You are currently browsing the monthly archive for tammikuu 2015.

Grafomanian perustaja ja pitkäaikainen jäsen Salla Simukka on saanut Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiön kulttuuripalkinnon vuoden 2014 tamperelaisesta kulttuuriteosta.  Palkinto myönnettiin teoksesta Musta kuin ebenpuu (Tammi), joka on huimaa kansainvälistä menestystä niittäneen romaanitrilogian kolmas osa. Teoksen käännösoikeudet on myyty lähes 50 maahan.

Nykygrafomaanikoilta lämmin halaus hurmaavalle Sallalle!

Mainokset

Onko seuraava kirja jo työn alla? Mitä kirjoitat seuraavaksi? Tuskin edellinen kirja on ehtinyt valmistua, kun kirjailijalta jo udellaan uudesta.

Nykyajan hektinen elämänmeno tuntuu vaativan kirjailijaltakin jatkuvia näyttöjä ja uusia kirjoja tiheään tahtiin. Yritän pyristellä tästä ajatuksesta eroon ja antaa kirjojen syntyä omassa aikataulussaan. Saatan kertoa kysyjille suurpiirteisesti, että ”kirjoitan lapsille” tai että työn alla on myös uusi ”kirja aikuisille”. Jotain tekstin yleisestä aihepiiristä voin paljastaa, kuten vaikkapa sen, että kirja liittyy menneeseen aikaan.

Tarkkaa aihetta en kuitenkaan halua kertoa muille kuin perheenjäsenille, jotka elävät jokapäiväistä arkeaan kirjoitustöideni vaikutuspiirissä. Joku ystäväkin aiheesta joskus kuulee, mutta yleensä sellainen, joka ei ole millään tavalla tekemisissä kirja-ala kanssa. Ehkä tässä on taustalla ajatus, että aivan muun alan ihminen ei ainakaan ala puntaroida aihetta ja sen sopivuutta kirjaksi.

Tuntuu, että jokin kirjassa (ehkä sen henki) menee rikki, jos tekstistään alkaa liian aikaisin joka paikassa puhua. Ja entä jos kirjasta ei lopulta tulekaan mitään?

Siinä on jotakin samanlaista kuin lapsen odotuksessa. Voin kertoa odotuksesta, lasketusta ajastakin, mutta suurimmalle osalle syntymätön näyttäytyy ensi kerran vasta kustantajan katalogissa. Joskus salaisuuden pitäminen on vaikeaa, sillä yhden kirjan odotusaika voi olla vuosienkin mittainen.

Kenelle sinä uskoudut keskeneräisistä töistäsi?

Mila

Käpytikkaa naurattaa.

Käpytikkaa naurattaa.

*

Kuka bongaa - ja ketä.

Kuka bongaa – ja ketä.

*

Illallinen katettu pikkuvarpuselle.

Illallinen katettu pikkuvarpuselle.

*

Piskuinen puukiipijä on yksi suosikkilinnuistani. Viihtyy parhaiten metsässä, mutta talvisin tulee pihaan murkinoimaan.

*

Kumpi ehtii ensin – taistelu makupaloista.

*

Soma sinitintti.

Soma sinitintti.

*

Nälkäiset kaverukset. Kuusitainen on Suomen pienin tiainen.

Nälkäiset kaverukset. Kuusitainen on Suomen pienin tiainen.

*

– Kiitos ruoasta, sanoo töyhtötiainen.

*

Tukka hyvin?

Tukka hyvin?

*

– Mitäs täällä tapahtuu? miettii viherpeippo.

*

Kurkistelija.

*

Niskan ihana valo. (Tällä kertaa en tarkoita Heikki Niskaa, jolla myös on valo.)

Niskan ihana valo. (Tällä kertaa en tarkoita Heikki Niskaa, jolla myös on valo.)

*

 

Pihalinnut ikuisti

Kirsti

 

Ps. Jaahas, lajitoverini päätti kasata painavat todisteet lapasesta lähteneestä fotomaniastani:

 

Tervehdys Oravanpolulta! Ja hyvää vuotta 2015, vaikka vuotta on kulunut jo kolmisen viikkoa.

Ylen stressaantuneena mietin aihetta ruoan jälkeen. Makasin sängyllä hämärässä ja rapsutin keltaista kangasnorsua. Eräs ystäväni lähetti samassa tekstarin, että ottaa yhteyttä saunan jälkeen. Sauna, siinähän on oma teemani tällä kertaa!

Ensimmäiseksi muistelen lapsuuden lauantaita 1960-luvun lopulta Pohjanmaalta.

Lauantai-ilta, mummu hämmentää riisipuuroa.
Minä olen varannut sokerin ja voin lautaselleni
ennen saunanlämmittämistä.
Mummu selaa Valittuja Paloja, lue!
– Skorppiooni, tappavan myrkyllinen pikku pistäjä…
Minä kopistelen kumisaappaitani,
mummu kerää hymyillen jyvät matolta.
Hotkin puuroa kukkuralautasellisen,
röyhtäisen ja otan omenan saunaan.
Kiuas sähisee, omena ruttaantuu ja haisee joululta.
Kulkuri kurkistaa räppänästä ja virnuilee,
sama, joka öisin koputtaa ikkunaani.
Lisään löylyä, kuumaa se säikähtää.

(Esikoiskokoelmastani Sataa lapsuuteen, Weilin + Göös, -87)

Kokeilkaa ihmeessä omenan paistoa kiukaalla, se ei ole vitsi. On ainakin vaihtelua makkaralle.

Lastenkokoelmassani Nukunausta Nekkulaan (Elävien Runoilijoiden Seura, -94) possukin kylpee.

Kylpemistä rakastava possu

Pauli astelee possulaan,
täyttää sinisen pikku ammeen.
Nasu, kylpysi on valmis!
Nasu loiskii innoissaan,
rallattaa: Rakastan elämää ja vettä!
Pauli suihkuttaa vaahtoisen Nasun
ja käärii sen pehmeään pyyhkeeseen.
Lätti tuoksuu kuin omenatarha.

Kokoelmassani Peikkovaara (Tammi, -10) leikittelin Satu meni saunaan-lorua mukaillen. Runo on myös ironinen omakuva.

Hajamielinen saunoja

Peikko meni saunaan,
pisti vihdan naulaan,
vesikiuluun makkaran,
kiukaalle takin upean.
Vuoti silmät, paloi palttoo,
surkuhupaisaa, joopa joo!

Haikukokoelmassani Sinioranssi (Elävien Runoilijoiden Seura, -96), jopa Näkki hiippailee rantasaunaan.

Näkin hupsukka
rentukoita hiuksissaan
kevättä juhlii!

Rantasaunassa
koivuntuoksuinen näkki
kylpee ja laulaa.

Veden tytärtä
valkojuova vatsallaan
näkki ikävöi.

Hulluna, välillä raisunakin tyyppinä ”saunoin” joskus töissäkin kollegan kanssa. Parila toimi kiukaana, muhkeat tillikimput vihtoina. Muisto löytyy lyhytproosaa sisältävästä murrekokoelmastani Näläkä ja jano (Edico, -06).

Sauna keittiösä

Heitän parilalle vettä, se sihahtaa ku kiuas. Me hakataan tillipunteilla ihtiämmä, kyllä on hyvät vihtat! Me mennään kyykkyyn ja nauretaan: ”Ompa makiat löylyt! Otetaan saunakalijat päälle!”

No, Jelenan kanssa leikisti saunoessamme kokin vaatteet olivat päällä, kaljapullotkin olivat tyhjiä, meillä oli joku roti sentään!

Sääli, että minulla ei ole kirjaani Ulijasta väkiä (Sammakko, -03), siinäkin saunotaan ainakin jossain runossa.

Lopuksi mennään hieman haikeampiin tunnelmiin.

Kotiinjäänyt

Iloa on saunoa viimeisenä,
vaihtaa vaatteet
ja selvittää tukka.

Iloa on jäädä kotiin
kun toiset lähtevät lavoille
prinssien narrattavaksi.

Iloa on mennä hakaan
viisaan mietiskelijän tykö,
ihailla sitä hiljaa.

(Kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta, ntamo, -12)

Sauna vilahtaa myös kokoelmassani Keskiyön pysäkki (ntamo, -14).

Lumikuu

Yksinäinen, sinertävä talvi.
Mietin kuinka sinun on kylmä,
kun tulit saunassakin kainaloon.

Päätän tämän kirjoitukseni kuitenkin harmoniaan ja kesään. Koivuntuoksuinen rauha viittaa tässä saunaan. Runo on kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta.

Suolaheinää, savukalaa.
Sydämissämme koivuntuoksuinen rauha.

Terveisin saunavuoronsa (riiustelun takia) perunut
Heikki

Taas opin jotain minulle uutta, vaikka tosiasiassa tämä on vanha juttu, ajoilta ennen sähköistä nopeaa tiedonvälitystä. Aika viehättävä kuitenkin, historiaa haviseva jo itsessään.

Joskus 1900-luvun alkupuolella tuli Suomeen muualla jo hyvin suosittu viestityksen muoto, postimerkkien kieli. Ilmeisesti se piti pintansa lähes puoli vuosisataa, sillä ainakin 1940-luvulla koulua käynyt helsinkiläinen tunsi ilmiön omilta kouluajoiltaan. Hän kertoi, että jos ei ollut postimerkkiä tuhlattavaksi, poika saattoi piirtää paperilapulle postimerkin tiettyyn asentoon ja sujauttaa sen tytölle.

Ilokseni löysin netistä kuvan, joka paljastaa kielen salat. Huomasin lähettäneeni monenlaisia viestejä milloin kenellekin, sillä en ole kovin tarkka postimerkin asennosta. Saattaa se välillä olla ylösalaisinkin. Jos siis olet saanut minulta kirjeen tai kortin, jossa olen kysellyt postimerkillä, rakastatko minua, tai älä kirjoita minulle enää, unohda asia. Vakuutan, että en ole tiennyt, mitä viestitin. Ja lupaan olla tarkempi tästä lähtien. Juuri niin kuin pitäisi olla, kaikessa viestimisessään.

postimerkkien kieli

Vahinko, ettei näin hauskaa kieltä enää voi käyttää. Vastaanottaja tuhahtaisi vain, että onpa siinä taas merkki huiskaistu kiireessä paikalleen.

Raili

Tadaa, Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jakamat vuosittaiset kirjallisuuspalkintojen saajat on hetki sitten julkistettu.

 

Topelius-palkinnon ansiokkaasta nuortenkirjasta pokkasi Kalle Veirto romaanillaan Säbätalvi (Karisto 2014).

 

Raati luonnehtii kirjaa näin:

”Säbätalvi on 19-vuotiaan nuoren miehen kasvutarina, kipeä mutta kasvattava. Hän haluaa itsenäistyä ja ottaa ohjat käsiinsä omasta elämästään ja valinnoistaan. Kirjassa korostuu erityisesti nuoren empaattisuus, jota hän pystyy jakamaan erilaisissa tilanteissa erilaisille ihmisille. Kirja myös kuvaa aidosti urheilumaailman henkeä, välillä voitetaan ja silloin hehkutetaan, välillä hävitään ja se on monelle kiukun ja raivon paikka. Kirjan ansiota on myös sen lennokas kieli – se on nuorten kieltä, mutta myös nuorten mieltä.”

 

Arvid Lydecken -palkinnon korkeatasoisesta lastenkirjasta sai  Tittamari Marttisen Ikioma perheeni (Pieni Karhu 2014, kuvitus: Aiju Salminen).

Raadin perustelut:

Ikioma perheeni on lämminhenkinen ja sympaattinen tarina sateenkaariperheen elämästä pienen lapsen näkökulmasta. Kirja osoittaa, että lapsen onnellisuus ei ole kiinni perheen koostumuksesta. Lapsen ilot ja surut ovat samoja kaikenlaisissa perheissä. Kirja on tärkeä kannanotto myös yhteiskunnallisesti; teemana on toisista välittäminen ja rakkaus, oman perheen tärkeys sekä muiden hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.”

 

Molemmat palkinnot ovat arvoltaan 2015 euroa. Raatiin kuuluvat kirjastovirkailija Marja Welin (pj), erityiskirjastonhoitaja Markku Kesti, äidinkielenopettaja Marja Rikaniemi ja kriitikko Emma Saure. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania onnittelee lämpimästi palkinnonsaajia!

