Vuosien varrella olen kohdannut monenlaisia toimittajia. Minusta on erityisen kiinnostavaa tarkkailla toimittajien työskentelyä, koska itsekin kirjoitan lehtijuttuja. Toisilta poimin hyviä käytännön vinkkejä, toisten, onneksi hyvin harvan, käytöksestä taas olen tyrmistynyt.
Iloitsen, kun kohtaan toimittajan, joka
* on lukenut kirjani (kaikkea muuta kuin itsestään selvää!) ja joka esittää teräviä, kriittisiäkin kysymyksiä, joita joudun itsekin puntaroimaan. Tällaisen toimittajan kanssa voi päästä hyvin syvälle kirjan maailmaan. Teksti on keskustelun lähtökohta.
* rakastaa työtään (intohimoisesti) ja jonka kanssa kirjoista voisi puhua tuntikausia. Näinä yt-neuvotteluiden kulta-aikoina tämä on aika paljon vaadittu, mutta onneksi ihan kaikki eivät ole vielä leipiintyneet työhönsä. Lisäsin sulut ”intohimoiseen”, sillä tiedän, millaisen paineen alla monet kollegat uurastavat tällä hetkellä isoissa lehtitaloissa.
* ei suhtaudu vanhanaikaisesti kirjallisuuden genreihin – te tiedätte kyllä, mitä tarkoitan… vaan on avoin ja ennakkoluuloton kohdatessaan haastateltavan.
* Riemuitsen, kun kohtaan toimittajan, joka tuntee koko tuotantoni tai ainakin suuren osan siitä ja pystyy liittämään kirjani osaksi kirjallista traditiota. Tämä on jo hyvin ylellistä ja harvinaista, mutta tätäkin on.
Verenpaineeni taas nousee, kun tapaan toimittajan, joka
* sanoo ”Kyllä mäkin vielä kirjan kirjoitan, mutta en mä mitään nuortenkirjaa kirjoita!” Good for you. Enpä ole tämän henkilön julkaisuun sittemmin törmännyt…
* ei tiedä alastamme mitään, eikä ole vaivautunut edes ottamaan selvää. Sanotaan, ettei tyhmiä kysymyksiä ole, mutta kyllä niitä on, kuten: ”Ovatko kaikki suomalaiset nuoret todella tällaisia?” No eivät hyvänen aika ole, mehän puhumme romaanista, yhdestä kaunokirjallisesta tekstistä, FIKTIIVISESTÄ henkilöstä!
* päästelee suustaan sammakoita: ”Hoidetaan tää keikka tosi nopeesti. Kuvaaja ei olisi itse asiassa halunnut tulla, kun sillä on vapaapäivä, mutta muutakaan ei saatu…” ?!
Raapaisin vasta pintaa.
Jatka listaa!
17 kommenttia
Comments feed for this article
30 elokuun, 2012 klo 2:32 pm
markku-setä
Hyvä toimittaja kuuntelee mitä sanot ja kirjoittaa mistä puhuit. Aivan liian usein olen nähnyt ja kuullut, että kahden tunnin keskustelu tiivistyy muutamiksi lauseiksi joiden ympärille saadan kohua herättävä otsikko ja pari raflavaa väitettä jotka on ehkä heitetty ohimennen vierelle sattuneelle kollegalle ja jotka eivät todellakaan liity mitenkään juttuusi eivätkä edusta vähääkään mielipiteitäsi, vaan pahimmillaan antavat lähes täysin päinvastaisen kuvan mielipiteistäsi kuin se muu parin tunnin haastis.
Joskus tuntuu kuin juttu olisi kirjoitettu ’etukäteen’ ja sitten kaivataan vain jotain sitä tukevia sammakoita haastateltavasta, jotta voidaan kirjoittaa mitä toimittaja haluaa eikä mitä haastateltava sanoo. Mutta ei tästä enempää, koska piti keksiä kommentteja hyvistä toimittajista 🙂
30 elokuun, 2012 klo 4:21 pm
anuh
Hyvä lista, ei lisättävää 🙂 Mutta yksi kysymys on:
’ * sanoo ”Kyllä mäkin vielä kirjan kirjoitan, mutta en mä mitään nuortenkirjaa kirjoita!” ’
Onko tää tositapaus?!
