Punaisten kyynelten talo on omistettu
Chan Kim Srunille, Phnom Penhin paljasjalkaisille katulapsille ja Hannalle, matkasiskolleni.
Annelin ja minun yhteisteos, Kuparisaari-trilogian päättävä Kapinallinen on omistettu
Degerbyn Leenalle ja Lorukujan Tuulalle
*
Vuosi vuodelta omistuskirjoituksista tulee minulle entistä tärkeämpiä.
Punaisten kyynelten taloa kirjoittaessani ajattelin konkreettisesti romaanini keskushenkilön esikuvaa, punakhmer-johtajan vaimo Chan Kim Srunia, mietin, miltä hänestä tuntuisi, jos hän tietäisi minusta. Kädestä, jonka ojennan hänelle toisesta maasta ja toisesta ajasta.
Suru sydämessäni muistelin Phnom Penhin kaduilla tapaamiani kerjääviä pikkulapsia, jotka riemastuivat puoliksi juodusta vesipullosta. Ja ajattelin tietysti Hannaa, matkasiskoani, jonka kanssa olemme kokeneet paljon yhteisillä matkoillamme Pekingistä Senegaliin.
*
Degerbyn Leena ja Lorukujan Tuula? Trilogian aikana heistä kasvoi kannustavimmat luottolukijamme. Omistus oli itsestään selvää.
*
Minulle omistuskirjoitus määrittää oikeastaan teoksen sävyn. Tiedän heti tarinaan sukeltaessani, kenelle sanani omistan, ketä sillä kertaa sydämessäni kuljetan. Suurimpaan osaan kirjoistani on painettu omistuskirjoitus ja jokaisella omistuksella on tarinansa, tietenkin on.
Viime syksynä ilmestyneen tarinakokoelmani Yhden promillen juttuja omistin
Kaikille niille, joilla on rohkeutta vastustaa ryhmäpainetta.
Kirjoitusta siteerattiin yllättävän paljon ja se toimi keskustelun herättäjänä monilla keikoillani.
*
Tänä syksynä vastaan on tullut eräs riemastuttava omistuskirjoitus.
Vera Valan Kosto ikuisessa kaupungissa on nimittäin…
Tämä kirja on omistettu kaikille niille, joille ei ole aikaisemmin omistettu kirjaa.
*
Tämän postauksen julkaistuani kirjoitan omistuksen seuraavaan romaaniini.
*
Mikä on Sinun suhteesi omistuskirjoituksiin?
Nyt olen kirjoittanut painetuista omistuksista, kirjailijan terveisistä, mutta aivan oma lukunsa ovat ne terveiset, joita kirjoitamme vaikkapa joululahjakirjoihin. Kirjoitatko omistuksia lahjakirjoihin? Millaiset omistukset ovat jääneet mieleesi?
Grafomania 
11 kommenttia
Comments feed for this article
10 syyskuun, 2013 klo 5:27 pm
Omistuskirjoituksista | Terhi Rannelan kirjailijasivu
[…] Julkaisen tämän kirjoituksen myös Grafomaniassa. […]
10 syyskuun, 2013 klo 8:31 pm
Joku
Donna Leonin Ajasta ikuisuuteen ”Anopille jouluna 2001” on jäänyt mieleen antikvariaatissa bongattuna omistuksena…
10 syyskuun, 2013 klo 11:18 pm
annelitre
Sari Peltoniemi hämmästyi jonkin verran, kun sai minulta kirjan, jonka omistuskirjoitus kuului ”Antille äidiltä”.
Poikani ei hämmästynyt arvostavista ja kollegiaalisista terveisistä omassa opuksessaan.
11 syyskuun, 2013 klo 3:31 pm
Nimetön
Omistus oli erityisen hämmentävä siksi, että mieheni nimi sattuu olemaan Antti.
Siis… en edes tiennyt, että mieheni ja Anneli tuntevat toisensa. Luulin, että kirja oli tarkoitettu minulle. Ja mihin mahtoikaan viitata ”äiti”?
Oli siinä aprikoimista vähäksi aikaa.
Sari
11 syyskuun, 2013 klo 7:49 am
Terhi
Kiitos Joku ja Anneli: aamun ääneennaurut!
11 syyskuun, 2013 klo 8:03 am
anuh
Mun kirjoja on omistettu äidille ja isälle, ystäville sekä myös yhden edesmenneen koiraystävän muistolle, koska kyseinen koira oli esikuvana tarinan koiralle 🙂
Tähän mennessä monimerkityksellisin omistus on kuitenkin ollut ”kaikille Thieffareille”. Ilman Thief-peliä en olisi löytänyt nykyistä miehekettä sekä eräitä ystäviä, yhteisöä johon olen kuulunut yli 10 vuotta, lukematon määrä huippuhyviä hetkiä olisi jäänyt kokematta eikä luultavasti myöskään koko Syysmaa-sarjaa olisi olemassa.
Useammin kuin kerran olen kouluvierailulla tavannut nuoria Thieffareita, ja itse asiassa eräältä heistä kuulin ensimmäisen kerran huhusta, että sarjaan on tekeillä uusi osa! Ja tietty ommariin piti lisätä inside-juttu ”You’re the Life of the Party” 😉
11 syyskuun, 2013 klo 10:25 am
Leena
Degerbyn Leena oli erittäin otettu siitä omistuksesta.
Läheskään kaikissa kirjoissani ei ole omistusta Niissä, joissa on, se on tullut jotenkin hyvin luontevasti.
Lukijoillekin koetan käsinkirjoitetusti keksiä jotakin erityistä. Jos joskus teen kirjoitusvirheen, sotken sanan ja piirrän siihen kukan. Idean saa vapaasti varastaa.
11 syyskuun, 2013 klo 11:22 am
kirsti k
Omistan kirjan jollekin, jos se tuntuu välttämättömältä. Kyseiset henkilöt tietävät varmasti, miksi kumarran heille. Ilman heitä ei kirjaa olisi olemassa.
Esikoisen omistin tärkeimmälle muusalleni, joka ei kirjaa ehtinyt nähdä: ”Mummulleni, joka 5. joulukuuta 2001 hyppäsi kirahvin kaulaan ja lensi korkealle.” Muutamia kertoja olen saanut selitellä, mistä teksti kumpuaa: unesta.
Innoitusta tulee myös muualta kuin ihmisiltä. Yksi kirjani on omistettu ”Vänön kallioille”.
Ammeiden aika tietenkin äidilleni, se oli päivänselvää alusta alkaen.
Ja toki halusin muistaa Vili Voipion esikuvana toiminutta poikaani: ”Oskarille, kiitos ja anteeksi”.
11 syyskuun, 2013 klo 4:05 pm
kirsti k
Aloin miettiä, mikä on painetun omistuskirjoituksen merkitys kirjan lukijalle.
Olen huomannut, että saatan lukea tarinaa vähän eri valossa, jos tiedän, kenelle kirjailija on omistanut sen, keneltä saanut innoituksen.
Esim. Tove Jansson omisti monet teokset lähipiirilleen: Taikatalven ”Äidilleni”, Muumilaakson marraskuun ”Veljelleni Lasselle”, Vaarallisen juhannuksen ”Vivicalle”, Näkymättömän lapsen ”Sophialle” jne.
Omistukirjoitukset voivat olla pieniä avaimia lukijalle. Kirjailija ja hänen maailmansa avautuvat ehkä entistä vahvemmin. Lukija pääsee askeleen lähemmäksi, aivan kuin yksityisalueelle.
12 syyskuun, 2013 klo 7:09 pm
Magdalena Hai
Mä olen omistanut sekä Kerjäläisprinsessan että Kellopelikuninkaan niiden lukijoille. Tai ekassa on ”niille, jotka eivät sovi lokeroihin” ja ”vihaisille tytöille ja pojille, jotka eivät säikähdä vähästä”. Se tuntui luontevalta. Gigin ja Henryn tarina on sellainen, että kirjoitan sitä tosi vahvasti ihan tietynlaisille tytöille ja pojille. Joka tunnistaa itsensä ja tunteensa, omistaa omistuksen. 🙂 Susikuningattareen tulee sitten omistukset myös kultaakin kalliimmille esilukijoille, koska he ovat sen todellakin ansainneet. Mörkö Möö ja Mikko Pöö on omistettu ”Elämäni peikoille.” Peikot tietää kyllä, ketä ne on. 🙂
15 syyskuun, 2013 klo 10:12 am
Salla
En ole harrastanut tarkasti kohdennettuja, kirjaan painettuja omistuskirjoituksia. Ehkä olen kokenut, että ne voivat tulla jollain lailla kirjan ja lukijan väliin. Toisaalta niin ei ole koskaan käynyt itselleni omistuskirjoituksella varustettujen kirjojen lukijana, joten luultavasti pelkoni on turha.
Elämäni ensimmäiset kiitokset kirjoitin Punainen kuin veri -kirjan loppuun. Erilaisia kiitoksia, silmäniskuja, arvostavia hymyjä on myös kirjoitettuina kirjoihin sisälle ja asianomaiset bongaavat ne kyllä.
Käsinkirjoitetut omistukset ovat sitten ihan oma päänvaivansa. Olen yrittänyt keksiä jonkin vakio-omistuksen kullekin kirjalle niitä tilanteita varten, kun puolituttu tai tuntematon pyytää omistusta, ettei mahdollisesti kiireisessä tilanteessa tarvitse alkaa pähkäillä, mitä kirjoittaisi. Ystäville omistukset erikseen.