Punainen kuin veri

Sain vuonna 2011 saksalaisessa kirjakaupassa vision nuorten aikuisten trilleristä, jonka nimi olisi Rot wie Blut, Punainen kuin veri. Minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä aavistustakaan kirjan sisällöstä. Lumikki-sadusta peräisin oleva nimi houkutteli kuitenkin luokseni heti saman tien kaksi muutakin kirjannimeä: Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu. Siinä minulla oli sitten kokonaisen trilleritrilogian nimet. En voinut jättää niitä sikseen. Tiesin heti, että minun olisi kirjoitettava nimiä vastaavat kirjat.

Kirjojen nimet toivat eteeni myös päähenkilön, Tampereella asuvan Lumikki Anderssonin. En siinä vaiheessa vielä tiennyt, että pian Lumikkeja alkaisi vyöryä ovista ja ikkunoista.

Viime vuonna sai ensi-iltansa kaksi suuren budjetin Lumikki-elokuvaa: Snow White and the Huntsman ja Mirror Mirror. Molemmat ovat klassisen sadun uustulkintoja, ensimmäinen synkempi ja toimintaelokuvan suuntaan kallistuva, jälkimmäinen musikaalielementtejä hyödyntävä komedia. Puhuttiin suoranaisesta Lumikki-buumista. Kuin varmuuden vakuudeksi Suomen televisio alkoi esittää sarjaa nimeltä Olipa kerran (Once Upon a Time), jossa klassiset sadut ja arkitodellisuus kohtaavat. Koko sarjan kantavana kehyssatuna on, no tietenkin, Lumikki. Tampereen Komediateatterissa pyörii tälläkin hetkellä lapsille suunnattu satunäytelmä Lumikki ja aikuisten draama Lumikit. Olen luultavasti unohtanut listauksestani jotain. Viimeisen reilun vuoden aikana on kuitenkin tuntunut siltä, että minne tahansa käännän katseeni, vastassa on Lumikki. Toki tiedostan, että kyse on osin oman katseeni terävöitymisestä vastaanottamaan juuri punaisia, valkoisia ja mustia signaaleja.

En ole nähnyt yhtäkään näistä ”toisista Lumikeista”. Olen ehkä tarkoituksellakin halunnut varjella itseäni liioilta vaikutteilta. Ehkä turhaan, sillä oma trilogiani ei ole sadun uustulkinta. Klassisen sadun elementit ovat siinä ainoastaan mausteina. Kirjat sijoittuvat nykyhetkeen, reaalimaailmaan eikä niissä tapahdu mitään yliluonnollista. Tiukan realistisia ne eivät toki ole – ellei pidä esimerkiksi James Bond -elokuvia realistisina.

Usein on niin, että jotkut asiat ja ilmiöt ovat enemmän ”ilmassa” kuin toiset ja siksi ne alkavat näyttäytyä konkreettisen hahmonsa saadessaan buumina. On luultavaa, että vuonna 2011 saksalaisessa kirjakaupassa ensimmäisen idean saadessani olin alitajuisesti virittäytynyt siihen, että klassisista saduista tavalla tai toisella ammentavat teokset tekivät tuloaan tavallista voimakkaammin (jatkuvastihan niitä on, se on toki muistettava). Sitä en kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Lumikki tulisi olemaan sankareista vahvimmin esillä. Helmikuun 20. päivänä oma Lumikkini astuu esiin.

(Vaikka en tosiaan ole nähnyt Snow White and the Hunstman -elokuvaa, innostuin Florence And The Machinen leffaa varten tekemästä kappaleesta ja sen kautta koko yhtyeestä. Florence And The Machine on ollut voimakkaasti soundtrackina koko tähänastisen kirjoitusprosessin ajan, joka siis jatkuu kaiken aikaa.)

Valkea kuin lumi

Musta kuin eebenpuu

Advertisements