On taas aamu. Kuljen aamun ensimmäisessä lähijunassa, jossa matkaavat Vantaan haalarijengi ja kirjailijavieraat. Yhtään kuulemistani keskusteluista en ymmärrä, koska en tunne kieltä. Mukanani on mukillinen kahvia, repullinen kirjoja ja valkoinen sateenvarjo. Jossakin vaiheessa syksyn kiireisintä sadekautta siitä tuli kirjailijavierailujen symboli: olen sitten se punatukkainen nainen, jolla on valkoinen sateenvarjo. Sateenvarjo suojaa tihkulta ja toimii lähitaisteluaseena tyhjillä asemilla, jotka ovat kukonlaulun aikaan pelottavan autiot.

Tuijotan reittiopasta. Juna + bussi + bussi on aivan normaali keino päästä lähikeikalle. Kaukokeikalla vaihtaisin junaa Pasilassa nopeampaan junaan. Kirjailijavieraasta tulee reittioppaiden ja Eniron karttojen suuri ystävä. Kolmen liikennevälineen aamuina on hyvä printata myös koulurakennuksen kuva. Tuntemattomassa ja tiheässä lähiössä, keskellä rakennustyömaita tai metsän reunassa sijaitsevaa koulua ei  kiireessä tunnista helposti. Ja jos yksikään liikennevälineistä on myöhässä, ei erehtymisiin ole varaa.

Sivuovi on yleensä se, joka on auki. Ehkä. Tai sitten soitetaan summeria, jos sellainen on tai se toimii. Sieltä tulee vahtimestari. Ehkä. Lopusta huolehtii rutiini. Lapset neuvovat opettajanhuoneeseen. Se on se, josta kaukaa jo käytävälle kuuluu kopiokoneen louskutus.

”Oletko sijainen?” kysyy tyhjän opettajanhuoneen ainoa opettaja. ”En”, sanon. ”Olen kirjailijavieras.”

Mikä meitä siis erottaa, minua ja sijaista?
Olemme molemmat luokassa lyhytaikaisesti toimivia henkilöitä, jotka suoritamme opetuksen kaltaisia tehtäviä. Miksi minun keikkapalkkioni on Lukukeskuksen suosituksen mukainen eikä sijaisen tuntipalkka?

Tätä on kysytty minulta ja parilta muultakin kollegalta, ja huomaan, että vastausluonnokset ovat joka kerta varsin vaikeita.  Mikä kirjailijavierailussa maksaa?

Vastausluonnos 1:
hinnoittelu perustuu työaikaani. Se on korvaus koko siitä ajasta siirtymisineen, jonka olen pois varsinaisen työni, kirjailijantyön äärestä.

Vastausluonnos 2:
hinnoittelu perustuu asiantuntijuuteeni.

Vastausluonnos 3:
kolmen vartin oppitunti ei ole normaaliopetusta, siihen ei nykäistä valmista materiaalia, kuten sijaiselle (toivottavasti). Kirjailijatuokio on kirjailijantyön, kirjallisuuden, luovan kirjoittamisen tai luovien työtapojen oppimistihentymä, jonka jokainen kirjailija laatii tavallaan ja persoonallisuutensa mukaan.

Vastausluonnos 4:

kirjailijavierailulla on paitsi opettaja, myös opetettava aineksensa. Puhuu itsestään, omasta työstään. Joutuu siis prosessoimaan itsensä metatavalla, joka vaatii toisenlaista suhdetta opetuksen valmisteluun kuin muissa asiantuntijatehtävissä.

Vastausluonnos 5:

Tätä itse ajattelen, kun pyydän Lukukeskuksen taksaa.
Kirjailijavierailuun kohdistuu odotuksia.
Joko kirjaan, kirjailijan henkilöön tai kirjailijaunelmaan liittyviä odotuksia.

Kun olen väsynyt ja pakkaan kahvikuppiani ja valkoista sateenvarjoani, ajattelen tätä: kirjailijavieras pitää käsissään jonkun kirjoittamisesta haaveksivan oppilaan unelmaa. En eettisistä syistä voi olla keikalla väsynyt, kiukkuinen tai poissaoleva, jos voin sen vain jollain estää.

Unelman vaaliminen on vastuutyötä, josta pitää saada asiallinen hinta.


Kertokaa te? Mikä kirjailijavierailuissa maksaa?
Mitä kirjailijakohtaamiselta toivoisitte, mikä on vastinetta rahalle?

Siri