klo 6:54 pm
Hanna-Riikka
Mikä on kellekin tauko ja mikä ei: mulle ideaalein olisi julkaista joka toinen vuosi, johon pyrin.
2 kesäkuun, 2012 klo 7:31 pm
anuh
Mä olen ”suoltanut kirjoja” (negatiivinen määritelmä) tai ”ollut tuottelias” (positiivinen määritelmä) noin kirja per vuosi -vauhdilla vuodesta 1996, muutamaa välivuotta lukuunottamatta. Tämä on tapahtunut ihan vain kirjoittamalla sitä tahtia kuin tarinaa tulee, ja jotenkin siinä vain on kehkeytynyt tuommoinen suht säännöllinen sykli.
Mutta mä en ole koskaan, ikinä ajatellut että kirjailijan PITÄISI julkaista joka vuosi. Pitäisikö?
5 kesäkuun, 2012 klo 10:32 am
Hanna-Riikka
Itseni kaltaisen, vähän vanhanaikaisesti ja taiteilijaromanttisesti kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen suhtautuvan kirjailijan päähän tulisi lukko, jos Pitäisi julkaista useammin kuin kertomus haluaa kauttani tulla ulos.
3 kesäkuun, 2012 klo 8:57 am
S
Ilman muuta saa pitää välivuoden. Vaikka kaksikin, jos tarvetta on. Miusta ei ole mikään pakko julkaista joka vuosi jotain. Lukijatkin varmasti mieluummin odottavat parempaa vähän kauemmin, kuin täsmällisesti putkahtavaa ”velvollisuuskirjaa” (ja tällä EN tarkoita, että kaikki säännöllisesti julkaisevat tekisivät pelkkiä velvollisuuskirjoja).
Voihan välivuotta aina ajatella siltäkin kannalta, että silloin on aikaa tehdä kaikenlaista muuta, josta saa taas uutta energiaa ja uusia ideoita. Sama tarkoitushan on lomalla
…terveisin just elämänsä ensimmäistä palkallista kesälomaansa aloitteleva ope
3 kesäkuun, 2012 klo 9:25 am
Mila
Ajattelen niin, että tärkeintä on kirjan vaatima aika eikä mikään ulkoinen paine.
Kullakin kirjalla on oma aikataulunsa. Jotkut valmistuvat nopeammin, kun taas toiset voivat vaatia vuosienkin kypsyttelyn ja työn.
Rivakkaan liukuhihnatyöhön en pysty. Välillä on saatava hengähtää ja antaa niiden varantojen kasvaa, joista tarinat nousevat.
3 kesäkuun, 2012 klo 10:25 am
Terhi
Olkapäälläni istuva pirullinen itseruoskija huutaa:
Jos et julkaise, sulla ei ole duunia! Sua ei kutsuta keikoille, sut unohdetaan, kustantajakaan ei muista surkeaa olemassaoloasi! Raada, raada, raada! Määrä korvaa laadun! Vauhtia, vauhtia, laiskuri!
Onneksi toisella olkapäällä istuu lempeä kannustaja, joka yritää teipata itseruoskijan suun:
Hengitä syvään. Täytä luovuuden kaivojasi. Kuuntele lintujen laulua, hauduta pannullinen hyvää teetä, lue aforismi. Kirjoita päiväkirjaa, anna sanojen tulla – hitaasti. Kypsyttele.
3 kesäkuun, 2012 klo 10:41 am
Nimetön
Itse asiassa vuosi on hyvin lyhyt aika. Kirjailija ei unohdu vuodessa.
Kommenteissa on kannustettu hitauteen ja välivuoteen, uusiutumiseen. Kun tuntee olevansa umpikujassa, taitaa olla tienhaarassa, josta pitäisi löytää jokin uusi polku.
Mutta mitä kirjailija voi tehdä virkistäytymisvuotensa aikana, sanokaa ihmiset se! Eikä tämä ole sarkasmia, vaan oikea kysymys. Miten sen voisi järjestää?