 

Suomen Kirjailijaliitto on voimakkaasti vedonnut sen puolesta, etteivät kirjailijat esiintyisi ilmaiseksi. Asiaa, ymmärrän.

Koulukeikoissa ja toisille paikkakunnille suuntautuvissa esiintymisissä minun onkin helppo pyytää kysyjää tutustumaan Lukukeskuksen ohjehinnastoon. Mutta kotikulmien eläkeläiskerhot, lukupiirit, naistensaunat ynnä muut. En henno ehdottaa maksua. Enkä usein edes halua, koska tuntuu kivalta, että joku ylipäätään tahtoo kuulla kirjoistani, työstäni ja ajatuksistani. Ja tämäkin: lukijoiden kohtaaminen on antoisaa – siitä saamaani innostusta ja virtaa ei voi mitata rahassa.

Sanokaapa mielipiteenne.

Kirsti

Kuten nopeimmat ehkä jo huomasivat, ilmestyi yläpalkkiin uusi nimi: Raili Mikkanen, tuore grafomaanikko. Hienoa saada heti vuodenalkuun ripaus uutta maustetta.

*

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*

Sydämellisesti tervetuloa iloiseen joukkoomme, Raili! Kirjoitellaan, vimmaisesti.

Nyt-lehti vinkkasi ennen uutta vuotta, että Tukesin mukaan tinan (po. lyijyn) valaminen ei ole ekologista eikä erityisen turvallista.

En ole koskaan erityisesti pitänyt tinan valamisesta, joten perinteestä luopuminen oli helppo ratkaisu. Tartuin siis Nyt-lehden ideaan ja leikkasin lehdistä otsikoita ja tekstipätkiä, jotka voisivat kuvastaa tulevaa vuotta. Leikkeitä nostellaan sitten pussista, ja tulevaa tulkitaan niiden perusteella. Parastahan tässä on se, että leikkuri voi itse valita, mitä tekstejä hän kelpuuttaa mukaan. Ei siis mitään ikäviä yllätyksiä.

Tässä on minun vuoteni 2015.

Featured image

Ensimmäinen leike kuvastaa työelämääni. Rohkeus on yksi kirjoittajan tärkeimmistä ominaisuuksista. Lapsille ja nuorille kirjoittaessani haluan olla erityisen rohkea.

ottaa rohkeasti kantaa

Raha-asioitani kuvaa lohduttava ja apurahavuonna totuudenmukainen leike.

tavallista rauhallisempi

Rakkautta piisaa, onneksi.

Sen ydin on aina henkilökohtainen.

En osaa luvata mitään uudeksi vuodeksi mutta parempi ihminen kannattaa aina yrittää olla. Ja kirjoittaa tosissaan.

Johanna

Ps. Kuvassa myös yksi joululahjoistani. Tuolla ajastan jatkossa opiskeiljoiden kirjoitusharjoitukset tylsän kännykän sijasta.

Wanhat merkkipäivät -teos alkaa olla vähän ajastaan jäljessä.
Tässä päivitettynä uutta perinnettä kaikille kirjoittajille:

”Jos uunna vuonna on päivä pilvinen, tulee hyvä kirjavuosi”.

”Kun uudenvuoden päivänä lakaisee tuvan lattian ja vie roskat kolmen tien risteykseen, saa kustantajia kolmelta suunnalta.”

”Uudenvuoden päivänä on haettava lunta lusikalla, sulatettava se ja sillä vedellä pestävä silmät, niin sinä vuonna näkee aivan uusia ideoita.”

”Uunna vuonna sonta haudataan kinokseen, ettei tulevana vuonna tule hylsyjä.”

”Uudenvuoden päivänä voi käydä ottamassa onnea, kun repäisee menestyskirjailijan teoksesta sivun ja piilottaa sen tyynynsä alle.”

”Uudenvuoden päivänä pitää kiertää talo kolme kertaa kynä korvan takana, jotta onnistuu kirjoittamaan menestysteoksen.”

”Uudenvuoden päivänä kumotaan eilinen lasi tiskipöydälle. Otetaan kynttilä käteen ja katsotaan lasin pohjaan. Silloin ilmestyvät näkyviin kaikki tulevat apurahat.”

Onnea ja iloa kaikille!

Tuula

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot