Ensiksi pahoitteluni, että uusi grafomaanikko on kaikkea muuta kuin maanisesti kirjoittanut postauksia. Tämän on ensimmäiseni tällä foorumilla.

Sitten alibi: olen ollut kiireinen. Olen tehnyt tärkeitä töitä, siis kirjoittanut, ohjannut kirjoittamista ja opettanut suomen kieltä. Viimeksi mainittua tehtävää pidän näistä kaikista tärkeimpänä tehtävänäni, Työskentelen tämän kevään s2-opettajana eli opetan suomea toisena tai vieraana kielenä. Oppilaani ovat alakouluikäisiä. En ole varmaan koskaan nauttinut mistään työstä niin paljoin kuin tästä. Tai tietysti toisinaan kirjoittamisesta.

Oppilaideni kielitaito vaihtelee lähes äidinkielisen tasoisesta hyvin auttavaan. Tunteja per oppilas on yhdestä kolmeen viikossa. On sanomattakin selvää, että se on liian vähän.

Toki nämä lapset oppivat kieltä muuallakin kuin s2-tunneilla. He oppivat sitä kaikilla muilla tunneillaan, välitunneilla ja toivottavasti myös koulun ulkopuolella. Aina suomea äidinkielenään puhuvia ystäviä ei ole. Ehkä sinä voisit ryhtyä sellaiseksi?

Suomea oppii valtavan hyvin muyös lukemalla. Tarvitaan vain sopivia kirjoja. Kielen ei tarvitse olla yksinkertaista ja latteaa se ei saa missään tapauksessa olla. Silti olisi hyvä, että kirjaa kykenisi lukemaan, vaikkei vielä hallitsisi lauseenvastikkeita, sisäkkäisiä lauserakenteita ja kovinkaan monia deskriptiivisiä sanoja.

Meille suomea äidinkielenä puhuville vaikkapa jolkottelu, lörpöttely, tuuppaaminen, lällättäminen ja hönkiminen ovat tuttua kauraa. Oppitunneilla vaihdan sujuvasti taululle piirtelevästä Kylli-tädistä eloisaksi miimikoksi selventääkseni, mitä vastaantulevilla oudoilla ilmauksilla tarkoitetaan. Tällä viikolla pohdimme esimerkiksi älykkään ja ovelan eroa Jänis Vemmelsäären tarinoiden avulla. Kuitenkin, kun kieltä vielä heikosti hallitseva lapsi lukee yksin tai kieltä vieläkin taitamattomamman vanhemman kanssa, liian monet värikkäät termit ja verbit voivat tappaa lukuinnon.

Annoin viime viikolla yhdelle oppilaalleni lahjaksi kirjani Tsemppiä, Venla! Tyttö alkoi lukea takakantta innokkaasti. Ensimmäinen sana, jonka merkityksen hän joutui kysymään minulta, oli ”ilo”.

Muutkin kuin maahanmuuttajat kaipaavat selkeäkielistä luettavaa. Moni meistä kärsii lukemisen tai hahmottamisen erityisvaikeuksista. Selkosuomeksi kirjoitettuja kirjoja tarvitsevat ihmiset ovat kaikki erilaisia. Heitä on esikoululaisesta vanhuksiin, kaikille ei siis voi lyödä käteen lastenkirjaa. Myös kulttuuritausta voi vaikuttaa siihen, minkälaisista asioista toivoo saavansa lukea.

Rakkaat ihmiset: kirjoittakaa kirjoja selkosuomella! Niiden kielen tulisi olla suhteellisen yksinkertaista ja kielelliseten rakenteiden selkeitä. Hyvä kuvitus tukee ymmärrettävyyttä, mutta tärkeintä on kuitenkin vetävä, mielenkiintoinen tarina. Sellaisia peräänkuulutan! Kirjoittakaan lukemaan opetteleville, nuorille, ruuhkavuosissa painiville, Suomeen tutustuville, kotimaataan kaipaaville… Kirjoittakaa hyviä kirjoja!

Tiedän, että tämä tulee melko myöhään, muttei toivottavasti liian myöhään:

Lisätietoa selkokirjallisuuden valtiontuesta, haku päättyy 31.3.

Advertisements