Tottakai olisi kiva tehdä maailmanympärysmatka tai mennä suojelemaan Galapagos-saarten kilpikonnia, mutta millä finansseilla? Aika harva kirjailija ansaitsee niin paljon, että siitä voisi panna syrjään välivuotta varten. AK
3 kesäkuun, 2012 klo 10:57 am
Tyttö
Itselläni tuli vuosi sitten lukko kirjoittamiseen. Olin ajanut itseni umpikujaan, josta en osannut kirjoittaa itseäni ulos. Reilu puolisen vuotta meni ja sain pakolla kokoon vain muutamia hassuja pätkiä joihin en ollut tyytyväinen. Sitten tajusin etten saisi tarinaa kirjoitettua ikinä valmiiksi kertojalla, jonka olin valinnut. Pidin taas taukoa ja sitten aloitinkin koko homman täysin alusta, uudella kertojalla ja tällä kertaa kirjoitan kohtaukset sitä mukaan kuin ne tulevat mieleeni ja jälkeenpäin laitan niitä järjestykseen ja hitsaan yhteen. Tällä hetkellä loppu on lähes valmis ja aloitus aluillaan, lisäksi koossa on mukava määrä hieman keskeneräisiä kohtauksia sieltä täältä. Kaikista parasta on se, että olen nyt tyytyväinen tuotoksiin toisin kuin viime vuotisiin pakolla näpyteltyihin liruihin.
Joten omasta mielestäni tauko kannattaa. Sen jälkeen voi päästä taas entistä parempaan vauhtiin saada aikaan enemmän ja sellaista mihin on tyytyväinen/tyytyväisempi. Itse olen päättänyt olla kirjoittamatta pakolla, jos tekstiä ei tule sitä ei tule, jos pakotan sen en ole siihen tyytyväinen. Hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa, tarina valmistuu kun valmistuu. Eikä haittaa vaikka edellisen tekstin sain valmiiksi vuodessa ja tämä on vaiheessa vielä kahdenkin vuoden jälkeen(mielessäni olen kylläkin saanut sen jo valmiiksi, mutta onkin toinen asia kirjoittaa).
Mutta itse olenkin vasta lukiolainen, eikä minulla ole niin suuria paineita saada tarinoitani valmiiksi. Oma mielihän siinä vain harmittelee, kun vieläkään ei ole valmista ja aikarajat joustavat jatkuvasti.
4 kesäkuun, 2012 klo 8:52 am
Kirsi Pee
Toinen näkökulma: tauko taikka sapatti näkyy lukijoille vuoden tai kahden viiveellä. Vaikka en olisi vuodenvaihteen jälkeen kirjoittanut riviäkään, syksyllä ilmestyy uusi kirja jne.
Jos ja kun kirjoittaminen taas ”käynnistyy”, ollaan luultavasti juuri siinä katvealueella, siis ajassa jolloin sitä jokavuotista kirjaa ei tule – mutta kysyjille voi rehellisesti kertoa, että työn alla taas on ja toivon mukaan tarinakin on kirjoittajalle innostava.
Tällä haluan sanoa, että ihan tavallinen rivilukija ei välttämättä noteeraa edes lempikirjailijansa taukoa millään lailla. Tai ainakin huomaa sen viiveellä.
Mutta näitä on täältä helppo heitellä, kun kaikki leipä ei ole kirjoittamisesta kiinni. 🙂
Huomaatteko muuten, kuinka innokkaasti kommentointiin tartuttiin, kun vähän aikaan ei ollut uutta postausta tullut? Lukijat käyvät tällä sivulla ilmeisen ahkerasti ja säännöllisesti, hyvähyvä! 🙂
4 kesäkuun, 2012 klo 10:44 am
Nimetön
Hiivatti. Pitkä ja komea viestini katosi bittiavaruuteen. Yritän uusiksi.
Siis: niin klise kuin se onkin, mehän tehdään töitä AINA. Niin yöllä kuin päivällä. Eri asia on se, miten usein julkaisemme. Minulla on vakaa käsitys, että kirjoittajan aivot toimivat sellaisella tavalla, ettei lomaa tai vapaata ole.
Ja kuten Terhi sanot, yhtäkkiä jostain putkahtaa epätoivonkin hetkellä innoitus, joka ”saa nakuttelemaan konetta hyväntuulisena.”
