You are currently browsing the monthly archive for marraskuu 2013.

Grafomaanikot ovat harva se päivä jossain päin Suomea tai maailmaa kirjailijavierailulla, joten emme ole oikein pysyneet uutistahdissa tänä syksynä. Minäkin jännitin eilistä FJ-uutista junaillessani Riihimäelle lukupiirikeikalle.

Onnittelemme lämpimästi Kreetta Onkelia Finlandia Junior -palkinnosta!

Palkinnon perusteluista voi lukea lisää Lastenkirjahyllystä.

Lounais-Suomen Kirjailijoiden jakamasta Anni Polva -tunnustuspalkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi kirjailijaa ja kirjaa.

Ehdokkaina ovat J.S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto), Timo Parvelan Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi), Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava), Mila Teräksen Telma ja Kuiskausten koulu (Otava) ja Netta Walldénin Ruben ja Ratikkaralli (WSOY).

Anni Polva -tunnustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaalle lasten- tai nuorten sarjakirjalle. Voittaja julkistetaan Turun pääkirjaston tilaisuudessa 3. joulukuuta kello 13.

Raadin mukaan tarjonta oli laadukasta ja runsasta. Raati halusi tänä vuonna nostaa esiin sarjakirjojen monipuolisuutta.

Varsinaisessa raadissa istuivat Roope Lipasti ja Pirjo-Riitta Tähti-Wahl Lounais-Suomen Kirjailijoista, äidinkielen opettaja Anja Viranko sekä koululainen Vilma Meriö. Ulkojäsenenä raadin työhön osallistui myös koululainen Olga Lipasti.

Ensimmäinen Anni Polva -palkinto jaettiin vuonna 2007 ja sen sai Jukka Parkkinen. Vuonna 2011 palkinnon sai Anneli Kanto Huippuvalmentaja-teoksesta tai tarkemmin Futistyttö-sarjasta (Karisto).

J.S. Meresmaan teos kuuluu Mifonki-sarjaan, Parvelan Ella-kirjoihin, Salmen Puluboi-kirjoihin, Teräksen Telma-sarjaan ja Walldénin Ruben-sarjaan.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita!

Tämä uutinen on poimittu Kaupunkimedia Aamusten nettisivuilta.

Kun viime keväänä selailin kustantajien katalogeja, yksi teos nousi ylitse muiden, yhdestä kirjasta tuli minulle syksyn 2013 odotetuin kirja.

Puhun lempikirjailijani Jung Changin teoksesta Kiinan viimeinen keisarinna (Otava).

Järkytyin ja lumouduin leskikeisarinna Cixin armottomasta persoonasta muutaman vuoden takaisella Pekingin-matkallani. Kävelin Kielletyssä kaupungissa Cixin jalanjäljillä; Kesäpalatsissa ihailin ja kauhistelin naisen suuruudenhulluutta.

Tarjosin matkan jälkeen Cixistä lehtijuttua vähän sinne ja tänne, mutta toimituspäälliköt eivät olleet kanssani samalla aaltopituudella. Toivottavasti suomalaismedia hoksaa kirjoittaa keisarinnasta kirjan ilmestymisen myötä.

Ostin kirjan vihdoin ja viimein Helsingin kirjamessuilta, mutta en missään tapauksessa aio lukea sitä vielä. Ehei! Opus on niin herkku, että säästän sen joululomalle takkatulikirjaksi.

Cixi oli ”vaatimaton” nainen. Yhdellä aterialla hänellä saattoi olla 150 ruokalajia, joista suurin osa kannettiin syömättöminä pois. Kerrotaan myös, että hänen jäämistössään oli yli 3000 laatikollista ”arkikoruja”.

Cixistä kerrotaan paljon tarinoita; julmia ja verisiäkin. Yhtä kaikki, hän on kiistatta yksi Kiinan historian voimakkaimmista naisista. Odotan innolla, millaisen kirjan Jung Chang on hänestä rakentanut.

Uskallanko jo nyt kysyä, mitä kirjaa Sinä säästät ehkäpä joululomaa varten?

Kirjoittaja: Terhi Rannela

Omasta, juuri ilmestyneestä kirjasta puhuminen on yleensä ensimmäisillä kerroilla vähän hämmentävää, kiehtovaa ja hauskaakin. Alkuun voi olla vaikea keksiä, mitä kaikkea kirjasta olisi syytä sanoa. Vähitellen sanat ja ilmaisut löytyvät, sisällöstä onnistuu tekemään jonkinlaisia tiivistyksiä ja ehkä onnistuu jopa nostamaan esiin sellaisia seikkoja, jotka saavat mahdolliset lukijat kiinnostumaan kirjasta.

