You are currently browsing the monthly archive for Touko 2014.

Anneli:

Kirjoittaminen on yksinäistä, me huokaamme (itsesäälisesti ja vain hiukkasen suuria kärsimyksiämme korostaen). Totta toinen puoli, mutta vain toinen. Ypöyksinäinen ei tarvitse olla.

Kun kirjailija kirjoittaa, tapahtumassa on vain kirjoittaja, kone ja kirjoittajan mieli. Kirjoittamisen ydintä ei voi delegoida eikä tehdä ryhmässä. Se on todellakin yksinäistä.

Jouko Turkka sanoi: Kaikki haluais sen menestyksen, mutta kukaan ei haluais tehdä sitä työtä. Käsikirjoitusguru Michael Hauge kirjoittaa: Monet meistä toivovat kirjoittaneensa käsikirjoituksen, mutta tärkeää on, haluatko kirjoittaa sen.

Pitää tehdä se työ. Itse ja yksin. Rivi riviltä, lyönti lyönniltä. Carveria, kuten tiedätte. Romaanin, novellikokoelman tai runojen kirjoittaminen on niin vaativa ja raskas työ, että kaikki vetoapu on tervetullutta. Vetoapu on mahdollinen ja yksinkertainen asia: se tarkoittaa myötätuntoista ja ystävällistä kanssakulkijaa. Esimerkiksi juustokakkutreffimme ovat vetoapua. Puhumme kirjoittamisesta, mutta vain sen verran, ettei tarinasta pihise räjähdysvoima ulos. Enimmäkseen puhumme kirjoittamisesta, siitä kuinka sujuu tai ei suju, emme varsinaisesta käsikirjoituksesta. Kuuntelemme toisiamme. On tärkeää saada puhua jollekulle, joka kuuntelee.

Kirjoittamisprosessi on herkkä. On syytä olla tarkka, kenen kanssa prosessin tai varsinkin tekstin jakaa. Myötätunto, asiantuntemus ja tuki ovat avainsanat. Väärään aikaan heitetty epäilys, vähättely, peitelty ilkeys tai myrkyllinen kommentti tekevät pahaa jälkeä ja voivat luhistaa motivaation ja työtarmon. Mielenkiintoista, että veteraaniurheilija Lätsä-Pekka Päivärinta puhui televisiossa lähes näillä sanoilla urheiluvalmentajan tarpeellisuudesta. Valmentajaa tarvitaan kannustamaan, katsomaan suoritusta ulkoapäin ja vahvistamaan urheilijan luottamusta itseensä.

Tällä viikolla ajoin toiselle puolelle maata tapaamaan myötätuntoista, asiantuntevaa valmentajaa. Tankkasin voimia, uskoa tekemiseeni ja varmuutta siitä, että olen oikeassa suunnassa. Henkinen olalletaputus auttaa ja kirkastaa silmät. Vetoavusta saa olla kiitollinen.

Tällä kertaa juustokakkutreffeillä keskusteltiin Pär Lagerkvistista, Eeva Kilvestä ja brittiläisen hienostorouvan varhaisesta Suomen-matkasta.

Tällä kertaa juustokakkutreffeillä keskusteltiin Pär Lagerkvistista, Eeva Kilvestä ja brittiläisen hienostorouvan varhaisesta Suomen-matkasta.

Terhi:

Viikko alkaa mukavasti, kun huomaa kalenterissa perjantain kohdalla merkinnän: juustokakkutreffit.

Tällä kertaa seuraamme liittyi myös ihana kollegamme Johanna Hulkko. Olin pyytänyt Johannaa tuomaan mukanaan inspiroivan kirjan – sellaisen, joka juuri nyt vaikuttaa häneen kirjoittajana.

Anneli yllätti ja toi mukanaan Pär Lagerkvistin teoksen Barabbas vieläpä på svenska, Johanna kertoi hauskoja anekdootteja kahden brittirouvan varhaisesta matkakirjasta Matkalla Suomessa 1896 ja minulla oli mukanani äänikirjaversio Eeva Kilven lapsuuden talvisotamuistoista.

Teimme viisi lyhyttä (4-5 min.) kirjoitusharjoitusta. Samaa kohtausta, vaihtaen välillä tyyliä (”Kirjoita runsaasti adjektiiveja”, ”Kirjoita seuraavan viiden minuutin aikana vain yksi pitkä lause”, ”Kirjoita lista”…).

Juustokakkutreffit ovat tärkeät. Erityisen tärkeää on sopia jokaisella tapaamiskerralla seuraava tapaamisaika: kiinnitymme viikkoihin ja kuukausiin. On motivoivaa kirjoittaa ja edistää tekstiä, kun pian taas siitä voi keskustella.

Anneli kirjoitti vetoavusta. Ilahduin, kun kannustava kustannustoimittajani kysyi tällä viikolla, onko romaanini kirjoittaminen edennyt niin kuin olen toivonut. On joku, joka on aidosti kiinnostunut. Joku, jonka kanssa tulevaisuudessa siintää hedelmällinen toimitusprosessi. Joku, jolle jakaa (kroonisen) epävarmuutensa.

Tämän kevään aikana olen vahingossa (mikään ei ole sattumaa, romaani on magneetti) tutustunut ihmiseen, joka on aihealueeni asiantuntija. Olen lukenut aiheesta ja ajankuvasta kymmeniä kirjoja, mutta mikään ei voita kävelevää tietosanakirjaa, kasvotusten tapaamisia, keskustelua.

Viime viikolla tein naisen työn, tyhjensin kirjahyllyni, pyyhin pölyt ja järjestelin kaiken uudestaan. Nyt minulla on upea inspiraatiohylly, joka on täynnä sanataideoppaita ja kirjoja kirjoittamisen prosessista – keräilen niitä.

Muutama viikko sitten istuin rakkaan ystäväni ja mentorini Taija Tuomisen kanssa New Yorkissa Strandin, Barnes & Noblen ja Bluestockingsin kirjakauppojen lattialla valtavien kirjaröykkiöiden keskellä (vaikka Barnes & Noblesissa oli erillinen kieltolappu lattialla istumisesta!) ja täytimme matkalaukkumme ”creative writing” -osaston helmillä. Amerikassa myydään paljon ”Kirjoita menestysromaani 30 päivässä” -kuraa, mutta on joukossa ilahduttavia yllätyksiäkin.

Erityisen lääpälläni olen Amy Petersin teokseen (ruskea samettikantinen, kaunis esineenäkin) The Writer’s Devotional – 365 inspirational exercises, ideas, tips & motivations on writing.

Uusimmat kommentit

Raili artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot