Minä ilahdun
kun lehteilen kirjaa ja
löydän henkilön
tarkalleen samanlaisen
kuin minä itse olen.
Akemi(suomennos Tuomas Anhava)
Laatikoita siivotessani löysin Timo Parvelan kirjoittaman tarinan Kultamitalikatti, josta olin ottanut kopion. Vähän nolottaa kun en ole aivan varma onko se Maukan ja Väykän satukirjasta (Tammi, 2013).
Maukka löytää metsästä mitalin, puhdistaa sen ja ripustaa kaulaansa. Maukka nappaa kaapista viimeisen palan kakkua, kuuluuhan se ilman voittajalle. Maukka ei alennu mitalin löytämisen jälkeen enää entisenkään vertaa arkisiin, tylsiin askareisiin. Kultamitalikissa vaatii myös erityiskohtelua, Väykkä kyydittää kissaa pyörällään kun ns. voittaja on liian väsynyt.
Mystisen mitalin tarina selviää, kun Vuohi Mäk Käkätin, Aasi Oinkvist ja Lammas Bääkkönen saapuvat Maukalle ja Väykälle kylään.
Onkohan meistä melkein jokaisessa vähän tuota itserakasta, koomista, huomiota ja rakkautta vaille jäänyttä Maukkaa? Niin tai näin, Timo Parvelan kirjat piristävät näinä hämärinä aikoina.
Löysin itseni myös Ivan Gontsarovin romaanista Oblomov, joka ilmestyi v. 1859. Talven mittaan luen kirjan uudelleen. Se on aivan riemastuttava, mutta pohjimmiltaan traaginen tarina eräästä elämättömästä elämästä.
Romaani kertoo Oblomovista, Venäjän ylimystöön kuuluvasta nuorukaisesta, josta ei puutu ”tiettyä laiskuuden antamaa sulokkuutta”. Ilja Iljits kuolee varhain, tuntematta ilmeisesti kipua ja tuskia, samoin kuin pysähtyy kello, joka on unohdettu vetää.
Eniten itseään kai löytää omista kirjoistaan. Gontsarovin innoittamana kirjoitin lyhytnovellin murrerunokokoelmaani Ulijasta väkiä (Sammakko, 2003). Siinä Oblomoveja on peräti kaksi, toinen laiska kissa (kuten Parvelan Maukkakin).
Oplomoovit
Terve ihiminen on niinkö mää, laiska ja mukavuuenhalunen pötikkä. Onko mittään ihanampaa ko nukkua puoleen päivään paksujen täkkien välisä, nähä unta kesästä ja vastaleivotusta nisusta?
Päivällä sitä voi nousta jo ylös, keittää kahavit ja vähä selata lehtiä, vilikasta tv-ohojelmat ja sarijakuvat Sitte mää annan Oplomooville vähä Tähti-Misseä ja maitua. Se syö ja keherää yhtä aikaa, on samanlainen ko mää. Herkuttelun jäläkeen Oplomoovi pessee vähä ihtiään, hyppää sitte olohuoneen kassakaapin päälle. Se oikein immee lämpyä ihteensä, hyrisee autuaana silimät kiinni. Mulle tullee mieleen Raamattu ja Jumalan huolenpito. Ko Jeesus käski kahtoon taivaan lintuja se ois voinu käskiä kahtoon aurinkua ottavia kissoja!
Iltapäivällä mää seuraan Ilosta keittiyä ja Valttonin perhettä. Kuuntelen kans mussiikkia, leppäilen samalla sängysä ja mutustelen suklaata. Vanahoisa iskelmisä on rantakoivuja ja kieloja, viiniä ja Pikartin ruusuja. Mää elän mun omasa, pöhölösä iskelmämailmasa, sielä on niinkö äitin kainalosa, turvasa ja hyvä! Joskus puhelin soi ilikiästi. Mää yritän päästä soittajista äkkiä erroon, emmää jaksa niitten huolia ja murheita! On ilonen asia ko ystävät vähenee, jää enämpi aikaa tuumailulle.
Iltasella sisko tuo mulle ruokaa, makkarakeittua ja lappapuurua, joskus kakkuaki. Tytyväisenä mää syön mitä kannetaan. Kahtelen vähä lasten ohojelmia, joskus Peppiä tai Muumeja. Lukutuulella naureskelen Pohojanpään elukkarunnoille. Lorkaki on hyvä.
Jos on nätti ilima hajen kaupasta vähä kalijaa ja lonkerua. Kuuntelen Onnenmaata, Vinnyyliratiua ja Tunnelmasa. Nauhotan jonku kappaleen, sitte otan taas huikat. Joskus kahton tulevaisuutta korteista. Pelekään vähä jos tullee Paholainen tai Kuolema. Sillä on leviä nauru ja hirviä vikate.
P.S. Joo, Oblomov ainakin olen, kun en ollut jaksanut ostaa uutta lamppua työpöydän ääreen.
Heikki
9 kommenttia
Comments feed for this article
30 marraskuun, 2014 klo 10:51 pm
annelitre
Ihana murrenovelli!
30 marraskuun, 2014 klo 11:28 pm
Päivi L
Komppaan Annelia: ihana murrenovelli! Kieliki oli melekeenkö meillä kotona. Meilläki syötii lappapuurua…
1 joulukuun, 2014 klo 9:10 am
Nimetön
Ai ko minnuu käi vällee naurattammaa tua siun tarinais. Mie ko oon ain olt katteelline sil Oplomohvil, ko hää on osant ottaa elämääse silviisi ko pittääkii. Mie oon enämp Oplomohvin vastakohta. Välist se käyp yle raskaaks, semmone siel sun tääl hynttyyttämine. Miun äitiin sano ain ennevanhaa, jot ”sie se et siihe situ mihi kyykistyt”. Semmone mie vissii vielkii oon.
Vaik tännää pitäs kyl koittaa yhe päivä ol se Oplomohvi, jot huomiseks selkiäisiin lunssast ja kykenissiin mänemää keikal.
Rentoo olloo siul Heiska!
t. Tuulaska
1 joulukuun, 2014 klo 9:23 am
Nimetön
ps.
Emmiä oikeestaa tollee puhu. Minun äiskä ja iskä ja kaik sukulaiset kyl puhu. Ne ol karjalaisii. Miä oon kymiläinen. Tai siis miä olen ollu. Kymiläiset puhuu Suamen kauheint murret. ( Jotkut on kyl ehottanu, et miä muka oisin Porist.) Kymiläisyyest miä oon kyl tehny kääntymyksen, ku minun perhe on hämäläisii. ”Mää” ja ”sää” on tarttunnu minuu ku tauti. Emmiä tiie milt minun puhe oikeest kuulostaa. Sekalaiselt murteelt vissii.
Minun anoppii miä en sentäs viäl o alkan matkii. Se puhuu ällän kaa. Kerran se sano minul, ku miä pesin mattoi, et ”Matot kuuluu huhlella viilellä velellä.”
Nykyjää miä käyn saksantunnil. Ymmärtäisköhää ykskää saksalainen minun anoppii, vaik suamee osaiskii. Tai no, emmiä tiie ymmärtääks sit suamalainenkaa. On se sevverran erikoin tyyppi.
Sama Tuula
1 joulukuun, 2014 klo 10:15 am
annelitre
Mulla on kaveri Iitistä. Tunnistan.
1 joulukuun, 2014 klo 1:26 pm
Johanna Hoo
Minäkin riemuitsin tästä jutusta. Luimme Oblomovin tänä syksynä venäläisen kirjallisuuden lukupiirissä, ja sain kirjasta paljon uutta irti. Havaitsimme mm. sen, että Hollon suomennoksesta kokonaan puuttuu eräs tärkeä luku loppupuolelta. Syytä emme keksineet. Jonkinlaista sensuuria kenties?
Mutta Heikin novelli oli yliveto! Lappapuurua olen minäkin lapsuuteni syönyt. Oikein sellasta makiaa.
1 joulukuun, 2014 klo 9:28 pm
milateras
Mahtava teksti, Heikki, kiitos! 🙂
2 joulukuun, 2014 klo 11:14 am
kirsti k
Tää on kyä hyvä, mää kiitän sua Heikki, tuli tommonen kehräävä olo syrämmeen. Mää viätän tänään oploomovina koko päivän, vaikka kissat multa kyä puuttuu.
2 joulukuun, 2014 klo 10:19 pm
annelitre
Moon aiva fletkooksis. En oo toresta Oplomoovina ollu kun oon koko päivän huhtonu ku surenpesän ovella. Tairan paiskata selijälleni ja lukia rekkaria johona tapetahan raakasti väkiä. Saatei täs trenkää maraata ku kissiki mulla on vaikka kituroomista soon yhyrellä kissillä.