Terhin edellinen postaus vie ajatukset kirjan alkuun, jossa on usein omistuskirjoituksen paikka. Pysytään siis alussa. Ensimmäisessä virkkeessä.
Tuleeko mieleesi kirja, jossa on erityisen hyvä alku?
Mitä aloitus sinulle kirjoittajana merkitsee, miten ja milloin se syntyy? Millaisilla sanoilla ja ajatuksilla olet houkutellut lukijaa omissa kirjoissasi?
Olen tyytyväinen Ammeiden aika -romaanini starttiin Enpäs kuole vielä tänään. Se huutaa heti perusteluja. Myös Omenapuu laulaa alkaa melko mukiinmenevästi En mä sinä aamuna olisi uskonut että illalla olen umpihullaantunut. Sopivasti vihjettä tulevasta.
Hyvin harvoin muutan alkuvirkettäni. Se on ja pysyy, määrittää tarinan maailmaa ja tarjoaa sytykettä matkalle.
Pidän paljon aluista, jotka nostavat miksi-kysymyksen. Esimerkkinä Peltoniemen Sarin Suomu-romaanin kutkuttava lähtö: Olin niin silmittömän vihainen, että kävelin järveen vaatteet päällä. Miksi olit vihainen?
Tietokilpailukysymys: Mikä suomalainen romaani alkaa Jumalaa ei ole -toteamuksella? (vihje: oivallinen mieskirjailija, kestosuosikkini, ko. teos julkaistu kymmenisen vuotta sitten)
Ja loppuun huumoria aiheeseen liittyen. Stephan Pastisin Helmiä sioille -sarjakuvan Rotta on ryhtynyt kustannustoimittajaksi. Kässäripinot ovat korkeita, ja jollain perusteella Rotan on valinnat tehtävä:
***
Hmm, ovatkohan kirjan alkusanat sittenkään niin tärkeitä? En ole koskaan jättänyt kirjaa lukematta siksi, että alkulause, tai edes ensimmäinen sivu, ei täydellä teholla ime mukaansa. Annan mahdollisuuden. Vasta ensimmäisellä luvulla alkaa olla merkitystä.
Kirsti K.
Grafomania 
22 kommenttia
Comments feed for this article
14 syyskuun, 2013 klo 3:32 pm
Susanna
Olen samaa mieltä, Ammeiden aika alkaa todella hyvin. Pidin kirjasta kyllä muutenkin paljon. Pidin erityisesti sen lopusta.
Olen samaa mieltä kanssasi siinä, ettei alkulause sinänsä ole kovin tärkeä. Kirjan pituudesta riippuen ensimmäiset 30-50 sivua ovat oleelliset. Niiden aikana päätän haluanko lukea kirjan loppuun. Monet kirjat imevät mukaansa jo ensimmäiseltä sivulta, mutta on niitäkin, jotka palkitsevat vasta puolivälissä. ”Onneksi en jättänyt tätä kesken!”
Onhin olo jää kirjasta, joka lupaa koko ajan jotain, antaa odottaa, mutta lopulta jää tyhjä olo. Pidän kohtuullisen avoimista lopuista, mutta jos mikään asia ei ratkea tai tarinan motiivi avaudu, tunnen itseni petetyksi.
Ai niin, mutta nythän oli kyse aluista, eikä lopuista. 🙂
15 syyskuun, 2013 klo 1:28 pm
kirsti k
Susanna, kiitos Amme-palautteesta, halaus.
”Onhin olo jää kirjasta, joka lupaa koko ajan jotain, antaa odottaa, mutta lopulta jää tyhjä olo.”
Näin on. Mutta joskus käy niin, että odotetaan ja odotetaan, eikä mitään ulkoisesti isoa tapahdukaan – ja pian äkkää, että koko tarinan lumo ja juju perustuukin juuri siihen. Esim. Beckettin klassikkonäytelmä ”Huomenna hän tulee” lunastaa odotukset tapahtumattomuudella.
14 syyskuun, 2013 klo 6:12 pm
annelitre
Luen parhaillaan Kaisa Neimalan ja edesmenneen Jarmo Papinniemen toimittamaa kirjaa Aloittamisen taito. 472 sivua. Mainioita aloituksia! Ne on ryhmitelty esim. alakohtiin Kaksikko, Väite, Asenne, Tuhon maisema, Ääni, Haju, Liike.
Kuten jo arvasitte, luen opusta päästäkseni kirjoittamisen alkuun.
Alkulause minulla tosin jo on. On ollut jo viisi vuotta. Vaan kun siitä pitäisi jatkaakin.
