You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2013.

Hyvää Lukuviikon keskiviikkoa, tätä kirjoille ja lukemiselle omistettua teemaviikkoa.

Lukukeskus on julkaissut materiaalin ”10 faktaa lukemisesta”, joka tiivistää nopeasti hallittavaan muotoon keskeisen tiedon PISA-tutkimuksen ja alakoulun lukemisen taitoja mittaavan PIRLS-tutkimusten tuloksista. Kohta 6 puhuu siitä, miten suomalaisten poikien lukutaito jää koko ajan jälkeen tyttöjen lukemisesta. 

Lukuviikon sisältöjä valmistellessani sain Anu Laitilalta, Lukukeskuksen silloiselta toiminnanjohtajalta (nyt perhevapaalla) hienon pohdintatehtävän: 
miten puhua lukemisesta mopopojille?

Oma vastausaikani loppui kesken, mutta annan kysymyksen teille eteenpäin, niin hieno se on. 

Tähän asti pääsin itse, ja tämän takia loppui aika: lukemisen hienoudesta ja tärkeydestä puhutaan monesti lukemisesta käsin. Lukemisesta myös useimmiten puhuvat ne, joille lukeminen on elämässä tärkeää tai jopa itseisarvo, osa hyvää elämää.  Millaisilla argumenteilla houkutella lukemaan ne, joille lukeminen on vierasta, omituista, tarpeetontakin?

Kirjoitin Anua varten pinon argumentteja tarinasta ja empatiasta ja ihmismielestä, hyvin syttyneitä pieniä puolustuspuheentynkiä. Keitin kahvia ja tajusin, etten ollut päässyt Hyvän Lukijan Linnakkeestani vielä yhtään minnekään. Jopa ykkösargumenttini, empatia, kyky asettua toisen asemaan, jonka lukeminen meille mahdollistaa, alkoi kuulostaa sanalta, jota mopopojat hylkivät. Kirjalliselta. 

Purin argumenttipakkia pidemmälle ja tajusin, että omien perusteluideni ongelma oli se, että niiden taustalla oli tietynlainen käsitys lukemisesta. 

Muistan, miten hämmentynyt olin, kun luokkatoverini, esitystaiteilija Julius Elo puhui Teatterikorkeakoulussa laiskan, kursorisen, huolimattoman, selailevan lukemisen puolesta. Alusta loppuun lukeminen oli hänelle vain yksi tapa. Kirjan avaaminen sieltä täältä, makupalan ottaminen ja pakeneminen sen kanssa maailmaan on toinen tapa.  

Entä tarinan kaaren hahmotus, minä paruin. (Ja kyllä, PISAn mukaan se äärimmäisen tärkeä pitkän fiktiotekstin lukeminen, joka kehittää lukemista enemmän.)
Entä kirjoittajan miettimä dramaturgia?

Vastahuutoja:
entä se lukijan oma dramaturgia, johon tämä tekstistä nokkaistu palanen sopii? Jossa hän ehkä yhdistää sen muihin tekstipalasiin, tekee niistä itselleen tärkeän sitaattien verkon. Tällainen liittävä ja leikkivä tapa lukea on yhtä mahdollinen kuin oma tarinakeskeinen tapani.

Mitä, jos lukija kirjoittaa tekstin päälle Della Pollockin tyyliin, tekee performatiivista kirjoittamista, jota Della esittelee artikkelissa Performing writing? Jossa teksti on aina vain lähtöteksti, alkuteksti, alusta, jonka päälle luonnostellaan omaa ajatusta. Tällainen lukemis-kirjoittaminen on ajattelua dialogisesti – miksi se on huonompi kuin oma alusta loppuun -lukemisen ideaalini?

Totesin, että jos oikeasti haluan puhua lukemisesta mopopojille,  minulla on lukemisen lähestymistavoissa paljon purettavaa. Minun pitää altistaa muutokselle myös itseni. Minun on katsottava kriittisesti tai ainakin tutkien sitä, miten kirjoista puhutaan. Itse en voisi elää ilman kirjoja. Mutta jos joku on päättänyt niin tehdä, pitää minun löytää muu argumentti kuin sanoa, että minun tapani elää on hänen tapaansa parempi. 

Miten puhua mopopojille lukemisesta?
Kertokaa te? 

Siri

Tämä sivusto on ollut pitkään tekeillä ja onkin ihanaa kertoa, että se on nyt julkaistu:

Ota hyvä asento ja kupillinen kahvia tai teetä. Lämpimästi tervetuloa Kolonkolonkoloon!

kolonkolonkoloJoukko suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita esittäytyi pari vuotta sitten Edinburghin kirjallisuusfestivaaleilla, ja sivusto on osa tätä samaa hanketta.

Miltä näyttää Vilja-Tuulia Huotarisen muistikirja? Mitä Sari Peltoniemi kirjoittaa kirjeessään lukijalle? Kenen kuva-albumi tulvii otoksia Berliinistä? Millainen on Tomi Kontion lukujärjestys? Mitä Esko-Pekka Tiitinen säilyttää hillokellarissaan? Mitä kirjailijat kertovat haastatteluvideoissaan?

Että mitä?

Kolonkolonkolo on lasten- ja nuortenkirjallisuuden nettisivusto, jonka tarkoituksena on tutustuttaa niin kotimaiset kuin ulkomaiset lukijat ansioituneiden suomalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden tuotantoon ja yksilöllisiin työskentelytapoihin.

Sivusto on Hämeen taidetoimikunnan ja FILIn yhteistyöprojekti, ja se on osa Suomen teemamaahanketta Frankfurtin kirjamessuille 2014.

Mikä Kolo?

Kolonkolonkolo on palkitun suomalaisen lastenkirjailijan Haitula-runosta.

Oli kerran Haitula,
joka oli pienempi kuin pieni,
joka oli pikkuruinen tylleryinen,
aivan mahdottoman pieni.

Hän asui korvassa,
joka oli sattumoisin sieni,
joka oli korvasieni sattumoisin,
aivan kummallinen sieni.

Ja siinä sienessä
oli viisikymmentäviisi koloa
sekä viisikymmentäviisi kolonkoloa
sekä sata kolonkolonkoloa.

Vaan kerran Haitula
tuumi että oli vasta noloa,
ettei ollut viisikymmentäkuusi koloa.
Ja lähti pois.

Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu (WSOY, 1956)

Tekijät:

Konsepti

Saara Tiuraniemi

Käsikirjoitus

Eppu ja Kurt Nuotio
Hannele Jyrkkä / FILI
Leena Lahti / La&La

Kolonkolonkolon sisältö on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä kirjailijoiden kanssa.

Graafinen suunnittelu ja kuvitus

Linda Bondestam

Tekninen toteutus

Leena Lahti / La&La

Valokuvaus

Tomi Kontio

Video ja audio

Eppu Nuotio, Kurt Nuotio ja Saara Tiuraniemi

Lukijat: Tim Simmons & Natalie Van Sistine

Grafomanialla on jälleen aihetta ylpeyteen, sillä Väinö Riikkilä -seura on myöntänyt eilen 18.4.2013 Raumalla Pertsa ja Kilu -päivien yhteydessä Siri Kolulle Laivakello-palkinnon. Hurraa!

Kuva: Marko Kokko

Kuva: Marko Kokko

Palkintoperustelut:

