On taas aamu. Kuljen aamun ensimmäisessä lähijunassa, jossa matkaavat Vantaan haalarijengi ja kirjailijavieraat. Yhtään kuulemistani keskusteluista en ymmärrä, koska en tunne kieltä. Mukanani on mukillinen kahvia, repullinen kirjoja ja valkoinen sateenvarjo. Jossakin vaiheessa syksyn kiireisintä sadekautta siitä tuli kirjailijavierailujen symboli: olen sitten se punatukkainen nainen, jolla on valkoinen sateenvarjo. Sateenvarjo suojaa tihkulta ja toimii lähitaisteluaseena tyhjillä asemilla, jotka ovat kukonlaulun aikaan pelottavan autiot.
Tuijotan reittiopasta. Juna + bussi + bussi on aivan normaali keino päästä lähikeikalle. Kaukokeikalla vaihtaisin junaa Pasilassa nopeampaan junaan. Kirjailijavieraasta tulee reittioppaiden ja Eniron karttojen suuri ystävä. Kolmen liikennevälineen aamuina on hyvä printata myös koulurakennuksen kuva. Tuntemattomassa ja tiheässä lähiössä, keskellä rakennustyömaita tai metsän reunassa sijaitsevaa koulua ei kiireessä tunnista helposti. Ja jos yksikään liikennevälineistä on myöhässä, ei erehtymisiin ole varaa.
Sivuovi on yleensä se, joka on auki. Ehkä. Tai sitten soitetaan summeria, jos sellainen on tai se toimii. Sieltä tulee vahtimestari. Ehkä. Lopusta huolehtii rutiini. Lapset neuvovat opettajanhuoneeseen. Se on se, josta kaukaa jo käytävälle kuuluu kopiokoneen louskutus.
”Oletko sijainen?” kysyy tyhjän opettajanhuoneen ainoa opettaja. ”En”, sanon. ”Olen kirjailijavieras.”
Mikä meitä siis erottaa, minua ja sijaista?
Olemme molemmat luokassa lyhytaikaisesti toimivia henkilöitä, jotka suoritamme opetuksen kaltaisia tehtäviä. Miksi minun keikkapalkkioni on Lukukeskuksen suosituksen mukainen eikä sijaisen tuntipalkka?
Tätä on kysytty minulta ja parilta muultakin kollegalta, ja huomaan, että vastausluonnokset ovat joka kerta varsin vaikeita. Mikä kirjailijavierailussa maksaa?
Vastausluonnos 1:
hinnoittelu perustuu työaikaani. Se on korvaus koko siitä ajasta siirtymisineen, jonka olen pois varsinaisen työni, kirjailijantyön äärestä.
Vastausluonnos 2:
hinnoittelu perustuu asiantuntijuuteeni.
Vastausluonnos 3:
kolmen vartin oppitunti ei ole normaaliopetusta, siihen ei nykäistä valmista materiaalia, kuten sijaiselle (toivottavasti). Kirjailijatuokio on kirjailijantyön, kirjallisuuden, luovan kirjoittamisen tai luovien työtapojen oppimistihentymä, jonka jokainen kirjailija laatii tavallaan ja persoonallisuutensa mukaan.
Vastausluonnos 4:
kirjailijavierailulla on paitsi opettaja, myös opetettava aineksensa. Puhuu itsestään, omasta työstään. Joutuu siis prosessoimaan itsensä metatavalla, joka vaatii toisenlaista suhdetta opetuksen valmisteluun kuin muissa asiantuntijatehtävissä.
Vastausluonnos 5:
Tätä itse ajattelen, kun pyydän Lukukeskuksen taksaa.
Kirjailijavierailuun kohdistuu odotuksia.
Joko kirjaan, kirjailijan henkilöön tai kirjailijaunelmaan liittyviä odotuksia.
Kun olen väsynyt ja pakkaan kahvikuppiani ja valkoista sateenvarjoani, ajattelen tätä: kirjailijavieras pitää käsissään jonkun kirjoittamisesta haaveksivan oppilaan unelmaa. En eettisistä syistä voi olla keikalla väsynyt, kiukkuinen tai poissaoleva, jos voin sen vain jollain estää.
Unelman vaaliminen on vastuutyötä, josta pitää saada asiallinen hinta.
Kertokaa te? Mikä kirjailijavierailuissa maksaa?
Mitä kirjailijakohtaamiselta toivoisitte, mikä on vastinetta rahalle?
