Kirjailija J. S. Meresmaa kirjoittaa blogissaan ryhdikkäästä päätöksestään olla taipumatta kustantamon kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Kirpoaa paljon kysymyksiä ja hautuneita ihmetyksiä.
Olen miettinyt muun muassa sitoutumista. Olen ehkä reliikki, koska tahtoisin sitoutua ”omaan” kustantamooni, joka on julkaissut 14 kirjaani. Viime aikoina se on tuntunut vaikealta. Hylsyjä on helpohko niellä silloin, kun perusteet ovat taiteelliset ja laadulliset eli kässäri ei ole kustantamon mielestä tarpeeksi hyvä julkaistavaksi. Selvä peli, tarjoan toisaalle. Mutta joskus syy on lähes pelkästään kaupallinen: ei myy. Siinä kohdassa kirjailija tuntee itsensä petetyksi – tavaraksi tai numeroksi.
Ihanne olisi, jos jokainen kustantamo pystyisi pitämään huolen omistaan eli sitoutuisi julkaisemaan omien kirjailijoidensa käsikirjoitukset silloin, kun ne kirjallisilta ansioiltaan täyttävät julkaisemisen kriteerit. Juu, kuulostaa päiväunelta nykyaikana, kun raha heiluttaa tahtipuikkoa. Silti haikailen mennyttä aikaa, jolloin kirjailijat saattoivat olla kustantamoille kuin omia lapsia; heidän kehitystään seurattiin, kannustettiin, kyseltiin kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Oli aikaa ja inhimillisyyttä.
Meresmaan esimerkki paljastaa, miten vähän kustantamo on kiinnostunut kirjailijastaan: jokainen Meresmaan blogia silmännyt tietää, ettei Mifonki-sarjaa ole suunniteltu trilogiaksi, mutta ilmeisesti kustantamossa kenelläkään ei ole ollut aikaa tai halua vilkaista kirjailijansa blogia. Harmi, jos näin on.
Kummastuttaa myös vetoaminen siihen, ettei fantasia myy. Ei kuulemma myy realistinenkaan, ainakaan nuortenkirjallisuus. Eikä runous tietenkään. Mikä myy?
No ihan sama, mikä myy. Kuten Meresmaa, en minäkään pysty kirjoittamaan muuta kuin sydän sanoo, toivokoon kustantaja mitä tahansa. Olen maailmoilleni rehellinen, sitoutunut. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten surisi oman kustantamon etääntymistä.
Kirsti K.
3 kommenttia
Comments feed for this article
9 syyskuun, 2013 klo 1:28 pm
mimmu
Nämä asiat ovat pännineet minuakin. ”Fantasia ei myy” sanotaan fantasian kirjoittajalle. ”Realismi ei myy” sanotaan realististen nuortenkirjojen kirjoittajille. Mikä sitten myy? Taitaa kuitenkin olla niin, että se myy, mitä markkinoidaan ja mainostetaan. Joten myyntilukujen laskussa voisi ehkä syyttää markkinointiosastoa. On hirveät läjät kirjoja joiden olemassa olosta kustantamo ei edes tiedota. Miten sellaiset kirjat sitten voisivat myydä kun niistä ei kukaan edes tiedä? Pahimmassa tapauksessa kirjaa ei ole näkynyt edes kustantajan omilla verkkosivuilla. Toisaalta e-kirja voi muuttaa kustannusasioita. Ehkäpä kustantajat sitten huomaavat, että he tarvitsevat kirjailijoita, kirjailijat kun eivät enää välttämättä tarvitse kustantamoita.
9 syyskuun, 2013 klo 5:35 pm
Nimetön
Tärkeintä on, ettei lopeta kirjoittamista vain sen vuoksi, kun on ongelmia kustantajan kanssa. Voi löytyä toinen kustantaja, ja uskon, että omakustantaminen tulee myös lisääntymään. Kokeilen nyt sitä, kun jo toinen kustantajani luopui nuortenkirjojen kustantamisesta ja seitsemäs kirjani on vaeltanut liian kauan etsimässä kotia. Heti päätöksen tehtyäni innostuin aloittamaan seuraavan kirjan. Kirjailijoden – ja lukijoiden – täytyy oppia aivan uusi suhtautuminen, jotta omakielinen kirjallisuuskin säilyy Suomessa.
9 syyskuun, 2013 klo 5:37 pm
Anna Amnell
Nimetön on minun. Jostain syystä FB ei toiminut.