Simone-myrsky jäi kesyksi eikä kolistellut ainakaan Rekolan kattopeltejä, mutta minä huomasin valvovani ja miettiväni myrskyisästi asiaa, joka on odotellut itseään melkein vuoden. Ja nyt kun en saa unta vaan jännitän huomista ja ensimmäisen Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon jakoa (valvokaa kanssani, 30.10. TV 5 klo 22:30), ehdin pohtia ideaa seuraavankin yön.
Olisikohan Suomi valmis omaan Lasten Laureateen?
Children´s Laureate on lasten- ja nuortenkirjallisuudessa meritoitunut henkilö (kirjailija tai kuvittaja) , joka työskentelee kirjallisuuden ja lukemisen eteen kaksi vuotta. Hän tekee toimintasuunnitelman, johon linjaa itselleen tärkeitä projekteja ja kohderyhmiä. Hän toimii kirjallisuuden sidosvapaana puolestapuhujana, on valtiolla töissä ja nauttii myös tehtävässään sen prestiisiä. Hän on toimikautensa ajan Suomen lasten- ja nuortenkirjallisuuden ulkoministeri, jonka tehtävänä on viedä sanaa kirjallisuudestamme maailmalle.
Viime vuonna Lontoon IBBYn (International Board on Books for Young People) maailmankongressissa esiteltiin huolella kolmen taiteilijan voimin Englannin Children´s Laureatejen toimintaa. Kuulimme ja näimme otteita mm. Julia Donaldsonin (2011-2013), Anthony Brownen (2009-2011) töistä.
Jokainen taiteilija oli tehnyt kaksivuotiskaudesta omannäköisensä. Satujen matalan kynnyksen elävöittämisprojekti, kuurojen lasten kirjallisuusprojekti, kahden maan välinen sadutusprojekti, kirjallisuuskasvatusta, kirjallisuuden eläväksi tekoa.
Kyse ei siis ole taiteilijaprofessuurin kaltaisesta tehtävästä, jossa päätehtävä on toteuttaa omaa taiteellista suunnitelmaa vaan pikemminkin työpaikasta, johon nimitetty taiteilija käyttää taiteellista viisauttaan, näkemystään ja intohimoa lasten- ja nuortenkirjallisuuskentän kehittymiseen. Toimii sen palveluksessa.
Aika vaatisi lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujaa. Jyrisijää. Houkuttelijaa. Sheherazadea, jopa. Jotakuta, jolla olisi tila ja kyky ja velvollisuuskin sanoa.
Olen kaipailut Laureatea pitkien kirjamessurupeamien aikana. Kuka jyrähtäisi puolestamme, ettei Turun lastenkirjailijoita ja pieniä lukija-kokijoita voi sulkea takimmaiseen, jääkylmään halliin. Children´s Laureate.
Kuka pitäisi huolta siitä, että Helsingin messuilla myös 0-12-vuotiaille kirjoittavat lastenkirjailijat saisivat tulla haastatelluksi osana virallista lavaohjelmaa. Ja mikä tärkeintä, välittää myös arvosanomaa: puhua lapsille suunnatun kirjallisuuden taiteellisista sisällöistä: teemoista, rytmistä, tyylistä ja rakenteista? Children´s Laureate!
Nyt kommentointia ja asianhoitoa tekevät kirjailijat itse (mistä iso kiitos!), mutta kirjasyksyn aikana lastenkirjallisuuden Kari/Carita Grandia on tullut ikävä.
Rahoituksen löytyminen tällaiselle tehtävälle ei ole tässä taloustilanteessa nopea eikä kuopaton tie. Englannin mallissakin mukana on ministeriötä ja ison kaupallisen kirjakaupan merkittävä tuki. Tällainen vaatii neuvottelua, tunnustelua ja paljon tahtotilaisia ihmisiä.
Laureate-mallissa hienoa on se, ettei se olisi kestoltaan rajattu projekti, jonka tarkoitus on luoda nopeita, mitattavia ihmeitä, vaan pysyvä toimintamalli, joka muuttaisi suomalaista kulttuuriympäristöä pysyvästi lastenkulttuurimyönteisempään suuntaan kaksivuotiskausi kerrallaan. Ja juuri sellaista tarvitsisimme nyt enemmän kuin koskaan.