Jos kirjastaan pääsee puhumaan moneen kertaan, se voi kuitenkin alkaa puuduttaa. Huomaa toistavansa samoja virkkeitä aivan samoin painotuksin. On vaikea keksiä enää mitään uutta, löytää sellaista kulmaa, josta ei olisi jo teosta lähestynyt.

Niinpä ne kerrat, kun saan kuulla jonkun toisen puhuvan kirjastani ja esittelevän tai vinkkaavan sitä, ovat hienoja ja syvästi ilahduttavia. Toisen ihmisen katse kirjaan on erilainen, eri tavalla innostava. Samoin tuntuu innostavalta puhua itse jonkun toisen kirjasta tai vinkata sitä. Hyvää ja hienoa kirjaa on silkka ilo hehkuttaa.

Olen tehnyt tavallisten kirjailijavierailujen lisäksi jonkin verran kirjavinkkausta (seuraavan kerran huomenna 16.11. Sastamalassa Kirjaset-tapahtumassa: http://www.kirjaset.fi/ohjelmalava/) ja huomannut nauttivani siitä suuresti. Siksi lähdin mielelläni mukaan myös Kirjavinkkariyhdistyksen kirjavinkkausviikoille (12. – 26.11.2013), jossa tänä vuonna teemana ovat kirjavinkkausvideot. Vinkkivideoita ovat olleet tekemässä niin kirjailijat kuin kirjavinkkaritkin. Kaikki tähän mennessä julkaistut videot löytyvät yhdistyksen Youtube-kanavalta ja loputkin tulevat sinne nähtäviksi:

https://www.youtube.com/user/kirjavinkkarit

Oman vinkkivideoni tein kanssagrafomaanikko Sirin tämän syksyn nuorten aikuisten romaanista Pelko ihmisessä (Otava 2013). Se näyttää tältä:

Aiomme testata myös käytännössä, miten toisen kirjasta puhuminen ja sen esittely toimii. Tervetuloa Keravan kirjastoon kuulemaan keskiviikkona 27.11.2013 klo 18:

”Kirjailijat Siri Kolu ja Salla Simukka käyvät kiinni käsitteeseen ”nuorten aikuisten kirjallisuus” Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa keskiviikkona 27.11. klo 18. He kysyvät, hahmottelevat ja haastavat pohtimaan, mistä ilmiössä on oikeastaan kyse meillä ja maailmalla.

Salla esittelee Sirin tuoreen teoksen Pelko ihmisessä (Otava 2013) ja Siri Sallan Lumikki-trilogian toisen osan Valkea kuin lumi (Tammi 2013). Kirjailijat keskustelevat teosten teemoista, rakenteesta, kielestä ja tyylistä, sekä siitä, millä tavalla ne näyttäytyvät juuri nuorten aikuisten kirjallisuutena. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.”

Puhutaan yhä enemmän ja useammin toistemme kirjoista. Se on monesti antoisampaa kuin omasta kirjasta puhuminen.

Salla

Osallistuin pohjoismaiseen lasten- ja nuortenkirjaseminaariin Oslossa 29.-30.10.2013. Seminaarin järjesti Norjan Barnebokinstituttet juhlistamaan ensimmäistä kertaa jaettua Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoa. Kokoan tähän vähän hajahuomioita muutamista seminaarissa käydyistä keskusteluista.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikin tila ja haasteet Pohjoismaissa

– Paneelikeskustelussa olivat lisäkseni mukana Dagny Kristjansdottir Islannin yliopistosta, Anita Brask Rasmussen Dagbladet Informationen -lehdestä ja Cathrine Krøger Dagbladet -lehdestä.

– Paneelikeskustelussa kävi ilmi, että Pohjoismaista lasten- ja nuortenkirjakritiikin tilanne on todennäköisesti heikoin Suomessa ja Islannissa. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa lasten- ja nuortenkirjojen arviot, kirjoista kirjoitetut jutut ja kirjallisuuskeskustelu ovat aivan eri tavalla arvossa.

– Norjalaisista ja tanskalaisista lehdistä kuului ilahduttavia ja innostavia kommentteja siitä, kuinka hyvin ja kiinnostavasti kirjoitetut artikkelit lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostavat myös aivan selvästi ja tilastoidusti lukijoita. Ne eivät siis ole mitään ”kulttuurihyväntekeväisyyttä” vaan omillaan seisovaa, mielenkiintoista journalismia.

– Yhä enemmän voisi kirjoittaa ikä- ja genrerajat ylittäviä kirjallisuusjuttuja, jos vaikkapa jotkin aiheet, teemat tai kielen tai tyylin seikat nousevat ajankohtaisesti esiin yhtä aikaa lasten- ja aikuistenkirjallisuudessa.

– Rönsyilevää keskustelua käytiin aiheesta: ”Kuka kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä ja kenelle?” Kritiikin, kirja-arvioiden, kirjavinkkien ja kirjabloggausten monimuotoisuus nähtiin tietenkin rikkautena, mutta samalla pelättiin sitä, että jos lasten- ja nuortenkirjallisuuden käsittely siirtyy yhä enemmän nettiin ja vain kirjabloggareiden tai lasten ja nuorten itsensä kirjoittamien arvioiden varaan, menetetään ammattitaitoinen ja kirjallisuutta kontekstualisoiva keskustelu. Toisaalta esitettiin myös huoli siitä, kirjoittaako perehtynyt kirjallisuusväki kritiikkejä ja juttuja käytännössä vain toisilleen.

Vakiintuneet ja uudet ilmaisutavat lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

– Tässä keskustelussa panelistit pitivät hyvinkin erilliset ja erilaiset alustukset aiheesta hyvin eri näkökulmista. Olen poiminut huomioita kahdesta alustuksesta:

– Tukholman yliopiston Magnus Öhr oli poiminut viime vuosien ruotsalaisista nuortenkirjoista kaksi vakiintunutta ilmaisutapaa ja kaksi uutta ilmiötä. Vakiintuneiksi hän nosti englannin kielen käytön ja anglismit teksteissä ja viittaukset siihen, miten jokin kohtaus, tilanne, tunnelma tai asia on kuin elokuvasta tai tv-sarjasta (toisinaan nimellä mainiten, toisinaan yleisemmin). Kirjoissa käytetään myös toisinaan kerrontaa, joka on lainannut rytminsä, tyylinsä ja jopa sanastonsa suoraan elokuvakäsikirjoituksista. Uusina ilmiöinä hän mainitsi ruotsalaisten nuortenkirjailijoiden tavan viitata kollegoidensa kirjoihin ristiin rastiin ja päähenkilöiden metapohdinnan siitä, miksi heidän elämänsä ei ole kuin nuortenkirjoissa ja pitäisikö sen olla.

– Norjalaisen Samlaget-kustantamon Ragnfrid Trohaug puhui digitaalisesta kirjallisuudesta ja ennen kaikkea lasten digikirjoista ja appseista. Hänen mukaansa paperikirja on pian heikoilla mutta tarina on vahvoilla. Aiemmin digitaaliset tarinat olivat lähinnä ”käännöksiä” kuvakirjoista, joihin oli vain lisätty joitakin elementtejä, mutta nykyään yhä suositumpia ovat tarinat, jotka on tehty suoraan digitaaliseen muotoon ja jotka hyödyntävät kerronnassa välineen mahdollisuuksia. Tämä muuttaa väistämättä tapoja kertoa tarinoita ja luoda maailmoita.

Seminaarin aikana kuultiin myös innostavat ja innostuneet esittelyt kaikista palkintoehdokaskirjoista ja katsauksia eri maiden lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeihin. Seminaarin lopuksi avattiin Barnebokinstituttetin netissä oleva näyttely ”Å gi barn stemme” (”Antaa lapsille ääni”):

http://utstillinger.barnebokinstituttet.no/

Kaiken kaikkiaan seminaarista jäi sellainen tunnelma, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyys ja arvostus vaatii ylpeyttä, innostusta ja tahtoa. On meistä kaikista kiinni, että olemme hienosta kirjallisuudestamme ylpeitä, otamme sen tosissaan, käymme siitä oikeaa kirjallisuuskeskustelua emmekä peittele innostustamme. Ja jos haluamme joidenkin asioiden tapahtuvan, meidän täytyy tahtoa niitä ja pyrkiä aktiivisesti niitä kohti. Vain vuosien tahto ja työ ovat saaneet aikaiseksi esimerkiksi sen, että Pohjoismaiden neuvoston ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjapalkinto jaettiin tänä vuonna.

Seminaariraportin kirjoitti: Salla

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista
annelitre artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot