Terhi:

Kun me Annelin kanssa kirjoitimme yhdessä Kuparisaari-trilogiaa, meillä oli parin viikon välein tapana tavata suosikkikahvilassamme, popsia juustokakkua ja keskustella tulevista juonenkäänteistä.

Jäimme kaipaamaan tätä.

Kirjoittamisen sosiaalisuutta, lennokkaita keskusteluja, toisesta tarttuvaa intoa ja energiaa.

Torstaina tapasimme taas pitkästä aikaa juustokakkujen äärellä, merkitsimme jo kalenteriin seuraavankin tapaamisen ja aiomme taas jatkaa parin viikon välein (kunnes romaanimme ovat valmiit?).

Nyt emme kirjoita yhteistä kirjaa, mutta kirjoitamme samaa lajia, historiallista romaania. Niin kiehtova ja puoleensavetävä kuin genre onkin, on se myös vaativa ja suuritöinen. Sparraajasta, rinnallakulkijasta, takapuolelle potkaisijasta, ystävästä, kuuntelijasta, vertaistuesta on valtavasti hyötyä ja iloa.

Aiomme tuoda jokaiselle kahvittelukerralle jonkin meitä inspiroineen historiallisen romaanin ja keskustella siitä, mikä tekee teoksista hyviä, miten ne voisivat auttaa omassa kirjoitusprosessissa.

Anneli toi mukanaan Michel Tournierin Keijujen kuninkaan (alkuperäisteos 1970), minä Hans Falladan Yksin Berliinissä (1947). Pohdimme myyttejä, tarinan eri syvyystasoja, symboleita, erilaisia rakenteita, näkökulmia.

Historiallisesta romaanista ei tee kiinnostavaa pelkästään historiallisuus. Jokin juju tulee olla, kehikko, rakenne, oivaltava näkökulmaratkaisu. Jokin, joka tekee romaanista erityisen.

 Anneli:

Terhi kertoo edellä oleellisen juustokakkutreffeistämme. Eikä pidä luulla, että juustokakku olisi epäoleellista. Ei. Synnillisen herkullinen leivonnainen, tuoksuva kahvi ja hyvä seura ovat palkinto, jota kannattaa odottaa ja joka motivoi. Sekä Julia Cameron että Taija Tuominen painottavat itsensä palkitsemisen tärkeyttä.

Kaikki vetoapu on tervetullutta ja tarpeellista.

Juustokakkutreffien tuloksia:

Sain Terhiltä lainaksi Taija Tuomisen kirjoittajaoppaan Minusta tulee kirjailija, jonka ahmaisin heti. Löysin monta inspiroivaa, vahvistavaa ja opastavaa lausetta, jotka tuntuvat osuvan juuri tämänhetkiseen kirjoittamistilanteeseeni. Vaikkapa luku Mikä estää kirjoittamista. (Ihailen tapaa, jolla Taija tekee kirjoittamisoppaasta henkilökohtaisen, omaan elämäänsä limittyvän.)

Ehkä luen Keijujen kuninkaan uudelleen. Synkronisiteetista olemme Terhin kanssa puhuneet useasti, nyt se tuli heti eteen Juha Siron blogista: Juha oli juuri ostanut ao. kirjan pokkarina itselleen ja mainitsi sen blogissaan.

Olen aloittamassa romaania, ja ratkaistavana on kymmeniä asioita. Tekstin äänen, värin, tyylin löytäminen on niistä ratkaisevimpia. En ole tyytyväinen kehitelmiini. Jotain puuttuu. Se erityinen, josta Terhin kanssa puhuimme. ”Ihan kiva” ei riitä. Juustokakkutreffien innoittamana päätin: back to basics. Taustatyöhön takaisin. En tiedä vielä tarpeeksi. Miten olen voinut unohtaa tämän perusasian, johon näytelmiä tai tv-käsikirjoituksia tehdessäni olen törmännyt kerta toisensa jälkeen? Kun alkaa tökkiä, palaa taustatyöhön. Ei tarvitse kiirehtiä. On ensin ruokittava mielikuvitusta, jotta sieltä voisi ammentaa.

Advertisements