Simone-myrsky jäi kesyksi eikä kolistellut ainakaan Rekolan kattopeltejä, mutta minä huomasin valvovani ja miettiväni myrskyisästi asiaa, joka on odotellut itseään melkein vuoden. Ja nyt kun en saa unta vaan jännitän huomista ja ensimmäisen Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon jakoa (valvokaa kanssani, 30.10. TV 5 klo 22:30), ehdin pohtia ideaa seuraavankin yön.
Olisikohan Suomi valmis omaan Lasten Laureateen?

Children´s Laureate on  lasten- ja nuortenkirjallisuudessa meritoitunut henkilö (kirjailija tai kuvittaja) , joka työskentelee kirjallisuuden ja lukemisen eteen kaksi vuotta. Hän tekee toimintasuunnitelman, johon linjaa itselleen tärkeitä projekteja ja kohderyhmiä. Hän toimii kirjallisuuden sidosvapaana puolestapuhujana, on valtiolla töissä ja nauttii myös tehtävässään sen prestiisiä.  Hän on toimikautensa ajan Suomen lasten- ja nuortenkirjallisuuden ulkoministeri, jonka tehtävänä on viedä sanaa kirjallisuudestamme maailmalle.

Viime vuonna Lontoon IBBYn (International Board on Books for Young People) maailmankongressissa esiteltiin huolella kolmen taiteilijan voimin Englannin Children´s Laureatejen toimintaa. Kuulimme ja näimme otteita mm. Julia Donaldsonin (2011-2013), Anthony Brownen (2009-2011) töistä.

Jokainen taiteilija oli tehnyt kaksivuotiskaudesta omannäköisensä. Satujen matalan kynnyksen elävöittämisprojekti, kuurojen lasten kirjallisuusprojekti, kahden maan välinen sadutusprojekti, kirjallisuuskasvatusta, kirjallisuuden eläväksi tekoa.

Kyse ei siis ole taiteilijaprofessuurin kaltaisesta tehtävästä, jossa päätehtävä on toteuttaa omaa taiteellista suunnitelmaa vaan pikemminkin työpaikasta, johon nimitetty taiteilija käyttää taiteellista viisauttaan, näkemystään ja intohimoa lasten- ja nuortenkirjallisuuskentän kehittymiseen. Toimii sen palveluksessa.

Aika vaatisi lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujaa. Jyrisijää. Houkuttelijaa. Sheherazadea, jopa. Jotakuta, jolla olisi tila ja kyky ja velvollisuuskin sanoa.

Olen kaipailut Laureatea pitkien kirjamessurupeamien aikana.  Kuka jyrähtäisi puolestamme, ettei Turun lastenkirjailijoita ja pieniä lukija-kokijoita voi sulkea takimmaiseen, jääkylmään halliin. Children´s Laureate.

Kuka pitäisi huolta siitä, että Helsingin messuilla myös 0-12-vuotiaille kirjoittavat lastenkirjailijat saisivat tulla haastatelluksi osana virallista lavaohjelmaa. Ja mikä tärkeintä, välittää myös arvosanomaa: puhua lapsille suunnatun kirjallisuuden taiteellisista sisällöistä: teemoista, rytmistä, tyylistä ja rakenteista?  Children´s Laureate!

Nyt kommentointia ja asianhoitoa tekevät kirjailijat itse (mistä iso kiitos!), mutta kirjasyksyn aikana lastenkirjallisuuden Kari/Carita Grandia on tullut ikävä.

Rahoituksen löytyminen tällaiselle tehtävälle ei ole tässä taloustilanteessa nopea eikä kuopaton tie. Englannin mallissakin mukana on ministeriötä ja ison kaupallisen kirjakaupan merkittävä tuki. Tällainen vaatii neuvottelua, tunnustelua ja paljon tahtotilaisia ihmisiä.

Laureate-mallissa hienoa on se, ettei se olisi kestoltaan rajattu projekti, jonka tarkoitus on luoda nopeita, mitattavia ihmeitä, vaan pysyvä toimintamalli, joka muuttaisi suomalaista kulttuuriympäristöä pysyvästi lastenkulttuurimyönteisempään suuntaan kaksivuotiskausi kerrallaan. Ja juuri sellaista tarvitsisimme nyt enemmän kuin koskaan.

Saahan sitä nyt taiteilijana edes vähän unelmoida.
Kun Ruotsissakin on jo oma Children´s Laureate.

Minä katson Oslon PN-palkintogaalaa huomenna ja ajattelen sitä intensiivisesti: ehkä meilläkin, joku päivä…

haaveksii
Siri

Englannin komeat Laureate-sivut ja tietoa uusimmasta Children´s Laureatesta Malorie Blackmanista ja tehtävän aiemmista haltijoista:
http://www.childrenslaureate.org.uk

Googlaamalla sanan löytyy paljon nettiosumia Laureatejen toiminnasta ympäri maailmaa.