15 syyskuun, 2013 klo 9:53 am
Salla
Oi, alut! Listaan tähän nyt kaikkien omien kirjojeni alut, ensimmäiset sanat ensimmäiseen pisteeseen saakka:
”…Ja he ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin.” (Kun enkelit katsovat muualle)
”Olen liian tottunut sinuun.” (Minuuttivalssi)
”Hey sister, go sister, soul sister, flow sister.” (Viimeiset)
”Seppele lasketaan Tapion päähän.” (Kipinä)
”Pääty lähestyi.” (Virhemarginaali)
”Moona tiesi, että hän vei.” (Takatalvi)
”Kone lähti nousuun.” (Meno-paluu)
”Rakas Jumala.” (Ylivalotus)
”Emmi sulki silmänsä ja mietti, millaista olisi kuolla.” (Jäljellä)
”Mitä tapahtui, kun se oli ohi?” (Toisaalla)
”Tapahtuipa kerran keskellä talvea, kun lumihiutaleet putoilivat pilvistä pehmeinä kuin höyhenet, että kuningatar istui ompelemassa linnansa ikkunassa, jonka puitteet olivat mustaa eebenpuuta.” (Punainen kuin veri)
”I’m only happy when it rains.” (Valkea kuin lumi)
Näköjään olen yleisesti suosinut aika lyhyitä alkuvirkkeitä. Tyytyväisin olen näin jälkeenpäin ehkä Jäljellä ja Toisaalla -kirjaparin alkuihin.
Mielenkiintoista miettiä myös, vaihtaisiko johonkin kirjaansa alkusanat, jos voisi. Vai muuttaisivatko ne kirjan luonteen? Sellainenkin kokeilu voisi olla kiinnostava, että aloittaisi vaikka kolme kirjaansa täysin samoilla sanoilla, mutta lähtisi niistä aivan eri suuntiin.
15 syyskuun, 2013 klo 12:29 pm
kirsti k
Hauska lista.
Minustakin Jäjellä&Toisaalla-alut ovat tehokkaita, pakottavat jatkamaan. Mutta ei muissakaan mitään vikaa ole, niistä tunnistaa hyvin kirjojesi tarinat ja tunnelmat.
”että aloittaisi vaikka kolme kirjaansa täysin samoilla sanoilla, mutta lähtisi niistä aivan eri suuntiin.”
No juu, 6-osaisen Vili Voipio -sarjani viisi ekaa osaa starttaa samoilla sanoilla: ”Voipiolla, Vili puhelimessa.” Ei tosin siksi, että lähtisin joka kirjassa eri suuntaan, vaan syy identtisiin alkuihin on yksinkertaisesti se, että halusin päähenkilön nimestä tulevan sanaleikin heti alkuun, varmasti hain myös jatkuvuutta ja tuttuutta, omasta mielestäni hassu idea. Kuudennessa osassa Vilin kotona ei ole enää lankapuhelinta, mutta sekin alkaa samaisella sanaleikillä: ” – Voipi olla, että emme ole kosmoksen ainoita eläviä otuksia, sanon Artulle, joka makaa lumihangessa vieressäni.”
15 syyskuun, 2013 klo 10:13 am
Marko Kitti
”Veljestäni en tiedä, mutta minä pelkäsin mustapukuista miestä jo monta aikaa ennen kuin äiti muuttui.” (Meidän maailma, 2008)
Tuo Meidän maailma -romaanin alku on oma suosikkini; onnistuin esittelemään heti ensimmäisessä lauseessa kirjan neljä keskeisintä henkilöä, ja eiköhän tarinan tunnelmakin jollain tavalla välity tuon perusteella.
15 syyskuun, 2013 klo 10:40 am
Terhi
Rakastan Sallan listaa (varsinkin, kun koko tuotanto on tuttu)! Ihana idea. Meidän kaikkien listata ensimmäiset lauseemme tuolla tavalla.
15 syyskuun, 2013 klo 12:32 pm
Essi
Yksi lause ei ehkä kaikkien kirjojeni kohdalla riitä, mutta laitetaan alut kuitenkin:
”Joka aamu sama usva. Silmät aukeavat tähän vedenalaiseen maisemaan, aloittelijan maalaukseen, tummaan kellon läikkään seinällä” (Ilmestys 2007)
”Tässä minä olen, kädet paskassa ja kyyneleet silmissä.” (Paljain käsin 2011)
”Olen oikeastaan ihan tavallinen 16-vuotias tyttö. Yhtä asiaa lukuun ottamatta. Olen alkanut nähdä näkyjä.” (Noaidin tytär 2013)
Alut ovat kyllä kutkuttavia! Heti tulee sellainen olo, että haluaisi tietää, miten tarina jatkuu. Ja sehän tietenkin onkin hyvän alun merkki.
