Koska blogit ovat mitä hedelmällisin paikka nillittää, kun ei mene niin kuin Strömsössä, niin nyt tulee vali vali ja vielä kerran vali.
Mitä teet, kun tulee vastaan epäonnistuminen? Tappio, huono onni, pieleenmennyt projekti, huono lopputulos, selvä petos tai huijaus? Miten näistä pääsee yli tai oikeastaan läpi? Aiheesta hyvä aika viestitellä juuri nyt, kun asianomaiset ovat saaneet kielteiset ja myönteiset apurahakirjeensa. 255 pettynyttä, 55 onnellista.
Kohtalon tai kanssaihmisten antamasta iskusta on toivuttava, jotta työkyky ja luomisen vimma säilyisivät. Katkeroituminen on syanidia laadulle. Tshehovin Lokissa nuori, kovia kokenut näyttelijätär sanoo, että tärkeintä on taito kestää.
Sillä näin voi käydä. Koska kirjailijat kirjoittavat nykyään monia lajeja, otan tässä huomioon myös teatterin, television ja elokuvan – ja huom. kaikki ei ole omaa kokemustani, vaikka toki kokenut kaikki tietää.
1. Projekti, johon olet käyttänyt aikaa, vaivaa ja rakkautta, kaatuu kalkkiviivoilla sinusta riippumattomista syistä. Ylempi taho päättää, että ei vaineskaan. Työryhmän avainhenkilö saa paremman tarjouksen. Päättävän tahon nais/miesystävä tekee kilpailevan ja luonnollisesti nerokkaamman tekstin. Rahaa ei saada kokoon. Siinä olet, kuollut käsikirjoitusparka sylissäsi. Pahimmassa tapauksessa syy projektin epäonnistumisesta kaadetaan sinun niskaasi, koska käsikirjoittaja on sopiva ja puolustautumiskyvytön syntipukki.
2. Luulet onnistuneesi kirjallisessa ponnistuksessasi, mutta julkisuus onkin toista mieltä. Se lukee tekstiäsi oudosti. Et saa ymmärrystä, vaan moitteita asioista ja pyrkimyksistä, joita tekstissä ei mielestäsi edes ole.
3. Luulet onnistuneesi, kirjoittaneesi tärkeästä aiheesta, jopa hyvin ja uudella tavalla, mutta et saa minkäänlaista vastakaikua. Kirja, näytelmä tai muu taiteellinen tuotos jää näkymättömiin ja kuulumattomiin.
4. Luulet löytäneesi tärkeän aiheen, kirjoitat siitä, mutta kas: joku muukin on löytänyt juuri saman aiheen. Hän saa julkisuuden, kiitokset ja palkinnot, sinun osasi on hiljaisuus.
5. Uskot löytäneesi tärkeän aiheen ja innosta pullistuen tutkit sitä, teet taustatyötä ja kirjoitat ensimmäiset sata sivua vain lukeaksesi syksyn kirjalistasta, että aihe on jo käytetty.
6. Aloitat innostuneena loistavalta kuulostavan projektin ja näet edessäsi ruusunhohteisen tulevaisuuden, mutta homma paljastuu a) tyhjiksi lupauksiksi ja ilmaisen työn hikipajaksi b) kaameaksi taistelukentäksi, jossa silpoutuneet psyyket lentelevät c) hikipajaksi, jossa työstä saatu korvaus ei yllä lähellekään työn määrää, mutta höykytystä on sentään määrättömästi.
7. Torjut tarjotun työn, koska epäilet, että projekti on juurikin kaikkea edelläkuvattua. Myöhemmin havaitset, että projekti onnistuu loistavasti, saa kehuja, tuottaa rahaa ja menestyy ulkomaita myöten.
8. Posti tuo jälleen kerran Ei-kuoren. Et pystykään aloittamaan romaania, jota olet suunnitellut jo useamman vuoden. On haalittava töitä, joista maksetaan, ja sydän verta valuen lykättävä kirjoittamista. Taas. Mehän emme vingu apurahoja ostaaksemme viinaa ja turkiksia, vaan ostaaksemme kirjoittamiselle aikaa.
9. Kustannustoimittajasi jää vanhempainlomalle, vaihtaa taloa tai irtisanotaan. Tämä ei ole kustannusmaailman myllerryksessä tavatonta. Siinä olet, kakkosversio käsissäsi, neuvottomana ja vailla vastapuolta. Kustantamossa kukaan ei aja asiaasi. Uusi kustannustoimittaja ei pidä ideastasi, ette ole samalla aaltopituudella tai yksinkertaisesti et saa uutta kustannustoimittajaa.
10. Hylsy. Olet mielestäsi kirjoittanut hyvin ja aihe on mielenkiintoinen, mutta kustantamo ei ole samaa mieltä. Saat hylsyn ja alat epäillä, että a) hylsyn syy ei ole kaunokirjallinen b) olet salaliiton kohde c) sinusta on tullut surkea kirjailija ja huono ihminen d) olet itse asiassa aina ollut surkea kirjailija ja huono ihminen, mutta onnistunut pettämään itseäsi koko elämäsi ajan.
11. Löysä hirttosilmukka –taktiikka. Lähetät käsikirjoituksen, mutta vastausta ei kuulu. Odotat, et kehtaa kysyä, puolen vuoden kuluttua kehtaat, luvataan vastata pian, ei vastata, odotat, mietit, kehtaatko kysyä. Lenkki alkaa alusta. Saattaa kestää parikin vuotta.
Listaa saa täydentää.
Anneli
13 kommenttia
Comments feed for this article
6 syyskuun, 2013 klo 10:25 am
Salla
Kiitos, Anneli. Sait sanoiksi monet niistä ahdistavista pettymyksen tunteista, jotka iskevät meihin kirjailijoihin ja moniin muihinkin luovan alan tekijöihin.
Kysyt postauksen alussa, miten näistä pääsee yli tai oikeastaan läpi. Se on hyvä kysymys. Tärkeä kysymys. Vaikea kysymys. Sillä aina ei pääse, kaikki eivät pääse. Jokaista vaikeuksien kautta voittoon -tarinaa kohden on valitettavasti lukuisia, joissa vaikeuksien jälkeen ei odota aarrearkku.
Yli voi päästä onnistumisen kokemuksella, sattumalta iskevällä onnenpotkulla, kärsivällisyydellä, sisulla, näyttämisenhalulla, jonka saa valjastettua työenergiaksi, itkulla, raivolla, päästämällä kaikista odotuksistaan irti, laskemalla omaa rimaa – tai nostamalla sitä, kokeilemalla jotain aivan uutta tai palaamalla vanhaan tuttuun. Yhtä toimivaa reseptiä ei pysty antamaan. Jokaisen on löydettävä oma keinonsa.
Puhuminen, ”nillittäminen”, on yleensä ainakin tarpeen, ettei kaikkea patoa vain sisälleen.
6 syyskuun, 2013 klo 10:58 am
annelitre
FB:n puolella Virpi Hämeen-Anttila kommentoi kirjoitusta muistuttamalla, että näemme vain menestykset, emme tappioita. Hyvä pointti. Meillä on taipumus ajatella, että kollega tai menestyskirjailija pääsee helpommalla, koska emme ole nähneet hänen epäonnistumisen ja epätoivon hetkiään. Olisi hyvä kertoa ainakin lähimmille kollegoilleen myös takaiskuista.
6 syyskuun, 2013 klo 11:01 am
anuh
Surkean hauska lista. Ja niiiiin totta 🙂
Mun mielestä nillitys on yhtä tärkeää kuin hehkutus. Sekä nillittäjälle että hehkuttajalle, ja myös muille jotka ovat kokeneet tai ehkä joskus tulevat kokemaan samaa. Nettimaailmassa on vaan niin helppoa leimautua yhden asian kautta, ”Aina se valittaa!” tai ”Kauhee brassari!”
Tai jos nillittää samaan aikaan kun joku toinen hehkuttaa, ”Se on varmaan kateellinen” tai ”Pitää nyt pilata toistenkin ilo”, vaikka asioilla ei oikeasti olisi keskenään yhteyttä.
Mutta c’est la vie, ihan kuten nämä muutkin nillityksen aiheet 😉
6 syyskuun, 2013 klo 11:46 am
Marika
Heh. Oli pakko vähän nauraa tätä lukiessa, vaikka melkein joka kohta on omakohtaisesti koettu. Hyvä avautuminen, kiitos siitä! Olen ajatelut, että apuraha- ja kässärihylsykirjeillä voisi tapetoida esimerkiksi vessan seinät. Mutta sitten ajattelin, että ne muistuttavat siellä ikävästi joka kerran asioidessa, ja koska vessa sitäpaitsi on tutkitusti erittäin luova tila, en halua pilata tulevia mahdollisuuksiani saada inspiraatio tai valaiseva idea siellä. Sen sijaan olen tyytynyt keräämään kirjelmiä mappiin (se on paksu), ja sitten, kun jonkun kerran onnistaa ja jotain menee kuin ihmeen kaupalla läpi, selailen kansiotani ja hymyilen vinosti sen sivuille.
