Mikä ihmeen kysymys tuo nyt on? ”Miten kirjoitat?” No, istun tietokoneen ääreen ja alan naputtaa. Niin yksinkertaista se on. Vai onko?

Olen huomannut vuosien kuluessa yhä vahvemmin, että kirjoitan ajattelemalla. Olen sanonut joskus puoliksi leikilläni, että kirjoitan ensimmäisen romaaniversion päässäni, mutta siinä taitaa olla totta jopa enemmän kuin toinen puoli. En osaa kirjoittaa, jos en tiedä, mitä olen kirjoittamassa. Rakennan juonta, henkilöitä, kirjan rakennetta ja tunnelmaa pitkälti ajatuksissani, ennen kuin konkreettisesti kirjoitan yhtään sanaa. Annan kirjan ensin tulla minuun. Täytyn siitä. Sitten ryhdyn kirjoittamaan sitä itsestäni ulos.

Tänä kesänä olen kokenut metodini tavallista vahvemmin. Viimeksi kuluneet kaksi viikkoa olen uinut romaania, pyöräillyt romaania, kävellyt romaania, istunut auringossa silmät auki tai kiinni romaania, uneksinut romaania. En ole tänä aikana avannutkaan tekstitiedostoa. Olen avannut ainoastaan mustan muistikirjan, johon olen raapustellut avainsanoja, hahmotellut lukujen ja niiden tapahtumien järjestystä, kirjoittanut katkelmia, jotka ovat ajatuksissani muotoutuneet jo lauseiksi, sanoiksi saakka.

(Aivan samaa ajatuksissa kirjoittamista teen paljon lyhyempien ja arkisempienkin tekstien kanssa, kuten tekstiviestien, sähköpostien, FB-päivitysten, blogikirjoitusten… Muokkaan ja stilisoin päässäni. Jaan kappaleiksi. Vaihdan sanojen järjestystä.)

Tietenkään tätä ei voi jatkaa loputtomiin. Loistavinkaan romaani ei ole oikeasti olemassa, jos se on vain päässäni. Ja vasta kirjoittaminen näyttää, toimivatko kaikki ideat ja ajatukset, millaisiksi tunnelmat lopulta muodostuvat, mihin järjestykseen sanat viimein asettuvat. Hienoinkin ajatusrakennelma voi hajota osiin tai osoittautua liian huteraksi, kun sitä ryhtyy kirjoittamaan. Dialogi ei kuulostakaan hyvältä. Minulle ajatuksissa tehty työvaihe on kuitenkin äärimmäisen tärkeä, enkä usko, että tapani lähestyä kirjoittamista ja romaanin tekemistä tulee koskaan muuttumaan.

Miten sinä kirjoitat?

Salla