Eilen tapahtui tällaista, ja se oli hyvin tärkeää:
kiri-kiri tulevia talvia
kiri-kiri luistavia lumia
kiri-kiri kimpaleita
*
Järviset vihjaavat vintillä
hiihtämään! hiihtämään!
Ne kurkistavat soikeasta ikkunasta alas lahdelle ja keksivät
saman kuin minä: jää kantaa litrat itkua ja ivaa,
hankiainen houkuttelee, puhuu ympäri
tule, tule tyllerö.
*
miten silitetyt poutapilvet laskettiin maiseman päälle, maa
kipunoi sokeuttavaa valkoista, eikä mitään rikottu
*
Sinä hiihtohuumattu lähdet liikkeelle tutusta rannasta,
luulet lykkiväsi kohti kalliosaarta mutta tuskin näet
kuiskettasi pidemmälle. Yhtä tuprua koko maisema.
Yhtä suunnistusta. Vaiston varassa päädyt
minne tahansa.
[…]
Heität kompassin railoon ja kiidät, hetkessä hukut sumuun.
Siellä jossain hymyilee kalliosaari
sinulle, enemmin tai myöhemmin.
*
Joku muu kuin isä miettii, tahtooko kukaan kilpailla
– miettii hiljaa hiljaa itsekseen. Isän oletus jää
ainoaksi totuudeksi, pysyy pysyy pysyy pätevänä
napanuorissa ja lasipurkkiin säilötyissä maitohampaissa.
*
Tunnet puunhalaajan, tyynynhalaajan ja jokapaikanhalaajan.
Ilmanhalaajasta haluaisit tietää enemmän.
Levitän käteni alamäessä, kauhon kolme kiloa keveyttä.
Kun ensimmäisen kerran oivalsin ilman olevan ainetta
siinä missä lapsi tai mänty, minä täytyin.
[…]
mutta poika lähtee mukaan. Kerron taian olevan sama
kuin juostessa: heitä käsivartesi ilmaan, anna
lumouksen tulla – etkä ole enää eilisesi.
[…]
Tähystän pisteeseen, jossa hulmutukka muuttuu
sammalvihreäksi leijaksi
kevään viimeisellä ladulla, ahmii kaiken.
(toim. huom. tukkamalli hieman lyhentynyt)
*
Tämän runoraapaleen (100 sanaa) tarjoilen kokonaisena:
TÄPÄRÄSTI
Iltapäivällä lähden jäälle hiihtämään, sinulta salaa.
Jäljitän keitosten pysäkiltä lumilintua. Se lentää
ennen vuolteen sulaa, missä vesi juoksee
maan pimeänä veljenä.
I
Taas kurotan reunalle, särkymättä.
I
Ei viistä vettä.
Edes hännän pää ei viistä vettä.
Liihotan kettuna yli, edes hännän pää ei viistä vettä.
Ponnistan ja liihotan kettuna yli, edes hännän pää ei viistä vettä.
Juuri ennen uppoamista ponnistan ja liihotan kettuna yli,
edes hännän pää ei viistä vettä.
I
Onneksi terveeltä järjeltä uupuu uskallus.
Vedän kaiken takaisin, erotan lumessa siivet.
Lumessa siivet.
I
Tässä, ole hyvä, saat kuivana kotiin kunhan et vähättele.
Et kuvittele selviytymisen olevan vain sattumaa, suttuisten
päivien mielivaltaisia päätöksiä.
*
Peikko ja jääkeiju taivaltavat läpi talven ihmemaan, laulavat sen,
pyöristyneen maiseman.
*
Vilkaiskaapa mitä löysin pahvilaatikosta, monot,
pinttynyttä pölyä vuodesta 1978,
oi aikoja! Lahdessa voitettiin MM-mitaleita
ja lapsen jalka oli kasvanut jo naisen kokoon.
*
Jos haluat hiihtää saareen, kuvittele se.
Rakenna etäisyys laitureihin ja lepikoihin.
Hinaa saari liki.
*
Hurmaava kiitos kaikille, jotka jaoitte kanssani tämän hetken!
Tunnelmien ja kokemusten jakaminen on yksi kauneimmista mutta vaikeimmista asioista mitä tiedän, jatkan yrittämistä:
Nuotion äärellä kolme termospullollista kaakaota kainalossa
kaipaan keskitalven tuttuja. Unohdin lähettää kutsut, mutta
tiedän väen saapuvan.
[…]
Kuu paistaa kilpaa tuttujen kanssa.
Sinisen peiton alla järvi nukkuu.
Poika työntää makkaran tikkuun.
*
Kerron tämän silti, jotta koko suku eksyisi talviyönä jäälle:
nosta leuka kohti kuuta, puhalla lämmin hengitys
harsoksi taivaalle, avaa silmäsi, ole tarkkana
PLIM
joutavan hetken kuu peittyy huuruun, sietää kaiken
ollakseen kirkas taas.
*
Keskitalven juhlia odotellessa,
Kirsti
*
Jälkikirjoitus:
Suksien päällä ovat myös Hannu Hirvonen ja Pia Sakki tuoreessa teoksessaan.
Kiitos terveisistä Hannu ja Pia – luistavia latuja krokolle!
Kirsti
*
Kuvat: Jyrki Toivonen
12 kommenttia
Comments feed for this article
25 lokakuun, 2014 klo 1:02 pm
annelitre
Kiitos juhlista ja valkoisista tarjoiluista! Hienoa, että ihmiset järjestävät julkkareita. Onhan upouusi kirja toki juhlahetken arvoinen. Paljastan tässä uuden tiedon suksijasta: Kirsti sai ensimmäiset suksensa puolitoistavuotiaana… ”Suksin” -niminen runokokoelma kirjoitettiin siis tähtiin.
25 lokakuun, 2014 klo 9:56 pm
milateras
Onnea uudelle kirjallesi, Kirsti! 🙂
Aprikoin aluksi, että olivatko juhlasi kotona, kun tunnelma on kuvissa niin lämmin.
Kiitos, että jaoit myös säkeitäsi. Niistä välittyi lumen valoa tähän talven odotukseen.
26 lokakuun, 2014 klo 8:06 am
kirsti k
Totta Anneli, tuskin osasin kävellä, kun jo sain sukset jalkaan. Äiti muistaa, että isäni, jolle kirja on omistettu, teki minulle ensimmäisen pienen laturingin pihamaan tasaiselle pellolle, siinä oli turvallista vedellä ensilipsumiset. Luistimien kanssa oli muuten sama juttu, äitini tosin hieman kyseenalaisti isän innokkuuden: ”Eikö lapsen pitäisi ensin osata kunnolla kävellä?” Mutta isän urheiluhulluuden seuraukset kantavat tähän päivään: rakastan edelleen sekä luistelemista että hiihtämistä. Hmm, taisin juuri keksiä aiheen seuraavalle runokirjalle…
Mila, hups, en huomannut mainita julkkareiden paikkaa, se on tietenkin maan mainioin ja tunnelmallisin kirjakauppa Tulenkantajat Tampereella. Tulenkantajissa on paitsi myynnissä kirja-aarteita, joita ei muualta saa, myös viikottain kiinnostavaa ohjelmaa.
26 lokakuun, 2014 klo 12:34 pm
Terhi
Kiitos tunnelmallisista juhlista, Kirsti! Oli todella lämminhenkinen ja sydämellinen ilta. Ja Tuula oli haastattelija paikallaan; kiitos Tuulalle tarkasta lukemisesta ja oivaltavista havainnoista. Rakastan, Kirsti, julkkareittesi ideoita. Ammeiden aika -kemuissa olit pukeutunut kylpytakkiin ja nyt talsit menemään monoissa.
Erityiskiitos KÄSINTEHDYSTÄ kutsukortista. En koskaan huomaa Facebookin kutsuja, mutta kun kotiin tuli varta vasten KORTTI, oli itsestään selvää, että tulisin paikalle.
