Kauheaa huomata olevansa läpeensä kateellinen käppänä, vaikka muuten olen lähellä täydellistä. Kateuden iskiessä huumorintajukin katoaa.

Olen kateellinen kirjailijoille, joiden romaanit arvioidaan ennen kuin ne ovat hädin tuskin kaupoissakaan. Arviot ilmestyvät suurissa lehdissä tekijän kuvien kera, eivät missään Kuraojan Sanomissa. Onneksi tuolle yhdelle ylistetyimmälle prosaistille (hänen tuotantoaan on käännetty vielä kahdelletoista kielelle!) on ilmestynyt edes uurteita, lihonutkin on, heikon itsekurin merkki! Hykerrän vähän kun kriitikko löytää romaanista edes jotain negatiivista. Tekisinkö vähän jäynää, hipsisin kauppaan ja repisin bestseller-kirjailijan romaanista muutaman sivun? En nyt sentään, olenhan kunnollinen, kiltti ihminen.

Marttyyri sisälläni kitisee: Runoja ei tietenkään juuri arvioida. Muutaman rivin nippukritiikki on korkeintaan osani. Ja jos joskus tulee kutsu keikalle kuuntelijoita on korkeintaan kolme, palkkiona haaleaa vettä muovimukista, jos sitäkään. Jumankauta juu, tasan eivät käy onnen lahjat!

Kateellinen olen toki joillekin runoilijoillekin. Matka tähtiin alkaa kun Hesari ylistää jonkun runoilijan esikoisteoksen. Nuori, tumma ja komea/kauniskin tietysti on tämä ylistetty, uusi kyky, mokomakin paska! Nuori tähti on hetkessä jokaisessa naistenlehdessä, sanomalehdessä, televisiossakin. Toiset sitä saavat kirjoittaa viisitoistakin kirjaa ilman mainittavaa tunnustusta, mutta mitäs siitä, marttyyri sisälläni kitisee.

Kateus kiehuu yli kun kollegat saavat isoja apurahoja. On se niin väärin, raadissa täytyi olla tuon ja tuon toopen hyvä tuttu! Eräskin hyvän päivän tuttu ihmetteli minulle jossain tilaisuudessa, että ihan kolmivuotisen apurahan sai. Korrektina ihmisenä hymyilin nätisti, vaikka vihaksi pisti.

Palkinnotkin saavat kateellisen veren kiehumaan. Aina samat naamat, vuodesta toiseen! Jotkut kisaavat vieläpä yhtä aikaa Finlandia- ja Runeberg-palkinnosta, on se niin väärin! Meidät jotkut vain unohdetaan, ei edes vanha kotikaupunki millään palkinnolla muista! Tanssiva Karhu runopalkintokin kelpaisi, mutta siinäkin kisassa on aina ne samat, sitä paitsi ruotsiksi kirjoittavilla on siinä kisassa yliedustus, vievät jonkun (vaikkapa minun) paikkani, lempo soikoon!

Tässä murto-osa kateuden aiheista näin yösydännä.

Ainakin puoliksi tosissaan,

Heikki

 

 

Heikki, lisään sinun postaukseesi omapäisesti muutaman kuvan. Ne ovat kuvittaja Noora Katon käsialaa ja löytyvät Anneli Kannon kirjoittamasta kirjasta Perttu Virtanen ja kauhea kateus. Pojan ilmeet kertovat kaiken, alimmaisessa näkyy hienosti se, miten kateus voi myös sisuunnuttaa.

*

IMG_1146*

IMG_1147*

IMG_1148*

Kuvat lisäsi Kirsti.

 

 

 

 

 

 

Mainokset