15 syyskuun, 2013 klo 12:47 pm
kirsti k
Huh, mahtava lataus kaikissa aluissasi, Essi!
”Tässä minä olen, kädet paskassa ja kyyneleet silmissä.” Täyttä rautaa, poskiani vihertää.
15 syyskuun, 2013 klo 7:53 pm
Essi
Kiitos Kirsti! Se lause nousi kyllä jostain vatsanpohjasta asti. Musta on kauhean kiva tehdä alkuja: niitä on usein kaksi ennen kuin osaan päättää, kumpi olisi parempi. Alussa kun kaikki on vielä mahdollista!
15 syyskuun, 2013 klo 12:41 pm
kirsti k
Kiitos Anneli kirjavinkistä! Toivottavasti pääset pian lentoon.
Marko: Jopa on kiehtova aloitus Meidän maailmassa. Miten se syntyi, ensimmäisenä vai viimeisenä, ilmeisesti tarkkaan harkittu? Myös Oliivityttö-romaanisi aloitus on hieno: ”Heräämisen hetkellä sitä taas tuli ajatelleeksi.” Heti haluaa tietää, mitä ”sitä”. Vastaus tuleekin seuraavassa virkkeessä. Enpä kerro, lukekaa!
15 syyskuun, 2013 klo 4:15 pm
Marko Kitti
Kirsti: En tiedä miten tarkkaan harkittuja aloitukseni ovat, mutta alan työstää käsikirjoitusta vasta, kun sopiva aloitus on tyhjän sivun alussa tienviittana. Sekä Meidän maailman että Oliivitytön aloitukset pysyivät mukana ensimmäisestä hahmotelmasta aina loppuun asti.
Tämän päivän syysmyrskyä mukavasti tasoittava aloitus löytyy yhdestä suosikkikirjastani, Arundhati Royn Joutavuuksien jumalasta: ”Ayemenemin toukokuu on hautovan helteinen.”
15 syyskuun, 2013 klo 8:30 pm
Ilari
Olen ostanut yhden kirjan pelkän alkulauseen perusteella!
”Locke Lamora’s rule of thumb was this: a good confidence game took three months to plan, three weeks to rehearse, and three seconds to win or lose the victim’s trust forever.” (Scott Lynch: Lies of Locke Lamora)
Ei nyt mikään erityisen hieno alkulause, mutta kertoi juuri olennaista tuosta kirjasta! No, okei, en mä sitä tuon perusteella heti ostanut, vaan googlasin ja kirjailijalla oli eka kappale sivuillaan jaossa ja sitten vasta ostin mutta melkein kuitenkin. 😛
Tässä pari mainiota listaa hienoista alkulauseista, kommentäärin kera:
Great Opening Sentences From Science Fiction
http://io9.com/5027128/great-opening-sentences-from-science-fiction
Great Opening Sentences from Classic Fantasy Novels
http://io9.com/5925288/great-opening-sentences-from-classic-fantasy-novels
Olen muuten törmännyt Amazonissa myös kirjoihin jotka on ahdettu täyteen pelkästään mielenkiintoisia aloituslauseita. Kirjoittamisen alkuun en tarvitse lisäinspiraatiota, mutta musta voisi olla hauska lukea sellaista ihan viihteenä! 🙂
16 syyskuun, 2013 klo 1:58 pm
hollolankirjasto
Hienoin kirjan aloituslause on ehdottomasti ”Ja sinä päivänä isoäiti räjähti”[Iain Banks: Crow Roadin käsikirjoitus] ja ikimuistoisin tietysti Ressun vakioaloitus:”Oli synkkä ja myrskyinen ilta.”
Muuten minä kuulun myös niihin lukijoihin, joille ensimmäinen lause tai sivu ei juuri merkitse luenko kirjan loppuun vai en. Nopeana lukijana lukaisen yleensä ainakin ensimmäisen luvun, jotta pääsen haistelemaan kirjailijan tyyliä siinä missä sanomaakin. Joskus kirja jää tässä vaiheessa kesken, joskus sen saa irti käsistäni vain rautakangella.
16 syyskuun, 2013 klo 2:06 pm
annelitre
Aika pienenä koululaisena päätin kirjoittaa kirjan, jolla olisi tosi ovela alku: ”Olipa Kerran oli pieni poika.” Vitsi oli siinä, että päähenkilön nimi oli Olipa Kerran. Valitettavasti kukaan muu ei oikein arvostanut tätä nokkeluutta ja kirjan kirjoittaminen jäi alkulauseeseen. Myös siihen, etten keksinyt seikkailuja Olipa Kerranille.
