You are currently browsing the monthly archive for marraskuu 2014.

Minä ilahdun
kun lehteilen kirjaa ja
löydän henkilön
tarkalleen samanlaisen
kuin minä itse olen.

Akemi(suomennos Tuomas Anhava)

Laatikoita siivotessani löysin Timo Parvelan kirjoittaman tarinan Kultamitalikatti, josta olin ottanut kopion. Vähän nolottaa kun en ole aivan varma onko se Maukan ja Väykän satukirjasta (Tammi, 2013).

Maukka löytää metsästä mitalin, puhdistaa sen ja ripustaa kaulaansa. Maukka nappaa kaapista viimeisen palan kakkua, kuuluuhan se ilman voittajalle. Maukka ei alennu mitalin löytämisen jälkeen enää entisenkään vertaa arkisiin, tylsiin askareisiin. Kultamitalikissa vaatii myös erityiskohtelua, Väykkä kyydittää kissaa pyörällään kun ns. voittaja on liian väsynyt.
Mystisen mitalin tarina selviää, kun Vuohi Mäk Käkätin, Aasi Oinkvist ja Lammas Bääkkönen saapuvat Maukalle ja Väykälle kylään.
Onkohan meistä melkein jokaisessa vähän tuota itserakasta, koomista, huomiota ja rakkautta vaille jäänyttä Maukkaa? Niin tai näin, Timo Parvelan kirjat piristävät näinä hämärinä aikoina.

Löysin itseni myös Ivan Gontsarovin romaanista Oblomov, joka ilmestyi v. 1859. Talven mittaan luen kirjan uudelleen. Se on aivan riemastuttava, mutta pohjimmiltaan traaginen tarina eräästä elämättömästä elämästä.

Romaani kertoo Oblomovista, Venäjän ylimystöön kuuluvasta nuorukaisesta, josta ei puutu ”tiettyä laiskuuden antamaa sulokkuutta”. Ilja Iljits kuolee varhain, tuntematta ilmeisesti kipua ja tuskia, samoin kuin pysähtyy kello, joka on unohdettu vetää.

Eniten itseään kai löytää omista kirjoistaan. Gontsarovin innoittamana kirjoitin lyhytnovellin murrerunokokoelmaani Ulijasta väkiä (Sammakko, 2003). Siinä Oblomoveja on peräti kaksi, toinen laiska kissa (kuten Parvelan Maukkakin).

Oplomoovit

Terve ihiminen on niinkö mää, laiska ja mukavuuenhalunen pötikkä. Onko mittään ihanampaa ko nukkua puoleen päivään paksujen täkkien välisä, nähä unta kesästä ja vastaleivotusta nisusta?

Päivällä sitä voi nousta jo ylös, keittää kahavit ja vähä selata lehtiä, vilikasta tv-ohojelmat ja sarijakuvat Sitte mää annan Oplomooville vähä Tähti-Misseä ja maitua. Se syö ja keherää yhtä aikaa, on samanlainen ko mää. Herkuttelun jäläkeen Oplomoovi pessee vähä ihtiään, hyppää sitte olohuoneen kassakaapin päälle. Se oikein immee lämpyä ihteensä, hyrisee autuaana silimät kiinni. Mulle tullee mieleen Raamattu ja Jumalan huolenpito. Ko Jeesus käski kahtoon taivaan lintuja se ois voinu käskiä kahtoon aurinkua ottavia kissoja!

Iltapäivällä mää seuraan Ilosta keittiyä ja Valttonin perhettä. Kuuntelen kans mussiikkia, leppäilen samalla sängysä ja mutustelen suklaata. Vanahoisa iskelmisä on rantakoivuja ja kieloja, viiniä ja Pikartin ruusuja. Mää elän mun omasa, pöhölösä iskelmämailmasa, sielä on niinkö äitin kainalosa, turvasa ja hyvä! Joskus puhelin soi ilikiästi. Mää yritän päästä soittajista äkkiä erroon, emmää jaksa niitten huolia ja murheita! On ilonen asia ko ystävät vähenee, jää enämpi aikaa tuumailulle.

Iltasella sisko tuo mulle ruokaa, makkarakeittua ja lappapuurua, joskus kakkuaki. Tytyväisenä mää syön mitä kannetaan. Kahtelen vähä lasten ohojelmia, joskus Peppiä tai Muumeja. Lukutuulella naureskelen Pohojanpään elukkarunnoille. Lorkaki on hyvä.

Jos on nätti ilima hajen kaupasta vähä kalijaa ja lonkerua. Kuuntelen Onnenmaata, Vinnyyliratiua ja Tunnelmasa. Nauhotan jonku kappaleen, sitte otan taas huikat. Joskus kahton tulevaisuutta korteista. Pelekään vähä jos tullee Paholainen tai Kuolema. Sillä on leviä nauru ja hirviä vikate.