26 lokakuun, 2014 klo 6:06 pm
Nimetön
Runoja ymmärtämätön Ruutanasta kiittää myös. Ei pitänyt niitä puhki selittää, mutta kun innostuin niin, kun kerrankin ymmärsin. Vai ymmärsinkö? Hihi…
Tuula
26 lokakuun, 2014 klo 10:39 pm
Nimetön
Onnea uudesta teoksesta, Kirsti!
T. Ansu
27 lokakuun, 2014 klo 8:57 am
Johanna Hoo
Paljon onnea! Olin tulossa julkkareihin, mutta ruumis, ruoja, petti: nukahdin sohvalle. Toivottavasti pääsen vielä kuuntelemaan monesti runojasi. Tiedä vaikka saisin pari hiihtotraumaakin puretuiksi.
27 lokakuun, 2014 klo 2:08 pm
Terhi
http://www.hs.fi/talous/a1414298411942
Linkkaan, vaikka tiedän, ettei K originaaleistaan luovu… 🙂
27 lokakuun, 2014 klo 3:19 pm
Johanna Hoo
Joo bongasin riemukseni saman. Ja vielä AL:n ihanan jutun Kirstistä. Vihdoin näin sen leikkimökinkin ❤
27 lokakuun, 2014 klo 4:10 pm
kirsti k
Suurkiitos kaikille kiitoksista ja onnitteluista!
Tuula: y-m-m-ä-r-s-i-t ja y-m-m-ä-r-r-ä-t.
Terhi, kiitos linkistä, mutta arvasit oikein: en luovu suksistani, jotka kävin isän kanssa ostamassa 70-luvulla suoraan Järvisen suksitehtaalta, muistaakseni se sijaitsi silloin Lahden tuntumassa. Olen tässä miettinyt, että hankittiinko teidän muidenkin hiihtovälineet suoraan tehtaalta…
Sitä paitsi en uskalla ostaa uusia suksia. Suojelen itseäni kaikelta, mikä vähänkin haiskahtaa kilpailemiselta, tulisi pian kiusaus painella tosissaan, houkutus lykkiä ja läähättää.
Johanna, Pääskynen on jo talviteloilla, kesäisin nätimpi.
Aamulehden Matti Kuuselan mukaan Järviset myös kirjoittavat uusiksi kirjallisuudenhistoriaa, aikamoinen suoritus hikilaudoilta: ”Siinä ne odottavat meitä, runoilijan kotitalon kuistilla, kuluneina mutta ylpeinä. Järviset vuodelta 1978. Paljon nähneet ja hieman lipsuneet mutta aina sanansa pitäneet sukset ovat tehneet kirjallisuuden historiaa – ne innoittivat omistajansa kirjoittamaan maailman ensimmäisen ja ainoan hiihtämiseen keskittyvän runokokoelman.”
28 lokakuun, 2014 klo 8:51 am
annelitre
Kirjamessupäivän vuoksi Aamulehden juttu meni sivu suun, mutta kiitos kun vinkkasit, Johanna. Muillekin tiedoksi: KAHDEN AUKEAMAN juttu Kirstistä paikallisessa (ei-niin-kulttuuriystävällisessä) Aamulehdessä viime sunnuntaina. Hienosti kirjoitettu sitä paitsi.
1 marraskuun, 2014 klo 8:38 pm
Jenna K.
Oi onnittelut!
Minun pitäisi opetella tämä hiihtoasia. Meillä alkaa metsä ja latu takapihalta, mutta viimeksi kun yritin hiihtää, päädyin jotenkin siihen tilanteeseen, että liu’uin ladulla alamäkeä takaperin jonnekin pensaikkoon. Lopulta päädyin kävelemään kotiin, koska aiheutin vaaratilanteita itselleni ja oletettavasti myös muille. Minä lähden lumiseen metsään hevosen kanssa; se pelkää hiihtäjiä melkein yhtä paljon kuin minäkin…