16 syyskuun, 2013 klo 6:55 pm
Magdalena Hai
Pidän siitä, että alkulause on merkityksellinen, että siinä on jollain tavalla koko tarina. Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa olikin siitä ihana. ”Dö och dö och dö och dö.” Selvä, tämä kirja siis kertoo kuolemasta. 🙂
Kai sitä pyrkii tekemään samaa omissa teoksissaan. Tai ainakin antamaan jonkin signaalin lukijalle siitä, mitä on luvassa.
”Peto astui kirveltävän savun keskeltä vaivattomin, kevyin askelin.” (Kerjäläisprinsessa)
”Unessa olin jälleen salakuljettajien saarella.” (Kellopelikuningas)
17 syyskuun, 2013 klo 10:23 am
anuh
Arvostan hienoa alkulausetta, mutta ei se määrää koko lukukokemusta.
Seuraavan romaanini aloittaa kysymys: ”Miksi toivomisesta rangaistaan?” Pidän siitä itse aika paljon, mutta olen lukenut sen jo niin moneen kertaan, että nyt alkaa nousta se inhottava vainoharha: jospa olenkin lainannut sen alitajuisesti jostain..?
17 syyskuun, 2013 klo 11:21 am
mimmu
Kun valitsen luettavaa, en luota alkuun, vaan avaan kirjan summamutikassa keskeltä ja katson millaista teksti on. Se on ikään kuin pistokoe, yllätystarkastus. Haa!
Yleisesti alkua on alettu arvostaa yhä enemmän. Esim. eräs englantilainen kustantaja etsi romaanikäsiksiä siten, että kirjoittajan piti tai oikeastaan hän sai lähettää ainoastaan kolme ekaa lukua & juonisynopsiksen. Ei koko tekstiä.
Mietin vain tuleekohan siten paljon sellaisia romaanikäsiksiä, joissa kaikki ladataan alkuun? Itse tykkään enemmän sellaisesta että jännitteet kehittyvät vähitellen, muuttuvat ja niitä tulee lisää.
Kolmessa luvussa ei vielä välttämättä pääse esiin kirjan rakenne, mikäli kyseessä ei ole sellainen tasainen alusta loppuun stoori.
Hyvä alku on toki tärkeä, kuin ovi talossa.
17 syyskuun, 2013 klo 4:53 pm
Magdalena Hai
Hmm, selittääköhän tuo sen, että luen parhaillaan (englanninkielistä) kirjaa, jonka alku oli tosi tykkiä tavaraa, mutta nyt puolessavälissä tarina tuntuu hajoavan käsiin? Plääh.
18 syyskuun, 2013 klo 10:25 am
kirsti k
hollolankirjasto: Kiva, että muistutit Ressun legendaarisesta romaanin avauslauseesta, aloitin sillä kerran piruuttani kouluaineen, opettaja tykkäsi, ei ollut näemmä lukenut Tenavia.
annelitre: Oi, minä olisin arvostanut Olipa Kerrania! Tykkään kaikenmoisista sanaleikittelyistä. Elipä ja olipa kerran Olipa Kerran, joka…
anuh: Alkulauseesi ”Miksi toivomisesta rangaistaan?” pysäytti miettimään. Joskus tosiaan tuntuu siltä, vahvasti.
Magdalena: Kiehtovia ja voimakkaita kirjojesi aloitukset!
Ilari: ”kirjoihin jotka on ahdettu täyteen pelkästään mielenkiintoisia aloituslauseita”, tästä tuli mieleeni, että millaistahan runoutta alkulauseista syntyisi…
mimmu: Olen samaa mieltä kanssasi, alkua paljon tärkeämpää on se, miten kokonaisuus kasvaa ja kehittyy, ehdottomasti.
Lopuksi vastaus TIETOKILPAILUKYSYMYKSEEN, joka taisi olla aika vaikea:
Kari Hotakaisen romaani Iisakin kirkko alkaa sanoilla ”Jumalaa ei ole”.
18 syyskuun, 2013 klo 11:44 am
annelitre
kiitos Kirsti jälkikäteisestä taiteilijan ymmärtämisestä!
hyvä etten arvuutellut tietokilpailukysymystä, olisin veikannut Erik Wahlströmin Jumalaa
20 syyskuun, 2013 klo 8:25 am
Kuolemme hetkenä minä hyvänsä ja 13 muuta tapaa aloittaa kirja | Terhi Rannelan kirjailijasivu
[…] Grafomania-blogissa on viime aikoina keskusteltu kirjojen aluista ja lopuista. Keskustelujen innoittamana päädyin listaamaan omien kirjojeni ensimmäiset lauseet. […]