You are currently browsing the monthly archive for lokakuu 2012.
Lukijan pyynnöstä muistutetaan Sanaston tärkeästä vetoomuksesta myös Grafomaniassa.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.
”Suomalaiset kirjallisuuden tekijät vaativat korotusta lainauskorvauksiin. Kirjailijat keräävät allekirjoituksia avoimeen kirjeeseen, jossa vaaditaan Suomen hallitukselta toimia lainauskorvausten korottamiseksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kirjailijat ja kääntäjät vetoavat yhdessä hallitukseen lainauskorvausten korotuksen puolesta. Tarkoituksena on kerätä kirjeelle mahdollisimman paljon allekirjoittajia ja luovuttaa se valtioneuvostolle loppuvuoden aikana.
Kirjailijoiden kirjeessä painotetaan, että kirjasto on hieno julkinen palvelu, mutta kirjat kirjastoissa eivät synny tyhjästä. Jokaisen kirjan takana on suuri määrä luovaa työtä. Lainauskorvausta maksetaan korvauksena siitä, että tekijän teoksia saa lainata kirjastoista maksutta. Suomessa lainauskorvaukset ovat vain murto-osan muiden Pohjoismaiden tasosta, vaikka kirjastoja käytetään maassamme enemmän kuin missään muualla. Tällä hetkellä tekijä saa Suomessa yhdestä kunnankirjaston lainasta 4 senttiä korvausta. Esimerkiksi Ruotsissa korvaus on neljä kertaa suurempi, Tanskassa kuusinkertainen. Myös kaksi istuvaa eduskuntaa on vuorollaan todennut Suomen lainauskorvausmäärärahojen kaipaavan pikaista korottamista. Hallituksen esityksessä vuoden 2013 talousarvioksi lainauskorvausmääräraha on kuitenkin tämän vuoden tasolla. Kirjailijoille on aiheutunut vuosien saatossa merkittäviä taloudellisia menetyksiä, sillä Suomi otti lainauskorvaukset käyttöön vasta vuonna 2007 saatuaan Euroopan komissiolta virallisen huomautuksen niiden puuttumisesta. Muissa Pohjoismaissa korvaukset ovat olleet käytössä jo 1900-luvun puolivälistä. Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston vuosi sitten käynnistämä Kirja elää –kampanja on ajanut lainauskorvausmäärärahan korotusta sekä opetus- ja tutkimuskirjastojen ottamista mukaan korvauksen piiriin. Suomi on pieni kielialue, ja maassamme kirjastojen käyttöaste on maailman huippua. Kirjastoille lainattavan sisällön tarjoavat tekijät eivät saa kuitenkaan jäädä unohduksiin kirjastoista keskusteltaessa.” |
Tervetuloa kuuntelemaan ja tapaamaan Grafomanian kirjoittajia myös Helsingin kirjamessuille. Meidät löydät suunnistamalla seuraavan ohjelman mukaan:
Torstai 25.10.2012
12.00 Terhi Rannela kertoo Louhi-lavalla Yhden promillen jutuista (Otava).
12.30 Urheilu nuortenkirjallisuudessa. Louhi-lavalla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n järjestämä paneelikeskustelu: ”Keskustelussa pohditaan, onko alan kirjallisuutta tarpeeksi. Onko kyse salajuonesta, jolla kalastellaan urheilevia poikia kirjallisuuden pariin? Entä mikä on tyttöjen rooli urheiluaiheisissa kirjoissa, ja miten kattavasti lajeja käsitellään? Kirjailija Markku Karpion johdolla keskustelemassa kirjailijat Kirsti Kuronen, Kirsi Pehkonen, Kalle Veirto ja Mika Wickström.”
15.30 Terhi Rannela kertoo Louhi-lavalla hänen ja Anneli Kannon yhteisestä Korkeasta puolisosta (Karisto).
15.30 Salla Simukka on Lukukeskuksen ja Sanaston yhteisosastolla nuorten haastateltavana Jäljellä– ja Toisaalla-kirjoista (Tammi).
16.30 Terhi Rannela on Lukukeskuksen ja Sanaston yhteisosastolla nuorten haastateltavana Yhden promillen jutuista (Otava).
Perjantai 26.10.2012
12.30 Dystopian pyörteissä. Louhi-lavalla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n järjestämä paneelikeskustelu: ”Miksi tulevaisuuden kauhukuvia putkahtelee juuri nyt nuortenkirjallisuudessa? Eikö nuoruus itsessään ole tarpeeksi rankkaa? Dystopiasta keskustelemassa kirjailijat Anne Leinonen, Annika Luther ja Laura Lähteenmäki kirjailija Salla Simukan johdolla.”
13.00 Salla Simukka Tammen/Bonnierin lavalla keskustelemassa nuorten fantasiakirjallisuudesta Maria Turtschaninoffin kanssa. Peter Nyman haastattelee.
14.30 Salla Simukka kertoo Louhi-lavalla Jäljellä– ja Toisaalla-kirjoista (Tammi).
Lauantai 27.10.2012
11.30 Anneli Kanto kertoo Louhi-lavalla viidennestä Futistyttö-kirjasta Pusu ja pokaali (Karisto).
12.00 Kirsti Kuronen kertoo Louhi-lavalla kirjasta Omenapuu laulaa (Karisto).
12.30 Anneli Kanto ja Hannu Hirvonen keskustelevat Topelius-lavalla kuvakirjoistaan Perttu Virtanen ja kauhea kateus (Karisto) ja Sadan asteen eskarikuume (Karisto).
13.30 Kirsti Kuronen kertoo Topelius-lavalla kirjastaan Kuituset ja unisieppari (Karisto).
Sunnuntai 28.10.2012
10.30 Lähikirjastojen puolesta -keskustelutilaisuus Kullervolla: ”Lähikirjastot ovat uhan alla. Niitä lakkautetaan ja aukioloaikoja supistetaan. Monia pääkirjastojakin uhkaa lakkauttaminen tai toiminnan supistaminen kuntaliitosten myötä. Kuntalaiset ovat joutuneet epätoivoiseen tilanteeseen taistellessaan peruspalveluksi määritellystä oikeudestaan kirjastopalveluihin. Keskustelemassa muun muassa Lähikirjastojen puolesta ry:n puheenjohtaja Veikko Sonninen, Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander, kirjastoasiantuntija Päivi Jokitalo ja kirjailija Siri Kolu.”
11.00 Siri Kolu kertoo Louhi-lavalla kirjastaan Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkku (Otava).
11.30 Siri Kolu kertoo Otavan osastolla kirjastaan Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkku (Otava). Lotta Sonninen haastattelee.
12.30 Luontoa asvalttiviidakossa. Louhi-lavalla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n järjestämä paneelikeskustelu: ”Miten ihmisen ja luonnon välinen suhde piirtyy nuortenkirjoissa. Onko kaupunki vihollinen vai asvalttiviidakko sekin? Kirjailija Siri Kolun johdolla luonnosta keskustelevat kirjailijat Anu Holopainen, Esko-Pekka Tiitinen ja Suvi Vehmanen.”
Eilen Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä kehuin Facebookissa kolme kotimaista lasten- ja nuortenkirjaa. Nostin esiin Seita Vuorelan Karikon, Siri Kolun Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkun ja Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja. Kirjojen kehumisesta tuli itsellenikin hurjan hyvä mieli ja päätin kannustaa itseäni kehumaan vähintään yhden kotimaisen lasten- tai nuortenkirjan viikossa.
Enkä tarkoita nyt mitään velvollisuuskehuja tai kohteliaisuuskehuja, vaan aitoa halua nostaa muidenkin tietoisuuteen kirja, joka on ravistellut, vavahduttanut, liikuttanut, saanut nauramaan ja pitänyt otteessaan. Kirja, josta on lukemisen aikana tai lukemisen jälkeen ajatellut: ”Onpa hyvä!”
Haastan mukaan kaikki loistavia, kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja lukeneet ja lukevat. Kehu kirja tutuille ja tuntemattomille. Kehu se kirjailijalle itselleen. Kehu kahdenkeskisesti tai julkisesti. Älä sulje innostusta sisääsi vaan anna sen loistaa muillekin. Pimeässä syksyssä jokainen vilpitön kehu on kirkkaana hehkuva lyhty.
Grafomania onnittelee lämpimästi 50-vuotiasta Tapani Baggea, joka on tehnyt jo tähän mennessä huikean uran niin aikuisten-, lasten- kuin nuortenkirjailijanakin. Kirjailijan mittavaan tuotantoon voi parhaiten tutustua hänen omilla nettisivuillaan: http://tapanibagge.wordpress.com/
Bagge on monille kollegoille tuttu myös kirjailijavierailukumppanina. Uskon puhuvani useiden puolesta sanoessani, että koskaan ei ole tuntunut kirjailijavierailulla niin turvalliselta kuin juuri Baggen kanssa. Silloin on kuin mukana olisi oma turvamies.
Vielä kerran onnea!
Grafomanian edustus Turun kirjamessuilla on tänä vuonna neljän kirjailijan varassa. Tässä ajat ja paikat, milloin ja mistä meidät löytää:
Perjantai 5.10.2012
11:00 Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (Otava). Sivupolkuja-ohjelma, osasto A/30, koululaiset haastattelevat.
11:15–11:45 Salla Simukan vetämä Lukufiilis-lehden kirjallisuusväittely aiheesta ”Paranormaali romantiikka nuortenkirjallisuudessa – täyttä roskaa vai hyvää kirjallisuutta?” Sivupolkuja-ohjelma, osasto A/30, koululaiset väittelijöinä.
11:30 Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (Otava) ja Mila Teräs: Perhosen varjo (Otava). Haastattelija Eila Mustamo. Vinski-lava, Auditorio 2.
13:30 Terhi Rannela ja Anneli Kanto: Korkea puoliso. Kuparisaari 2 (Karisto). Sivupolkuja-ohjelma, osasto A/30, koululaiset haastattelevat Terhiä, joka saa tällä kertaa kunnian edustaa myös Annelia.
Lauantai 6.10.2012
11:00 Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa (Karisto). Sivupolkuja-ohjelma, osasto A/30, koululaiset haastattelevat.
11:30 ”Jos metsään haluat mennä nyt! Miten luonto puhuu ja yllättää lasten- ja nuortenkirjoissa.” Keskustelemassa kirjailijat Kirsti Ellilä, Hannu Hirvonen, Kirsti Kuronen ja Sari Peltoniemi. Suomen Nuorisokirjailijat. Vinski-lava, Auditorio 2.
13:30 Salla Simukka: Toisaalla (Tammi). Sivupolkuja-ohjelma, osasto A/30, koululaiset haastattelevat
15:30 Salla Simukka: Jäljellä ja Toisaalla. Esa Silander haastattelee. Vinski-lava, Auditorio 2.
Uusimmat kommentit