Olenpa liikuttunut, hyrisen. Syynä kehräämiseen on Tytti Karangan blogin arvio kirjastani.

Kyllä, kyllä, kriitikko on tykännyt kirjasta. Mutta eniten ihailen hänen oivaltavaa kirjoitustapaansa. Karanka on paitsi hengittänyt romaanin sisällön myös kirjan kielen ja tyylin – ja kutoo ne viehkosti arvioonsa, leikkii. Seikka ei tietenkään aukea kuin kirjan lukeneille ja kirjailijalle itselleen, mutta toimii myös lukuvinkkejä etsiville, koska näin kirja tulee tykö aivan erityisellä tavalla.

Tässä muutama esimerkki, kursiivit ovat arviosta:

Sehän on selvä on päähenkilön lempitokaisu, joka toistuu läpi tarinan.

Hyrr-yrr hyrrääväksi, kirjassa käytän samaan tapaan alkusoinnuttelua ja tavutusta.

Ai niin, tässä tarinassa…  Jep, pienet huudahdukset ja jutustelumaisuus kuuluvat olennaisesti romaanin tyyliin.

… kaikilla nimillä on kasvot – ja tarkoitus. Kaikki elävät. Jopa ullakolla asuva… Haa, tuttu rytmi ja lauserakenne: niukkaa, tynkälauseita – tunnistan!

… kirjahyllyssä riippumatossa takan reunalla kuistilla… Luettelo ilman pilkkuja, kyllä.

Jokaisella aukeamalla uusi aika. Olla-verbi uupuu, tuttua.

Virkistävä idea kriitikolta! Tykkään. Sehän on selvä. Näitä lisää, toivon ma.

Bonuksena Karanka on oivaltanut asian, jota en kirjoittaessa tullut ajatelleeksi: kerrontatapa ja -koukut saavat tekstin vaikuttamaan ystävän kirjeeltä. Niinpä, loistohuomio.

Tuleeko sinulle mieleen jokin arvio, joka olisi sykähdyttänyt, iskenyt suoraan sydämeen?

Kirsti

Advertisements