Siri
34 kommenttia
Comments feed for this article
8 maaliskuun, 2013 klo 8:10 am
arjauusitalo
Mistä ymmärrän kenen grafologin teksti kulloinkin on esillä blogissa? Luen tätä blogia mutta usein vain arvailen, kenestä on kysymys.
8 maaliskuun, 2013 klo 8:29 am
Salla
Arja, kirjoittajan nimi näkyy silloin, kun on blogin etusivulla ja katsoo otsikon alapuolella olevaa tietokenttää. Valitettavasti nimi ei ole näkyvillä enää sitten, kun klikkaa varsinaista postausta.
Tämä hyvä ja herättelevä teksti on Sirin.
8 maaliskuun, 2013 klo 9:13 am
sirikolu
Pitääkö meidän laittaa allekirjoitus aina jokaiseen juttuun, grafomaanikot?Minusta kirjoittajan nimi näkyi vanhalla wordpress-pohjalla paremmin.
Allekirjoitan toki sanani erittäin mielelläni 🙂
8 maaliskuun, 2013 klo 9:16 am
Salla
Kannatan allekirjoittamista.
8 maaliskuun, 2013 klo 9:50 am
Magdalena Hai
Olen miettinyt joskus ihan samaa kuin Arja. Usein kirjoittajan tietää siitä, että joku toinen grafomaanikko puhuttelee häntä nimeltä. Kannattaa allekirjoittaa! 🙂
Ajatuksia herättelevä kirjoitus, Siri!
8 maaliskuun, 2013 klo 10:02 am
Salla
Tuossa Sirin postauksessahan ne keskeisimmät syyt kirjailijavierailun hintaan tulivatkin. Yksikin kirjailijavierailu vie helposti kaikkinensa kokonaisen työpäivän.
Toisinaan kirjailijavierailuilla tulee hieman halju olo siitä, jos jo ennen vierailua saa kuulla paljon siitä, kuinka vaikea vierailuun oli saada rahoitusta ja kuinka tiukilla koulut ovat. Kyllähän kirjailija sen tietää, eikä näitä asioita sanota tietenkään siksi, että kirjailijaa haluttaisiin syyllistää hänen vierailunsa hinnasta, mutta ehkä se on silti puheenaiheena aavistuksen turha. Senkin ajan voisi mieluummin käyttää vaikka kirjallisuudesta keskustelemiseen.
8 maaliskuun, 2013 klo 11:59 am
Nimetön
Näin juuri. Kirjailijavierailu on melkein aina palkitseva, mutta kyllähän se myös imaisee muorista mehut. Siinä hetkessä täytyy (ja ehdottomasti haluaa) olla kaikin voimin läsnä. Kone käy kuumana taukoamatta. Mitä tapahtuu, miten reagoidaan, mitkä sanat valitsen, miten tunnelma elää. Täytyy (ja haluaa) olla valpas ja pitää tuntosarvet koholla. Vaikka kuinka olisi harjaantunut ja sadalla tuhannella koululla vieraillut.
Tämä toki koskee muutakin esiintymistä, mutta mielestäni aivan erityisesti kirjailijavierailua.
Tialsiuuden jälkeen on ylikierroksilla pitkään, puhuu konduktöörille tunteellisesti, vatvoo. Tuntee tehneensä aika paljon, vaikka se on tietysti suhteellista.
Sari
8 maaliskuun, 2013 klo 1:06 pm
Terhi
Kun menen kirjailijavierailulle, en laskuta siitä, että puhun luokassa tai auditoriossa 45 minuuttia. Vaan siitä ammattitaidosta, jota vuosien saatossa on kertynyt. Kaikista kirjoittamistani kirjoista, kokemuksistani kirjallisuuskentällä, kaikesta mitä on 33 vuodessa tarttunut ammatilliseen persoonaani. Esiintyminen on kivaa, mutta sataprosenttinen läsnäolo on myös raskasta ja vie voimat, keskittymiskyvyn ainakin kahdelta kirjoituspäivältä.
Haluan aina vain muistuttaa, että kirjailijat sitoutuisivat noudattamaan Lukukeskuksen taksoja (ja muistutan myös, että on kirjailijoita, joille nekin taksat ovat liian pieniä). Se on kollegiaalista. Polkuhinnoin esiintyvät ampuvat ammattikuntaa jalkaan. Jos yksi esiintyy pullapalkalla, silloin järjestäjä olettaa, että seuraavakin esiintyy.
Me haluamme elää tällä työllä, ja meillä on siihen oikeus tuntematta syyllisyyttä (”Anteeksi, että kehtaan pyytää näitä taksoja, vaikkei teillä olisi varaa…”). Kirjailijuus ei ole vapaaehtoistyötä.
Siri sen kiteyttää:
”Kirjailijavieras pitää käsissään jonkun kirjoittamisesta haaveksivan oppilaan unelmaa. En eettisistä syistä voi olla keikalla väsynyt, kiukkuinen tai poissaoleva, jos voin sen vain jollain estää.
Unelman vaaliminen on vastuutyötä, josta pitää saada asiallinen hinta.”
8 maaliskuun, 2013 klo 1:11 pm
Terhi
Tuli kamala flashback-muisto vuodelta 2004, kun olin ekoilla koulukeikoillani. ILMAISEKSI, koska olin aivan pihalla käytännöistä (=pyydän anteeksi!). Samaan aikaan yläkoululla oli myös toinen nuortenkirjailija, joka esiintyi Lukukeskuksen taksoilla.
Opettajanhuoneessa opettajat kuiskuttivat minulle: ”Tuo toinen kirjailija rahastaa aivan järjettömän summan! Kuinka se kehtaa! Muutamasta onnettomasta tunnista…”
Myöhemmin olen ollut yhteydessä kyseiseen kouluun ja selittänyt asiallisesti perusteita esiintymispalkkioille.
8 maaliskuun, 2013 klo 1:37 pm
Kirsi Pee
Koskapa koulutukseni on opettajan, vierailupaikoissa on ehkä paremmin ymmärretty ”hintaero”: en ole paikalla opettajana, opettajan palkalla, vaan taiteilijana, taiteilijan korvauksella. (Juu hihhih tuo taiteilijuus ei silti tunnu yhtään omalta määritteeltä, mutta menköön.. 🙂 )
Ei tulisi iskelmälaulaja, tanssija tai näyttelijäkään open palkalla hommaansa tekemään, oli se sitten taiteellinen esittäminen tai kouluttaminen.
Toisaalta: onko kellekään kukaan jälkeen päin kommentoinut, ettei olisi ollut sen rahan arvoista..? Luulenpa, että ei. Veikkaan, että anti on antoisampaa kuin osasivat etukäteen saavansa.
😀
8 maaliskuun, 2013 klo 2:33 pm
kirsti k
Aiheiden aihe, Siri.
Juuri muutama viikko sitten väänsin rautalankaa eräälle koululle, kun rehtori yritti PUOLITTAA Lukukeskuksen taksan.
Kirjailijan luentopalkkiota ei voi verrata päivätyötä tekevän ihmisen
tuntipalkkaan, koska suurimman osan ajasta kirjailija työskentelee kotonaan tai työhuoneellaan saamatta säännöllistä palkkaa. Ilman apurahoja tai sivutuloja toimeentulo olisi jokseenkin olematon.
Mitähän opettaja sanoisi, jos ehdotettaisiin, että hänelle maksetaan palkkaa vain niiltä päiviltä, kun hän tekee jotain normaalista opetustyöstä poikkeavaa? Sitä luentojen pitäminen on kirjailijoille, joiden päätyö on kirjoittaa.
8 maaliskuun, 2013 klo 2:49 pm
annelitre
Kun kirjailija tulee kirjailijavierailulle, hänen velvollisuutensa on olla hyvin valmistautunut ja mielenkiintoinen.
Kun Salla tuolla edellä muistuttaa, että kirjailijavierailuun menee päivä, niin minä puolestani muistutan, että menee enemmän kuin päivä – mikäli esiintyminen ei ole kotikaupungissa.
Kirjailija nimittäin valmistelee esiintymisensä. Hän jaottelee oppitunnin osioihin ja miettii, mitä puhuu. Kirjoittaa itselleen nuotit ja ranskalaiset viivat. Keksii vuorovaikutteisia leikkejä tai pelejä, joita voi soveltaa kuulijoihinsa. Etsii esille kirjansa ja laputtaa niistä sen kohdan, jonka aikoo lukea ääneen.
Tähän menee helposti puoli päivää – ja jos esiintymisiä on päivän mittaan useampi, eri-ikäiselle kuulijakunnalle, voi mennä koko päivä.
Matkoihin menee aikaa. Joskus kohtuuttomasti.
Esiintyminen tosin antaa energiaa, jos on kiva kuulijakunta, mutta myös vie voimat. Turha kuvitella, että koulukeikan jälkeen vielä pystyisi kirjoittamaan. Ojankaivuu ehkä sujuisi.
8 maaliskuun, 2013 klo 3:28 pm
karpio
Tärkeä aihe, Siri! ”kirsti k” tuossa sanoi yhden tärkeän jutun, jota keikalle tilaavan yhteisön, tässä tapauksessa siis koulun, edustajan on joskus vaikea ymmärtää: keikkapalkkiot ovat tärkeä osa tulonmuodostustamme, palkkio tulee tosi harvoin minkään kuukausipalkan lisäksi, vaan on itsessään seuraavien viikkojen palkka. Ja yhdenkin päivän keikkaan menee helposti kolme päivää. Eka päivä valmistautumiseen ja matkustamiseen, toka päivä itse esiintymiseen ja kolmas kotiinpaluuseen ja toipumiseen.
Olin kerran erään lasten- ja nuortenkirjallisuustapahtuman suunnitteluryhmässä Nuorisokirjailijoiden edustajana. Tapahtumabudjettia kaavaillessamme eräs äikänope tuhahti, että on se nyt kumma, kun kirjailijat eivät voi tulla esiintymään normaalilla opetustuntipalkkiolla. Silloin heitin ehkä pikkuisen ilkeästi, että kukaan muu ei osaa kertoa minun kirjoittamieni kirjojen työprosesseista tai kirjailijantiestä. Eikös millä tahansa uniikilla ole aivan oma hintansa?
8 maaliskuun, 2013 klo 8:20 pm
Susanna
Hieno aihe Siri! Tuommoinen lista (tai siitä muokattu) olisi hyvä laittaa vaikka Lukukeskuksen sivuille.
8 maaliskuun, 2013 klo 8:45 pm
Arja-täti
Juu ja se vielä, kun kirjavinkkarikin maksaa.
Onneksi. Yhden burn outin jälkeen sitä on tajunnut,että jos on leopätyöstä palkattomalla, tekee listat, esiintyy viidestä kuuteen tuntiin ja parhaassa tapauksessa tuo omat kirjat mukanaan, niin kyllä, se maksaa. Eikä ihan satasella tule lähdettyä.
9 maaliskuun, 2013 klo 8:44 am
Terhi
Flashback nro 2 noviisin ilmaiselta koulukeikalta vuodelta 2004:
Puhuin kolme tuntia alakoululla. Tuntien jälkeen oli ruokailu. Opettaja: ”Ruokailusta olisi pitänyt kyllä sopia etukäteen. Et sinä voi täällä syödä.”
Nyt naurattaa jo. 😀 Toisaalta ihan hyvä, että nämä horror-kokemukset tulivat ihan ensimmäisenä… Osaa todella arvostaa niitä järjestäjiä, jotka tekevät kaiken viimeisen päälle.
9 maaliskuun, 2013 klo 9:46 am
annelitre
Tuo on jo absurdia.
10 maaliskuun, 2013 klo 3:01 pm
Tommi Parkko
Valitettavasti minun täytyy sanoa vastaan etenkin kirjailijavierailujen hinnoittelun suhteen.
Terhi:
>Haluan aina vain muistuttaa, että kirjailijat sitoutuisivat noudattamaan >Lukukeskuksen taksoja (ja muistutan myös, että on kirjailijoita, joille nekin >taksat ovat liian pieniä). Se on kollegiaalista. Polkuhinnoin esiintyvät >ampuvat ammattikuntaa jalkaan. Jos yksi esiintyy pullapalkalla, silloin >järjestäjä olettaa, että seuraavakin esiintyy.
20 vuoden ammatillisen kirjoittamisen aikana en ole saanut yhtään Lukukeskuksen välittämää keikkaa. Ja silloin kun olen esiintynyt Lukukeskuksen järjestämissä runotilaisuuksissa, niissä ei ole noudatettu heidän omia taksojaan.
Tästä syystä en katso olevani mitenkään velvollinen, edes kollegiaalisesti, noudattamaan Lukukeskuksen taksoja. Tästä minua on myös moralisoitu aikaisemman toiminnanjohtajan taholta.
Käsitykseni mukaan runoilijat eivät ylipäätään saa keikkoja Lukukeskuksen välityksellä. Tälle lienee jotkut historialliset syyt, joiden takia esimerkiksi Lukukeskuksen hallituksessa ei ole lainkaan ainoastaan aikuisille kirjoittavia runoilijoita.
Nihil Interit on käynnistänyt Ota runoilija -hankkeen jossa runoiljavierailujärjestelmää rakennetaan toisista lähtökohdista käsin. Hanke epäilemättä herättää teissä ajatuksen kirjailijoiden polkumyynnistä. Hyvä niin sillä nykyinen systeemi ei ole toimiva. Se tukee ilmeisesti vain lasten- ja nuortenkirjailijoiden taloudellisia intressejä mutta kollegiaalisesti kaikkien muidenkin tulisi ehtoihin suostua.
Runoilijoiden kohdalla kirjamyynnillä ei ole mitään taloudellista merkitystä. Esiintymiset on keino lisätä toimeentuloa.
11 maaliskuun, 2013 klo 8:42 am
markku-setä
Kannatan itse Lukukeskuksen hintoja vaikka yleensä tilaankin esiintyjät suoraan, koska koen sen helpommaksi tavaksi saada haluamani esiintyjä haluamaani aikaan. Jos kirjailija haluaa tehdä esimerkiksi muutamia alennus- tai ilmaiskeikkoja kotipaikkakunnallaan, vanhassa opinahjossaan tai hyvään tarkoitukseen, niin se on kirjailijoiden asia päättää milloin ja missä nämä tapahtuvat ja montako, jos yhtään tällaista hyväntekeväisyyskeikkaa hän tekee vuodessa. Siihen saakka lasken moneenko kirjailijavierailuun vuodessa Lukukeskuksen hinnoilla saan pennini venymään.
11 maaliskuun, 2013 klo 9:28 am
Terhi
”Nihil Interit on käynnistänyt Ota runoilija -hankkeen jossa runoiljavierailujärjestelmää rakennetaan toisista lähtökohdista käsin. Hanke epäilemättä herättää teissä ajatuksen kirjailijoiden polkumyynnistä. Hyvä niin sillä nykyinen systeemi ei ole toimiva. Se tukee ilmeisesti vain lasten- ja nuortenkirjailijoiden taloudellisia intressejä mutta kollegiaalisesti kaikkien muidenkin tulisi ehtoihin suostua.”
Kolikon toinen puoli! Kiitos Tommi silmät avaavasta kommentistasi! Tässäkin olisi eräs hyvä keskustelun aihe: Miksi keikat jakaantuvat epätasaisesti? Mikä genre hyötyy eniten? Tottahan se on, että lasten- ja nuortenkirjailijat tekevät erityisen paljon kouluvierailuja. Fakta on sekin, että keikat jakautuvat epätasaisesti myös lasten- ja nuortenkirjailijoiden keskuudessa.
11 maaliskuun, 2013 klo 9:47 am
karpio
Jos olisin runoilija, minulla ei olisi nykyisiä kahta tai kolmea keikkaa vuodessa. Minäkään en tajua, miksi Lukukeskus ei välitä runoilijoita keikoille.
11 maaliskuun, 2013 klo 9:53 am
annelitre
Tosiaankin, kiitos Tommi asian avaamisesta. Miksi runoilijoita ei kutsuta vierailulle kouluihin? Mielletäänkö liian vaikeiksi? Kirjastot nyt ainakin voisivat kutsua runoilijavieraan.
11 maaliskuun, 2013 klo 4:59 pm
Terhi
Kyllä Lukukeskus varmasti välittäisi kirjailijoita keikoille, en usko kysymyksen olevan siitä. Vaan nimenomaan: Miksi runoilijoita ei kutsuta vierailuille kouluihin? Pitäisikö runoilijoiden esiintymishalukkuudesta tiedottaa enemmän? Mikäpä sen elämyksellisempää kuin runonlausunta? Kun mietin omaa kouluhistoriaani, kertaakaan ei koululla ollut runoilijavierasta, muita kirjailijoita kyllä.
12 maaliskuun, 2013 klo 6:35 pm
Usvazine
Koulut usein kutsuvat lasten- ja nuortenkirjailijoita, koska esiintymisiä suunnataan alakoulu/yläkouluikäisille, ja haetaan kirjailijoita, joiden kirjoja sitten myös voitaisiin lukea. Aikuisten runokirjat ovat sitten näköjään liian marginaalisia… Kirjastojen valintoja se ei selitä. Erityisesti vanhemmat lukijat tuntuvat kiinnostuvan runoilijoista ja usein toivovat heitä kuulevansa.
Lukukeskuksella lienee ollut joitakin omiakin hankkeita? Ehkä niissä olisi hyvä tuumia eri kirjoittajien tasapuolista kohtelua.
12 maaliskuun, 2013 klo 7:11 pm
annelitre
Voisikohan pari runoilijaa yhdessä suunnitella runopajan alakoulu/yläkouluikäisille ja tarjota sitä kouluille, ehkä Lukukeskuksen kautta? Sukellus runouteen ei tekisi pahaa pilteille eikä teineillekään. Samalla voisi madaltaa runoon tarttumisen kynnystä.
13 maaliskuun, 2013 klo 1:59 pm
hollolankirjasto
Syyllinenhän on jo selvillä. Se olen minä (Senkin sika ja törkimys!). Minä en tilaa runoilijoita keikoille, vaan kirjailijan. Toki syynä on osin oma runovammaisuuteni (Runosuoneni amputoitiin varhaisessa teini-iässä) ja loikkaan kirjoissakin kaikenlaisten riimien yli. Tämä siksi, että koska runot eivät kiinnosta minua ja kun runot eivät kiinnosta minua, on minun vaikea kuvitella niiden kiinnostavan koululaisiakaan? No ei sentään. Niin yksisilmäinen en sentään ole, että pitäisin omaa mielipidettäni kirjallisena totuutena ja tilaan kyllä lastenrunoja aina kun vain tarjolla on. Mutta ne runoilijat. Ei niitä kyllä kouluiltakaan koskaan kysellä. Aikuisille meidän kirjastossamme on ollut runoiltoja ja lausuntaa ja heitä tuntuu kiinnostavan.
13 maaliskuun, 2013 klo 3:50 pm
kirsti k
No juu hollolankirjasto, odotinkin että avaudut tästa vakavasta vammastasi, heh! Oletko harkinnut terapiaa? No, itse olen fantasiavajukki, mutta silti suhtaudun genreen avoimesti, ja usein se yllättää iloisesti.
Lorut ovat lapselle avain kielentajuun, ja runous on koko kirjallisuuden kehto, kuningatarlaji. (Jep, tämäkin on mielipide.)
En hetkeäkään usko, että vammastasi huolimatta yrität pimittää runoutta lapsilta, mutta tohdin kyseenalaistaa sen, etteikö koululaisia kiinnostaisi runous. Miksi runoilijoita ei sitten kysytä? Kun niitä ei tarjota!
Runokokoelmani ilmestymisen jälkeen olen jokaisella kouluvierailulla jutellut oppilaiden kanssa runoista, yhdessä ollaan myös tehty runoja – ja voin vakuuttaa, että KAIKKI innostuvat. Moni myös kertoo kirjoittavansa runoja. Sen olen huomannut, etteivät lapset ja nuoret mieluusti huutele runoiluharrastuksestaan koulussa. Tässä esimerkki, jonka olette kuulleet sataan kertaan, sori: Luin kuudesluokkalaisille muutaman runon ja kerroin mummustani, jonka luokse pienenä juoksin pellon poikki esittämään runojani. Siihen poika viittaa ja sanoo, että hänkin kirjoittaa runoja, papalleen. Kukaan ei nauranut, ja heti muutama muukin kertoi kokeilleensa runojen kirjoittamista. Tunnin päätteksi opettaja hämmästeli, hän ei tiennyt mitään pojan harrastuksesta vaikka oli opettanut tätä kuusi vuotta.
Kouluille pitäisi tarjota enemmän runoilijavieraita!
14 maaliskuun, 2013 klo 12:50 pm
kirsti k
Tämä Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Tomi Purovaaran asiallinen ja avartava kirjoitus kirjailijavierailuista ja Lukukeskuksen toiminnasta oli lipsahtanut tuotteliaisuus-keskustelun sekaan, mutta kopsaan sen myös tähän oikeaan ketjuun:
Tervehdys Lukukeskuksen vs. toiminnanjohtajalta!
Grafomaniassa on käyty keskustelua Lukukeskuksen järjestämistä kirjailijavierailuista ja runoilijoiden asemasta. Tuoreena vs. toimarina tässä muutama sananen Lukukeskuksen toiminnan suuntaviivoista.
Kirjailijavierailujen tilaukset toteutetaan lähtökohtaisesti tilaajan toivomusten mukaisesti, ja yhä useammin viime syksynä käyttöön otetun Lukukeskuksen kirjailijatietokannan (katso: http://www.lukukeskus.fi/nain-tilaat-kirjailijan/) perusteella. Tietokannassa on nykyisin noin 400 kirjailijan tiedot, ja mukana on myös runsaasti runoilijoita. Tietokannasta lisätietoa antaa mielellään tuotajamme Ulla Arkoma (puh. (09) 7746 1144).