Näin ollen ratkaisuja on nähdäkseni kaksi:
a) opettele rakastamaan turpiin saamista ja hylkäämisen kokemuksia ja käännä ne voitoksi tavalla tai toisella (vrt. ylimielinen kansioni selailu, näyttämisenhalu tms. joita Salla listasi)
b) opettele olemaan piittaamatta tuon taivaallista siitä, mitä kukaan sanoo / ei sano / rahoittaa / ei rahoita / julkaisee / ei julkaise / hylkää / hyväksyy / tekee / varastaa / tienaa / saavuttaa… ja kirjoita jos huvittaa.
Ehkä yhdistelmä noista toimii parhaiten. En tiedä, en ole keksinyt viisasten kiveä. Tapetointiakin harkitsen vielä.
6 syyskuun, 2013 klo 12:31 pm
kirsti k
Kylläpä kolahti kirjoituksesi, Anneli. Kiitos.
Olen kantapään kautta huomannut olevani tyyppiä, joka pääsee pettymyksistä parhaiten yli katsomalla taakse, vaikka yleensä kehotetaan suuntaamaan tulevaan. Taakse katsomisella tarkoitan palaamista onnistumisen hetkiin: hyviin palautteisiin, kauniisiin sanoihin, tunnustuksiin. Pidän leikekirjaa arvosteluista ym., ja viimeksi eilen (syyn tiedätte) lohtuselailin sitä ja ihmettelin, miten paljon olenkaan saanut aikaan, miten paljon arvostusta ja kiitosta. Menneistä onnistumisista saan potkua tulevaan – olen kerran ollut taitava, olen vastaisuudessakin.
No juu, vaikuttaahan tuo aika lattealta neuvolta, mutta toimii kohdallani auttavasti. En enää uskalla jäädä makaamaan pettymyksiin, vaan pyrin siirtämään ne pois ulottuvilta mahdollisimman nopeasti (ei aina onnistu), esim. postin tuoma EI-kirje on jo pienenä silppuna roskiksessa.
6 syyskuun, 2013 klo 2:03 pm
Katri
Auts. Kiitos hyvästä, puhuttelevasta tekstistä. Tällaisena aivan aloittelevana kirjoittajana on hyvä kuulla, että ei se kaikilla muillakaan ole tosiaan mennyt niin kuin Strömsössä. Olen alkanut miettiä, että kirjailijalle hyvin tärkeitä ominaisuuksia ovat ilmeisesti epävarmuuden sietäminen ja pettymyksistä yli pääseminen. Ehkä jopa tärkeimpiä ominaisuuksia? Koska jos jokin pettymys nousee niin isoksi seinäksi, ettei siitä pääse enää yli… Ehkä koko ura voi jäädä siihen?
6 syyskuun, 2013 klo 2:18 pm
annelitre
Sepä siinä onkin ahdistavaa, että suuri pettymys tai vastoinkäyminen voi murtaa kirjoittajan ja viedä häneltä uskon kykyihinsä kuten Salla tuolla aiemmin kirjoitti. Aina ei päästä vaikeuksien kautta voittoon.
Kun nostamme esille näitä epäonnistumisia ja pään seinään lyömisiä (tai vastaavasti, kuten mummuni sanoi: käsi kyynärpäätä myöten paskaan), tulee näkyväksi, että näitä tapahtuu kaikille. Et ole erityisen epäonnekas, kirottu tai lahjaton. Siitä täytyy vain päästä yli. Muuten ei pysty jatkamaan.
6 syyskuun, 2013 klo 7:47 pm
marlee-mumma
Annelin lista koskee, kuten Salla totesi, kaikkia luovan työn tekeviä, joihin luen myös kirjavinkkarit, sanataideohjaajat ja kirjoittajat (voisin kai kutsua itseäni tietokirjailijaksi, mutten halua).
Listasta puuttui yksi tärkeä syy joutua syövereihin: yksinkertaisesti sairastuminen tai loukkaantuminen. Olet hurjan flown vallassa, kaadut ja katkaiset kätesi, niskasi jumittuu, selkäsi pettää tai saat jumalattoman flunssan, joka muuttuu keuhkokuumeeksi, etkä kertakaikkiaan pysty kivuiltasi kirjoittamaan.
Palkkatyössä oleva soittaa työnantajalle: – Mulla on neljän viikon sairausloma, tuon lääkärintodistuksen, kunhan kuume laskee. Kenelle freelancer soittaa? Vai onko kaikilla sellaiset vakuutukset, jotka alkavat kopistaa rahoja tilille viikon kuumekarenssin jälkeen?
