IMG_8296*

Eilen Sampolan kirjastossa Tampereella oli vieraana Monika F. Suuri. Idolini. Vierastan idoli-sanaa, mutta tähän tarkoitukseen se on ainoa oikea. Olen ollut ankara MF-fani siitä lähtien, kun luin Ihanat naiset naiset rannalla vuonna 1998. Nyt lopulta sain kaikkiin MF-teoksiini signeeraukset.

MF on luonut täysin oman kielensä ja ilmaisunsa. Se pyörryttää, imee ja huohottaa. Laulaa ja kutittaa. MF puhuu asioista, jotka ovat syvällä ihmisessä, mutta joita on vaikea nähdä, joilla ei pitäisi olla edes sanoja. Tarinoiden hetket ja tunnelmat syöpyvät ikuisiksi ajoiksi mieleen.

Tuorein MF-romaani Lola ylösalaisin päättyy näin:

Hän nukkui untuvapatjalla. Pakottautui nukkumaan. Oikeastaan hän pelkäsi, oli yksin, ulkona satoi ja myrskysi.

Kun hän heräsi hänestä tulisi lintu –

”… hän heräsi. Hänestä tuli lintu.”

”Mikä lintu?”

”Kaikki linnut. Aivan kuin minä.”

MF kertoi, että Lolasta on tekeillä 6-osainen tv-sarja. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, miten monikerroksinen teos taipuu tv:n kuvakerrontaan.

MF on uinut myös omiin teoksiini, mm. Ammeiden ajan päähenkilö kumartaa MF:lle:

Kuulostaa hassulta, mutta päivieni luonne on parantunut sairastamisen aikana. Minulle luetaan ääneen! Iltapalan jälkeen Kerttu jatkaa Amerikkalaista tyttöä. Ja on niitä muitakin etuisuuksia…

Isolla kivellään Iiris saa lukea rauhassa. Ihanat naiset rannalla. (…) Iiris makaa vihreän pyyhkeen päällä, sulkee kirjan. Viimeiset luvut säästetty varta vasten kivellä luettaviksi. Ihanat naiset rannalla. Henkilöt hukkuvat, tarina jatkuu. On aika palata kotiin.

Kiitos innoituksesta ja elämyksistä, Monika – toivotan sinulle täyteläisiä kirjoituspäiviä nyt ja aina!

Kirsti

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset