On hetkiä, on iltoja, joita ei ikänään unohda. Te teitte eilisestä sellaisen. Ammeveden lämpöiset kiitokset sanoistanne, katseistanne, kosketuksista, kukista ja kylpytarvikkeista! Seuraavaan kymmeneen vuoteen ei tarvitse mennä kylpyvaahto-ostoksille. Oli aika, kun en halunnut käyttää vaahtoa (katseen tiellä), mutta haisteltuani näitä toinen toistaan huumaavampia tuoksuja, tuskin tahdon enää koskaan kylpeä ilman vaahtoa.

amme-julkkarit

Niin, itkettiin – jopa herkemmin kuin Bambi-elokuvaa katsoessa. Mutta enemmän naurettiin, olennaisten asioiden ääressä, muun muassa kylpyankkojen sukellusominaisuuksia vertaillessa. Tiedättehän, pieni pulpsahtaa aina pintaan pystypäin, iso tasapainoa vailla ja kellahtaa. Kuka miettikään, puhutaanko tässä kirjailijoista vai ankoista?

Olennaista 2: Nuoren miehen tulkinta Eva Dahlgrenin kappaleesta När jag längtar on yhtä tosi kuin alkuperäinen. ”Jag bär hela livet inom mig, när jag vill kan jag höra dig.”  Huh. Ja turha pelko, ei se lausuminen kuulostanut yhtään kankealta, päinvastoin, todistaa Salla S. pohjoismaista filologiaa opiskelleena.

Olennaista 3: Kustannustoimittaja kehuu kirjailijan taitoa kirjoittaa dialogia sen jälkeen kun kirjailija on lukenut näytteen, jossa vuoropuhelun toisen osapuolen repliikit ovat pelkkää plaa-plaa-plaa-plaa:ta.

Olennaista 4: Kirjan päähenkilön puoliso Juhani onkin sympaattinen uhrautuja vaikka kirjailijan mielestä tavallisen tylsä tyyppi. Uusi tulkinta Juhanista astuu valoon, kun edellä mainittu nuori mies (kirjailijan poika) siirtyy yllättäen haastattelijan paikalle ja perustellusti kyseenalaistaa kirjailijan jumittuneen käsityksen Juhanista. Miten sitä onkaan yksisilmäinen. Ja tämäkin vielä: Kielomies on itsekeskeinen paskiainen, hmm, saattaa hyvinkin olla.

Olennaista 5: Tulenkantajien kirjakauppa on yksi kotoisimmista paikoista järjestää julkkarikemut. Kiitos Erkki & kumpp., kiitos kaikki!

*   *   *   *   *

”- Kerttu lupasi laulaa hautajaisissa.

– Tyttö ei pelkää mitään.

– Ei enää. Kerttu tietää, että kaikki jatkuu.

Voin jutella tytön kanssa missä ajassa ja milloin tahansa. Vain pieni merkki ja yhteys aukeaa. Katso äiti, tässä on minun rakkaani, muutamme pian Lacosten kylään. Mikään etäisyys ei ole liikaa.”

(Ammeiden aika, Robustos 2013, s. 170)