Olen yksi niistä viidestä, jotka jättävät Grafomanian. Kiitos kollegagrafomaanikoille, lukijoille ja kommentaattoreille näistä vuosista!

Grafomania on ollut juuri sopiva blogimuoto minulle. En jaksaisi yksin ylläpitää blogia eivätkä nettitaidotkaan ehkä riittäisi. Menisin tolaltani, jos saisin ilkeämielisiä kommentteja. Graffassa on ollut ystävällinen ja kannustava ilmapiiri. Vastuu on ollut riittävän vähäistä mutta vertaistuki suurta. Usean kirjoittajan blogissa on myös mukavasti vaihtelua ja erilaisia näkökulmia.

Nyt kuitenkin tunnen sanoneeni sanottavani. Hiipumista on muutoinkin ollut havaittavissa. Iloista kuitenkin on, että vaikka kirjoittajat vaihtuvat, Grafomania pysyy. Odotan suorastaan innoissani, mihin suuntaan uudet kirjoittajat blogia vievät.

Mutta mihin käytän bloggaamisesta vapautuvan energian? Paljastan sen teille tässä ja nyt: ryhdyn etsimään NAISNEROJA.

Ne ovat nimittäin yhtä harvinaisia kuin villasarvikuonot. Tänäkin syksynä on lehtien (kutistuvilla) kulttuurisivuilla esitelty monta miesnerolöydöstä. Yhtäkään naisneroa en ole bongannut.

Siinä siis missioni. Ryhdyn jäljittämään kirjallisuuden naisneroja. Niin kuin lumimiehen etsijät Himalajan vuoristossa, uskon minäkin lujasti, että sellaisia on, vaikka kriitikot eivät ole heitä toistaiseksi löytäneet. Vielä jonakin päivänä saan vilpittömästi huudahtaa: Katsokaa, tämä NAINEN on NERO!

Etsintäretkikuntaan saa liittyä.

Anneli

Mainokset