Kaikki aivotoiminta ei ehkä suodatu julkaisukelpoiseksi kirjaksi, ja hyvä niin.
Lepo on asia erikseen. Joskus vain tuntuu siltä, että hirveän ahneena elämälle (sillä veikkaan, että siitä on isosti kyse tässä ammatissa) ei malta levähtää, kun on ahmittava kaikkea ja laadittava siitä kaikesta jokin järjellinen tai järjetön hahmo jaettavaksi tuntemattomien, mutta niin tärkeiden ihmisten kanssa.
Päätin pitää KOKO KESÄN lomaa. =Olla kirjoittamatta tavoitehakuisesti tiettyä kässäriä. Kylvin juuri herneet ja tillin. Syksyllä levitetty sonta lemuaa hedelmällisesti. Ehkä siitä riittää ruokkimaan myös henkisempää puolta.
Lämpöä kaikille! Älkää stressatko. Se ei kanna hedelmää. Suosittelen myös hypnoterapiaa, jos ihan pahalta alkaa tuntua.
T von L
4 kesäkuun, 2012 klo 1:07 pm
hollolankirjasto
Lukijan kannalta minusta on aika sama vaikka kirjailija pitäisikin välivuoden. Onhan kai jokaisella lukemista harrastavalla useampi kuin yksi suosikkikirjailija, joten vuoden tauko ei haittaa. Ei etenkään, jos se auttaa kirjailijaa kirjoittamaan parempia kirjoja. Mutta tauot ovat myös joillekin kirjailijoille peikkoja ja hyvän kirjan jälkeen saattaa tuntua, ettei pysty päästämään seuraavaa käsistää ennen kuin se on täydellinen ja kohta julkaisuväli on kuin Thomas Harrisilla joka kirjoitti Lecter -trilogiaansa melkein kaksikymmentä vuotta. (Ei tullut nyt yhtäkkiä mieleeni samanlaisia taukoja pitänyttä lanu -kirjailijaa. Liekö heitä olemassa?) Mihinkähän minä olen matkalla tämän päätelmäketjuni kanssa muuten?
Eli asiaan palatakseni, sama kai se minulle on mihin tahtiin sinä, rakas kirjailijaystäväni minulle kirjoitat, kunhan kirjoitat. Jaksan odottaa, että sanottavaa on ja, että saat sen paperille. Vaikka sitten se tarkoittaisi kirjaa vuosikymmenessä.
markku-setä
4 kesäkuun, 2012 klo 5:02 pm
Salla
Aikuisten puolellahan kirja/vuosi-tahtia pidetään aika kovana. Esimerkiksi romaani kerran kahdessa vuodessa on normaalia. Välivuosia julkaisemisesta saa ja täytyykin pitää, jos tuntuu, ettei nyt irtoa niin hyvää kuin haluaisi. Kirjan julkaiseminen ei saa olla mikään itseisarvo.
Joskus julkaisu- ja kirjoitustahti on kiivampaa, joskus rauhallisempaa. Joskus välivuosia tulee omasta halusta, joskus kustantamon toiveesta. Julkaisutahdista ei kannata stressata. Enemmin kannattaa stressata siitä, onko kirja tarpeeksi hyvä (jos siis jostain on kuitenkin stressattava).
5 kesäkuun, 2012 klo 10:37 am
Hanna-Riikka
Niin joo, itse kommentoin aikaisemmin tähän keskusteluun aikuisille kirjoittajana. No, kommentoin kuitenkin. Pidän erilaisten blogien lukemisesta ja kirjoittamisen ja kirjallisuuden pohdiskelusta monelta eri kantilta.
7 kesäkuun, 2012 klo 8:15 am
hollolankirjasto
Sen verran otan lukijana takaisin, että jos kirjailija on juuri aloittanut uuden sarjan, niin silloin on parempi olla pitämättä välivuotta. Lukijaminä ei tykkää! Mutta kuten Sallakin tuossa sanoi: Mieluummin hyvä kirja kuin kirja nopeasti.
markku-setä