Osallistuin pohjoismaiseen lasten- ja nuortenkirjaseminaariin Oslossa 29.-30.10.2013. Seminaarin järjesti Norjan Barnebokinstituttet juhlistamaan ensimmäistä kertaa jaettua Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoa. Kokoan tähän vähän hajahuomioita muutamista seminaarissa käydyistä keskusteluista.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikin tila ja haasteet Pohjoismaissa

– Paneelikeskustelussa olivat lisäkseni mukana Dagny Kristjansdottir Islannin yliopistosta, Anita Brask Rasmussen Dagbladet Informationen -lehdestä ja Cathrine Krøger Dagbladet -lehdestä.

– Paneelikeskustelussa kävi ilmi, että Pohjoismaista lasten- ja nuortenkirjakritiikin tilanne on todennäköisesti heikoin Suomessa ja Islannissa. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa lasten- ja nuortenkirjojen arviot, kirjoista kirjoitetut jutut ja kirjallisuuskeskustelu ovat aivan eri tavalla arvossa.

– Norjalaisista ja tanskalaisista lehdistä kuului ilahduttavia ja innostavia kommentteja siitä, kuinka hyvin ja kiinnostavasti kirjoitetut artikkelit lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostavat myös aivan selvästi ja tilastoidusti lukijoita. Ne eivät siis ole mitään ”kulttuurihyväntekeväisyyttä” vaan omillaan seisovaa, mielenkiintoista journalismia.

– Yhä enemmän voisi kirjoittaa ikä- ja genrerajat ylittäviä kirjallisuusjuttuja, jos vaikkapa jotkin aiheet, teemat tai kielen tai tyylin seikat nousevat ajankohtaisesti esiin yhtä aikaa lasten- ja aikuistenkirjallisuudessa.

– Rönsyilevää keskustelua käytiin aiheesta: ”Kuka kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä ja kenelle?” Kritiikin, kirja-arvioiden, kirjavinkkien ja kirjabloggausten monimuotoisuus nähtiin tietenkin rikkautena, mutta samalla pelättiin sitä, että jos lasten- ja nuortenkirjallisuuden käsittely siirtyy yhä enemmän nettiin ja vain kirjabloggareiden tai lasten ja nuorten itsensä kirjoittamien arvioiden varaan, menetetään ammattitaitoinen ja kirjallisuutta kontekstualisoiva keskustelu. Toisaalta esitettiin myös huoli siitä, kirjoittaako perehtynyt kirjallisuusväki kritiikkejä ja juttuja käytännössä vain toisilleen.

Vakiintuneet ja uudet ilmaisutavat lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

– Tässä keskustelussa panelistit pitivät hyvinkin erilliset ja erilaiset alustukset aiheesta hyvin eri näkökulmista. Olen poiminut huomioita kahdesta alustuksesta:

– Tukholman yliopiston Magnus Öhr oli poiminut viime vuosien ruotsalaisista nuortenkirjoista kaksi vakiintunutta ilmaisutapaa ja kaksi uutta ilmiötä. Vakiintuneiksi hän nosti englannin kielen käytön ja anglismit teksteissä ja viittaukset siihen, miten jokin kohtaus, tilanne, tunnelma tai asia on kuin elokuvasta tai tv-sarjasta (toisinaan nimellä mainiten, toisinaan yleisemmin). Kirjoissa käytetään myös toisinaan kerrontaa, joka on lainannut rytminsä, tyylinsä ja jopa sanastonsa suoraan elokuvakäsikirjoituksista. Uusina ilmiöinä hän mainitsi ruotsalaisten nuortenkirjailijoiden tavan viitata kollegoidensa kirjoihin ristiin rastiin ja päähenkilöiden metapohdinnan siitä, miksi heidän elämänsä ei ole kuin nuortenkirjoissa ja pitäisikö sen olla.

– Norjalaisen Samlaget-kustantamon Ragnfrid Trohaug puhui digitaalisesta kirjallisuudesta ja ennen kaikkea lasten digikirjoista ja appseista. Hänen mukaansa paperikirja on pian heikoilla mutta tarina on vahvoilla. Aiemmin digitaaliset tarinat olivat lähinnä ”käännöksiä” kuvakirjoista, joihin oli vain lisätty joitakin elementtejä, mutta nykyään yhä suositumpia ovat tarinat, jotka on tehty suoraan digitaaliseen muotoon ja jotka hyödyntävät kerronnassa välineen mahdollisuuksia. Tämä muuttaa väistämättä tapoja kertoa tarinoita ja luoda maailmoita.

Seminaarin aikana kuultiin myös innostavat ja innostuneet esittelyt kaikista palkintoehdokaskirjoista ja katsauksia eri maiden lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeihin. Seminaarin lopuksi avattiin Barnebokinstituttetin netissä oleva näyttely ”Å gi barn stemme” (”Antaa lapsille ääni”):

http://utstillinger.barnebokinstituttet.no/

Kaiken kaikkiaan seminaarista jäi sellainen tunnelma, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyys ja arvostus vaatii ylpeyttä, innostusta ja tahtoa. On meistä kaikista kiinni, että olemme hienosta kirjallisuudestamme ylpeitä, otamme sen tosissaan, käymme siitä oikeaa kirjallisuuskeskustelua emmekä peittele innostustamme. Ja jos haluamme joidenkin asioiden tapahtuvan, meidän täytyy tahtoa niitä ja pyrkiä aktiivisesti niitä kohti. Vain vuosien tahto ja työ ovat saaneet aikaiseksi esimerkiksi sen, että Pohjoismaiden neuvoston ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjapalkinto jaettiin tänä vuonna.

Seminaariraportin kirjoitti: Salla

Mainokset