Vastaan sateella. Kirjoittaminen luistaa parhaiten.

Terhi puhui edellisen postauksen kommentissa kesäloman tärkeydestä. Olen samaa mieltä. Kesällä tekee hyvää olla ja käyskennellä — ulkoilmassa, maisemissa. En omista läppäriä, jonka ottaisin mukaan kannonnokkaan tai laiturille. Kirja kuuluu kesäpäivääni, ja korkeintaan vihko ja lyijykynä. Runo saattaa kolkuttaa, sitä kuuntelen.

Eniten nautin kirjoittamisesta syystalvella. Mitä pimeämpää, sen parempi. Ei viettelevää riippumattoa, D-vitamiinia tai kuivien käpyjen narskahtelua. Pelkkä hämärän hys-hys ja oma pää. Täydellinen keskittymisrauha. Arkipäivä kääntyy nopeasti sisäisiksi maailmoiksi, jotka vaativat päästä ilmoille, kerrotuiksi.

Talvi. Hyvää aikaa sekin. Jostain syystä kesä tunkee talveeni sitä voimakkaammin, mitä kylmempää ja lumisempaa on. Mukavimmat kesäjuttuni olen kirjoittanut keskitalvella. Olen huomannut, että usein kaukainen muistikuva mistä tahansa tapauksesta on verevämpi ja kiinnostavampi kuin tunti sitten koettu aistimus. Etäisyys antaa kokemuksille syvyyttä, niitä on ollut aikaa imeskellä ja käännellä. Toisaalta talvikirjoittamistani ohjailee myös tuleva, kohti kesää, kohti sirityksiä ja pehmeitä tuulia.

Kevät on julma. Ruma, räikeä, paljastava ja vaativa. Liian nopea, en ehdi mukaan. Tahtoisin hypätä talvesta suoraan kesään. Viime vuonna se melkein onnistui: toukokuussa Toscanassa oli kesä. Harkitsen vakavasti samaa reissua tulevanakin vuonna. Toscanan lämmössä hioin romaania, joka on silkkaa jäätävää hyhmää, talviöitä ja kalmakellareita. Lisäksi kirjoitin puutarhakirjaan tarinan Nainen, joka kaivautui lumeen.

Mikä on sinun kirjoittamisvuodenaikasi? Onko talvella vaikea kirjoittaa kesää, tai päinvastoin?

 

Ps. Jatkukoon vilkas keskustelu myös Sirin nostamasta friikun selviytymisestä. Grafomaniassa saa aina kommentoida aikaisempiakin kirjoituksia, vanhoja juttuja ei ole!