You are currently browsing the monthly archive for marraskuu 2014.

Ilouutisia: grafomaanikko Mila Teräs ja kuvittaja Karoliina Pertamo ovat ehdolla Finlandia Junior -palkinnolle teoksellaan Olga Orava ja metsän salaisuus (Lasten Keskus).

Raati kuvailee Olga Orava ja metsän salaisuutta mm. näin: ”Lempeä kertomus oravanpoikasesta, joka uskaltautuu tutkimaan maailman ihmeitä. (…) Kaunis kuvitus hehkuu tekstin sävyissä. Ilmeikkäissä otuksissa pulppuaa elämänilo. Reilulla viivalla ja voimakkailla väreillä on saatu aikaan iloinen kirja, jota pienet lapset tykkäävät myös katsella itse ilman lukijaa.”

* * *

Onnelliset FJ-ehdokkaat Mila (vas.) ja Karoliina.

***

Ja tässä muut yhtä komeat ehdokkaat:

Saku Heinänen: Zaida ja lumienkeli (Tammi)

*

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden Tarinoita – Puuseppä (Books North)

*

Ulf Stark ja Linda Bondestam: Min egen lilla liten/ Oma pieni pikkuruinen. Suom. Liisa Ryömä (Schildts & Söderströms &amp/ Teos)

*

Jyri Paretskoi: Shell’s Angles ja Kalajoen hiekat (Karisto)

*

Maria Turtschaninoff: Maresi. Krönikor från röda klostret / Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. Suom. Marja Kyrö (Schildts & Söderströms & Tammi)

*

Finlandia Junior on Suomen Kirjasäätiön myöntämä 30 000 euron arvoinen palkinto. Se myönnetään vuosittain ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Ehdokkaiden joukosta palkinnonsaajan valitsee ohjaaja, käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa. Esiraatiin kuuluivat taidekasvatuksen professori Helena Sederholm (pj.), libristi Riitta Kähkönen ja toimittaja Anne Moilanen. Palkinnon saaja julkistetaan 20. marraskuuta.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita – jäämme suurella jännityksellä odottamaan, minkä kirjan Johanna Vuoksenmaa valitsee!

Uutisen kirjasi

Kirsti

Mainokset

Meidän huushollin tarkimmin varjeltu salaisuus on työhuoneeni. Jos meille tulee vieraita, huoneen ovi suljetaan, liimataan ja sinetöidään. Varmuuden vuoksi eteen siirretään vielä keskikokoinen lipasto ja järkyttävän suuri soutulaite.

Auta armias sitä lasta, joka vuonna 2009 erehtyi etsimään huoneestani piilopaikkaa. Kontrolli oli jostain syystä pettänyt, ja viaton sielu hiipi huoneeseen odottaamaan kuurulaskun päättymistä. Hän ei tullut meille enää koskaan.

Sitten kollega Magdalena Hai teki blogiinsa hauskan viestin otsikolla Mitä työpöydältä löytyy.

Päätin tehdä saman. Keräsin kuusi esinettä työpöydältäni, jotka liittyvät kirjailijan työhöni. Olisin voinut ottaa mitä tahansa, koska kaikki elämässäni liittyy kirjailijan työhön.

Featured image

Esineet vasemmalta ylhäältä:

– Kirja, jonka sain kouluvierailulla eräältä seitsemänvuotiaalta kirjailijalta. Olin itse joskus seitsenvuotias kirjailija. Tämä on aarre.
– Muki, jolla voi lämmitellä sitten, kun sen on juonut tyhjäksi teestä. Kyljessä on viesti, jota noudatan kirjailijana joka päivä.
– Muistikirja. Pakollinen väline.
– Aika ja elämä. Anne Ollilan kirjoittama kirja, joka kertoo kulttuurihistorian keinoin aikakäsityksestä 1800-luvun lopussa. Liittyy seuraavaan romaaniini. Liittyy siihen, että mietin aikaa aina.

Alarivi:
– Aloin opiskella Unkaria. Älkää kysykö, miksi. A kutya nem az ágy allat van.
– Paperiveitsi, jonka ostin opiskelukaveriltani, Hulvattomalta flikalta, Turun kirjamessuilla. Minä avaan tämän talon laskut terävällä veitselläni.
– Geoetsivät-kortti, joita posti juuri toi komean nipun. Olen tykästynyt etsiviini. Haluaisin joskus tavata heidät.

Ja sitten kaikkinaisen avoimuuden, piilotteluun väsymisen ja marrastalven ihmisessä väistämättä herättämän rehellisyyden nimissä se skandaali. Kuva työhuoneestani, jonka on aiemmin nähnyt perheenjäsenteni lisäksi vain muutama, tarkoin valikoitu ihminen.

WP_20141020_001

Anteeksi, äiti ja isä. Te kyllä teitte kaikkenne kasvattaaksenne minusta siivon ihmisen.

Teidät on nyt vihitty salaisuuksien taikapiiriin. Kuka muu sottapekka uskaltaa näyttää luovan kaaoksensa?

Ps. Jatketaan ihmeessä keskustelua myös Heikin aloituksesta alla ja niistä lokeroista, joihin maailma meitä yrittää tunkea.

 

**

Kirstin työpöytä:

IMG_2148

Lähetin taannoin kustantajalle omasta mielestäni humoristisen ja ironisen tarinan. Ei se varmasti aivan terävintä lastenkirjallisuuden kärkeä ollut, mutta silti kustantajan vastaus ainakin hieman kummeksutti.Tarinani tyyli on kuulemma niin realistinen, vaikka siinä esim. tapetin apinat heräävät eloon, keittävät kaakaota, pöllivät tandem-pyörän ja huristelevat pitkin kaupunkia.

Minun kannattaa kuulemma ehdottomasti jatkaa runojen kirjoittamista, kun olen niissä loistava. Piste. Aikuisten puolella minulta on kuitenkin runojen lisäksi julkaistu lyhytproosaa. Jotenkin en ihan usko, että minulla ei ole lahjoja kirjoittaa proosaa myös lapsille.

Kustantajan kirjeen jälkeen jätin kuitenkin työhyllylleni parikin lastenkässäriä, joissa on proosaa, mutta myös runoja. Iski epäilys ja masennus, kannattaako näitä keskeneräisiäkään töitä jatkaa, kun minulta odotetaan kuitenkin vain runoja.

Tapauksesta on kulunut nyt jo aikaa. Haaveilen kirjoittavani uuden pähkähullun ja riemukkaan kertomuksen, jossa voin irrotella sydämeni pohjasta. Ja tämän jumankauta teenkin, olen sen päättänyt! Rimpuilen irti ajatuksesta, että olen vain runoilija. En halua että kirjailijanakaan minua pannaan mihinkään lokeroon.

Uusimmat kommentit

Samuli artikkeliin Kevät lännessä vai idässä…
milateras artikkeliin Lunan kanssa Instassa
milateras artikkeliin Finlandia-ehdokkaat 2017
milateras artikkeliin Marraskuu, pitkä sunnuntai
kirsti k artikkeliin Marraskuu, pitkä sunnuntai

Arkistot