Olin viikko sitten mieheni Jyrkin kanssa Suomen nuorisokirjailijoiden järjestämällä kurssilla saamassa eväitä kirjatrailerin tekemiseen. Kouluttajana toimi elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja Markus Lehmusruusu.
Kurssin innoittamana syntyi traileri romaanistani Ammeiden aika:
*
Lopputulos on kotikutoinen mutta tunnelmaltaan kirjan näköinen.
Näin se meni:
– Suunnittelin kerronnan ja piirsin kuvakässärin eli erikseen jokaisen kuvan sisällön, ylimenot, tekstit ja äänet.
– Kuvasin materiaalit pienellä Canon PowerShot A590 -pokkarikameralla. Uskomatonta, mutta veteen uppoava kirjan sivu onnistui ekalla otolla, vaahdosta pulpsahtava ankka sen sijaan vaati noin 15 yritystä. Naamalleen kaatuvassa valokuvassa käytin vanhanaikaista siimaviritystä (lopussa siima näkyy, ei haittaa).
– Jyrki äänitti luentani kannettavalla diginauhurilla ”kotistudiossa” eli istuin lattialla muhkean nojatuolin ja tyynykasan edessä. Kellontikitys on 70-luvun herätyskelloni ääni. Loppuviserrykset äänitetty nekin kotipihalla. Kaikki materiaali siis omatuottoista.
– Leikkausohjelma oli Windowsin Movie Maker, jota Jyrki osaa käyttää, minä en. Kurssilla oli mahdollisuus tutustua sekä Movie Makeriin että mac-ihmisten Apple iMovieen, joka vaikutti miljoona kertaa ammattimaisemmalta ja monipuolisemmalta ohjelmalta kuin kökkö Movie Maker, jossa on esimerkiksi olemattomat värimäärittelymahdollisuudet ja noin 90 prosenttia ylimeno yms. -efekteistä naurettavan kömpelöitä. Ääniraitoja ei pysty kerralla lisäämään kuin yhden, eikä annettuja efektejä voi juurikaan säätää.
Mutta kivaa oli, kannattaa kokeilla!
Jokainen kirjatraileri on omanlaisensa. Markus Lehmusruusu kehotti suunnittelussa kiinnittämään huomiota mm. seuraaviin kysymyksiin: Mikä on erityistä juuri sinun kirjassasi? Millainen sävy kirjassa on, miten saat sen välittymään videoon? Onko päähenkilön tarina niin kiinnostava, että voisit hyödyntää sitä? Entä kirjan syntyprosessi, saisiko se katsojan innostumaan kirjasta? Voisiko videossa hyödyntää jotain yhteiskunnallista tapahtumaa tai ihmisille jo ennestään tuttua kuvastoa/ilmiötä?
Lähes kaikki kurssilaiset olivat yhtä mieltä siitä, että kirjatrailerissa tulisi olla puhetta. Ihmisen ääni herättää enemmän kiinnostusta kuin pelkkä teksti. Ideaalikesto 1 – 1 1/2 min. Hups, inasen venähti.
16 kommenttia
Comments feed for this article
26 maaliskuun, 2013 klo 2:05 pm
anuh
IHANA!!!! ❤ Kuvaa aivan täydellisesti kirjan tunnelmia 🙂
26 maaliskuun, 2013 klo 3:01 pm
annelitre
ei se nyt kyllä kotikutoinen ole, olen soikeana ihailusta
26 maaliskuun, 2013 klo 4:59 pm
J.S. Meresmaa
Kirsti, sun lukemaa tekstiä kuuntelisi ja kuuntelisi vain. Niin pehmeä ja selkeä. ❤
26 maaliskuun, 2013 klo 5:23 pm
kirsti k
Hihhih J.S., jospa tulisin lukemaan sulle iltasatuja, vaikka jotain uuskummaa, samalla tulisi tutustuttua genreen!
Anu, samaa mieltä tunnelman kanssa – vaikka suht jäävi arvioimaan.
Soikea Anneli: on tuo kotikutoinen verrattuna niihin ulkomaisiin rahalla tehtyihin trailereihin, joita katsoimme kurssilla, niistä sai toki hyviä dramaturgisia, rytmillisiä ym. vinkkejä. Minusta on kuitenkin tärkeintä, että traileri sopii kirjan henkeen. Jos oltaisiin tehty video 4 x 100:sta, se olisi varmasti ollut paljon ”teknisempi” ja nopeatempoisempi. Esim. Sallan loihtima Punainen kuin veri -traileri kuvaa hienosti trillerin tunnelmaa.
26 maaliskuun, 2013 klo 6:27 pm
Arja
Mä olen ihan myyty. Ihana. Ja tosiaan – niin kirjan näköinen. Se tunnelma. Pelkäsin, että vielä kuvattu, kun joku hiihtää ja sitten mun mielikuva olisi mennyt myttyyn, kun kuitenkin olisi hiihtänyt väärän suuntaan tms.
26 maaliskuun, 2013 klo 9:45 pm
Nimetön
Hyvä traileri hienosta kirjasta!
T. Ansu
26 maaliskuun, 2013 klo 10:43 pm
Jukka Tervo
Manio traileri, kun on tajua ei tekniikka tule esteeksi vaan ystäväksi t. jukka
27 maaliskuun, 2013 klo 10:58 am
Salla
Huh. Olipa hyvä. Ja tosiaan, kuten muutkin ovat todenneet, kirjan näköinen.
27 maaliskuun, 2013 klo 3:03 pm
Päivi L
Kuvasi tosiaan kirjan tunnelmia hienosti! JA voi, kunpa olisin ehtinyt tuonne kurssille. Meillä kun olisi se iMovie, vaan kun en osaa käyttää…
29 maaliskuun, 2013 klo 12:24 pm
Mari
Olisi voinut katsoa pidempäänkin. Kyllä kulkevat käsi kädessä trailerin ja kirjan tunnelma, ihana!
29 maaliskuun, 2013 klo 12:34 pm
Jukka Tervo
Tällainen kotikutoinen iMovietraileri syntyy kun vähän väsäilee http://www.youtube.com/watch?v=AGeOgz173hQ
29 maaliskuun, 2013 klo 6:33 pm
kirsti k
Mukavaa, kun olette sanoneet trailerin vastaavan kirjan tunnelmaa, se oli pyrkimys. Jep, jep.
Voi ei Jukka Tervo, sait aikaan korvamadon, kestää takuulla koko pääsiäisen. Silja-Maria, miten soiva nimi. Ja soiva oli trailerikin, vahvatunnelmainen mutta rauhoittava. Kaunis musa!
29 maaliskuun, 2013 klo 7:49 pm
Jukka Tervo
Korvamato on muusikon paras ystävä, se paranee kun kuntelee kappaletta niin hirveesti että mato kuolee.
30 maaliskuun, 2013 klo 8:20 am
annelitre
Minustakin Jukan traileri oli ihastuttava – no, pelkästään se pieni oli ihastuttava. Kiitos muuten blogistasi, luen sitä usein. Tänäkin aamuna nuorten psykoterapiasta oli mielenkiintoinen postaus.
30 maaliskuun, 2013 klo 11:43 am
Jukka Tervo
Mukava kuulla että blogia luetaan.
12 huhtikuun, 2013 klo 11:16 am
Leena Lumi
Amme-traileri: Waude!