Uusi vuosi, uusi alku. Siltä se tuntuu taas, kymmenien uusien vuosien jälkeenkin.
Sopii siis puhua myös kirjojen aloituksista.

Harvoin olen lukenut yhtä inspiroivaa kirjaa kuin Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Aloittamisen taitoa. Siinä esitellään 26 erilaista tapaa aloittaa romaani ja noin 500 romaanin aloitus. Tiedättehän: “Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” “Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen.” “Komea, pulska Buck Mulligan tuli portaidenpäästä kädessään vaahdokekuppi, jonka päälle peili ja partaveitsi oli asetettu ristiin.” Tai jopa: “Taisto jäi Seinäjoelle.”

500 loistavaa aloitusta ja lyhyt katsaus itse romaaniin. Hengästyttävää. Innoittavaa. Ja masentavaa: näin hienoja aloituksia, näin nerokkaasti sanottu, ikinä en pääse lähellekään tätä. Samalla kirja on myös johdatus 500 kiinnostavaan romaaniin. Se tuottaa ilon: näin paljon, näin hyviä kirjoja. Ja turhautumisen: ikinä en ehdi lukea kaikkea, minkä haluaisin ja mikä pitäisi. Jotain viestiä on siinäkin, että ostin tämän hienon kirjan 5 eurolla löytökorista.

Romaanin voi aloittaa luonto, asuttu maisema, ihminen, kaksikko, kokoontuminen, viittaus, puhuttelu, väite, asenne, aate, pähkinänkuori, ennakointi, esittäytyminen, ihmissuhde, muisto, aikakausi, tuhon maisema, ahdinko, uni tai unelma, aamu, syntymä, huone, ääni, haju, yksityiskohta tai liike. Muitakin lienee, mutta nämä ovat Neimala ja Papinniemi valinneet.

Kun katson omia aloituksiani, huomaan harrastaneeni asennetta, tilaa ja tilannetta. “Huomenna alkaa koulu. Voi ei!” “Ulkona sataa. En viitsi lähteä mihinkään.” “Äiti kulkee huoneesta toiseen sylissään meidän uusi pikimusta pikkukissa.” Kuparisaari-trilogiassa taas olemme Terhin kanssa näköjään luottaneet ennakointiin – ajattelematta asiaa tietoisesti.

Millaisia aloituksia sinä harrastat?

Entä miten aloitat?

Olen kuullut huhuja kirjailijoista, jolle aloittaminen on ilo. Minulle aloittamista edeltää tuskatila ja ahdistus, jota lääkitsen suklaalla ja jäätelöllä. Oikeastaan tuntuu siltä kuin olisi laskettava jalkansa huojuvalle, hajoavalle riippusillalle päästäkseni kuilun yli vihreille niityille enkä yhtään tiedä, katkeaako köysi tai lipsahtaako jalka.

Toinen asia sitten on, että toisella puolen eivät odotakaan vihreät niityt, joilla peurat ja gasellit käy, mutta aloitusvaiheessa tätä en usko, ja hyvä niin. Aloittamisen jälkeen yleensä iskee työhulluus, ja hyvä niinkin.

Anneli

Mainokset