Suomen Kirjailijaliitto on voimakkaasti vedonnut sen puolesta, etteivät kirjailijat esiintyisi ilmaiseksi. Asiaa, ymmärrän.
Koulukeikoissa ja toisille paikkakunnille suuntautuvissa esiintymisissä minun onkin helppo pyytää kysyjää tutustumaan Lukukeskuksen ohjehinnastoon. Mutta kotikulmien eläkeläiskerhot, lukupiirit, naistensaunat ynnä muut. En henno ehdottaa maksua. Enkä usein edes halua, koska tuntuu kivalta, että joku ylipäätään tahtoo kuulla kirjoistani, työstäni ja ajatuksistani. Ja tämäkin: lukijoiden kohtaaminen on antoisaa – siitä saamaani innostusta ja virtaa ei voi mitata rahassa.
Sanokaapa mielipiteenne.
Kirsti
Grafomania 
18 kommenttia
Comments feed for this article
12 tammikuun, 2015 klo 12:37 pm
Johanna Hoo
Ihana tunnustus! Minäkin ajattelin kirjoittaa tästä ennen joulua, kun tein syksyllä ilmaiskeikan ja omatunto kolkutteli. Sain silloin asian järjestykseen päässäni sillä, että yksinkertaisesti päätin tehdä x määrän lahjakeikkoja vuodessa (en siis vielä määrittänyt, montako, mutta käytännössä muutaman).
Sovin kuitenkin itseni kanssa, etten tee sellaiselle ryhmälle, joka oikeasti voisi maksaa – jos ei minulle, niin jollekulle toiselle kirjailijalle. Käytännössä nämä ovat siis tahoja, joiden toiminnassa ei liiku rahaa (pieniä yhdistyksiä tai lukupiirejä tms.). Ja kohteet valitsen itse omien harrastuneisuuksieni ja kiinnostusteni mukaan (tahoja, joiden toimintaa haluan erityisesti tukea). Ja kerron aina, että tämä on lahja minulta teille, koska tällaisen keikan hinta olisi xx euroa (voi sen tietysti vähän kauniimminkin muotoilla).
Kiitos, Kirsti. Palan halusta kuulla, miten muut minua viisaammat ovat asian ratkaisseet. Rahasta pitää ehdottomasti puhua, mutta täytyykö sataprosenttisen aina?
12 tammikuun, 2015 klo 2:16 pm
annelitre
Samansuuntaisesti olen asian ratkaissut. En tee ilmaiskeikkoja tahoille, joilla on rahaa, vaikka sitten vähemmänkin. Teen ilmaisia ystävänpalveluja epävirallisille lukupiireille, vapaaehtoistyötä tekeville tahoille ja näiden kaltaisille pienille yhteisöille, mikäli ne ovat lähellä eikä minun tarvitse tehdä etukäteistyötä so. valmistaa esitystä. Ilmaiskeikkojen määräksi olen harkinnut 3 vuodessa, mutta kyllä siitä on ylöspäin hiukan lipsuttu.
12 tammikuun, 2015 klo 5:25 pm
anuh
Jokainen saa itse päättää, missä esiintyy ja millä hinnalla. Minä olen esiintynyt ilmaiseksi esim. Finnconissa, koska haluan tukea hienoa, viihtyisää, kaikille avointa ja ilmaista scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtumaa, jonka eteen suuri määrä muitakin ihmisiä tekee hartiavoimin talkootöitä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin em. syystä jollain tapaa _velvoitettu_ esiintymään ilmaiseksi (tai ”nimellisellä palkkiolla” eli käytännössä ilmaiseksi) kenen tai minkä tahon tahansa sitä pyytäessä.
12 tammikuun, 2015 klo 10:36 pm
Nimetön
Kun jokin taho ottaa suoraan yhteyttä ja pyytää vierailemaan, pyydän aina ensisijaisesti kääntymään Lukukeskuksen puoleen.
Ilmaiseksi en kyllä muista miesmuistiin kenenkään pyytäneen.
”….kotikulmien eläkeläiskerhot, lukupiirit, naistensaunat ynnä muut…” Niitä ei ole osunut kohdalle. Aika paljolta kyllä kuulostaa…
Tuo: ”että joku ylipäätään tahtoo kuulla kirjoistani, työstäni ja ajatuksistani”
taas kuulostaa tosi vaaralliselta lauseelta. Noilla argumenteillahan meitä juuri usein painostetaan milloin mihinkin esiintymään tyyliin ”sehän on hyvää mainosta sun kirjoille”.
Eli tuota välttäisin käyttämästä, mikä lienee juuri Kirjailijaliiton vetoomuksenkin takana.
Periaatteeni on ihan sama kuin Johannalla, Annelilla ja Anulla.
Tuula
13 tammikuun, 2015 klo 9:11 am
milateras
Silloin tällöin olen minäkin tehnyt ”lahjakeikan” muun muassa jollekin pienelle paikalliselle yhdistykselle tai läheiselle koululle.
Paras on kuitenkin pyytää tilaajaa kääntymään Lukukeskuksen puoleen. Näin välttyy myös hankalilta palkkioneuvotteluilta.
Niin mukavia kuin kirjailijavierailut ovatkin, ne vievät kuitenkin paljon energiaa valmistautumisineen, läsnäoloineen ja vierailun jälkeisine ”ylivirittyneisyydestä” toipumisineen. Niin että mielestäni olen kyllä kaikin puolin palkkion ansainnut.
13 tammikuun, 2015 klo 10:29 am
Raili M
Tässä tapauksessa taitaa olla onnia asua Helsingissä. Oma asuinalueeni on niin iso, ettei täällä ole muodostunut kyläyhteisötunnelmaa. Koska yleensä en tunne yksityisiä kysyjiä, ilmoitan aina, että tulen mielelläni Lukukeskuksen kautta. Niinpä en ainakaan muista tehneeni ilmaiskeikkoja, jollen sitten hamassa menneisyydessä, pienemmällä asuinalueella.
Mielestäni jokaisella on suosituksista piittaamatta vapaa harkinta käytössään. Jos talkoohenki sopii jonnekin, se on hyvä katoava luonnonvara. Sitäkin kannattaa vaalia.
13 tammikuun, 2015 klo 11:03 am
kirsti k
Totta Raili, pienellä paikkakunnalla kysyjät ovat usein tuttuja, jopa sukulaisia. Mielelläni vierailen esim. anopin (!) naistensaunassa tai vanhan opettajani vetämässä kerhossa. Pidän niitä enemmän illanistujaisina ja antoisina ajatuksenvaihtotuokioina. Ei tarvitse juurikaan valmistautua, nautiskella vaan.
Ennakkotyötä vaativista ilmaiskeikoista kotipaikkakunnalla (mm. kouluvierailut) osaan kyllä kieltäytyä. Monesti on käynyt niin, että keikka on kuivunut kokoon, kun olen neuvonut kääntymään Lukukeskuksen puoleen.
Tuulan mielestä vaarallinen lause ”että joku ylipäätään tahtoo kuulla kirjoistani, työstäni ja ajatuksistani” ei kovasti pelota minua – kun tuntuu hyvältä niin tuntuu hyvältä. Kirjojen markkinoiminen ei ole minulle tärkeää, ihmisten kohtaaminen on.
Jaan ilman muuta periaatteen siitä, että jokainen saa valita itse, mitä tahoja tukee.
13 tammikuun, 2015 klo 12:15 pm
Mimmu
Huomioikaa, että kirjailijoilta ilmaiskeikkoja pyytäävät myös sellaiset tahot, jotka tinkimättä maksavat palkkion esiintyville taiteilijoille (näyttelijät, muusikot) sekä akateemisille asiantuntijoille.
Joskus samat tahot ovat maksaneet esiintyvälle julkkikselle suuriakin summia ja sitten kärttävät ilmaisuutta kirjailijoilta vedoten ”hyvään työhön”, ”talkoisiin” ym. (Tällaisia tapauksia olen havainnut suurissa kaupungeissa ja kuntayhtymissä.)
En ymmärrä miksi vain kirjailija velvoitettaisiin tekemään ”hyviä töitä”.
Toisaalta Kirstin mainitsemat piirit ovat pikemminkin omia tuttavapiirejä, joissa nyt jokainen vuorollaan kertoo ammatillisia asioita. Kotitalousopettajille saatetaan jouluaattonakin soittaa ja kysyä kinkunpaisto-ohjeita. Käsityönopettajajilta kysellään sukan kantapään neulomisesta kesälomalla. Valokuvaajia pyydetään kuvaamaan tuttavapiirin häitä. Jokainen voi itse päättää miten sukulaisten ja ystävien kanssa toimii.
Mutta ”virallisten” tahojen kanssa on syytä olla tarkkana.
13 tammikuun, 2015 klo 2:24 pm
Nimetön
Hyvä, että asiasta (taas) puhutaan.
Liiton vetoomuksessa sanotaan:
”Kirjailija on taiteen ammattilainen, joka kirjoittaa ja esiintyy ammatikseen. Hänen tulonsa muodostuvat pienistä puroista ja vain harva saa toimeentulonsa pelkästä kirjamyynnistä.”
Ammattia kai harjoitetaan elannoksi.
Minustakin on ihmisten kohtaaminen tärkeää. Ja olen enemmän kuin iloinen, jos joku on kiinnostunut kirjoistani. Eikä minua myöskään kiinnosta markkinointi tippaakaan. MUTTA. Kustantajaa kiinnostaa nimenomaan markkinointi varmaan sen kaikissa muodoissaan. Meillä kaikilla on tiedossa viime aikojen kollegoja, jotka ovat joko ”roikkuneet löysässä hirressä” tai saaneet perusteettomalta tuntuvia hylsyjä. Syyksi on usein (aina?) nimenomaan esitetty se, ettei kirja MYY tarpeeksi.
En osaa ajatella itseäni ammattikirjailijana, jos kirjojani ei julkaista.Voisin toki silti kirjoittaa omaksi ilokseni ja tehdä vaikka omakustanteita. Mutta kun nyt tämä on ammatti, vaikka poikkeaakin monesta sellaisesta, joihin voi kouluttautua, niin silti jaksan edellyttää, että työstäni maksetaan palkka eikä sitä pidetä ”kirjoittelemisena” ja kivana kotirouvan puuhasteluna.
Siksi mielelläni edelleen vältän itse tuota viestiä ”että joku ylipäätään tahtoo kuulla kirjoistani, työstäni ja ajatuksistani”. Tuo ”joku ylipäätään” on se paha juttu.
Sehän pohjimmiltaan voisi jonkun korvissa tarkoittaa sitä, että ”mää nyt oon vaan tämmönen, en mää oikein mikään oo, ei mua juuri kukaan lue, joten tosi hienoo, että silti edes joku ylipäätään on kiinnostunut.”
Ei. Varsinkaan sinä Kirsti, Topelius-palkittu! et kyllä sellaista viestiä voi antaa. Vaikka, en usko, että annatkaan. Veikkaan, että viestisi on noissa saunailloissa: -Tosi kiva, että olette kiinnostuneita.
Hiukan ehkä kateellisenakin anopin naistensaunasta ja lukupiiristä, jotka onkin ihan kokonaan eri juttu. Eli, eiväthän ne edes ole keikkoja sanan varsinaisessa merkityksessä. Sellaisia tapaamisia saisi minusta olla enemmänkin, joissa kirjallisuudesta innostuneet ”ystävykset” juttelisivat lukukokemuksistaan ilman euron kiiltoa silmissä.
Tuula
13 tammikuun, 2015 klo 3:45 pm
Markku Kesti (@markkuseta)
Kirjailijan ilmaiskeikka on mielestäni hyväntekeväisyyteen verrattava asia. Jokainen päättää itse kenen hyväksi haluaa tehdä ilmaista tai tarjoushintaista vapaaehtoistyötä. Itse kyselen tuttuja kirjailijoita suoraan keikoille, mutta tarjoan lähtökohtaisesti aina Lukukeskuksen listahintoja. Neuvon kyllä omasta puolestani myös kirjailijoita pitämään tästä kiinni. Omien palkkioiden polkeminen syö myös muiden leipää.
13 tammikuun, 2015 klo 7:31 pm
Salla
Kukaan ei tietenkään voi kieltää aikuista, täysivaltaista ihmistä harrastelemasta ammattiaan. Ehkä kannattaa kuitenkin miettiä, millaisia kerrannaisvaikutuksia voi olla sillä, että on ”yleisesti tiedossa” että ”lähes kaikki” kirjailijat tekevät ilmaiskeikkoja. Kukapa järjestäjä ei mieluusti haluaisi osua juuri tuohon kirjailijan ”ilmaiskeikkakiintiöön”?
Kun Kirsti tarkensi tilaisuuksien luonnetta, minusta niistä on aivan turha puhua ”ilmaiskeikkoina”. Ne ovat illanistujaisia. Ne ovat tapaamisia, joissa ihminen kohtaa muita vapaa-ajallaan. Niitä on minusta käsitteellisesti aivan turha sotkea siihen esiintymistyöhön, jota ammattilaisina teemme.
Kun menen esiintymään, en mene lämpimikseni turisemaan mukavia kirjoistani. Menen puhumaan sille yleisölle, jolle on pyydetty. Rakennan esiintymiseni heitä varten. Teen pohjatyöt, mietin tilaisuuden dramaturgian, valitsen kirjoista lukukohdat. Teen AIVAN OIKEAA työtä, josta kuuluu palkkio.
Olen nykyään sitä mieltä, että jos tilaisuudella ei ole varaa maksaa esiintyvälle ammattitaiteilijalle, silloin ei ole syytä pyytää sellaista paikalle. Rakennetaan ohjelma jotenkin muuten.
Suurimmalla osalla meistä ei ole varaa harrastaa hyväntekeväisyyttä omalla työllämme. Jos haluamme, että Suomessa ihmisellä on mahdollista edes jollain tasolla elättää itseään taiteilijana, kehtaamme pyytää ja vaatia. Jos me emme sitä tee, kukaan ei tee puolestamme. Tähän Kirjailijaliiton vetoomus perustuu.
Päätän palopuheeni tältä erää tähän.
13 tammikuun, 2015 klo 9:23 pm
mimmu
En tiedä liittyykö tähän, mutta Lanu-kirjailijoiden oletetaan olevan kivoja ihmisiä, jotka jakavat hyvyyttä ympärilleen. Lanu-kirjailijan kun kuuluu olla sosiaalinen ja aurinkoinen.
Entä jos lanu-kirjailija olisikin pahantuulinen paskiainen?
Voiko lanu-kirjoja kirjoittaa joku epäsosiaalinen ihminen? Saako epäsosiaalinen ihminen kirjoittaa?
Saako kirjoitttaa, vaikka olisi pettymys esiintyjänä, puheessaan epäselvä, ehkä vähän hermostunut, itseään raapiva, kiusallisen poissaoleva ja jopa tympeä?
Saako kirjoittaa, vaikka ei pystyisikään markkinoimaan omia kirjojaan?
14 tammikuun, 2015 klo 8:32 am
Kari Levola
Palaan vielä tuohon Kirstin aloitukseen:”Suomen Kirjailijaliitto on voimakkaasti vedonnut sen puolesta, etteivät kirjailijat esiintyisi ilmaiseksi.”
Noin muotoiltuna ajatus ja asia kääntyy vähän nurinpäin. Eihän Kirjailijaliitto viestiä meille kirjailijoille suuntaa, vaan tilaisuuksien järjestäjille.
Täsmällisemmin ilmaistuna asia siis kuuluisi näin: Suomen Kirjailijaliitto on voimakkaasti vedonnut sen puolesta ettei kirjailijoiden tarvitsisi esiintyä ilmaiseksi. Kirstin linkkaamassa liiton esitteessä siis muistutetaan tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjää siitä että kirjailija tekee työtään.
Jokainen kirjailija on joskus törmännyt siihen, miten pyydetään esiintymään ja samaan syssyyn sanotaan että ”valitettavasti meillä ei ole kyllä varaa maksaa siitä, mutta tilaisuushan olisi sinulle hyvää mainosta”. Siis ikään kuin että mahdollinen provikoiden kasvu kahdellekymmenelle ihmiselle esiintymisen aikaansaamasta kirjamyynnin kasvusta korvaisi sitten esiintymisen kulut moninkertaisesti.
No, onneksi Lukukeskuksen kampanjat, taksoitukset ja tietoisuus sen olemassaolosta on poistanut tätä ongelmaa. Kirjailija voi aina kehottaa tilaisuudenjärjestäjää ottamaan yhteyttä Lukukeskukseen.
Eli mitään moraalista ongelmaa meidän ei ole syytä harteillamme kantaa. Tottakai me voimme lähteä ilman korvaustakin sellaisiin tilanteisiin jotka sellaisiksi arvioimme, ja varmasti jokainen on niin tehnytkin. Itse olen esimerkiksi vuosia tehnyt niin vierailuja omien lasten kouluihin.
Kari Levola
14 tammikuun, 2015 klo 9:08 am
milateras
Mimmu: En ole ajatellut, että lapsille ja nuorille kirjoittavien odotettaisiin olevan erityisen aurinkoisia ja sosiaalisia.
Minusta kirjailijan ammatti ylipäätään sopii ainakin tietyssä määrin ”epäsosiaalisille” ihmisille – tai siis sellaisille, jotka nauttivat yksinolosta ja yksin työskentelystä.
Kirjoittaminen on ehdottomasti tärkeintä, ja siihen kirjailijan pitää saada keskittyä. Jos kirjantekijä esiintyy, hänen ei tarvitse olla vitsejä heittelevä viihdyttäjä. Jokainen esiintyy omana persoonanaan.
14 tammikuun, 2015 klo 10:13 am
Sari Peltoniemi
Kari sen sanoi: Kirjailijaliiton kampanja ei ole tarkoitettu kirjailijoiden syyllistämiseen vaan tapahtumajärjestäjien herättelemiseen. Kaikki kirjailijat eivät myöskään tiedä, että ei tarvitse esiintyä ilmaiseksi.(Minultakin on mm. esikoiskirjailija kysynyt että nytkö sitten lähden kertomaan kirjastani ja työstäni – ja ei kai siitä mitään makseta.)
Lukijoiden kohtaaminen on useimmille kirjailijoille kivaa ja tärkeää eikä sitä voi mitata rahassa. Ei kirjailija silti väheksy lukijoitaan tai ole ahne, jos näihin tapaamisiin liittyy palkkionmaksua. Siinä kun on kyse ihan toimeentulosta, jokapäiväisestä leivästä. Toisinaan kirjailijalla ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä hyväntekeväisyyskeikkoja: kun ollaan keikalla, ollaan keikalla ja se on pois työajasta.
Jokainen tekee tietenkin omat valintansa, harkitsee kulloisetkin solidaarisuuskysymykset, omat ehtimiset ja kykenemiset, tärkeysjärjestykset ja muut seikat. Saa lähteä tai olla lähtemättä!
Sari P.
14 tammikuun, 2015 klo 11:15 am
kirsti k
Kiitos Kari, Salla ja Sari erinomaisen hyvistä näkökulmista ja puheenvuoroista!
Otsikoin ja kirjoitin postauksen tarkoituksella provosoivaan sävyyn, koska ilmaistyön tekemisestä ei koskaan puhuta liikaa. Olen tasan samaa mieltä siitä, ettei kirjailijan pidä esiintyä ilmaiseksi, jo pelkästään solidaarisuussyistä, eikä palkkiota pyytävä väheksy lukijoitaan tai ole ahne.
Tapahtumien järjestäjänä olen huomannut, miten kanssajärjestäjät usein vähintään yllättyvät siitä, etteivät kirjailijat tulekaan ilmaiseksi markkinoimaan teoksiaan. Siispä Kirjailijaliiton vetoomus on tärkeä ja tarpeeseen tullut viesti tapahtumien järjestäjille.
14 tammikuun, 2015 klo 11:21 am
Johanna Hoo
Juuri loppuvuodesta sain innostuneen mailin paikkakunnalta X, jossa kerrottiin lukukampanjasta ja kirjailijoista, jotka kutsutaan koululle lukemista innoittamaan. Vähintään yhtä innostuneena vastasin, linkkasin Lukukeskuksen taksat ja jäin odottamaan jatkoa. Kun sitä ei tullut, lähetin kyselyviestin perään. Opettaja oli unohtanut ilmoitta minulle, että hommasta olikin tullut liian kallis ja siitä oli luovuttu.
Arvelen, että odotus oli ollut, että kirjailijat tulevat innoittamaan lukemista ilman korvausta.
14 tammikuun, 2015 klo 7:25 pm
anuh
”En tiedä liittyykö tähän, mutta Lanu-kirjailijoiden oletetaan olevan kivoja ihmisiä, jotka jakavat hyvyyttä ympärilleen.”
Joo, niin kilttejä ja lapsirakkaita, että pelkästään tuikkivat silmät ovat riittävä palkkio ❤ 🙂 Olen varmaan kertonut tämän ennenkin, mutta joskus kun olen kohteliaasti kieltäytynyt lähtemästä jonnekin kukkelinkuuseen ilmaiskeikalle, vastauksena on tullut syyllistävää vedätystä tyyliin "Voi voi, kyllä lapset nyt pettyy".