… onnistuinko laatimaan iltapäivälehtimäisen otsikon?
Niin.
Viime vuosina olen havahtunut siihen. Onnistuneen kirjoituspäivän ehdottomasti tärkein edellytys on UNI.
Joskus itsestäänselvyydet pitää sanoa ääneen.
Jos en pysy vuorokausirytmissäni ja saa kylliksi unta, pääni on täysin käyttökelvoton seuraavana päivänä. Puuromaisilla aivoilla voi kirjoittaa mekaanisia lehtitöitä tai editoida romaania (ei herkkua sekään), mutta uuden luomiseen niistä ei ole.
Ja se on turhauttavaa!
Minulla on ollut tällä viikolla kosolti kirjoitusaikaa. Olen iltaisin ”unohtunut” koneelle tai katsonut seuraavaan historialliseen romaaniini liittyviä dokumentteja aavistuksen liian myöhään. Tarinasta innostuneena olen listannut ranskalaisia viivoja seuraavalle aamulle. Olen etsinyt muutamia käyttökelpoisia sanataideharjoituksia, joiden avulla pääsen loikkaamaan muutaman syvän rotkon yli.
Jään oikein odottamaan seuraavaa aamua: ihana päästä taas kirjoittamaan! Mahdollisuudet ovat rajattomat…
Mutta heräänkin kerrostalomme patteriremontin järkyttävään kolinaan pari tuntia liian aikaisin. Tuntuu kuin työmies seisoisi metrin päässä, vaikka hän on toisessa asunnossa. On noustava, vaikka tiedänkin jo, että kirjoittamisen ilo on poissa.
Unen merkityksestä on kirjoitettu paljon. Sen sijaan, että itse referoisin, linkitän tähän Tiede-lehden jutun 8 syytä nukkua.
Mitkä ovat Sinulle tärkeimmät kirjoittamisen edellytykset? Mitä teet niinä päivinä, kun pääsi on pelkkää puuroa?
Hyvää yötä!
Grafomania 
12 kommenttia
Comments feed for this article
29 elokuun, 2013 klo 5:30 pm
Vera Vala
Olen niin samaa mieltä tuosta nukkumisesta. Nukkuminen on ihanaa, ja sen kieltäminen on tunnettu kidutuskeino. No, samallahan olen valittanut olemattomia yöuniani jo kyllästymiseen saakka, mutta viimeiset 5 vuotta pääni on ollut käytännössä jatkuvasti pelkkää puuroa kaiket päivät. Olen jo luopunut toivosta, että saan enää koskaan nukkua 6 tuntia putkeen, kun 5 tuntiakin on sellaista ehkä kerran kuussa tapahtuvaa herkkua. Karma kostaa, koska pidin samalla tavalla omaa äiteetä hereillä 5-vuotiaaksi.
No, joka tapauksessa väsymys todellakin vaikeuttaa kirjoittamista. Jos olen saanut nukuttua yöllä edes yhden 3 tunnin pätkän, olo on suht virkeä, ja saatan saada jotain aikaankin. Jos olen joutunut heräämään tunnin välein, niin yleensä ensimmäisenä päivänä saan energiaruiskauksen ja olen hyvin tuottelias. Oli pakko oppia toimimaan myös väsyneenä. Lisäksi stressihormonit auttavat keskittymään. Mutta jos jatkuvaa heräilyä on monta yötä putkeen, niin sitten ei toimi enää tuo kortisonikikka, kun ylikierrokset vaihtelevat kooman kanssa. Sitten vain toivon, että pian tulisi taas kahden tai kolmen herätyksen yö, koska silloin puurosta tulee velliä ja sieltä vellistä saattaa syntyä myös käyttökelpoisia lauseita.
Taas lavertelen aiheen vierestä, viime yö olikin 6 herätyksen yö, ja keskittyminen vaikeaa.
Mutta ehkä tärkein onnistuneen kirjoittamisen edellytys minulla on siis kahvi. Ja iltapäivällä tee. Mikä tahansa, mikä vähän antaa valoa puuron keskelle.
29 elokuun, 2013 klo 8:02 pm
annelitre
Joskus kirjailijavierailulla kysytään, vaatiiko inspiraatio kirjoittamaan myös öisin. No ei. Öisin nukun. Olen äärettömän kiitollinen saamistani unenlahjoista. Nukun hyvin ja pitkään. Lisäksi nukun päiväunia ilman vaivaa ja tavallisesti aika pitkään, 1,5 tuntia.
Olkapään murtumisen jälkeen uni on ollut huonompaa, kun saatan herätä särkyyn. Harmittavaa.
Ja kyllä, vasta kunnon unien jälkeen pää toimii.
Lisäksi tarvitsen hitaan aamun. Ei käynnisty nopeasti tämä kone. Pitää hankkiutua.
Minulle on hyvä konsti ajatella jo edellisenä iltana, mitä aion seuraavana päivänä kirjoittaa tai tehdä. Jotenkin petaan hommat alitajuntaani, ja sitten ne sujuvat seuraavana päivänä.
29 elokuun, 2013 klo 8:35 pm
kirsti k
”Ei mitään palkitsevampaa kuin nukahtaminen. Päivän ja yön liitos, vikittelevä välitila. Lupaus – ja täyttymys. Naisen uni on pyhää, pyhää alku-unta.”
Allekirjoitan romaanihenkilöni tuntemukset. Nukahtamisen hetkessä on jotain maagisen hurmaavaa. Eikä itse nukkuminenkaan hassumpaa ole, ainakin se on edellytys pään toiminnalle.
Usein kesken kirjoittamisen alan pilkkiä, siirryn viereiseen nojatuoliin, käperryn, ja nukahdan heti! Hyvän olon välkähdys juuri ennen nukahtamista on upea. Noin vartin kuluttua herään virkeänä.
Valitettavasti ensi yönä uni jää vajaaksi. Kello soi puoli kolmelta. Kiitos epäinhimillisten lentoaikataulujen.
30 elokuun, 2013 klo 8:19 am
annelitre
Sama toimintamalli kuin Kirstillä. Kirjoitusvaiheessa tarvitsen paljon päiväunia. Väsymys iskee kuin nuijalla ja on pakko nukahtaa. Tosin vartin unosilla en pärjää.
Arvelen sen johtuvan tiiviistä keskittymisestä, jota kirjoittaminen vaatii.
30 elokuun, 2013 klo 8:26 am
Mila
Minua ei ole siunattu hyvillä unenlahjoilla. Työn kannalta olisikin parasta, jos arki olisi mahdollisimman rauhallista ja tasaista.
On hauskaa tavata ihmisiä, mutta suurempien hulinoiden ja kokoontumisten jälkeen on vaikea seuraavana yönä nukkua. Pää on vain liian täysi edellisen illan puhetta yms.
Olen illanvirkku, mutta yritän mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksan herätä aikaisin aamulla laittamaan lapset eskariin ja kouluun. Pikkulapsiajat nuoremman tytön yöheräilyineen ovat nyt takana. Silloin väsytti, mutta kirjoittamisen tarve oli kuitenkin kaikkea väsymyssumua voimakkaampi. Jotain tuli siis silloinkin kirjoitettua.
Muistetaan pitää huolta itsestämmekin!
30 elokuun, 2013 klo 9:04 am
Terhi
Nostan kyllä hattuani – korkealle – kaikille äideille, jotka elävät kroonisessa univajeessa. Oma elämäni on kyllä siihen verrattuna hyvin vaivatonta, pystyn yleensä nukkumaan kertyneet univelat esim. viikonloppuisin pois.
Kannatti muuten kirjoittaa blogien kuolemasta, koska yhtäkkiä pursuan virtaa. Osin se voi johtua taas HYVIN NUKUTUSTA yöstä.
Osa kollegoistamme lennähtikin aamulla Berliiniin. Toivottavasti saamme lukea matkaraportin myöhemmin.
30 elokuun, 2013 klo 11:42 am
Aleksi Stenberg
TÄSSÄ KIRJOITUSPÄIVÄN EDELLYTYS! Katso kuvat!
Tällä hetkellä, kun tietokone on kolmatta viikkoa huollossa, se tuntuu kyllä tärkeimmältä edellytykseltä. Uuden tekstin tuottaminen onnistuisi hätätilassa ilmankin, mutta kun pitäisi editoida…
Silti olette oikeassa: uni merkitsee paljon, etenkin tässä keski-iän salakavalasti lähestyessä. Nuorena jaksoi, mutta nyt on pahasti tokkurassa, jos unet jäävät vajaiksi.
Nostaisin silti nukkumisen rinnalle ruokavalion. Sen vaikutukset eivät ehkä näy heti seuraavana päivänä, mutta ajan mittaan varmasti. Kyllähän tähän maailmaan on monta hienoa kirjaa saatettu kahvin ja tupakan voimalla, vaan ei se kovin pitkä tie taida olla.
30 elokuun, 2013 klo 1:50 pm
Nimetön
Minä kirjoitan usein öisin. Ylitän jonkun väsymyskynnyksen ja tekstiä alkaa syntyä. Ehkä siinä ylittyy samalla joku sopivaisuuskynnys, ja mieli on estottomampi ja vapaa. Kirjoitus- ja lyöntivirheitä syntyy kyllä tuhottomasti eivätkä yölliset hyvät ideatkaan aina seuraavana päivänä naurata. Työtapa on ehkä vähän epäterve, mutta toisaalta päivän arkiaskareet ja rutiinit, puhelut yms. ovat pois häiritsemästä.
T. Ansu
30 elokuun, 2013 klo 3:24 pm
Vera Vala
Minulla oli uniongelmia toisaalta jo ennen lastakin, ne vain pahenivat 500% lapsen jälkeen. Toisaalta olen myös oppinut käyttämään aikaa tehokkaammin hyväkseni sekä toimimaan väsymyksestä huolimatta, joten siinä mielessä jotain unien puute on komensoinutkin 🙂
Tuli tietenkin mieleen, että kirjoittajien ammattitauti eli selkä ja niskat eivä’t myöskään ole vähäteltävä asia, kun puhutaan kirjoittamisen edellytyksistä. Kuumeessakin olen kirjoittanut, mutta kun selkä menee, en pysty istumaan, ja vain kerran olen DL.n edessä kirjoittanut makuulla kyljellä maaten useamman sivun 🙂 Samoin rannetupentulehdus ja muut käsien vaivat aiheuttavat ongelmia, joten vaikka banaalilta kuulostaakin, niin kyllä perusterveydellä on paljon merkitystä, kun on niitä vähemmän terveitäkin jaksoja ollut.
Koska kaikki istumatyöläiset ennen pitkää selkävaivoista kärsivät, joten sitä kannattaa huoltaa jo ennen kuin vaivoja ilmaantuu.
30 elokuun, 2013 klo 6:12 pm
annelitre
Kirjoitan melkein aina makuulla, vaikka selkävaivoja ei enää olekaan. Nuorena oli yliliikkuva selkä ja paljon kipuja, nyt kun on kankea, kivut ovat loppuneet. Ei kyljellään vaan ihan selällään, lievästi istumaan tuetussa asennossa. Selän taakse iso tyyny, polvitaipeiden alle toinen. Polvien päälle pieni tyyny tai sellainen sänkypöytä. Tämä vaatii ymmärrettävästi läppärin. Jaksan kirjoittaa pidempään näin kuin istuen.
Kissa tai koira jalkopäässä on myös suositeltava. Silloin työasennon miellyttävyys on huipussaan.
31 elokuun, 2013 klo 12:54 pm
Terhi
Ihmistä ei – kerta kaikkiaan – ole tehty istumaan tietokoneella. Olen istunut koneella plus viimeiset kymmenen vuotta, tuloksena jo nyt välilevyn rappeuma, joka tällä hetkellä on suht kivuton, mutta jos laiskistun liikunnasta, se tulee kostautumaan hyvin nopeasti (mm. aamuisin sängystä nouseminen vie reippaasti aikaa…)
EN EDES USKALLA AJATELLA niitä kipuja ja vaivoja, joita tulevat sukupolvet kohtaavat, ne, jotka istuvat koneen ääressä jo muksusta saakka. Kuulin joltakin terveydenhoitajalta, että jo tokaluokkalaisten ryhti kielii jatkuvasta koneella nököttämisestä…
31 elokuun, 2013 klo 8:02 pm
anuh
Riittävä uni on todellakin tärkeää kirjoittamiselle, ja muutenkin univaje muuttaa mut nopeasti murhanhimoiseksi psykopaatiksi. Toinen tärkeä juttu on se, että mua ei keskeytellä ja ympärillä ei möykätä – itsekkään röyhkeästi vaadin kirjoittaessani miehekettä käyttämään kuulokkeita, jos hän haluaa katsoa telkkaria tai kuunnella musiikkia.
Mutta silloin kun itse kaipaan musiikkia kirjoittamisen taustalle, se saa soida täysillä 😀