30 elokuun, 2012 klo 4:46 pm
Terhi
Tottakai tositapaus! Maakuntalehden nuori toimittajahan se. 🙂
30 elokuun, 2012 klo 5:03 pm
Arja Uusitalo
En kirjoita nuortenkirjoja mutta olen törmännyt toimittajiin jotka kirjoittavat kirjan kunhan kerkiävät. Näitä on pilvin pimein vähän vaikka missä toimituksessa. Ja jotkut heistä todella sitten kirjoittavat kirjan
30 elokuun, 2012 klo 6:56 pm
Calendula
Tässä artikkelisivulla ei muuten näy, kuka teistä on tekstin kirjoittanut. Meni vähän arvailuksi… 🙂
30 elokuun, 2012 klo 6:58 pm
Terhi
Terhi on kirjoittanut. Hmm… yleensä se näkyy, käynpä tutkailemassa. kiitos Calendula!
30 elokuun, 2012 klo 8:46 pm
Arjamaaria
Räväkkänä kirjastotätinä olen niin kypsynyt niihin lehtijuttuihin, joita vinkkausreissuistani on tehty. En tarkoita, että kaikki olisi ollut heikkoja, mutta liian usein (täti)toimittaja on ihastunut, kun joku osaa olla nuorten kanssa ja tätimäiseen tyyliin kirjoittanut jutun, josta en tunnista itseäni. Sillä en todellakaan halua miellyttää nuoria vaan haluan puhua heidän kieltään ja heidän kanssaan. Ääh, tätä on vaikea selittää, mutta tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Sitä pientä hymyä ja hymähtelyä, että onpa se kivaa, kun joku jaksaa.
31 elokuun, 2012 klo 6:43 am
annelitre
Terhi luettelee jokseenkin tasan ne ominaisuudet, joita toimittajalta toivon. Omalle kohdalleni ei ole rimanalituksia sattunut; tosin kovin monta haastatteluakaan ei ole tehty.
Arjamaariaa komppaan. Minua nyppii aivan tavattomasti se kestohymyinen ja alentuva asenne, joka usein leimaa lapsista ja nuorista ja tehtyjä juttuja ylipäänsä. Että katsokaas kun ne on hassuja ja hölmöjä, hellanduudelis sentään. Vähän niin kuin kissanpentuja.Lapset ja nuoret ansaitsevat asiallisen ja kunnioittavan kohtelun.
Nyt kun tulevat syksyn kirjamessut ja kustantajien markkinointitapahtumat, niin yleisön edessä tapahtuvat kirjailijahaastattelut ja haastattelijat ovat juttu sinänsä. Niistä kannattaisi keskustella ehkä ihan erikseen, vaikkapa lähempänä kirjamessuja.
31 elokuun, 2012 klo 8:50 am
Terhi
Arjamaaria ja Anneli osuvat asian ytimeen! Tällainen tekopirteä toimittaja kokee olevansa huipputärkeällä asialla suodessaan auliisti palstatilaa, mutta onkin oikeasti alentuva. Nimenomaan: ”kivaa, kun joku jaksaa! (mutta oikeasti minua itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, tästä saadaan silti mukava pikku täytejuttu…) Minua ärsyttää se, miten homogeenisenä joukkona nuoria pidetään. Nuori = nuoriso = patsas = kaikki ovat tismalleen samanlaisia. Oletteko koskaan kuulleet kysymyksen: ”Ovatko kaikki aikuiset todella tällaisia, oijoi?”
31 elokuun, 2012 klo 6:48 pm
Salla
Parasta on (ainakin haastateltavan kannalta), kun toimittajan ja haastateltavan näkemykset haastattelun kiinnostavasta sisällöstä kohtaavat. Haastateltavalla voi olla oma agendansa ja ajatuksensa siitä, mikä hänen kommenteissaan on tärkeää. Toimittajalla on tietenkin oma näkemyksensä jutun fokuksesta. Toimittaja päättää jutun painotukset ja näkökulman, haastateltava voi heittää täkyjä ja toivoa, että toimittaja tarttuisi niihin.
1 syyskuun, 2012 klo 8:44 am
Nimetön
Vuosia sitten tapasin hyvin nuoren ja ujon oloisen opiskelijatytön, josta oli tuleva toimittaja. Kahvittelimme Tampereen Sokoksen kahviossa. Hän teki minusta juttua Onnimanniin.Hän oli todella perehtynyt asiaan. Ottanut selvää, lukenut, miettinyt ja hionut kysymyksiä perusteellisesti. Haastattelun lopuksi hän ujosti vihjaisi itsekin olevansa innostunut kirjoittamaan. Ei todellakaan kohkannut ”vielä kirjoittavansa kirjan muttei mitään nuortenkirjaa.”
Lupasin lukea, jos hän haluaisi näyttää tekstiään minulle. Sittemmin luinkin, sillä hänen aiheensa oli ja on edelleenkin ajankohtainen ja rankka. Hän hioi tinkimättä, ja kirja siitä tuli. Sen jälkeen tuli lukuisia muitakin kirjoja. Nuortenkirjoja!
Ystävystyimme ja pidämme yhä yhteyttä. Tuo kirjailija-toimittaja ja minä.
Lämmöllä alkutaivalta muistellen
T von L ;))))
1 syyskuun, 2012 klo 9:03 am
Usvazine
Olen tainnut tavata saman haastattelevan toimittajan kuin T von L, kun teki minusta ja Eijasta juttua Aamulehteen. Innostus kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen suorastaan hehkui hänestä, ja kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään tavanomainen ”muakin kiinnostaisi kirjoittaa” vaan aito into. Ja kuinkas ollakaan, ei kestänyt kauaa, kun häneltä ilmestyi esikoisnuortenkirja!
1 syyskuun, 2012 klo 11:07 am
sirikolu
Arvostan malttia ja aikaa tehdä haastattelu. Haastattelun antaminen on hankalinta aina silloin, kun tuntuu, että lastenkirjallisuudesta tehdään täytejuttu jonnekin ja olisi toivottavaa antaa jotain kivaa-pirteää-innostavaa ja LYHYTTÄ vaikka siihen sienipiirakan ohjeen viereen koti & kulttuurisivulle.
Arvostan huolellista taustatyötä, mutta myös rohkeutta kyseenalaistaa jo-kirjoitettu. ”Kirjastasi sanotaan että se on anarkistinen. Mutta onko se? Mitä anarkistisuus on?” Sain tuosta hirvittävät kiksit – keskustelu laajenee yhden yksittäisen kirjan tai kirjailijan tuotannon ulkopuolelle laajempaan kirjallisuuskeskusteluun.
Parhaimmillaan näistä terävistä uusista avauksista saa myös uutta katsetta omaan työhön, siihen, että koskaan ei saisi olla magnetofoni ja hokea samoja asioita ja teesejä.
Pitäisi itsekin valmistautua jokaiseen haastatteluun hyvin. Jos mahdollista, löytää joku uusi kulma, joku tuore havainto vaikka menomatkalta, jokin ajatuksenpoikanen. Tällä idealistisella hetkellä (Väinö Linnan aukiolla, Työväen kirjallisuuspäivien taukokahvilla) uskon ja toivon, että myös kirjailijalla on pieni vaikutuksensa siihen, millaista palstatilaa kirjallisuus saa.
Edes vähän. Kaksi riviä asiaa on parempi kuin kaksi riviä tyhjää.
1 syyskuun, 2012 klo 11:16 am
Terhi
Tuula ja Anne: Tuli kylmät väreet ja suoraan sanottuna kyynelkin silmäkulmaan. ❤ Lämmin halaukseni.
1 syyskuun, 2012 klo 5:28 pm
Arjamaaria
Toisaalta täytyy vielä sanoa, että on myös ihana olla haastateltavana silloin kun kyseessä on esim. koululehti tai tänä keväänä minua haastatteli tuttu nuori, jonka piti tehdä juttu pääsykoekarsintoihin.
Noissa on siksi mukava olla, että on kokemusta haastatteluista, osaa kertoa jo niin, että toisen on hyvä pysyä mukana ja juttua tulee. Mä olen sellainen koe-haastateltava usein sukulaisten lapsille 🙂
2 syyskuun, 2012 klo 7:17 pm
kirsti k
Yhdyn suin päin Tuulaan ja Anneen. Samainen perehtynyt ja innostunut toimittaja teki minusta jutun Onnimanniin 2007, silloin hän tosin oli jo kirjailija. Tuo juttu on edelleen ylivoimaisesti paras kirjailijahaastattelu, mitä minusta on koskaan tehty. Tulin täydellisesti ymmärretyksi! Vaikka puhuin sekavia, kirjoittamiseen intohimoisesti suhtautuva toimittaja osasi tulkita ajatukseni juuri niin kuin ne tarkoitin.
3 syyskuun, 2012 klo 9:04 am
Terhi
Tuula, Anne ja Kirsti: laittakaa tilinumeronne tulemaan. 🙂
Hyvän haastattelun edellytyksenä on erityisen kiinnostava, alalleen omistautunut, inspiroiva, ajatuksia herättävä haastateltava, joka onnistuu siirtämään oman innostuksensa toimittajaan!