Saahan sitä nyt taiteilijana edes vähän unelmoida.
Kun Ruotsissakin on jo oma Children´s Laureate.
Minä katson Oslon PN-palkintogaalaa huomenna ja ajattelen sitä intensiivisesti: ehkä meilläkin, joku päivä…
haaveksii
Siri
Englannin komeat Laureate-sivut ja tietoa uusimmasta Children´s Laureatesta Malorie Blackmanista ja tehtävän aiemmista haltijoista:
http://www.childrenslaureate.org.uk
Googlaamalla sanan löytyy paljon nettiosumia Laureatejen toiminnasta ympäri maailmaa.
14 kommenttia
Comments feed for this article
30 lokakuun, 2013 klo 8:01 am
Magdalena Hai
Asiaa, Siri!
30 lokakuun, 2013 klo 9:16 am
J.S. Meresmaa
Minun kattopeltini värisivät tästä, Siri!
Tuntuu todella karulta, että Suomessa kiinnitetään niin vähän (julkista? palkinnollista? vakavasti otettavaa?) huomiota lasten ja nuorten kirjallisuuteen. Sieltä ne tulevaisuuden lukijat kasvavat, siellä ne unohtumattomimmat lukukokemukset haalitaan, siellä lääkitään haavoja ja ruokitaan mielikuvitusta ja ymmärrystä. Miten se ei voisi olla tärkeää?
Juuri messuilla tulen ajatelleeksi, kuinka sijoittelu kuvastaa arvostusta. Ihan tiedostamattomasti.
30 lokakuun, 2013 klo 11:43 am
Susanna
Upea idea!
30 lokakuun, 2013 klo 11:53 am
Kirsi Pee
Että voi joku asia olla hienosti mietitty ja toteuttettu tässä mualimassa. On tämän aika meilläkin, nyt. Heti. Rahoittajat huhuu!!!
🙂
30 lokakuun, 2013 klo 1:43 pm
hollolankirjasto
Meillähän olisi jo hiukan tätä vastaava systeemi eli läänintaiteilijat. Parannetaan olemassaolevaa vain muuttamalla virka läänientaiteilijaksi eli antamalla valtakunnallinen valtuutus ja velvollisuus edistää lastenkirjallisuutta ja -kulttuuria ja korvamerkitään lastenkirjallisuudelle ja -kulttuurille yksi tällainen pysyvä valtakunnantaiteilijan vakanssi.
Joo, jos saataisiin ihan Laureate-tasoinen lisävirka ja rahoitus siihen, niin aina hienompaa, mutta relistina (kyynikko!) sanoisin, että jos nyt edes hieman parannusta asiaan saataisiin, niin olisihan se jo kiva sekin 🙂
markku-setä
30 lokakuun, 2013 klo 2:11 pm
Päivi Heikkilä-Halttunen
Kannatan hanakasti Markku-sedän ideaa. Suomi on sen verran byrokratisoitu maa, että kokonaan uuden ”viran” perustaminen olisi turhan jähmeä ja pitkäkestoinen prosessi – varsinkin, kun puolesta puhumiselle on juuri nyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä akuutti tarve.
30 lokakuun, 2013 klo 3:55 pm
sirikolu
Hei, hyvin flowhun osuvat kommentit. 🙂 Olin tänään TaiKessa muissa asioissa ja seuraava ehdotukseni onkin juuri kutitella Laureate-asiaa juuri läänintaiteilijajärjestelmän pohjalle. Viralliset audienssit ja ehdotukset odottavat vasta vuoroaan, mutta juuri tämänkaltaisia tukevia puheenvuoroja tuli esiin :). Kiitos Markku ja Päivi!
Itse uskoisin kevyesti aikaansaatavaan, mutta mielellään pysyvään järjestelmään, mikä puhuu sen puolesta, että tulee hyödyntää olemassaolevia rakenteita. Uskon Päivin lailla että puolestapuhumisen tarve on akuutti. Tehtävää olisi paljon ja lasten- ja nuortenkirjallisuudelle varattu tila (myös tahtotila) tuntuu rapautuvan aikamoista vauhtia.
