Viime perjantaina kävin vierailulla Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, kuulolla oli noin 300 yläkoululaista, seiskasta yseihin. Koulun toive oli, että kerron paitsi kirjailijan työstä myös esittelen nuortenkirjoja. Päätin keskittyä kotimaisiin. Keikan jälkeen sain ilahduttavan sähköpostin SYK:n äikänopettaja Leena Paasio-Leimolalta: ”Kiitos vielä mielenkiintoisesta vierailusta perjantaina. Oppilaat nauttivat kovasti – moni on kysellyt listaa vinkkaamistasi kirjoista. Onko sinulla sellaista?” Miten innokasta nuorisoa! Väsäsin listan hetimiten ja lähetin oppilaille. Kaikki listan kirjat olen lukenut ja jokaisesta tykännyt, suurin osa löytyy kotihyllystäni, mutta tein myös kirjastoreissun täydennyksiä varten. Joukosta puuttuu muutama kirja, joita olin suunnitellut mukaan – ne olivat lainassa, eli eivät ehkä olekaan kovassa vinkkaustarpeessa. Yritin valita mahdollisimman monipuolista luettavaa, eri lajityyppejä, tyylejä ja aihepiirejä. Tältä näyttää:

Maria Autio: Ajatustenlukija, Karisto 2011
Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto, Wsoy 2012
Antti Halme: Metalliveljet ristiretkellä (Metalliveljet-sarja), Otava 2013
Anu Holopainen: Yölaakso (Syysmaa-sarja), Karisto 2009
Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa, Karisto 2011
Tove Jansson: Taikatalvi, Wsoy 1974
Anneli Kanto ja Terhi Rannela: Tähystäjäneito (Kuparisaari-trilogia), Karisto 2011
Markku Karpio: Mun isäni on avaruusmies, Tammi 2012
Reija Kaskiaho: Rastas, Wsoy 2005
Marko Kitti: Oliivityttö, Tammi 2012
Marika Laijärvi: Vaihtoaskelia, Wsoy 2010
Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Hiekkasotilaat (Routasisarukset-trilogia), Wsoy 2012
Tuija Lehtinen: Traktori, Otava 2007
Kari Levola: Suorin mutka ikinä (novelleja), Tammi 2011
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö (Mifonki-sarja), Karisto 2012
Jyri Paretskoi: Shell’s Angles, Karisto 2013
Sari Peltoniemi: Haltijan poika, Tammi 2013
Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti, Wsoy 2011
Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (novelleja), Otava 2012
Runo vieköön (toim. Kari Levola), Tammi 2009
Salla Simukka: Jäljellä, Tammi 2012
Mila Teräs: Perhosen varjo, Otava 2012
Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika (Alex-sarja), Tammi 2006
Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista, Gummerus 2006
Esko-Pekka Tiitinen: Villapäät, Tammi 2008

Ja omat opukset tietty:

Kirsti Kuronen:

Vili Voipio -sarja, Karisto 2004-2014
Piruettiystävyys, Karisto 2010
Likkojen lipas (runoja), Karisto 2011
Omenapuu laulaa, Karisto 2012
–  4 x 100, Karisto 2013

Lukuiloa!

Kirsti

Mainokset