Lukukeskuksella oli 2009-2010 runouteen keskittynyt erikoishanke, Runo vieköön! Siinä nykyrunoilijat vierailivat peruskoulun yläluokilla eri
puolille Suomea. Vuonna 2010 vierailuja tekivät Niina Hakalahti, Vilja-Tuulia Huotarinen,Ville Hytönen, Markku Kaskela, Tomi Kontio, Kari Levola, Harri Istvan Mäki, Mari Mörö, Sari Peltoniemi, Esko-Pekka Tiitinen ja Johanna Venho. Runo vieköön -kokonaisuuteen kuului myös Tammen kustantama saman niminen runoantologia sekä yläkoulujen opettajille tarkoitettu opas runouden opetuksen tueksi, jota lähetettiin antologian mukana kouluille.
Kirjailijoille maksettavat palkkiot (http://www.lukukeskus.fi/palkkiot/) määräytyvät esitysten ja yleisön määrien mukaisesti. Lukukeskuksen näkökulmasta katsottuna kiinteät, kaikille kirjailijoille samanlaiset palkkiot vahvistavat kirjailijoiden asemaa, alan sisäistä solidaarisuutta ja oman toimintamme läpinäkyvyyttä.
Lukukeskuksen hallitus muodostuu jäsenjärjestöjen (kts. lista alla) edustajista. Järjestöjen hallitukset nimeävät omat ehdokkaansa, joista keväisin järjestettävä yhdistyksen vuosikokous valitsee Lukukeskuksen hallituksen. Omien alojensa liittoihin järjestäytyneet kirjailijat voivat parhaiten vaikuttaa Lukukeskuksen toimintaan edustajansa kautta. Alla lista jäsenjärjestöistämme, tämän keväinen vuosikokous järjestetään ensi viikolla, 19.3.
Finlands Svenska Författareförening
Suomen arvostelijain liitto
Kansanvalistusseura
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen kirjastoseura
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto
Suomen Nuorisokirjailijat
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat
Suomen tietokirjailijat
Äidinkielen opettajain liitto
Vuonna 2012 Lukukeskus järjesti yli 400 kirjailijavierailua, joista 2/3 toteutettiin kouluissa, joten pääkohderyhmämme ovat lapset ja nuoret. Määrärahojemme puitteissa kehitämme toimintamme jatkuvasti, myös eri-ikäisiä aikuisryhmiä huomioiden.
Keskustelen mielelläni kaikista hyvistä kehittämisajatuksista, ottakaa yhteyttä, ja tulkaa käymään Villa Kiveen!
Ystävällisesti
Tomi
……………………………………..
Tomi Purovaara
Lukukeskus, vs. toiminnanjohtaja / tietokirjailija
Puh. (09) 7746 1133, 045 143 80 40
tomi.purovaara@lukukeskus.fi
14 maaliskuun, 2013 klo 11:10 pm
annelitre
Olin tänään Turussa kirjastossa esiintymässä. Ajoin sinne Tampereelta. Pysähdyin liikennevaloissa. Ja kuka kulkee editseni? Runoilija Tommi Parkko! Tämän täytyy olla enne. Mutta mistä, se onkin toinen kysymys.
18 maaliskuun, 2013 klo 10:15 pm
Calendula
Kertokaas tyhmälle, että mitä kirjailijavierailun aikana oikeastaan tapahtuu? Mistä kirjailija puhuu? Millä tapaa se on ”luento” tai ”opetusta”?
Minulla ei nimittäin ole aavistustakaan, kaikkien kouluvuosieni aikana meillä ei koskaan ollut kirjailijavierailijoita. Olen vasta hiljattain oppinut, että sellaista tehdään.
19 maaliskuun, 2013 klo 8:11 am
annelitre
Vierailen ala- tai yläkoululaisten luona, joten en todellakaan ”luennoi” tai ”opeta”. Pyrkimykseni on saada oppilaat kiinnostumaan kirjoista ja antaa heille käsitys siitä, miten kirjoja kirjoitetaan.
45 minuutin oppijakson ohjelma voi mennä vaikka näin:
– esittelen itseni, näytän kirjojani ja kysyn, onko joku niitä lukenut
– teen luokan kanssa muutaman kirjallisen pelin, että lämpenevät
– joko puhun itse kirjoittamisesta tai jos on ylellinen tilanne, oppilaat ovat tehneet etukäteen kysymyksiä
– teemme ehkä yhdessä jonkin kirjallisen harjoituksen, leikkimielisesti
– luen lyhyen esimerkkikatkelman jostain kirjastani
19 maaliskuun, 2013 klo 8:13 am
Salla
Kirjailijavierailujen sisältöjä on varmasti yhtä paljon kuin kirjailijoita ja koulujakin. Kirjailija voi kertoa konkreettisesti työstään, siitä miten hänestä tuli kirjailija, mitä hän mahdollisesti kirjoitti nuorena, millaisia kirjoja hän on kirjoittanut… Hän voi esitellä kuvan, musiikkikappaleen ja tai pätkän elokuvaa, josta on saanut inspiraation johonkin kirjaan. Hän voi lukea ääneen nuorena kirjoittamaansa tekstiä tai jotain kirjoistaan.
