Näin juhlallisesta aiheesta keskustellaan 12. kansainvälisellä kirjallisuusfestivaalilla Berliinissä. Minulla on ilo nauttia Kirjailijaliiton residenssistä täällä viikon verran, joten olen päässyt festivaalia jonkin verran seuraamaan.

Komeata aihetta tukee EU:n projektiraha. Vink, vink, kotimaiset kirjafestivaalit! Jos nimittäin jotain kotimaisilta, loistavilta kirjafestareilta kaipaan, niin ulkomaisia vierailijoita.Täällä vierailee lasten- ja nuortenkirjailijoita ja kuvittajia Argentiinasta, Taiwanilta, Uudesta Seelannista, Zimbabwesta ja lukuisista Euroopan maista. Koska olemme viimeksi saaneet tavata Suomessa ulkomaisen lasten- tai nuortenkirjailijan festarivieraana? En muista. Olisi hienoa nähdä Suzanne Collins, Terry Pratchett tai vaikkapa Gunilla Bergström. Tai Shaun Tan…

Kuuntelin eilen paneelia, jossa esiintyi iranilainen lastenkirjailija Farideh Chalatbarie. Hän halusi lapsesta asti kirjailijaksi, mutta opiskeli matematiikkaa mm. Englannissa. Valmistuttuaan hän palasi Iraniin, alkoi kirjoittaa lapsille ja perusti kustantamon. ”Hyvin vaikeaa”, hän vastasi kysymykseen, millaista on olla nainen kirjailijana ja kustantajana Iranissa. Jokainen kirja tarvitsee kulttuuriministeriön hyväksynnän, ennen kuin se voidaan painaa. Chalatbarien linja on, että kirjaa tai sen kuvitusta ei muuteta tavuakaan, vaan kirja jätetään julkaisematta, jos se ei julkaisulupaa saa. Aina voidaan myös yrittää julkaisua ulkomailla. Chalatbarien saksalainen kustantaja korosti haluavansa julkaista maahanmuuttajien kulttuurista nousevia lastenkirjoja myös antaakseen näiden lapsille mahdollisuuden nähdä vanhempiensa kulttuuria ja olla ylpeitä siitä.

Chalatbarien kustantamo Shabaviz toimii siten, että joka tiistai kokoontuu kuvittajien työpaja käsittelemään kuvituksia, joka torstai on kirjoittajien paja. Näiden työryhmien kokouksissa työt kehittyvät prosessinomaisesti. Chalatbarien kuvakirja Bussimatka tuntemattomaan on juuri ilmestynyt saksaksi. Sen kuvitus on huima, ja niin on aihekin: kuljettaako bussikuski kuolleet matkustajansa helvettiin vai taivaaseen? ”Voi, me olemme hyviä helvetti-ihmisiä”, vakuuttaa muuan matkustajista.

Takaisin otsikkoon: millaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta tarvitaan? Keskustelussa esiin tulleet ajatukset kuulostivat tutuilta. Kirjan on kasvettava yhdessä lukijansa kanssa – sekä lapsen, nuoren että aikuisen on löydettävä tekstistä itseään puhutteleva taso. Tematiikan täytyy olla monisyinen, mutta pienin yhteinen nimittäjä pitää löytyä. Myös esteettisyys on tärkeä – kuvituksenkin täytyy olla monitasoinen, ei lattea. Lukijat on otettava vakavasti, heitä ei saa aliarvioida.
Haluaisin lisätä luetteloon vielä laadun. Tekstin täytyy olla huippulaatua, joka kestää aikaa.

Festivaalilla oli esillä kirjanäyttely, johon festivaaliesiintyjät olivat nimenneet tärkeäksi kokemansa lasten- tai nuortenkirjan. Esimerkiksi nämä kirjat näyttelystä löytyivät:

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio ja Ronja Ryövärintytär
Jöröjukka
Anne Frankin päiväkirja
Philip Pullman: Kultainen kompassi
Homeros: Odysseia
Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Paulo Coelho: Alkemisti
Ray Bradbury: Fahrenheit 451
Bambi
Bertrand Russell: Länsimainen filosofia

Olisi mielenkiintoista tietää, minkä kirjan sinä näyttelyyn asettaisit. Minun kirjani olisi Grimmin sadut. Tai mitä vastaisit otsikon kysymykseen. Vastaisin, että kirjallisuudelle ei saa asettaa tilausta. Kirjallisuus syntyy vapaudessa.

Anneli

Mainokset