Hylsy eli hylkäyskirje on ohittamaton osa kirjailijuutta. Jokainen on joskus saanut hylsyn. Joku kertoo voivansa paperoida makuuhuoneensa seinät hylsykirjeillä, jos nyt niin perverssi mieliteko sattuisi yllättämään.
Aloittelevalle kirjailijalle tai julkaisukynnyksen ylitykseen ponnistavalle kirjoittajalle hylkäys on tuttu juttu. Se tiedetään. Yhtä tuttu juttu ei ole, että myös paljon julkaisseet, palkintoja saaneet, vakiintuneet ja tasokkaat kirjailijat tulevat torjutuiksi.
Tuntuu siltä, että näinä kustannusalan myrskyisinä aikoina hylsyt ovat lisääntyneet ja iskevät yllättävistä suunnista. Myös käsikirjoituksen hylkäämisen perusteet saattavat kuulostaa yllättäviltä ja jopa jälkikäteen haetuilta, selittelyiltä. Vaisto sanoo, että takana on jotain muuta: kustantamon uudelleenjärjestelyjä tai tulevaisuudessa siintäviä yrityskauppoja, nimikkeiden vähennystarvetta, huonoa taloustilannetta tai kaupallista laskelmointia.
Siitä ei päästä mihinkään, että kustannusala on myös bisnestä. Se on syytä muistaa ja ymmärtää. Kustantamon pitää myydä kirjoja voitollisesti tai kustantamo on nopeasti entinen kustantamo. On silti ankeaa, jos käsikirjoituksen julkilausuttu hylkäämisen syy on taiteellisen tason tai omaperäisyyden puute (niitäkin toki käsiksessä voi olla), kun todellinen syy on arvio huonosta myynnistä.
Tämä on tietenkin mutuhuttua eikä ehkä pitäisi munata itseään julkisesti lausumalla näin, mutta on sellainen olo, että muutaman vuoden runsaan nimikemäärän ja kirjanmyynnin vähenemisen jälkeen kustantamoissa kiristetään nyt linjaa ja supistetaan julkaistavien teosten lukumäärää. Se tarkoittaa lisää hylsyjä.
Hylsyn sietäminen vaatii sankaruutta ja selkärankaa. Se on kova paikka kenelle tahansa, olipa sitten kirjoittamisen harrastaja tai paljon julkaissut kirjailija.
Kun kirjoittaja saa vaivalloisen työnsä valmiiksi ja antaa sen luettavaksi, tilanne on sama kuin lapsen kiikuttaessa piirustuksensa äidille: hän toivoo hyväksymistä, kehumista ja kiittelyä. Isku on kauhea, jos tuleekin torjunta. Silloin ihminen ropisee sirpaleina lattialle, tuntee tulleensa mitätöidyksi kokonaisuudessaan, jopa häpeää, vaikka siitä ei tietenkään ole kysymys. Järki kertoo, että kustantajalla on hylkäämiseen perusteet, mutta tunne huutaa, että tämä on verinen vääryys ja mieleen hiipii epäilys, että en koskaan enää pysty kirjoittamaan mitään.
Tulee tyhjä olo. Tuntee putoavansa, ei tiedä, mistä ottaisi kiinni.
Varsinaisesti en ole saanut äskettäin hylsyä, mutta muuan toiveikas ja kiva kirjaprojekti karahti kiville ja käsikirjoituspuolella on ollut vastoinkäymisiä. Yllättävän kipeää puraisu on tehnyt.
20 kommenttia
Comments feed for this article
12 tammikuun, 2013 klo 11:45 am
Dee
Kiitos kovasti tästä postauksesta! Nimimerkillä oma käsis lähtee pian runsille. Kauhistuttaa. On täkeää kuulla Oikeilta Kirjailijoilta, että hylkäyksiä tulee kaikille.
12 tammikuun, 2013 klo 11:46 am
Dee
rundille*
Ainakin typot kannattaa ilmeisesti tarkistaa sieltä käsiksestä sitten. 😀
12 tammikuun, 2013 klo 11:52 am
Nimetön
Voihan nenä. Kirjoitin viisi pitkää kommenttia, mutta deletoin ne kaikki. Ihan liikaa paatosta ja synkkämielisyyttä niihin onnistuin lataamaan.