30 lokakuun, 2013 klo 6:12 pm
Nimetön
Erinomainen idea! Kannatan lämpimästi. Kaksi vuotta kuulostaa täältä sivusta hyvältä ajalta, jonka jälkeen kirjailija/kuvittaja voi sitten palata uusin innoin oman luomistyönsä pariin.
Minä en noihin läänintaiteilijajuttuihin oikein usko, sillä kuinka moni edes tietää oman lääninsä läänintaitelijan nimen saati hänen alansa? Olen osa-aika kyynikko ja sellaisena uskon että uusi juttu (Laureate!) kunnolla ja näkyvästi markkinoituna paljon paremmin toisi lastenkulttuurin asiaa esille.
30 lokakuun, 2013 klo 7:19 pm
Tuija
Nimetön olen minä, nimi ei tullut läpi.
30 lokakuun, 2013 klo 7:00 pm
Hanna van der Steen
Siri hieno ja kannatettava idea! Olisiko ihan mahdoton asia, että esimerkiksi Suomen nuorisokirjailijat nimittäisi ensi alkuun Laureatiksi jonkun muutoinkin lasten- ja nuortenkirjallisuuden asialla olevan ihmisen, kirjailijan tai muun alan ammattilaisen, (kenties sinut itsesi?) suurella (toivottavasti) hälyllä. Ensi alkuun vakanssi olisi OTOna ja kun henkilö toivottavasti saisi lisää jalansijaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana ja virallisena äänitorvena, hänelle voisi ajaa oikeaa virkaa? Olen myös nopean toiminnan kannalla, siksi ajaisin tätä sen sijaan, että yritettäisiin saada rahaa byrokratiselta koneistolta.
30 lokakuun, 2013 klo 7:31 pm
Susanna
Lastenkirjallisuuden arvon kohottamista ajaa myös Pro Lastenkirjallisuus -yhdistys, he ovat ainakin ottaneet jo askeleen kohti tätä parempaa lasten (kirjallisuuden) arvostusta! 🙂 Ks. http://www.lastenkirjallisuustalo.fi/
31 lokakuun, 2013 klo 1:47 pm
marlee-mumma
Hyvin Siri viritti hyvää keskustelua. En ihan heti ehtinyt mukaan. Idea on tosi hyvä ja hieno. Olen pohtinut paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden ylähänostattamista vuosikymmeniä ja tolittanut sitä, että joka maakuntakirjastossa pitäisi olla maakuntakirjaston alueella toimiva(toimivia) lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevä tyyppi (tekeviä tyyppejä), jotka keskittyisivät konsultoimaan yhden, kahden tai kolmenkin hengen kirjastoissa: kirjallisuuden valinnassa, kirjavinkkauksessa, satutuntien pidossa, koulukirjastotyössä, kirja- ja sanataidekerhojen vetämisessä ja kaikessa sellaisessa, mihin ei pikkukirjaston väen resurssit riitä. Ruotsissa tällaisia lääninlastenkirjastonhoitajia on ollut pitkään. Tämä Laureata-idea toimisi mielestäni hyvin yhteen maakuntalastenkirjastonhoitajaverkoston kanssa. Mutta… mutta tämä kyynikko lopettaa tähän.
31 lokakuun, 2013 klo 10:55 pm
Päivi
Kannatetaan! Joskin liputanpa minäkin sen puolesta, että työn ottaisi hoitaakseen läänintaiteilija. Sillä silloin taiteilija olisi valtion palkkaama eikä joutuisi tekemään töitä korvauksetta muiden töidensä ohella, ja pennosia voisi riittää vielä hankkeisiinkin ilman monimutkaisia apurahasäätöjä. Kyynisyydestä viis, mutta minä en usko, että nimitys on tässä se olennainen – vaan työn sisältö ja se, että on oikea tyyppi sitä tekemässä.
18 joulukuun, 2013 klo 12:26 pm
Markku Kesti (@markkuseta)
Mahtoiko tällä keskustelulla olla osaa tahi arpaa siihen, että Varsinais-Suomen läänin taiteilijana aloittaa Tittamari Marttinen? http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/viihde/tittamari-marttinen-aloittaa-lastenkulttuurin-laanintaiteilijana-varsinais
Olipa niin tai näin, hyvä että asia etenee 🙂