”Siri Kolu on lasten- ja nuortenkirjailija, jonka toiminta soveltuu erinomaisesti Väinö Riikkilä -seuran toimenkuvaan, sillä hän on ansioitunut paitsi kirjailijana myös lapsia kirjallisuuden pariin innostavana esiintyjänä ja kirjallisuuden puolestapuhujana. Me Rosvolat –sarja on ihastuttanut kaikenikäisiä lapsia ensin Suomessa ja nyt myös yhä enenevässä määrin muissa Euroopan maissa ja Aasiassa. Rosvoloiden ryöväriperheeseen voi tutustua kohta myös valkokankaalla, ja näin tarina on myös vähemmän lukevien saavutettavissa. Siri Kolun kirjallisista ansioista kertovat myös hänen saamansa kirjallisuuspalkinnot: Otavan ja Kinoproductionsin kirjoituskilpailun voitto vuonna 2009, Finlandia Junior -palkinto vuonna 2010 ja Otavan Kaarina Helakisa -palkinto vuonna 2012. Kirjallisuuspalkintojen määrä on erityisen huomattava, kun otetaan huomioon Siri Kolun kirjailijauran pituus: hänen esikoisteoksensa, Metsänpimeä, ilmestyi vuonna 2008.

Pertsa ja Kilu –päivien teemana on vuonna 2013 huumori. Humoristisen lasten- ja nuortenkirjan kirjoittaminen ei ole helppoa, sillä lapset ja aikuiset kokevat huumorin eri tavoin. Lasten ja aikuisten erilaiset huumorikäsityksen luovat kirjailijalle mielenkiintoisen haasteen, joka parhaimmillaan mahdollistaa sen, että aikuiset ja lapset voivat lukea samoja teoksia, mutta nauraa eri asioille. Siri Kolu on onnistunut erinomaisesti tässä: hänen teoksiaan lukevat aikuiset ja lapset yhdessä niin, että molemmat pääsevät kokemaan humoristisen kirjallisuuden voiman oman arjen käsittelyssä.

Siri Kolun ansioksi voidaan lukea myös, että humoristisuuden rinnalla hän on tuonut suomalaiseen lastenkirjallisuuteen Jacqueline Wilsonin tyttöpäähenkilöiden kaltaisen voimakkaan ja itsenäisen tyttöhahmon, Viljan. Viljan hahmoon samaistuvat niin tytöt ja pojat, sillä kukapa ei haluaisi olla älykkäämpi, nokkelampi ja rohkeampi kuin aikuiset.

Ehkä tärkeintä hyvässä lasten- ja nuortenkirjassa on kuitenkin mukaansatempaava tarina. Monitasoisen ajankohtainen ja ajaton tarina tempaa mukaansa niin aikuis- kuin lapsilukijatkin. Tarinankertojana Siri Kolu muistuttaa edeltäjiään Roald Dahlia ja Astrid Lindgreniä, joiden tarinat koskettavat lukijoitaan sukupolvesta toiseen. Niin käynee myös Siri Kolun teosten kohdalla.”

me rosvolat konnakaraoke iso-hemmin arkku

Laivakello-palkinto (alk. Pertsa ja Kilu -palkinto) myönnetään tunnustuksena nuortenkirjailijalle joko ansiokkaasta urasta tai yksittäisestä teoksesta. Palkintona on messinkinen laivakello, ja se luovutetaan Pertsa ja Kilu -päivien yhteydessä. Palkinto on perustettu vuonna 1996.

Palkitut:

1996 Hauhia, Marita
1997 Levola, Kari
1998 Lehtinen, Tuija
1999 Ojanen, Simo
2000 Kallioniemi, Tuula
2001 Parkkinen, Jukka
2002 Tiainen, Marja-Leena
2003 Sandström, Tuula
2004 Manninen, Katri
2005 Karpio, Markku
2006 Bagge, Tapani
2007 Marttinen, Tittamari
2008 Wickström, Mika
2009 Nuotio, Eppu
2010 Parkkola, Seita
2011 Parvela, Timo
2012 Luther, Annika
2013 Kolu, Siri

sorsat

Sano mitä haluat,

minäkin sanon:

tämä on ihana maa.

Kävin taas tänään

– vuosi on aikaa –

kevätmetsääni tervehtimässä,

ja tässä on sinulle tuomisina

metsälän mummon käpylankaa

monta pörröistä kerää

ja tässä on sinulle

kylmäsen koloissa viipyneitä

punaposkipuolukoita.

Sano mitä haluat,

minäkin sanon;

tämä on runon maa.

(Eeva Heilala)

Olimme eilen Marlee Mäkelän kanssa keikalla Uuraisilla. Yövyimme Marjokartanon vanhassa pappilassa, ja pappilan emäntä lausui meille tämän runon aamiaisella. Voiko päivä alkaa paremmin kuin runolla?

Terhi

Otavan Kirjasäätiö on myöntänyt vuoden 2013 Kaarina Helakisa -palkinnon Reeta Aarniolle. Grafomania onnittelee lämpimästi!

Lisätietoa palkinnosta:

Kaarina Helakisa (1946–1998) oli Suomen arvostetuimpia lastenkirjailijoita. Hänen monipuolinen tuotantonsa sisältää niin proosaa, lyriikkaa, näytelmiä kuin kuunnelmia. Helakisa teki merkittävän työn myös lasten-ja nuortenkirjallisuuden suomentajana. Kaarina Helakisa -palkinnolla Otavan Kirjasäätiö haluaa tukea ja edistää laadukkaan kotimaisen lasten-ja nuortenkirjallisuuden asemaa. Palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä kirjallisesta saavutuksesta lasten-ja nuortenkirjallisuuden alueella. Palkinto on perustettu vuonna 1999. Se jaetaan vuosittain, ja sen arvo on 15 000 euroa.”

Otavan Kirjasäätiön palkintoperustelut:

”Reeta Aarnio on ammentanut teoksiinsa vaikutteita suomalaisesta mytologiasta, mutta valjastaa sen ensisijaisesti tarinankerronnan palvelukseen. Lopputuloksena on vahva, omaperäinen ja suomalainen fantasiamaailma. Aarnion teosten maahiset, tontut ja ilmanhenget syventävätlukijan näkemystä kotoperäisestä mytologiasta kiehtovalla tavalla. Taitavan kertojan ottein Aarnio kuljettaa lukijaa mukanaan niin veden valtakunnassa kuin maahisten ahtaissa ja pimeissä luolissa.

Lukija kykenee löytämään runsaasta henkilögalleriasta itselleen sopivan samastumiskohteen, olipa kyse sitten sanavalmiista Siristä, hitaasti lämpiävästä Eetusta, oikeudenmukaisesta Liinasta tai musiikin maailmaan sukeltavasta Violasta. Joukossa on
voimaa, uskoo Aarnio ja todistaa sen viimeistään sarjan päättävässä Tuulien taikurin loppukohtauksessa, jossa lasten yhteistyö pelastaa pikkukaupungin uhkaavalta viholliselta.

Kantavana teemana läpi romaanien kulkee myös arvostus luontoon ja eläimiin. Ideologia ei kuitenkaan ole päälle liimattua tai muoti-ilmiöiden sanelemaa, vaan aitoa ja hengittää teosten henkilöiden ja luontokuvausten kautta. Punaisena lankana on silti aina tarina, ja keskiössä lapsi ja nuori, joka seikkailuun upotessaan ymmärtää jotain itsestään ja ympäröivästä maailmasta.”

Reeta Aarnion tuotanto:

Maan kätkemät, 2008, Otava
Veden vanki, 2009, Otava
Virvatulen vartijat, 2010, Otava
Tuulien taikuri, 2013, Otava

Nyt on pakko jakaa: John Greenin romaani Tähtiin kirjoitettu virhe (WSOY 2013) on yksi parhaista kirjoista, jonka olen lukenut.

*

Tarina kertoo kahdesta syöpäsairaasta nuoresta. Minäkertojana on 16-vuotias Hazel, ja millä asenteella! Raskaasta aiheesta huolimatta hymyilin kirjan läpi. Tähtiin kirjoitetussa virheessä on kaikki älykkyys, vimmaisuus, hauskuus, liikuttavuus ja riipaisevuus, mitä ikinä osaan kirjalta toivoa.

John Greeniltä ei ole tietääkseni vielä suomennettu muita teoksia, toivottavasti pian.

Onko kirjailija teille muille tuttu? Onko joku lukenut englanniksi? Suomennos ei ehkä ollut napakymppi.

Grafomania HALKEAA YLPEYDESTÄ, sillä:

Hachette Black Moon on ostanut ranskankieliset käännösoikeudet Salla Simukan Lumikki-trilleritrilogiaan. Sarja tullaan julkaisemaan Ranskassa 2014-2015. Kauppa on merkittävä päänavaus suomalaiselle nuortenkirjallisuudelle maailmalla.

Salla Simukan Lumikki-trilogian käännösoikeuksista käytiin kauppaa Bolognan kirjamessuilla ennennäkemättömän kiivaasti, ja kirjasarja oli yksi messujen puhutuimpia johtuen Simukan vetävästä trillerikerronnasta ja kirjasarjan erinomaisesta visuaalisesta ilmeestä. Lumikki-trilogian julkaisuoikeuksista neuvotellaan parhaillaan niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin ja historiallinen kansainvälinen läpimurto suomalaiselle nuortenkirjalle on tapahtumassa”, hehkuttaa Salla Simukan kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck.

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi trilogian ensimmäisen osan Punainen kuin veri helmikuussa 2013. Seuraava osa Valkea kuin lumi julkaistaan elokuussa 2013 ja sarjan päätös Musta kuin eebenpuu alkuvuodesta 2014. Kroatialainen kustantamo Znanje on myös hankkinut trilogian ensimmäisen osan käännösoikeudet.

Lumikki-trilogian päähenkilö on vahva ja itsenäinen 17-vuotias Lumikki Andersson, joka on joutunut menneisyydessään pelkäämään paljon ja kasvattanut itselleen vahvan suojamuurin. Sarjan edetessä hän joutuu tahtomattaan osaksi erilaisten rikosten selvittämistä ja samalla kohtamaan myös oman perheensä salaisuudet.

Topelius-palkittu Salla Simukka on tamperelainen nuortenkirjailija ja suomentaja. Hän on kirjoittanut nuortenromaaneja ja suomentanut niin aikuisten romaaneja, lastenkirjoja kuin näytelmiäkin. Ennen Lumikki-trilogiaa häneltä on ilmestynyt muun muassa Jäljellä ja Toisaalla, vangitseva kirjapari, joka sijoittuu lähitulevaisuuden Suomeen.

Hachette Livre on maailman johtava kustantaja ranskan-, espanjan- ja englanninkielisillä kielialueilla. Hachette Livre kustantaa lähes 15 000 titteliä vuodessa. Hachette-konserni kuuluu Lagardère mediayhtiöön, joka toimii 40 maassa.

Oooh, miten vaikeaa on ollut pitää näin suuri salaisuus, viime heinäkuusta saakka! Nyt on mustaa valkoisella, ja saan lopulta kertoa: Piruettiystävyydestä tulee elokuva!

*

Elokuvan nimeksi tulee Pirouette Friends ja sen ohjaa Sofia Coppola, joka bongasi sattumalta romaanin englanninkielisen käännöksen (by Annira Silver) bostonilaiselta kirjallisuusagentilta. Minulle kerrottiin, että Coppola ihastui erityisesti Doriksen (käännöksessä Margot) hitaasti paljastuvaan olemassaolemattomuuteen ja tämän yllättävän koukun tarjoamiin elokuvallisiin mahdollisuuksiin. Tinkimättömänä ohjaajana tunnettu Coppola laatii itse elokuvakäsikirjoituksen romaanin pohjalta.

Eikä tässä vielä kaikki! Ellin rooliin on valittu Emma Watson, joka myös tanssii itse balettikohtaukset, samaan tapaan kuin Natalie Portman Black Swanissa. Watson sanoi eilen tv-haastattelussa: ”Elli of Pirouette Friends will be the role of my life!”

*

Elokuvan maailmanensi-ilta on 1.4.2014! Nyt jännittää.

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista
annelitre artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot