Hylsy eli hylkäyskirje on ohittamaton osa kirjailijuutta. Jokainen on joskus saanut hylsyn. Joku kertoo voivansa paperoida makuuhuoneensa seinät hylsykirjeillä, jos nyt niin perverssi mieliteko sattuisi yllättämään.

Aloittelevalle kirjailijalle tai julkaisukynnyksen ylitykseen ponnistavalle kirjoittajalle hylkäys on tuttu juttu. Se tiedetään. Yhtä tuttu juttu ei ole, että myös paljon julkaisseet, palkintoja saaneet, vakiintuneet ja tasokkaat kirjailijat tulevat torjutuiksi.

Tuntuu siltä, että näinä kustannusalan myrskyisinä aikoina hylsyt ovat lisääntyneet ja iskevät yllättävistä suunnista. Myös käsikirjoituksen hylkäämisen perusteet saattavat kuulostaa yllättäviltä ja jopa jälkikäteen haetuilta, selittelyiltä. Vaisto sanoo, että takana on jotain muuta: kustantamon uudelleenjärjestelyjä tai tulevaisuudessa siintäviä yrityskauppoja, nimikkeiden vähennystarvetta, huonoa taloustilannetta tai kaupallista laskelmointia.

Siitä ei päästä mihinkään, että kustannusala on myös bisnestä. Se on syytä muistaa ja ymmärtää. Kustantamon pitää myydä kirjoja voitollisesti tai kustantamo on nopeasti entinen kustantamo. On silti ankeaa, jos käsikirjoituksen julkilausuttu hylkäämisen syy on taiteellisen tason tai omaperäisyyden puute (niitäkin toki käsiksessä voi olla), kun todellinen syy on arvio huonosta myynnistä.

Tämä on tietenkin mutuhuttua eikä ehkä pitäisi munata itseään julkisesti lausumalla näin, mutta on sellainen olo, että muutaman vuoden runsaan nimikemäärän ja kirjanmyynnin vähenemisen jälkeen kustantamoissa kiristetään nyt linjaa ja supistetaan julkaistavien teosten lukumäärää. Se tarkoittaa lisää hylsyjä.

Hylsyn sietäminen vaatii sankaruutta ja selkärankaa. Se on kova paikka kenelle tahansa, olipa sitten kirjoittamisen harrastaja tai paljon julkaissut kirjailija.

Kun kirjoittaja saa vaivalloisen työnsä valmiiksi ja antaa sen luettavaksi, tilanne on sama kuin lapsen kiikuttaessa piirustuksensa äidille: hän toivoo hyväksymistä, kehumista ja kiittelyä. Isku on kauhea, jos tuleekin torjunta. Silloin ihminen ropisee sirpaleina lattialle, tuntee tulleensa mitätöidyksi kokonaisuudessaan, jopa häpeää, vaikka siitä ei tietenkään ole kysymys. Järki kertoo, että kustantajalla on hylkäämiseen perusteet, mutta tunne huutaa, että tämä on verinen vääryys ja mieleen hiipii epäilys, että en koskaan enää pysty kirjoittamaan mitään.

Tulee tyhjä olo. Tuntee putoavansa, ei tiedä, mistä ottaisi kiinni.

Varsinaisesti en ole saanut äskettäin hylsyä, mutta muuan toiveikas ja kiva kirjaprojekti karahti kiville ja käsikirjoituspuolella on ollut vastoinkäymisiä. Yllättävän kipeää puraisu on tehnyt.