7 syyskuun, 2013 klo 8:21 am
marlee-mumma
Luonnonpimeässä yössä valvoskelin tähtien alla ja päätin jatkaa: suoritettuani puheopin appron TYTissä ja saatuani myönteisen palautteen kahden Puheviestinnän perusteet -kurssien opelta laitoin ne talteen. Huomasin että epäonnisteelta tuntuneen keikan jälkeen kannatti vilkaista kannustavaa palautetta. Sitten olen kirjavinkkaus- tai muilla keikoillani ajoittain pyytänyt kirjallista palautetta joko oppilailta suoraan tai opettajan kautta. Olen mapittanut ne pahan päivän varalle, mutta myös oppiakseni niistä, sillä eivät ne kaikki suitsutusta ole.
Aikoinani mapitin myös palautusperusteluja tai ei-monisteita kustantajilta; onneksi se mappi ei oo kovan paksu, uskoin melko pian, ettei minusta ole, ja pitää jalat kummasti maan pinnalla.
Voi, miten toivon että sitä rahaa olisi jaossa enemmän teille kirjailijoille tai että tekijänpalkkiot olisivat isommat.
Joka tapauksessa voimmia jokaiselle tärkeän työnne tekemiseen, toivoo marlee-mumma, joka tietoisesti vinkkaa noin 90 % kotimaista ja vain 10 % käännöksiä.
7 syyskuun, 2013 klo 9:24 am
annelitre
Sairaus on totinen este. Tosin murtunut olkapää ei haitannut niin paljon kuin vaikkapa flunssa, joka vetää aivot nollalle. Hyvä kysymys, Marlee. Kenelle free tai kirjailija soittaa? Jos on YEL tai Mela, niin kuin pitäisi olla, niin sinne. Mutta ne pienituloisen päivärahat. Vähäisemmän taudin kanssa niilläkin pärjännee, mutta entä jos tulee eteen pitkä sairausjakso?
Oman sairauden lisäksi myös läheisen sairaus voi olla ylivoimainen este kirjoittamiselle. Omaishoitajuus voi viedä kaiken ajan ja kaikki voimat.
7 syyskuun, 2013 klo 12:08 pm
Marika
Omaishoitajuus ja sairastumiset, hyvä lisä nillityslistaan. Piti vielä sanomani, että on mullakin tietenkin tallessa kaikki positiiviset palautteet mielen nostatusta varten. Ja niitäkin on paljon, onneksi.
Miten olette muuten selvinneet apurahan käyttöselvitysten kanssa silloin, jos joku listan pykälistä on osunut kohdille? Mitä ihmettä runoillaan syyksi, kun projekti jostain (ainakin oletettavasti) itsestä riippumattomasta syystä kosahtaa? Myöntöperusteena kun yleensä on, että kykenee toteuttamaan projektin. ”No kun se äitikin tossa sairasteli ja sitten ne sieltä kustantamosta ei vastannut mun meiliin ja sitten vuoden päästä tuli se hylsy ja nyt etsiskelen niinku uutta kustantajaa tälle kässärille ja se toinen käsis tavallaan seisoo jonossa kun niille nyt sattumalta tuli teksti samasta aiheesta, mutta noin beisikli teen ihan äyttömän rautasta tekstiä, että kiitti hei tosi paljon, että annoitte mulle apurahaa. Ja ai niin, voin mä kirjoittaa lisääkin, jos paatte sille samalle tilille vielä vähän, niin olis tosi jees, anteeks ja moi.”
8 syyskuun, 2013 klo 4:47 pm
Susanna
Tuttu lista ja tuttuja tuntemuksia myös kääntäjälle. Etenkin 9. kohta on aiheuttanut aikamoisia aukkoja urakehityksessäni.
Täydennän listaa kohdalla 12. Löydät kiinnostavan kirjan, jota ei ole vielä suomennettu, teet ehkä jopa näytekäännöksen ja tarjoat sitä kustantamolle. Kustantaja kiittää kauniisti ”Aivan loistava idea, meillä onkin täällä hyvä kääntäjä juuri tähän hommaan (tai pahimmassa tapauksessa kuukausipalkkainen kustannustoimittaja kääntää kirjan). Kiitos vaivannäöstäsi!” Kaiken lisäksi saattaa vielä kulua viikkoja tai kuukausia, että saa alkuperäisen kirjansa takaisin.
Nytkin minulla olisi parikin käännösideaa, mutta tiedän ainakin pari taloa, jonne en niitä yllämainitun vuoksi uskalla tarjota, vaikka teokset sopisivat juuri heidän kustannusprofiiliinsa. Nillityttää kyllä aika kybällä.
8 syyskuun, 2013 klo 4:52 pm
annelitre
Ideoiden varastaminen tai ryöstäminen unohtuikin listasta. Kyllä, sitäkin tapahtuu, kirjapuolella tosin vähemmän.