Sanottakoon nyt vain, että kirjailijan ammatti on kyllä jännä. Tietenkin se on etuoikeus ja monelle meistä unelmien täyttymys. Mutta voi pojat, että joskus saakin kompastella ja kyseenalaistaa itseään (ja kaikkea muutakin).
Sari
12 tammikuun, 2013 klo 12:10 pm
Terhi
Tässä ammatissa ehkä kaikkein raskainta on se, että oman kirjailijuutensa joutuu lunastamaan aina uudestaan jokaisen kirjan kohdalla. Aina kun on aika tarjota uutta käsikirjoitusta kustantajalle, ammattitaito punnitaan. Kelpaako teksti? Sovinko julkaisuohjelmaan juuri tällä tarinalla? Jos en, miksi en? Jos en, mitä pitäisi tehdä? Kustantajan ajatuksia / kriteereitä ei voi aina ennakoida.
Hylsyjä on tullut vuosien varrella. Minusta ne ovat myös hyvää kirjoittajakoulua. Omalle tekstilleen sokeutuu. Nyt kilometrin päästä katsottuna vika on löytynyt peiliin katsomalla (huolimatonta, keskeneräistä), aina ei kannata syyllistää kustantajaakaan virhearvioista.
12 tammikuun, 2013 klo 12:39 pm
sirikolu
Anneli, kiitos! Käsittämättömän tärkeä aihe, ja jälleen kerran yksi kirjoittajien ja kirjailjoiden tabuja ja pimeitä komeroita.
Mietin hylsyn saamisen tapaa. Teatterimaailmassa näitä on tullut vastaan paljonkin. Joskus ei on annettu tavalla, jossa on tullut kohdatuksi, liki läpivalaistuksi ja on kokenut hylsyn saatuaan huojennusta ja päättäväisyyttä yhtä aikaa: ”onneksi se ei mennyt läpi! Onneksi saan työstää sitä vielä ja miettiä ylimalkaan, haluanko…”
Surullisimpia ovat minusta hylsyt, joissa idea ei vain kelpaa. Jossa se on kohderyhmälleen sopimaton tai mahdoton (joka usein ainakin minussa nostaa härkäpään: ai miten niin on?) Jossa se ei sovi kustannusohjelmaan tai senhetkiseen kattaukseen tai linjaan. Jossa on sama, miten asiaa työstäisi, kun lähtökohtainen idea on vain nääh.
Arvostan vanhan maailman tapaa, jossa idean saisi hahmotella luonnokseksi tai ekaksi versioksi asti. Sitä kiirettä, että sanotaan EI näkemättä, en kustannusalalla ymmärrä. Moni mahdoton ideakin on kaunokirjalliseksi muodoksi asetettuna hyvinkin mahdollinen, miettikää nyt James Joycen Odysseusta ja Kilven Alastalon salia – onneksi he elivät aikaa, jolloin ”speksaus” tai ”pitchaus” eivät olleet alan avainsanoja.
Jokaisella idealla on oikeus hahmottua muotoon, murahdan ma.
12 tammikuun, 2013 klo 12:44 pm
Salla
Hylsyjä tuskin pystyy välttämään meistä kukaan. Eikä niitä kaikkia pidäkään välttää. Ei ole kenenkään etu julkaista huonoa, huolimatonta tai keskeneräistä kirjaa (koska ei jokainen hylsyn saanut käsis kuitenkaan sisällä väärinymmärrettyä neroutta). Tärkeintä onkin mielestäni se, miten hylsyt hoidetaan niin kustantamon kuin kirjailijankin päässä. Puhun tässä nyt ensisijaisesti jo aiemmin julkaisseista kirjailijoista. Kustantamoilla on tässä opettelun paikka: Miten torjutaan kirja mutta ei kirjailijaa? Kirjailijan pitää myös kyetä tarkastelemaan kriittisesti tekstiään. Joskus se saattaa olla oikeasti kehnoa. Joskus taas siinä saattaa olla hyvän idean ydin, joka ei ole vielä kirkastunut tai saanut oikeaa muotoaan. Silloin sekin pitäisi pystyä näkemään ja antamaan tekstille uusi mahdollisuus.
Hylsyn saaminen tuntuu pahalta. Pettymystä ja surua ei pidä kieltää itseltään. Tämä kannattaa kuitenkin muistaa: En ole vain tekstini. Käsikirjoituksen saama hylkäys ei ole hylkäys minulle ihmisenä. Se ei vie pohjaa arvoltani ja ammattitaidoltani.
12 tammikuun, 2013 klo 12:46 pm
Magdalena Hai
Hienoa, Anneli, että jaksat ja uskallat puhua näistä kirjailijuuden varjoisemmista puolista. Itselläni on ollut koko tämän esikoisvuoden sellainen olo, että kustannusalan asiat pitäisi jotenkin maagisesti ”tietää”. Harvat kokeneemmat jaksavat selittää eespäin kaahottavalle kirjailijanalulle, miten mikäkin toimii, mikä on normaalia ja mikä ei. Oppiihan sitä tietysti itsekseenkin, pikku hiljaa.
Mulle kustantaja on sanonut yhdestä kuvakirjan käsikirjoituksesta, että kiva tarina, mutta vähän turhan eteerinen, eli ei myy. Totta kai sen jälkeen oli vähän, että höh ja mitä minä tämän kanssa nyt sitten teen (ja olen edelleen), mutta arvostan sitä, että kustantaja sanoi suoraan, mikä mättää, eikä pehmustanut hylsyä johonkin puutteellisen taiteellisen tason kaapuun. Se olisi tuntunut paljon pahemmalta! Kaupalliset rajoitteet ovat mulle henkilökohtaisesti ymmärrettävämpiä ja suora puhe tuntuu paremmalta kuin epämääräisyys.
Onneksi romaanimittaisesta käsikirjoituksesta ei ole tullut hylsyä, se olisi ihan hirveää. Kaikki se työmäärä… Kamala ajatus. 😦
12 tammikuun, 2013 klo 1:44 pm
Nimetön
”Kirjailijakuva muuttuu.” (Jyväskylän yliopiston koppa.)
En osaa laittaa linkkiä, mutta ylläolevan googlettamalla osuu kohdalle. Mielenkiintoisia näkökulmia.
T von L
12 tammikuun, 2013 klo 2:10 pm
Salla
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/kirjoittamisen-tutkimus/tekijyyden-kasite-ja-historia/kirjailijakuva-muuttuu
12 tammikuun, 2013 klo 4:18 pm
Jässikkä
Ensimmäinen syys; kirjoitamme niin saatanan paljon kirjoja! Ketkä niitä ehtivät ja kykenevät hankkimaan ja lukemaan. Toinen: kirjailjoita on liikaa. Kun aikoinaan pääsin kirjailijaliittoon, meitä oli puolet siitä mitä on nyt. Jäseneksi pääsee helpommin kuin parikymmentä vuotta sitten. Kolme: kun kustantamoissa vaihtuvat kirjallinen johto ja kustannustoimittajat, tyyli ja hyväksymiskriteerit heittävät usein häränpyllyä. Neljä: tietotekniikka on helpottanut liikaa kirjoittamisen fyysistä sekä samalla ehken sisällölistä puolta, ja taso on kärsinyt. Ehkä?
13 tammikuun, 2013 klo 8:12 pm
Tiksu Tässä
Mutta eihän tässä nyt ole kyse siitä, kuinka paljon jäseniä Kirjailijaliitossa on? Ja eikö ammatinharjoittaja pidä hyväksyä ammattiliittoon?
12 tammikuun, 2013 klo 5:31 pm
kirsti k
Kyllä, hylsyjä tullut. Kiitos Anneli, että otit puheeksi aran asian. Saattaa olla, että kirjailijat saavat hylkäyksiä vielä paljon enemmän kuin luullaan, kaikki eivät niistä kerro, eikä ole tarpeenkaan.
Onneksi pääni on järjestetty niin, että en enää pahoita hylsyistä mieltäni samalla tavalla kuin joistakin lillukanvarsista, jotka edelleen horjuttavat kirjailijaidentiteettiäni turhan raskaasti. (Tiedätte kyllä.)
Joskus olen jopa salaa toivonut bumerangia, silloin julkaisupäätös nostattaa suuren epävarmuuden. Ehkä alitajuntani sanoo, että kässäri vaatii vielä aimo viilaukset, on raakile.
Saatan myös suhtautua ”oman” kustantamon hylsyyn mahdollisuutena: tulee vapaus kääntää katse toisaalle, kokeilla siipiä uudessa ympäristössä. Totuushan on, että hylsy ei läheskään aina tarkoita sitä, että teksti on heikko. Toisessa kustantamossa uusi lukija voi hyvinkin ihastua siihen, ja mukana on aina myös tuuria: kenen tarkasteltavaksi käsikirjoitus osuu.
Mutta kuten Salla mainitsi, tärkeää on se, miten kustantamo asian esittää – torjutaanko teksti vai kirjailija. Siinä sitten joko kirjailijan itsetunto menee muruiksi tai parhaimmillaan hän saa annoksen rohkaisua ja kannustusta eteenpäin.
12 tammikuun, 2013 klo 5:50 pm
kirsti k
Tässä vielä poiminta tuosta T von L:n vinkkaamasta artikkelista:
”Lähtökohtana kustannuspäätökselle on kuitenkin aina, että kuka kirjan ostaisi ja miksi. Loppujen lopuksi kirjoittajan kohtalokin määrittää hänen myyntilukunsa. Niitä seurataan kustantamossa, ja päätöksiä tehdään niiden pohjalta.”
12 tammikuun, 2013 klo 8:00 pm
yrjö konkka
Minä en ole koskaan saanut hylsyä. Pari kertaa olen yrittänyt tarjota juttua sellaisiin kokoelmiin joissa pyydettiin mielipidettä kaupungin talvikisoista ja toisessa muistelmia entisestä työurastani. Kumpaakaan stooria ei julkaistu eikä myöskään ilmaistu miksi ne hylättiin.
12 tammikuun, 2013 klo 11:33 pm
Calendula
Hullun hommaahan tämä on.
Sitä käyttää kuukausia elämästään ja sydämestään johonkin, josta ei ole mitään varmuutta saako koskaan muuta kuin niin ällöttävän geneerisiä ”kiitos kiinnostuksesta” -lappuja. Toisinaan tuntuu, että kutominen olisi ulkoisesti palkitsevampaa, mutta kun en osaa kutoa. Osaan vain kirjoittaa. Ainakin jotenkin.
13 tammikuun, 2013 klo 12:24 pm
Kirsi Pee
Jep jep, juuri viikko pari sitten hylsyn saaneena. 🙂
13 tammikuun, 2013 klo 2:59 pm
yrjö konkka
Vaikkei niitä stooreja koskaan missään julkaistaisikaan niin onhan se mukava panna paperille asioita kohdalleen ja hieman naureskella.
13 tammikuun, 2013 klo 3:43 pm
kirsti k
Totta tuokin, mitä Yrjö Konkka sanoo, että asioita on mukava panna paperille -varsinkin silloin kun kirjoittaminen on harrastus. Mutta kirjailijalle kirjoittaminen on ammatti, ja kirjailijuus edellyttää melko säännöllistä julkaisemista. Ja kuten edellä on todistettu, pitää oma ammatti jokaisen kirjan kohdalla lunastaa uudelleen, missä on sekä hyvät että huonot puolensa.
Tsemppiä Kirsi Peelle ja Calendulalle!
13 tammikuun, 2013 klo 8:28 pm
Usvazine
Raskainta hylsyissä on ehkä just tuo torjutuksi tulemisen tunne ja sitä seuraava epäluuloisuus. Johtuiko asia tosiaan tekstistä vai minusta, siitä että olen heinäkuun mennyttä kauraa. On pakko olla vireillä paljon ja kaikenlaista, jotta ei jää hylsyn päälle makaamaan. Ja vaikka sitä mielellään keskittäisi yhdelle kustantajalle työnsä, niin ei se sitten aina onnistukaan, jos meinaa saada niitä tekstejä julki. Talouskollisuus on siis tainnut markkinavoimien alla jäädä menneille vuosikymmenille.
14 tammikuun, 2013 klo 11:16 pm
Paula
Kiitos näistä mietteistä! Kirjoitin omaan blogiini äskettäin hylsystä. Opin teiltä kaikilta paljon ja kiitän arvokkaista ajatuksista.