P.S. Joo, Oblomov ainakin olen, kun en ollut jaksanut ostaa uutta lamppua työpöydän ääreen.

Heikki

Keikkailin eilen Karkkilan alakouluilla. Nelisensataa lapsukaista. Nelisensataa kilometriä pimeässä aamussa ja pimenevässä illassa takaisin Lorukujalle. Onneksi oli hovikuski.
Lukukeskuksen ja Sirin ohjeistus kantaa hedelmää. Yhä useammin koulut ovat valmistautuneet kirjailijavierailuun aivan loistavasti.
Eilinen oli niin upea, että neljän alakoulun välillä sukkuloiminen ei tuntunut missään. Älyttömän hyviä kysymyksiä, kirjoja oli luettu, yli sadan oppilaan ryhmät istuivat nätisti juhlasalin lattialla, ja kaikki kuului ilman mikrofonia. Mahtavaa.
Aina tulee vastaan myös kysymys, jollaista ei vielä näiden melkein neljänkymmenen vuoden aikana ole esitetty. Pieni tyttö kirkassilmä uteli: ”Mikä kohta kirjoittamisessa on paras?”
Siis ihan konkreettisesti. Mietin hetken ja tajusin, että paras on se alku. Ja loppu. Kun aloittaa intoa puhkuen, mielessä se kuolematon idea. Ja kun näppää viimeisen pisteen. Valmis!
Joo, tiedetään. Valmis???

Mutta niin ovat parhaita alut ja loput.

Tuula

Grafomania kehottaa kaikkia osallistumaan Salla Simukan käynnistämään mainioon nuortenkirjahaasteeseen!

Osallistun malliksi Terhi Rannelan Läpi yön -nuortenromaanilla, joka sykähdytti, nosti pintaan muistoja, vaati samastumaan – ja välillä jopa olemaan hengittämättä.

*

Kirsti

 

 

Suomen Kirjailijaliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin eilisessä kokouksessa kirjailija, suomentaja, sanataiteen opettaja, jalkapalloilija ja linnunpöntönrakentaja Jyrki Vainonen.

 

*

Grafomania iloitsee valinnasta ja toivottaa Jyrkille puhtia vaativaan työhön, joka alkaa vuodenvaihteessa. Samalla kiitämme nykyistä puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista ansiokkaasta kuuden vuoden rupeamasta liiton johdossa. Hän ei asettunut enää ehdolle puheenjohtajaksi.

Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenet vuoden 2015 alusta ovat kirjailijat Paula Havaste, Anne Leinonen, Tittamari Marttinen, Hannu Niklander, Sari Peltoniemi, Irja Sinivaara, Vuokko Tolonen ja Jouni Tossavainen. Kerrassaan mainio porukka!

Kirsti

(Siirsin tämän Tuulan kirjoittaman uutisen/vetoomuksen kommenteista tänne näkyville. t: Kirsti)

Perjantaina vietettiin toistaiseksi viimeistä Plättä-juhlaa Tampereen Metson Pietilä-salissa. Itseoikeutettuna sai ”maailman paras kirjastonhoitaja” Marketta Könönen Plättä-palkinnon. Siitä lämpimät onnittelut. Marke on ollut täydellä sydämellä Plättä-asiassa mukana lähes ikuisesti, ja takuulla hänen sydämenasiansa tulee vastedeskin olemaan lasten- ja nuortenkirjallisuus.

Plättä on tullut tiensä päähän. Nyt toivotaan aktiivisuutta, että kunnianarvoisa palkinto ei tykkänään kuole.

Tuula

Tiesitkö, että Tampereen Puutarhakadulla sijaitsee jokaisen kirjanystävän paratiisi, Lastenkirjainstituutti? Featured image

Instituutti on omien sanojensa mukaan ”valtakunnallinen asiantuntijaorganisaatio ja erikoiskirjasto. Tavoitteenamme on edistää lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lastenkirjan kuvitustaiteen tuntemusta ja tutkimusta. Palvelemme kirjastoja, kouluja, yliopistoja sekä muita tahoja ja yksittäisiä henkilöitä tutkijoista asianharrastajiin.”

LKI julkaisee myös Onnimanni-lehteä, jota suosittelen kaikille lukeville ihmisille. Se on korkeatasoinen julkaisu, jota lukemalla pysyy kärryillä siinä, mitä tärkeimmässä kirjallisuudessa eli lasten- ja nuortenkirjallisuudessa tapahtuu. Lehdessä käsitellään myös alan tutkimuskirjallisuutta.

Instituuttia pitää yllä kannatusyhdistys, jonka jäseneksi voi liittyä täällä. Jäsenetuna on mm. Onnimanni.

Ja miksi minä tästä paasaan ja blogissa häpeilemättä mainostan? Grafomaanikoilla on kannatusyhdistyksen hallituksessa tuplamiehitys. Kirsti on jo hallituksen pitkäaikainen jäsen, minä puolestani vuoden alusta sen uusi puheenjohtaja.

Levittäkää Lastenkirjainstituutin ilosanomaa ja tulkaa tapahtumiin. Niistä saa parhaiten tiedon, jos liittyy yhdistyksen jäseneksi.

Ja kirjastossa kannattaa pistäytyä (aukioloajat täällä). Sinne pyritään kokoamaan kaikki Suomessa ilmestynyt lasten- ja nuortenkirjallisuus. Hyllyissä on paljon lapsuuden lukuaarteita.

Tässä kuvia Aapis-hyllystä.

Featured image

Näkyykö tuttua selkää?

Featured image

Nämä B-hyllyn kirjat ole lukenut luultavasti kaikki.

Featured image

Lempisarjani, jonka mukaan tyttärenikin sai nimensä.

Featured image

Tätä opiskelin 0-luokalla. Muistan myyrän!

Johanna

Vuoden 2014 Finlandia Junior -palkinnon on saanut Maria Turtschaninoff teoksellaan Maresi, Kronikor från röda klostret (Schildts & Söderströms). Kirja on julkaistu suomeksi nimellä Maresi – Punaisen luostarin kronikoita (Tammi), suomentajana Marja Kyrö.

*

Kuuden ehdokkaan joukosta palkinnon saajan valitsi ohjaaja-käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa, joka kiitti kirjaa mm. siitä, että se ”vei uuteen paikkaan, aivan omalakiseen ja omintakeiseen maailmaansa, eikä päästänyt otteestaan”. Vuoksenmaa kuvasi teosta ”väkeväksi fantasiakirjaksi” ja oli iloinen siitä, että teos ”oikaisee ilahduttavasti fantasiakirjahenkilöiden sukupuolijakaumaa, joka Tolkienin jäljiltä jäi pikkuisen vinoon. Maresi saa minut muistamaan, että tänäkin päivänä maailmassa on paikkoja, joissa kirjoille ei etsitä lukijoita, eikä tietoa jaeta nuorille janoisille mielille. Edelleen ihmisten mahdollisuuksia tietää ja oppia rajoitetaan ja ihmisoikeuksia poljetaan”.

Finlandia Junior -palkinnon jakaa Suomen kirjasäätiö, ja sen suuruus on 30 000 euroa.

Kuva: Karin Lindroos

*

Grafomania lähettää Marialle lämpöiset onnittelut – ja nostaa samalla lipun kaikille tytöille!

Kirsti

IMG_8296*

Eilen Sampolan kirjastossa Tampereella oli vieraana Monika F. Suuri. Idolini. Vierastan idoli-sanaa, mutta tähän tarkoitukseen se on ainoa oikea. Olen ollut ankara MF-fani siitä lähtien, kun luin Ihanat naiset naiset rannalla vuonna 1998. Nyt lopulta sain kaikkiin MF-teoksiini signeeraukset.

MF on luonut täysin oman kielensä ja ilmaisunsa. Se pyörryttää, imee ja huohottaa. Laulaa ja kutittaa. MF puhuu asioista, jotka ovat syvällä ihmisessä, mutta joita on vaikea nähdä, joilla ei pitäisi olla edes sanoja. Tarinoiden hetket ja tunnelmat syöpyvät ikuisiksi ajoiksi mieleen.

Tuorein MF-romaani Lola ylösalaisin päättyy näin:

Hän nukkui untuvapatjalla. Pakottautui nukkumaan. Oikeastaan hän pelkäsi, oli yksin, ulkona satoi ja myrskysi.

Kun hän heräsi hänestä tulisi lintu –

”… hän heräsi. Hänestä tuli lintu.”

”Mikä lintu?”

”Kaikki linnut. Aivan kuin minä.”

MF kertoi, että Lolasta on tekeillä 6-osainen tv-sarja. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, miten monikerroksinen teos taipuu tv:n kuvakerrontaan.

MF on uinut myös omiin teoksiini, mm. Ammeiden ajan päähenkilö kumartaa MF:lle:

Kuulostaa hassulta, mutta päivieni luonne on parantunut sairastamisen aikana. Minulle luetaan ääneen! Iltapalan jälkeen Kerttu jatkaa Amerikkalaista tyttöä. Ja on niitä muitakin etuisuuksia…

Isolla kivellään Iiris saa lukea rauhassa. Ihanat naiset rannalla. (…) Iiris makaa vihreän pyyhkeen päällä, sulkee kirjan. Viimeiset luvut säästetty varta vasten kivellä luettaviksi. Ihanat naiset rannalla. Henkilöt hukkuvat, tarina jatkuu. On aika palata kotiin.

Kiitos innoituksesta ja elämyksistä, Monika – toivotan sinulle täyteläisiä kirjoituspäiviä nyt ja aina!

Kirsti

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirsti kirjoitti eilen ajan hallinnasta. Miten tärkeä aihe! Olen joutunut ja joudun jatkuvasti painimaan sen kanssa, kuinka ehtiä kaiken, johon olen lupautunut tai sitoutunut.

Laiska töitään luettelee, joten en ryhdy kirjaamaan tähän kaikkia niitä hommia, joita paiskon joko peheen elättämiseen, kirjallisiin ambitioihin tai oman osaamisen kehittämiseen liittyen. Totean vain, että niitä on kertynyt niin paljon, että jostain on tingittävä.

Pidän siis velvollisuuksieni joulunalun siivouksen, laitan pois sellaiset jutut, joihin ei tällä hetkellä riitä aikaa. Olen pistänyt asioita mielessäni tärkeysjärjestykseen ja sillä perusteella päätynyt luopumaan paikastani Grafomania-kirjailijana. Tuntuu tosi kurjalta, tänne on ollut kiva kirjoittaa ja kaipaan todella paljon kirjallista vertaistukea ja yhteisöllisyyttä. Mutta pääsenhän toki edelleen seuraamaan ja kommentoimaan kirjoituksia täällä. Aina kun siihen jää aikaa.

Jos minulle tulee jotain tosi tähdellistä kirjoitettavaa, niin julkaisen sen sitten omassa blogissani, joka on ollutkin aika tavalla telakalla viime ajat.

Siskoni aina sanoo: ”Jos et aio viettää joulua kaapissa, älä siivoa kaappeja jouluksi.” Hyvä neuvo. En siivoa kaappeja, vaan luovun liioista velvollisuuksista ja taistelen sitten kohti joulurauhaa suorittamalla rästitehtäviä yhden kerrallaan. (Sisko itse asiassa siivoaa jouluksi kaikki kaapit, hän on se järjestelmällinen meistä.)

Päätän siis täällä tähän, hei hei!

Päivi L

Bussi lähtee klo 13.30.

Kello on nyt 13.10.

20 minuuttia aikaa ehtiä pysäkille,

sinne on kilometri.

*

Mitä teen?

Ei, en vaihda kaupunkivaatteita.

Ei, en laita lompakkoa, avaimia ym. tähdellistä valmiiksi laukkuun.

Ei, en sipaise ripsiväriä.

Ei, en täytä vesipulloa mukaan otettavaksi.

*

15 minuuttia linja-auton lähtöön

ja alan touhuta kaikkea muuta:

sytytän kynttilän

keitän kupin teetä

teen juustovoileivän

selaan lehden kulttuurisivut

ja ratkon vähän ristikkoa

*

10 minuuttia aikaa bussin lähtöön:

minä avaan tietokoneen tarkistaakseni sähköpostin

siirrän lusikat ja veitset kuivaustelineestä laatikkoon

ja pyyhin kurat eteisen lattialta

*

7 minuuttia aikaa ehtiä pysäkille:

vastaan pokkana puhelimeen, turisen hetken,

otan vielä pyykit koneesta ja ripustan ne narulle

*

5 minuuttia aikaa:

alan etsiä bussikorttia

se ei ole taskussa, ei kaapin päällä

ei lipaston laatikossa, ei lompakossa

– korttia ei löydy, pakko lähteä

pakko maksaa rahalla

pakko juosta koko matka pysäkille

*

3 minuuttia aikaa:

ravaan kohti pysäkkiä kengännauhat auki,

naapurin Marke tulee vastaan, vaihdan pari sanaa

ryntään tien yli pysäkille

samaan aikaan linja-auto tulee

poukkaan sisään, läähätän, hikoilen

lysähdän penkille

*

ja huomenna sama juttu,

ei epäilystä – minä hallitsen ajankäytön

*

IMG_1614

*

Voisiko joku selittää, mistä tämä hulluus johtuu. En ole kiireinen ihminen, mutta jos aikaa on vähän, alan toohottaa kaikkea toisarvoista.

Kirsti

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjan kuiskaus kantaa ka…
kirsti k artikkeliin Kirjan kuiskaus kantaa ka…
milateras artikkeliin The Crossover kosketti
Johanna Hoo artikkeliin Laivakello kilahti Johannalle!
kirsti k artikkeliin Lempeä rauha

Arkistot