Suuronnittelut Sallalle! Palkinnon sait ansiosta ja syystä!
Salla Simukalle on tänään myönnetty Suomi-palkinto, jonka rahallinen arvo on 26.000 euroa. Aiemmin lasten- ja nuortenkirjailijoista palkinnon ovat saaneet Tove Jansson ja Maria Vuorio.
Perustelut kuuluvat näin:
Salla Simukka on suomalainen kirjailija ja suomentaja, joka toimii myös Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kriitikkona sekä nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen toimitussihteerinä. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä, luovaa kirjoittamista ja naistutkimusta.
Simukan vuonna 2002 ilmestynyt esikoisteos, nuortenromaani Kun enkelit katsovat muualle kertoo kahden teinitytön rakkaudesta. Vuonna 2012 julkaistu kirjapari Jäljellä ja Toisaalla on lähitulevaisuuteen sijoittuva nuorten dystopia maailmasta, jossa tavallisuus ei ole enää mitään. Tästä kirjaparistaan Salla Simukka sai Topelius-palkinnon vuonna 2013.
Salla Simukan poikkeuksellisen vahva kansainvälinen läpimurto on Lumikki Anderssonista kertova trilleritrilogia, jonka ensimmäinen osa Punainen kuin veri ilmestyi Suomessa keväällä 2013 ja toinen osa Valkea kuin lumi saman vuoden syksyllä. Koko kirjasarjan käännösoikeudet on myyty puolen vuoden aikana jo 37 maahan, tiukan huutokaupan jälkeen. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut suomalaiselle kirjailijalle.
Myös Lastenkirjahyllyssä on postaus palkinnosta.
10 kommenttia
Comments feed for this article
16 joulukuun, 2013 klo 1:57 pm
Terhi
Salla olisi voinut pitää enemmänkin meteliä täällä Grafomaniassa upeasta vuodestaan – toivottavasti jatkossa saamme lukea enemmän Lumikin maailmanvalloituspostauksia. HIENO SAAVUTUS! Valtavasti onnea, Salla! ❤
16 joulukuun, 2013 klo 2:11 pm
J.S. Meresmaa
Upeaa! Sylikaupalla onnitteluita! ❤
16 joulukuun, 2013 klo 2:22 pm
Markku Kesti (@markkuseta)
Hurrrrrrrjasti onnea! Ja toivottavasti hyviä lasten- ja nuortenkirjallisuus uutisia on vielä paljon varastossa!
16 joulukuun, 2013 klo 2:39 pm
karpio
Hurraa! Paljon ja lämpimästi onnea Sallalle!! Tällaista huomiota lasten- ja nuortenkirjallisuutemme juuri tarvitsee.
16 joulukuun, 2013 klo 3:38 pm
Marja-Leena Tiainen
Hehkutan myös, tämä on loistava asia lasten- ja nuortenkirjallisuudelle. Lämpimät onnittelut Sallalle.
16 joulukuun, 2013 klo 3:44 pm
kirsti k
Hui-huikeaa! Järisyttävän hieno uutinen ja upea, ansaittu tunnustus! Sydänlämpöinen onnenhalaus, ihana Salla! Samaa mieltä Terhin kanssa: kerro Grafon lukijoille tuntemuksistasi ja Lumikki-ilmiöstä.
16 joulukuun, 2013 klo 9:25 pm
Päivi L
Huippua! Isot onnittelut täältäkin!
17 joulukuun, 2013 klo 10:56 am
Jari Mäkipää
Hieno uutinen! Onnittelut!
18 joulukuun, 2013 klo 8:14 pm
Salla
Lämmin ja sydämellinen kiitos onnitteluista! Vieläkin pää vähän pyörällä…
Ja varmasti kirjoitan jossain vaiheessa blogiin myös Lumikkiin liittyviä postauksia, kunhan vähän toivun tästä työtahdista. Mutta nyt ovat kolmososan viimeisetkin vedoskorjaukset lähteneet käsistäni!
26 joulukuun, 2013 klo 4:51 pm
sirikolu
Olin paikalla juhlimassa Sallaa :). Kaunis keltainen sali ja kaunis Salla, syli täynnä punavalkoisia kukkasia.