Vuosien varrella olen kohdannut monenlaisia toimittajia. Minusta on erityisen kiinnostavaa tarkkailla toimittajien työskentelyä, koska itsekin kirjoitan lehtijuttuja. Toisilta poimin hyviä käytännön vinkkejä, toisten, onneksi hyvin harvan, käytöksestä taas olen tyrmistynyt.

Iloitsen, kun kohtaan toimittajan, joka

* on lukenut kirjani (kaikkea muuta kuin itsestään selvää!) ja joka esittää teräviä, kriittisiäkin kysymyksiä, joita joudun itsekin puntaroimaan. Tällaisen toimittajan kanssa voi päästä hyvin syvälle kirjan maailmaan. Teksti on keskustelun lähtökohta.

* rakastaa työtään (intohimoisesti) ja jonka kanssa kirjoista voisi puhua tuntikausia. Näinä yt-neuvotteluiden kulta-aikoina tämä on aika paljon vaadittu, mutta onneksi ihan kaikki eivät ole vielä leipiintyneet työhönsä. Lisäsin sulut ”intohimoiseen”, sillä tiedän, millaisen paineen alla monet kollegat uurastavat tällä hetkellä isoissa lehtitaloissa.

* ei suhtaudu vanhanaikaisesti kirjallisuuden genreihin – te tiedätte kyllä, mitä tarkoitan… vaan on avoin ja ennakkoluuloton kohdatessaan haastateltavan.

* Riemuitsen, kun kohtaan toimittajan, joka tuntee koko tuotantoni tai ainakin suuren osan siitä ja pystyy liittämään kirjani osaksi kirjallista traditiota. Tämä on jo hyvin ylellistä ja harvinaista, mutta tätäkin on.

Verenpaineeni taas nousee, kun tapaan toimittajan, joka

* sanoo ”Kyllä mäkin vielä kirjan kirjoitan, mutta en mä mitään nuortenkirjaa kirjoita!” Good for you. Enpä ole tämän henkilön julkaisuun sittemmin törmännyt…

* ei tiedä alastamme mitään, eikä ole vaivautunut edes ottamaan selvää. Sanotaan, ettei tyhmiä kysymyksiä ole, mutta kyllä niitä on, kuten: ”Ovatko kaikki suomalaiset nuoret todella tällaisia?” No eivät hyvänen aika ole, mehän puhumme romaanista, yhdestä kaunokirjallisesta tekstistä, FIKTIIVISESTÄ henkilöstä!

* päästelee suustaan sammakoita: ”Hoidetaan tää keikka tosi nopeesti. Kuvaaja ei olisi itse asiassa halunnut tulla, kun sillä on vapaapäivä, mutta muutakaan ei saatu…” ?!

Raapaisin vasta pintaa.

Jatka listaa!