Jotkut kirjailijavieraat teettävät pieniä sanataidetehtäviä. Osa on antanut tehtävän jo etukäteen, siitä puhutaan vierailun aikana ja oppilaat voivat saada palautetta jälkeenpäin (tämä edellyttää tietenkin normaalia suurempaa palkkiota, koska sisältää enemmän työtä).
Kirjailijat vastaavat oppilaiden tekemiin kysymyksiin yleensä aina mielellään. Ja ovat erityisen iloisia silloin, kun koulussa on luettu kirjailijan tekstiä ja osa kysymyksistä käsittelee sitä. Kirjailijavierailu on loistava tilaisuus tuoda teksti ja sen tekijä aivan eri tavalla lähelle lukijaa kuin muulloin. Tätä mahdollisuutta toivoisi koulujen käyttävän vielä paljon enemmän.
Kirjailijavieras voi teettää myös draamatehtäviä. Hän voi kertoa Youtube-videoiden tekemisestä. Hän voi opettaa laulun. Hän voi puhua myös muista tekemistään töistä, kuten vaikkapa suomentamisesta tai tv-käsikirjoittamisesta. Hän voi vinkata muiden kirjailijoiden kirjoja.
Jokainen kirjailija pitää esityksen siis omista lähtökohdistaan, omilla vahvuuksillaan, painottaen niitä asioita, jotka hän haluaa vierailulla tuoda esiin. 45 minuuttia on aika, jonka voi käyttää sadoin eri tavoin.
19 maaliskuun, 2013 klo 10:41 am
kirsti k
Hyvin tyhjentävästi Salla ja Anneli kuvaavat kirjailijavierailun luonnetta, ei juurikaan lisättävää. Ehkä korostaisin vielä sitä, että vierailun vuorovaikutteisuudesta johtuen se ei koskaan etene kirjailijan etukäteissuunnitelman mukaan, siinä rikkaus! Jos luokassa on paljon kirjoittamista harrastavia, saattaa korostua se alue. Joskus taas puhutaan pitkään mielikirjoista. Toiset kyselevät hyvinkin tarkasti kirjailijan työstä, plus- ja miinuspuolista. Joka tapauksessa kirjailija etenee aina ryhmän intressejä tunnustellen. Jo suunnitteluvaiheessa täytyy ottaa huomioon ryhmän ikäskaala, koko yms. Parhaimmallaan vierailu on yhtä antoisa sekä oppilaille että kirjailijalle!
24 huhtikuun, 2013 klo 6:31 am
parkko
Huomasin vasta nyt Lukukeskuksen toiminnanjohtajan kirjoituksen joka sivuaa tänne kirjoittamaani kommenttia.
Viran puolesta kirjoitettu kommentti paljastaa juuri sen asian jonka totesinkin: aikuisille kirjoittavat runoilijat eivät saa Lukukeskuksen välityksellä keikkoja. On hyvä että vuonna 2009-2010, siis neljä vuotta sitten, on ollut runouteen keskittynyt projekti. Se on tosin ollut nuortenkirjailijoiden ympärille synnytetty hanke. Runo vieköön kirja sisältää runoutta nuorille. On loistavaa että tällaisia hankkeita tehdään mutta se ei vastaa kritiikkiini.
Aikuisille kirjoittavien runoilijoiden taloudellinen tilanne on melko huono. Kirjojen myyntituloa ei juurikaan tule. Lukukeskus ei välitä keikkoja ja kun he itse järjestävät keikkoja, palkkioiden suuruus on sitten ongelmallinen kollegiaalisesti. Runoilijoiden katsotaan polkevan taksoja.
Itse vedän nyt Nihil Interitin Ota runoilija -hanketta jossa runoilijoita välitetään hieman Lukukeskuksen tapaan mutta runoilijoita markkinoiden. Keikkojen saaminen ei ole helppoa muttei mahdotonta. Jos hanke tuo riittävästi hyvä kokemuksia, tästä tulee osa Nihilin normaalia toimintaa.
Tommi Parkko