Kolmansilla juustokakkutreffeillä puhuimme taustatyöstä. Terhi tiirailee mikrofilmejä ja valmistelee tutkimusmatkaa, minä kahlaan kirjoja ja niiden lähdeluetteloita, sukeltelen Finnassa tai arkisto.fi:ssä ja hakuammun Amazonissa. Tapahtumapaikoilla kävin viime kesänä ja seitsemän vuotta sitten – silloin tietämättä, että tätä kaupunkia vielä tulen tarvitsemaan.

Taustatyö on tärkeää. Välttämätöntä. Kivaa. Kiehtovaa. Viettelevää. Se ojentaa auttavan käden.

Kaikkeen kirjoittamiseen tarvitaan taustatutkimusta, uskon. Kirjoittaminen ei synny tyhjästä. Ainakin kirjoittaja on kokenut ja ajatellut jotakin – sekin on eräänlaista taustatyötä. Historialliseen romaaniin vaaditaan sitä paljon, mutta kuvakirjanikaan eivät ole syntyneet ilman. Kirjoittaessani Vilma Virtasta ja uimataitoa otin selvää, miten uimakoulussa edetään. Veera Virtasen lähtiessä esikouluun minulla oli Taimi-agentti, joka paljasti, mitä esikoulussa tapahtuu.

Johanna Sinisalo luennoi taustatyöstä Finncon-tapahtumassa Tampereella joku vuosi sitten (kyllä, scifin, spefin ja fantasian kirjoittaja tarvitsee taustoja). Opin häneltä sanan immersio, jota käytetään pelien maailmassa. Se tarkoittaa pelin tai tarinan maailmaan uppoutumista. Jotta lukija voisi uskoa kirjan maailman todeksi ja eläytyä siihen, taustojen täytyy pitää. Jos lukija törmää virheeseen tai epäloogisuuteen, maailma särkyy. Äskettäin petyin, kun lukiessani hienoa historiallista romaania töksähdin tämän päivän sanontoihin, joita menneen ajan ihmiset eivät totisesti käyttäneet.

Taustatutkimus selvittää faktoja, mutta fiktion kirjoittaja etsii paljon muutakin, ennen kaikkea konkretiaa: tapoja, sanontoja, ruokaa, vaatteita, rahaa, mittayksikköjä, säätiloja, nimiä, asenteita. Tutkimus pyrkii yleistyksiin, fiktio kaipaa yksityiskohtia. Niinpä kirjat eivät riitä. Kirjoittaja hakee myös ajan esineitä, tuoksuja, ilmapiiriä, paikkoja. Paikat kantavat historiaansa ja niistä voi aistia tunnelmia. Paikka selittää kärsivällisesti, miltä romaanin henkilöstä tuntui, kun hän kiipesi tämän jyrkän kallion laelle ja näki sieltä tuon järven ja tunsi järventuoksuisen tuulen kasvoillaan.

Kirjat ovat käteviä ja antoisia, ja työtä helpottaa paljon, että arkistomateriaalia on digitoituna verkossa, mutta jotain taianomaista on kadunkulman talossa, aidossa kirjeessä, matkalaukussa tai huonekalussa. Henkilöni on asunut näin pienessä asunnossa ja katsonut kadulle tuosta ikkunasta, kirjoittanut tämän kirjeen, tuo on hänen käsineensä, tuossa sängyssä hän on nukkunut. Esineen kohtaaminen on maagista.

Valitsemani historiallisen hetken alkuperäistekstit ovat taianomaisia nekin. Tutkimukset ovat korvaamattomia, ja ne myös auttavat oleellisten alkuperäistekstien luokse. “Oleellinen” on tärkeä sana. Kaikkea tietoa on mahdotonta hakea alkuperäisaineistosta, mutta kun luen alkuperäisen päiväkirjan, kirjeen tai pöytäkirjan, voin kohdata kirjoittajan, hänen ajatuksensa ja tunteensa suoraan ilman välikäsiä. On kuin tapaisin Ljungo Tuomaanpojan, kun luen hänen vaivalloisen lainkäännöksensä “joka Kuningan wala sakon ricko, ehkä quinga monda heitä ouat ioukosa ia seurassa coska teko tehdän”. Terve, Ljungo! Olet tehnyt ison työn ja sinulla on ollut vaikeaa. Niin minullakin, tiedätkö. Liikutun.

Taustatutkimus ei ole taakka, vaan apu, sanoi Sinisalo. Se on totta. Taustatutkimus on antelias. Se suorastaan tuputtaa tarinoita, henkilöitä ja yksityiskohtia. Jännittävää ja melkein mystistä on, miten kuviteltu onkin faktaa. Olen mielikuvitellut tapahtumakulun, joka tuleekin taustamateriaalissa tarinana vastaan. Olen hahmotellut henkilön, luonteenpiirteet ja elämäntarinan – kas, tuossa minulle kerrotaankin juuri hänestä, todellisesta, eläneestä henkilöstä, annetaan nimi ja kohtalo.

Niin viekoittelevaa kuin taustatutkimus onkin, pitää ymmärtää aikanaan rajoittaa sitä, tulla ulos ja hypätä kirjoittamista odottavaan tarinaan. Taustatyö on niin kiehtovaa, että siihen jää helposti kiinni: on pakko lukea vielä tutkimus, katsoa dokumenttielokuva, kuunnella seminaari, käydä museossa… Ei, vaan on pakko tyytyä tähän ja kirjoittaa. Osaan jo kulkea valitsemassani maailmassa, tiedän keitä ja mitä siellä on, joten on aika lähteä matkalle. Voin palata taustatutkimukseen, kun kirjoittaessani huomaan tarvitsevani faktan tai detaljin.

On myös maltettava jättää iso osa taustatyöstä tarinan ulkopuolelle. Joskus romaanista paistavat taustatyön rakennustelineet. Kirjoittaja on rakastunut faktoihinsa ja tarjoilee niitä liian anteliaasti. On kerrottava vain se, mikä on tarinan kannalta välttämätöntä. Tarinaan kuuluu kylläkin myös ajankohdan maailma, ja se ilmenee vain yksityiskohtien kautta.

On todennäköistä, että tekstiin jää virheitä kaikesta taustatyöstä ja asiantuntija-avusta huolimatta. Siihen on varauduttava. Aina on joku, joka tuntee alueen paremmin, tietää enemmän, on tarkkasilmäisempi ja viisaampi. Itseään voi lohduttaa sillä, että joka tapauksessa tiedän aiheesta ja maailmasta enemmän kuin suurin osa lukijoista ja että jos tarina on hyvä ja kiehtovasti kerrottu, lukija antaa anteeksi satunnaisen virheen.

Mainokset